Sotasyyllisetkö kansakunnan sijaiskärsijöitä ?

Tätähän on hoettu sodasta lähtien samalla karkeasti pilkaten oikeita kärsijöitä, niitä jotka kärsivät näiden sotahullujen puolesta. Vai eivätkö muka 65 000 kaatunutta ja heidän läheisensä kärsineet tai kymmenet tuhannet sotainvalidit, eikö ikuinen invaliditeetti tuonut kärsimystä kenellekään ? Koko kansa kärsi, myös kotirintama ja kaikki vuosikausia rintamilla olleet. Hirveä huoli rintamalla olevista läheisistä ja sen päälle vuosikausien nälkä ja vilu.

Sitten on otsaa inistä miten nämä muutama sodan aloittaja jotenkin kummalla tavalla kärsivätkin kaikkien puolesta. Sota-ajan olivat muualla kuin rintamalla, eivät nähneet nälkää eikä vilua, eivät puutetta ei kurjuutta ja sitten heistä tehdään marttyyrit jotka kantoivat koko kansan kärsimykset.

Jos muutama vuosi linnassa istumista kyrsikin niin omista teoistaan kärsivät. Kun ei aloita valloitus- ja hävityssotia niin ei tule sotasyyllisyyttäkään. Niin helppoa se on eikä tarvitse jälkikäteen vollottaa ja uhriutua.
411872
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Ei ole epäilystäkään, mikä on maailman tyhmin lintu...

Äänestä

Taas Ketaleen vakiotöräys?

Sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli Neuvostoliiton painostuksen alaisena tehty eikä Suomen silloisten tai nykyisten lakien puolesta olisi ketään voitu edes syylliseksi tuomita! Niinpä säädettiin ennenkuulumaton TAANNEHTIVA laki, jota sitten sovellettiin!

Tuomioistuin määräsi tuomiot, joita käytiin ennen julkaisemista näyttämässä valvontakomissiolle! Siellä kostonhimoinen pallukka Zdanov korotti niitä kaikkia. Niinpä syylliset tuomittiin Suomen kansan sijaiskärsijöinä linnaan, josta he aikanaan vapautuivat!

Onneksi historia on ajan myötä puntit tasoittanut! Suomen "syylliset" ovat nyt arvostettuja miehiä ja sijaiskärsijöitä!

Heikommin kävi todellisten sotasyyllisten! Stalin kupsahti vuonna 1953 yksinäisyydessä keskelle omaa virtsalammikkoaan samalla kun Berija ilkkui kuolevaa vieressä! Molotovin maine hiipui. Hänen vaimonsa vangittiin ja lähetettiin Siperiaan ilman, että äijä nosti sormeakaan auttaakseen! Lopulta pitkä-ikäinen Molo siirrettiin SUURLÄHETTILÄÄKSI MONGOLIAAN, jossa hän näki aatteensa hiipuvan!

Äänestä
  • ......Sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli Neuvostoliiton painostuksen alaisena tehty eikä Suomen silloisten tai nykyisten lakien puolesta olisi ketään voitu edes syylliseksi tuomita!-----

    Ihan oikein kun painosti, eihän Suomen porvarit sitä olisi tehneet. Ei koira koiran hännälle polje !

    ----- Niinpä säädettiin ennenkuulumaton TAANNEHTIVA laki, jota sitten sovellettiin!---

    Ihmisten murhauttaminen ja rikokset ovat aina olleet kiellettyjä. Kaikki puheet taannehtivuudesta ovat vain porvarien kotkotuksia.

    -----Niinpä syylliset tuomittiin Suomen kansan sijaiskärsijöinä linnaan, josta he aikanaan vapautuivat!-----

    Juu, ihan kivaa kun kansan kärsimys sodasta loppui siihen. Minunkin sukuni sotalesket ja -orvot saivat lakata kärsimästä heti siitä päivästä lähtien. Tosin he eivät tuntuneet sitä onnea koskaan ymmärtäneen vaan kantoivat surujaan urheista sijaiskärsijöistä huolimatta. Kuten muutkin uhrit.

    -------Suomen "syylliset" ovat nyt arvostettuja miehiä ja sijaiskärsijöitä!-----

    Juuh, lahtarit ja rasistit heitä ovatkin aina arvostaneet, en kiistä, mutta älä vaan puhu koko kansan nimissä.

    Äänestä

  • Stalin aloitti ne sodat joten sodittava oli tai sitten alistuttava miehitykseen. Hyvä että sotivat ei päässeet silloinkaan kommarit valtaan.

    Äänestä

  • älä-puhu-pckaa kirjoitti:

    ......Sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli Neuvostoliiton painostuksen alaisena tehty eikä Suomen silloisten tai nykyisten lakien puolesta olisi ketään voitu edes syylliseksi tuomita!-----

    Ihan oikein kun painosti, eihän Suomen porvarit sitä olisi tehneet. Ei koira koiran hännälle polje !

    ----- Niinpä säädettiin ennenkuulumaton TAANNEHTIVA laki, jota sitten sovellettiin!---

    Ihmisten murhauttaminen ja rikokset ovat aina olleet kiellettyjä. Kaikki puheet taannehtivuudesta ovat vain porvarien kotkotuksia.

    -----Niinpä syylliset tuomittiin Suomen kansan sijaiskärsijöinä linnaan, josta he aikanaan vapautuivat!-----

    Juu, ihan kivaa kun kansan kärsimys sodasta loppui siihen. Minunkin sukuni sotalesket ja -orvot saivat lakata kärsimästä heti siitä päivästä lähtien. Tosin he eivät tuntuneet sitä onnea koskaan ymmärtäneen vaan kantoivat surujaan urheista sijaiskärsijöistä huolimatta. Kuten muutkin uhrit.

    -------Suomen "syylliset" ovat nyt arvostettuja miehiä ja sijaiskärsijöitä!-----

    Juuh, lahtarit ja rasistit heitä ovatkin aina arvostaneet, en kiistä, mutta älä vaan puhu koko kansan nimissä.

    "Ihan oikein kun painosti, eihän Suomen porvarit sitä olisi tehneet. Ei koira koiran hännälle polje""

    Neukku painosti tietenkin, vaikka Suomen rintamalla ehdottomasti suurimmat sotasyylliseet olivat Stalin ja Molotov ITSE!

    "----- Niinpä säädettiin ennenkuulumaton TAANNEHTIVA laki, jota sitten sovellettiin!---
    Ihmisten murhauttaminen ja rikokset ovat aina olleet kiellettyjä. Kaikki puheet taannehtivuudesta ovat vain porvarien kotkotuksia."

    Lainsäädännön kannalta on ennenkuulumatonta, että säädetään laki, joka muuttaa menneisyydessä tuolloin hyväksyttävät teot rikollisiksi! Tuollainen ajattelutapa sopii komukoille, jota Tarkkis edustaa, mutta ei kunnollisille ihmisille, jotka asuvat vapaassa ja rehellisessä yhteiskunnassa!

    "Juu, ihan kivaa kun kansan kärsimys sodasta loppui siihen. "

    Kansan kärsimys loppui onneksi Välirauhaan! Jos sota olisi päätynyt ehdottomaan antutumiseen niin silloin kansan kärsimykset olisivat VASTA ALKANEET ryöstelyn ja massaraiskausten merkeissä ja jatkossa täysinä vankijunina Siperiaan!

    "Minunkin sukuni sotalesket ja -orvot saivat lakata kärsimästä heti siitä päivästä lähtien. Tosin he eivät tuntuneet sitä onnea koskaan ymmärtäneen vaan kantoivat surujaan urheista sijaiskärsijöistä huolimatta. Kuten muutkin uhrit."

    Sinun sukusi suri Muna-aarmeijan kaatuneita Neuvostoliitossa. Ja syytä olikin surra! Valtaisa määrä venäläisiä menetti henkensä turhan takia Stalinin valloitussodissa! Nyt Venäjä on sitten menettänyt nekin!

    "-------Suomen "syylliset" ovat nyt arvostettuja miehiä ja sijaiskärsijöitä!-----
    Juuh, lahtarit ja rasistit heitä ovatkin aina arvostaneet, en kiistä, mutta älä vaan puhu koko kansan nimissä."

    SUOMEN KANSA heitä arvostaa! Sen sijaaan heitä arvostelee vain vihoviimeiset stallarit kuten Tarkkispoika ja teitähän on vain se kuuluisa 0,3 prosenttia!

    Äänestä

  • TarkkispoikaaKyrsii kirjoitti:

    ------SUOMEN KANSA heitä arvostaa----

    Kenenkään normaalin ihmisen tuttavapiirissä ei ole ainuttakaan joka noita sotahulluja arvostaisi. Miksi arvostaisikaan tyyppejä jotka tapattivat oman rasisminsa takia 65 000 nuorta miestä kaikesta muusta kurjuudesta puhumattakaan, mitä arvostamisen arvoista siinä muka on ?

    Juttusi on vain sitä vanhaa 70 vuotiasta lahtarisontaa.

    -------Lainsäädännön kannalta on ennenkuulumatonta, että säädetään laki, joka muuttaa menneisyydessä tuolloin hyväksyttävät teot rikollisiksi----

    Milloin Suomen lainsäädännössä on kansanmurhaan tähtäävän tai naapurivaltion poliittisen järjestelmän vaihtamiseen tähtäävän sodan aloittaminen omista tappioista piittaamatta ollut hyväksyttävää ? Ei taida löytyä lakikirjoista sellaista pykälää, ei silloin eikä nyt.

    Äänestä

  • "Milloin Suomen lainsäädännössä on kansanmurhaan tähtäävän tai naapurivaltion poliittisen järjestelmän vaihtamiseen tähtäävän sodan aloittaminen omista tappioista piittaamatta ollut hyväksyttävää ? Ei taida löytyä lakikirjoista sellaista pykälää, ei silloin eikä nyt."

    Tuo on pelkkä sinun mielipiteesi!

    Suomi ei aloittanut sotatoimia myöskään Jatkosodassa 1941 ja Suomi joutui sotaan! Suomi ei ole koskaan sotinut "omista tappioista piittaamatta" ja on vain vaivoin onnistunut säilyttämään vapautensa ja itsenäisyytensä Idän suurhyökkäyksissä!

    Sota toki hävittiin, mutta itsenäisyys säilyi!

    Onneksi historia on ajan myötä puntit tasoittanut! Suomen "syylliset" ovat nyt arvostettuja miehiä ja sijaiskärsijöitä!

    Heikommin kävi todellisten sotasyyllisten! Stalin kupsahti vuonna 1953 yksinäisyydessä keskelle omaa virtsalammikkoaan samalla kun Berija ilkkui kuolevaa vieressä! Molotovin maine hiipui. Hänen vaimonsa vangittiin ja lähetettiin Siperiaan ilman, että äijä nosti sormeakaan auttaakseen! Lopulta pitkä-ikäinen Molo siirrettiin SUURLÄHETTILÄÄKSI MONGOLIAAN, jossa hän näki aatteensa hiipuvan!

    Äänestä

  • TarkkispoikaTaasVäärässä kirjoitti:

    "Milloin Suomen lainsäädännössä on kansanmurhaan tähtäävän tai naapurivaltion poliittisen järjestelmän vaihtamiseen tähtäävän sodan aloittaminen omista tappioista piittaamatta ollut hyväksyttävää ? Ei taida löytyä lakikirjoista sellaista pykälää, ei silloin eikä nyt."

    Tuo on pelkkä sinun mielipiteesi!

    Suomi ei aloittanut sotatoimia myöskään Jatkosodassa 1941 ja Suomi joutui sotaan! Suomi ei ole koskaan sotinut "omista tappioista piittaamatta" ja on vain vaivoin onnistunut säilyttämään vapautensa ja itsenäisyytensä Idän suurhyökkäyksissä!

    Sota toki hävittiin, mutta itsenäisyys säilyi!

    Onneksi historia on ajan myötä puntit tasoittanut! Suomen "syylliset" ovat nyt arvostettuja miehiä ja sijaiskärsijöitä!

    Heikommin kävi todellisten sotasyyllisten! Stalin kupsahti vuonna 1953 yksinäisyydessä keskelle omaa virtsalammikkoaan samalla kun Berija ilkkui kuolevaa vieressä! Molotovin maine hiipui. Hänen vaimonsa vangittiin ja lähetettiin Siperiaan ilman, että äijä nosti sormeakaan auttaakseen! Lopulta pitkä-ikäinen Molo siirrettiin SUURLÄHETTILÄÄKSI MONGOLIAAN, jossa hän näki aatteensa hiipuvan!

    -----Suomi ei aloittanut sotatoimia myöskään Jatkosodassa 1941 ja Suomi joutui sotaan----

    Suomi aloitti sotatoimet jo yöllä 21.-22.6.41 osallistumalla Saksan Kriegsmarinen kanssa Punalaivaston reittien miinoittamiseen. Se on sotatoimi.

    Sitten Barbarossan alettua aamuyöstä 22.6. Suomen alue ja lentokentät olivat Luftwaffen käytössä sen alettua Leningradin alueen pommitukset. Se on sotatoimi.

    Eikä mitenkään joutunut vaan halusi lähteä valtaamaan Suur-Suomea ja eräs kahju kertoi selvästi lähteneensä panemaan täytäntöön miekkavalaansa. Ei pitäisi olla sijaa epäilyksille miten Jatkosota alkoi. Mitä syytä neukulla olisi ollut hyökätä Suomeen kun Stalin uskoi häviön koittaneen Saksaa vastaan? Väitteesi ovat absurdeja.

    Äänestä

  • N-Liitto itse aloitti sotatoimet heti aamusta 22.6.1941 pommittamalla Suomen lentokenttiä ja satamia ja kohdistamalla tykkitulta alueellemme!

    Miinoittaminen oli passiivinen sotatoimi, joka tapahtui Viron aluevesillä.

    Suomi salli Lufwaffen käyttää kenttiään aivan samaan tapaan kuin neukku itse Talvisodassa käytti tuolloin puolueettoman Viron kenttiä Suomen pommituksern, joten kaipa asia oli ok,neukunkin mielestä!

    Suomi katsoi vasta kolmen päivän jälkeen olevansa sodassa ja siitäkin vasta viikon jälkeen siirtyi hyökkäykseen ottamaan takaisin Talvisodan laittomia anastuksia! Marskin miekantuppi=päiväkäskyllä ei ollut mitään merkitystä! Sota-aikana päiväkäskyt olivat yleensäkin vain lennokasta tekstiä.

    N-Liitto aloitti sotatoimet olipa sillä syytä tai ei. On turha etsiä järkisyitä aina Stalinin toimista!

    Äänestä

  • suotta-valehtelet kirjoitti:

    -----Suomi ei aloittanut sotatoimia myöskään Jatkosodassa 1941 ja Suomi joutui sotaan----

    Suomi aloitti sotatoimet jo yöllä 21.-22.6.41 osallistumalla Saksan Kriegsmarinen kanssa Punalaivaston reittien miinoittamiseen. Se on sotatoimi.

    Sitten Barbarossan alettua aamuyöstä 22.6. Suomen alue ja lentokentät olivat Luftwaffen käytössä sen alettua Leningradin alueen pommitukset. Se on sotatoimi.

    Eikä mitenkään joutunut vaan halusi lähteä valtaamaan Suur-Suomea ja eräs kahju kertoi selvästi lähteneensä panemaan täytäntöön miekkavalaansa. Ei pitäisi olla sijaa epäilyksille miten Jatkosota alkoi. Mitä syytä neukulla olisi ollut hyökätä Suomeen kun Stalin uskoi häviön koittaneen Saksaa vastaan? Väitteesi ovat absurdeja.

    No mitä pirua ne ryssät Viron aluevesillä teki. Puhe oli lokakuussa 39 yhdestä satamasta.

    Äänestä

  • TarkkispoikaTaasVäärässä kirjoitti:

    N-Liitto itse aloitti sotatoimet heti aamusta 22.6.1941 pommittamalla Suomen lentokenttiä ja satamia ja kohdistamalla tykkitulta alueellemme!

    Miinoittaminen oli passiivinen sotatoimi, joka tapahtui Viron aluevesillä.

    Suomi salli Lufwaffen käyttää kenttiään aivan samaan tapaan kuin neukku itse Talvisodassa käytti tuolloin puolueettoman Viron kenttiä Suomen pommituksern, joten kaipa asia oli ok,neukunkin mielestä!

    Suomi katsoi vasta kolmen päivän jälkeen olevansa sodassa ja siitäkin vasta viikon jälkeen siirtyi hyökkäykseen ottamaan takaisin Talvisodan laittomia anastuksia! Marskin miekantuppi=päiväkäskyllä ei ollut mitään merkitystä! Sota-aikana päiväkäskyt olivat yleensäkin vain lennokasta tekstiä.

    N-Liitto aloitti sotatoimet olipa sillä syytä tai ei. On turha etsiä järkisyitä aina Stalinin toimista!

    ------N-Liitto itse aloitti sotatoimet heti aamusta 22.6.1941 pommittamalla Suomen lentokenttiä ja satamia ja kohdistamalla tykkitulta alueellemme! -----

    Millä perusteella kumoat Suomen aloittamat sotatoimet. Historia ei muutu paukapäisellä inttämisellä vaikka kuinka itkisit. Ennen Suomen tekemiä sotatoimia ei neukku pommittanut ainuttakaan Suomen aluetta eikä ampunut tykistölläkään. Turha inistä muuta, sotatoimet aloitti Suomi.

    -----Miinoittaminen oli passiivinen sotatoimi, joka tapahtui Viron aluevesillä.---

    Hyvä kun kuitenkin myönnät, että oli sotatoimi. Aivan sama onko aktiivinen vaiko passiivinen. Niihin miinoihin meni monta neukun laivaa ja hukkui ehkä tuhansia miehiä, että ei aivan passiivinenkaan tainnut olla.

    -------Suomi salli Lufwaffen käyttää kenttiään aivan samaan tapaan kuin neukku itse Talvisodassa käytti tuolloin puolueettoman Viron kenttiä Suomen pommituksern, joten kaipa asia oli ok,neukunkin mielestä!------

    Selitä mitä selität mutta Suomen puolelta oli kyseessä sotatoimi suurvaltaa vastaan. Yleensä minkään suurvallan kunnia ei ole koskaan kestänyt sitä, että pienen valtion aloittamat sotatoimet jäisivät rankaisematta. Sitähän Suomi juuri halusikin tekemällä sotatoimia, joista suuri yleisö eli kansa ei tiennyt mitään ja siten provosoida neukku kostamaan jolloin kansalla voisi valehdella sujuvasti sen aloittaneen taas sodan. Valitettavasti jonkun neukun herran harkinta petti ja meni Suomen virittämään ansaan.

    ------Suomi katsoi vasta kolmen päivän jälkeen olevansa sodassa ja siitäkin vasta viikon jälkeen siirtyi hyökkäykseen ottamaan takaisin Talvisodan laittomia anastuksia!---

    Mitä sitten, mitä tuo vaikuttaa mihinkään ?

    ------ Marskin miekantuppi=päiväkäskyllä ei ollut mitään merkitystä! Sota-aikana päiväkäskyt olivat yleensäkin vain lennokasta tekstiä.-----

    Kyllä vaan M-heimilla oli suuri painoarvo kun sodan ja rauhan kysymyksiä pohdittiin.

    ------N-Liitto aloitti sotatoimet olipa sillä syytä tai ei. -----

    Jäkäti jäkäti, uskotaan kunhan ensin kumoat satuna tiedot Suomen toteuttamista merimiinoituksista ja osallisuudesta Neukun alueen pommituksiin.

    ------On turha etsiä järkisyitä aina Stalinin toimista! ----

    Stalin toimi aina kylmän harkitusti eikä sekoillut tunteilla kuten Suomen johto. Nousu Gorin kaupungin tapaisesta Venäjän perslävestä köyhän, juopon ,suutarin poikana maailman toiseksi tai ehkä jopa ensiksi mahtavimmaksi mieheksi vaatii järkeä vaikka porvarin pitää toista huutaa ihan vaan poliittisista ja rodullisista syistä.

    Äänestä

  • pettikötaas kirjoitti:

    No mitä pirua ne ryssät Viron aluevesillä teki. Puhe oli lokakuussa 39 yhdestä satamasta.

    ------No mitä pirua ne ryssät Viron aluevesillä teki-----

    Ihan sitä samaa mitä eurooppalaisperäiset jenkit Hawaijilla teki kun japsi hyökkäsi. Millä oikeudella jenkki teki tukikohtansa Hawaijin kansan maille ?

    "Millä perusteella kumoat Suomen aloittamat sotatoimet. "

    Niillä, joilla kerroin! Lue ne uudelleen ja hitaasti! Jopa sinä voit ne ymmärtää!

    "Hyvä kun kuitenkin myönnät, että oli sotatoimi. Aivan sama onko aktiivinen vaiko passiivinen. Niihin miinoihin meni monta neukun laivaa ja hukkui ehkä tuhansia miehiä, että ei aivan passiivinenkaan tainnut olla."

    Ja tapahtui Viron aluevesillä! Ja hukkui pahinta neuvostosaastaa kuten KGB-kuulustelijoita ja yhteistoimintaväkeä! Jopa ketku Georg Ots päätyi uimaan!

    "-------Suomi salli Lufwaffen käyttää kenttiään aivan samaan tapaan kuin neukku itse Talvisodassa käytti tuolloin puolueettoman Viron kenttiä Suomen pommituksern, joten kaipa asia oli ok,neukunkin mielestä!------

    "Selitä mitä selität mutta Suomen puolelta oli kyseessä sotatoimi suurvaltaa vastaan. Yleensä minkään suurvallan kunnia ei ole koskaan kestänyt sitä"

    Ei varmaan suurvallan, mutta neukku ei ole suurvalta eikä sillä ole kunniaa!

    ------Suomi katsoi vasta kolmen päivän jälkeen olevansa sodassa ja siitäkin vasta viikon jälkeen siirtyi hyökkäykseen ottamaan takaisin Talvisodan laittomia anastuksia!---
    Mitä sitten, mitä tuo vaikuttaa mihinkään ?"

    Se todistaa sen, että sota tuli Suomelle yllätyksenä ja haluttiin neukun ensinnä aloittavan sotatoimet!

    "Kyllä vaan M-heimilla oli suuri painoarvo kun sodan ja rauhan kysymyksiä pohdittiin."

    Vain sinulle! Ei muille! Ei ne maailmalla Suomen päiväkäskyjä opiskele!

    N-Liitto aloitti sotatoimet olipa sillä syytä tai ei.

    "------On turha etsiä järkisyitä aina Stalinin toimista! ----

    Stalin toimi aina kylmän harkitusti eikä sekoillut tunteilla kuten Suomen johto."

    Älä nyt vitsaile! Jooseppi oli tyhmä kuin saapas ja Talvisodan munaus aiheutti suurta vahinkoa neukuille. Kuten myös se, että hän tuhosi neukun sotilasjohdon välkyimmän pään ja jätti jäljelle vain umpityhmän Budjonnyin, jonka rinnalla jopa Vihannes on älykkö!

    "Nousu Gorin kaupungin tapaisesta Venäjän perslävestä köyhän, juopon ,suutarin poikana maailman toiseksi tai ehkä jopa ensiksi mahtavimmaksi mieheksi vaatii järkeä"

    Järkeä? Tuskinpa! Mutta jotakin se toki vaatii: alhaista ja rikollista luonnetta, häikäilemättömyyttä, julmuutta salakavaluutta! Sopiva saunakamu sinulle:-D

    Äänestä

  • sitä-samaa-aina kirjoitti:

    ------No mitä pirua ne ryssät Viron aluevesillä teki-----

    Ihan sitä samaa mitä eurooppalaisperäiset jenkit Hawaijilla teki kun japsi hyökkäsi. Millä oikeudella jenkki teki tukikohtansa Hawaijin kansan maille ?

    "Millä oikeudella jenkki teki tukikohtansa Hawaijin kansan maille ?"

    Hawaiji on ollut USA:n halussa vuodesta 1898 lähtien ja vuonna 1959 siitä tuli USA:n osavaltio!

    Oliko alkkareiden kanssa neuvoteltu. Eihän ne osanneet enkkua.

    Äänestä

  • UnohtuikoJotain kirjoitti:

    "Millä oikeudella jenkki teki tukikohtansa Hawaijin kansan maille ?"

    Hawaiji on ollut USA:n halussa vuodesta 1898 lähtien ja vuonna 1959 siitä tuli USA:n osavaltio!

    Virolla oli hallitus ja yhteiskunta, alkkareilla ei. Virohan oli jo tuolloin 'liittynyt vapaaehtoisesti tunkioon'. Länsi ei voi syyttää Suomea jatkosodasta, jos Suomi miinoitti lännen mielestä miehitetyn maan aluevedet. Suomihan yritti siinä vapauttaa veljeskansaa.

    Äänestä

  • suotta-valehtelet kirjoitti:

    ------N-Liitto itse aloitti sotatoimet heti aamusta 22.6.1941 pommittamalla Suomen lentokenttiä ja satamia ja kohdistamalla tykkitulta alueellemme! -----

    Millä perusteella kumoat Suomen aloittamat sotatoimet. Historia ei muutu paukapäisellä inttämisellä vaikka kuinka itkisit. Ennen Suomen tekemiä sotatoimia ei neukku pommittanut ainuttakaan Suomen aluetta eikä ampunut tykistölläkään. Turha inistä muuta, sotatoimet aloitti Suomi.

    -----Miinoittaminen oli passiivinen sotatoimi, joka tapahtui Viron aluevesillä.---

    Hyvä kun kuitenkin myönnät, että oli sotatoimi. Aivan sama onko aktiivinen vaiko passiivinen. Niihin miinoihin meni monta neukun laivaa ja hukkui ehkä tuhansia miehiä, että ei aivan passiivinenkaan tainnut olla.

    -------Suomi salli Lufwaffen käyttää kenttiään aivan samaan tapaan kuin neukku itse Talvisodassa käytti tuolloin puolueettoman Viron kenttiä Suomen pommituksern, joten kaipa asia oli ok,neukunkin mielestä!------

    Selitä mitä selität mutta Suomen puolelta oli kyseessä sotatoimi suurvaltaa vastaan. Yleensä minkään suurvallan kunnia ei ole koskaan kestänyt sitä, että pienen valtion aloittamat sotatoimet jäisivät rankaisematta. Sitähän Suomi juuri halusikin tekemällä sotatoimia, joista suuri yleisö eli kansa ei tiennyt mitään ja siten provosoida neukku kostamaan jolloin kansalla voisi valehdella sujuvasti sen aloittaneen taas sodan. Valitettavasti jonkun neukun herran harkinta petti ja meni Suomen virittämään ansaan.

    ------Suomi katsoi vasta kolmen päivän jälkeen olevansa sodassa ja siitäkin vasta viikon jälkeen siirtyi hyökkäykseen ottamaan takaisin Talvisodan laittomia anastuksia!---

    Mitä sitten, mitä tuo vaikuttaa mihinkään ?

    ------ Marskin miekantuppi=päiväkäskyllä ei ollut mitään merkitystä! Sota-aikana päiväkäskyt olivat yleensäkin vain lennokasta tekstiä.-----

    Kyllä vaan M-heimilla oli suuri painoarvo kun sodan ja rauhan kysymyksiä pohdittiin.

    ------N-Liitto aloitti sotatoimet olipa sillä syytä tai ei. -----

    Jäkäti jäkäti, uskotaan kunhan ensin kumoat satuna tiedot Suomen toteuttamista merimiinoituksista ja osallisuudesta Neukun alueen pommituksiin.

    ------On turha etsiä järkisyitä aina Stalinin toimista! ----

    Stalin toimi aina kylmän harkitusti eikä sekoillut tunteilla kuten Suomen johto. Nousu Gorin kaupungin tapaisesta Venäjän perslävestä köyhän, juopon ,suutarin poikana maailman toiseksi tai ehkä jopa ensiksi mahtavimmaksi mieheksi vaatii järkeä vaikka porvarin pitää toista huutaa ihan vaan poliittisista ja rodullisista syistä.

    On se kyllä käsittämätöntä, että sinä noin suunnattomasti ihailet tuota massamurhaajaa, joka listi despotismissaan miljoonia oman kansansa jäseniä. Ei voi ymmärtää tuollaista murhanhimon palvontaa.

    Äänestä

  • alapas.valehtelemaan kirjoitti:

    ------SUOMEN KANSA heitä arvostaa----

    Kenenkään normaalin ihmisen tuttavapiirissä ei ole ainuttakaan joka noita sotahulluja arvostaisi. Miksi arvostaisikaan tyyppejä jotka tapattivat oman rasisminsa takia 65 000 nuorta miestä kaikesta muusta kurjuudesta puhumattakaan, mitä arvostamisen arvoista siinä muka on ?

    Juttusi on vain sitä vanhaa 70 vuotiasta lahtarisontaa.

    " Miksi arvostaisikaan tyyppejä jotka tapattivat oman rasisminsa takia 65 000 nuorta miestä kaikesta muusta kurjuudesta puhumattakaan "

    Eikös se vanja kuitenkin tappanut ne? Kuis tämän selität?

    Äänestä

Suomen kansa oli näiden sotarikollisten sijaiskärsijänä. Meinasivat livistää kuin koira veräjästä, saivat tosin vain muodolliset rangaistukset.

Äänestä
  • Kukaan ei livistänyt minnekään vaan päinvastoin! Pelastaakseen isänmaansa teki hädän hetkellä Presidentti Ryti henkilkökohtaisen sitoumuksen keskellä kesän 1944 suurhyökkäystä ja sen avulla saimme raykaisevaa apua. Ryti tiesi niin tehdessään, että hänet tuomitaan asiasta rauhan tuktua! Mutta kuten joku totesi: "Isänmaataan voi palvella myös linnassa"!

    Valtakunnallisessa äänestyksessä Suomen mirkittävimmästä suomalaisesta sijoittui Risto Ryti kakkoseksi heti marskin jälkeen!

    Niin ajattelee Suomen kansa!

    Sinä ja neljä muuta jäljelle jäänyttä stallaria saatte ajatella asiasta mitä lystäätte! TE ette ole Suomen kansa vaan laulun sanoin: petturijoukko sankka! Tosin ei kovin sankka:-D

    Äänestä

Mikä sotahullu Tanner muka oli. Demut kannatti hyökkäystä vasta talvisodan jälkeen.

Äänestä
  • Ja kun N-Liiton lopulliset miehityshalut Suomen suhteen tulivat tietoon Välirauhan aikana!

    Äänestä

Eiköhän se itse asia saanut suomalaiset näiden puolelle. Valtio ohjasi niin sanotussa länsimaassa oikeudenkäyntiä, vaikka oikeuslaitos on yleensä riippumaton. Onneksi jäi ainoaan kertaan. Hertta Kuusinenhan olisi halunut maanlaajuisia näytösoikeudenkäyntejä ja peräti kuolemantuomioita. Samaa pelleilyähän se oli Saksassa ja Japanissakin. Ukrainalaisia ja hinduja näänyttäneet britit ja venäläiset syyttivät vastapuolta 'rikoksista rauhaa vastaan'.

Äänestä

Hotelli Tornin lakanoille paskojalle oikeudenkäynti oli sitä, että hän päätti tuomiot, tuomarin, syytteet, syytetyn ja tuomion. Tällaisen sitten nämä sivistyneet läntiset ystävämme lähettivät tänne meitä 'mongooleja' opettamaan. Saadaanko esimerkiksi brittiläinen juoppo tuomita Lapissa kuristushuoneeseen, jos sattuu huvittamaan.

Äänestä

Oikeudenkäynti ilman Tanneria on kuin auto ilman kuljettajaa. Siinäpä Ketaleen ihailemaa menoa sodan jälkeen. Tannerin rikos oli siis Tannerin henkilö. Mitään sotavankien ampumisia, hyökkäyssodan suunnittelua ja muuta vastaavaa ei Tannerin kontolta löytynyt.

Äänestä

Huoh, on kyllä jotensakin kornia uhota miten nämä muutamat hemmot kärsivät koko kansan puolesta. Jatkosota oli sen luokan katastrofi, että Suomen kansa kärsi enemmän kuin juuri koskaan, Isoon Vihaan voi verrata. Että se jos muutama ukko istuu pikkasen aikaa linnassa ei kansan kärsimyksiä vähentänyt. Yksikään kaatunut ei tullut takaisin eikä yksikään invaliidi parantunut.

Äänestä
  • Jatkosota oli meille kohtalokas, mutta selvisimme siitäkin vapaina ja itsenäisinä!suurimmat sotasyylliset majailivat N-Liiton puolella, mutta eihän voittajaa koskaan tuomita vaikka syyrä olisikin!

    Äänestä

  • Ja paljon moni muukin olisi saattanut 'istua pikkasen linnassa' ilman Paasikiveä. Onneksi Juho Kusti osoitti, että myönnytyksillä on rajansa. Suomessahan jokaisen pitäisi olla syytön ennenkuin toisin todistetaan, jokaisella tulisi olla oikeus asiansa osaavaan puolustukseen ja jokaisen oikeudenkäynnin on oltava puolueeton ilman jääviä eturistiriitoja. Sotasyyllisyyden varmisti Pekka Peitsi, ennen Suomen kovin ryssävihaaja ja heimosoturi. Tajusi sentään pyytää anteeksi elossa olevilta tuomituilta ennen Islannin matkaa.

    Äänestä

Pahoja loisia ne olivat eivätkä kärsijöitä. Jotkut loiset saavat isäntänsä käyttäytymään itsetuhoisesti mutta loista hyödyttäen. Tällaisia loisia oli tuolloinen Suomen johto.

Reipas luontoretki Kolymaan tms. Siperiaan olisi ollut näille oikein mutta tuskin N-liittokaan olisi maaperälleen sellaista jätetunkiota huolinut.

Äänestä
  • Pahoja loisia ovat vain ja ainoastaan sijaiskärsijöitä turhaan mustamaalaavat Venäjän Tiltut!

    Sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli Neuvostoliiton painostuksen alaisena tehty eikä Suomen silloisten tai nykyisten lakien puolesta olisi ketään voitu edes syylliseksi tuomita! Niinpä säädettiin ennenkuulumaton TAANNEHTIVA laki, jota sitten sovellettiin!

    Tuomioistuin määräsi tuomiot, joita käytiin ennen julkaisemista näyttämässä valvontakomissiolle! Siellä kostonhimoinen pallukka Zdanov korotti niitä kaikkia. Niinpä syylliset tuomittiin Suomen kansan sijaiskärsijöinä linnaan, josta he aikanaan vapautuivat!

    Onneksi historia on ajan myötä puntit tasoittanut! Suomen "syylliset" ovat nyt arvostettuja miehiä ja sijaiskärsijöitä!

    Heikommin kävi todellisten sotasyyllisten! Stalin kupsahti vuonna 1953 yksinäisyydessä keskelle omaa virtsalammikkoaan samalla kun Berija ilkkui kuolevaa vieressä! Molotovin maine hiipui. Hänen vaimonsa vangittiin ja lähetettiin Siperiaan ilman, että äijä nosti sormeakaan auttaakseen! Lopulta pitkä-ikäinen Molo siirrettiin SUURLÄHETTILÄÄKSI MONGOLIAAN, jossa hän näki aatteensa hiipuvan!

    Äänestä

  • Suurimpia loisia olivat tietenkin Valvontakomission venäläiset, vaativat suomalaisia jopa maksamaan kapakkalaskun.

    Äänestä

  • Tiltut-pois kirjoitti:

    Pahoja loisia ovat vain ja ainoastaan sijaiskärsijöitä turhaan mustamaalaavat Venäjän Tiltut!

    Sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli Neuvostoliiton painostuksen alaisena tehty eikä Suomen silloisten tai nykyisten lakien puolesta olisi ketään voitu edes syylliseksi tuomita! Niinpä säädettiin ennenkuulumaton TAANNEHTIVA laki, jota sitten sovellettiin!

    Tuomioistuin määräsi tuomiot, joita käytiin ennen julkaisemista näyttämässä valvontakomissiolle! Siellä kostonhimoinen pallukka Zdanov korotti niitä kaikkia. Niinpä syylliset tuomittiin Suomen kansan sijaiskärsijöinä linnaan, josta he aikanaan vapautuivat!

    Onneksi historia on ajan myötä puntit tasoittanut! Suomen "syylliset" ovat nyt arvostettuja miehiä ja sijaiskärsijöitä!

    Heikommin kävi todellisten sotasyyllisten! Stalin kupsahti vuonna 1953 yksinäisyydessä keskelle omaa virtsalammikkoaan samalla kun Berija ilkkui kuolevaa vieressä! Molotovin maine hiipui. Hänen vaimonsa vangittiin ja lähetettiin Siperiaan ilman, että äijä nosti sormeakaan auttaakseen! Lopulta pitkä-ikäinen Molo siirrettiin SUURLÄHETTILÄÄKSI MONGOLIAAN, jossa hän näki aatteensa hiipuvan!

    ......Niinpä säädettiin ennenkuulumaton TAANNEHTIVA laki, jota sitten sovellettiin!....

    Kumman helppoa oli porvaristolle 1918 "säätää" lait ja asetukset, jotka mahdollistivat Suojeluskuntien jäsenille vapaan murhaamisoikeuden. Sai tappaa kenet vaan, koska vaan ja mistä syystä vaan tai ihan ilman syytä niin ei pelkoa tuomiosta. Siinä porvari teki ennakkopäätöksen, että niskan päällä olevalla on oikeus minkään estämättä tehdä mitä haluaa, vaikka tappaa kymmeniä tuhansia ihmisiä eikä se ole väärin.

    Kannattaa nyyhky-porvarin huomata, että näitä tunkioita eli sotasyyllisiä ei ammuttu ainuttakaan vaikka olivat syypäät 65 000 ihmisen kuolemaan ja kaikkeen muuhun hirveyteen sen lisäksi.

    Kun verrataan porvarin omaan toimintaan 1918 niin ei pitäisi olla vollotuksen aihetta yhtään vähää siinä jos muutama johtaja pikkasen aikaa linnassa istui. Porvari vollottaa aina jos joka asia ei mene sen omien pasmojen mukaan "hirveä rikos taas tapahtumassa, byäääh".

    Äänestä

  • porvari-vollottaa-aina kirjoitti:

    Mikä porvari se Tanner sitten oli. Suomessa teloitettiin 7000 punaista ja loput armahdettiin. Vaatimaton määrä tapettiin verrattuna siihen laittomuuteen ja mielivaltaan paskatunkiossa jota Zdanov täälläkin edusti. Suomalaisilla oli toki vielä vuonna 1918 monella venäläinen oikeuskäsitys. Suomen poliisihan oli esimerkiksi vuonna 1905 riisuttu aseista, koska venäläisiä nyt vain huvitti riisua poliisit aseista. Onneksi homma kehittyi siihen ettei ketään pistetä enää Ustjukovin ja Hodorkovskin Venäjällä saamiin näytösoikeudenkäynteihin. Ensimmäisen reilun poliittisen oikeudenkäynnin Suomessa saanut oli tietenkin Toivo Antikainen. Ulkomailta tuli toki ihmisiä seuraamaan Antikaisen tuomiota. Moniko Antikaisen oikeudenkäyntiä seurannut arvosteli paskatunkion oikeudenkäyntejä 1936-38.

    Äänestä

Pahoja loisia olette vain te Venäjän Tiltut! Sen sijaan ns sotasyylliset ovat tänä päivänä arvostettuja kansalaisia! Teistä ei kukaan sano samm!

Äänestä

Olisi ehkä Rytin & kumppaneiden kannattanut kesällä -41 miettiä sekin vaihtoehto, että jos Saksa häviääkin niin mitä sitten eikä laittaa kaikkia munia samaan koriin. Ei olisi tarvinnut sitten sodan jälkeen valittaa vaan ottaa seuraamukset vastaan kuten mies.

Äänestä
  • Ei ollut mitään muita "koreja" joihin "munat" olisi voinut jakaa. Mikään muu valtio ei Suomea olisi tukenut, kuin Saksa. Piti valita pirun (Hitler ja sota) ja saatanan (Stalin ja miehitys sitä seuraavat etniset puhdistukset) väliltä.

    Äänestä

  • "olisi tarvinnut sitten sodan jälkeen valittaa vaan ottaa seuraamukset vastaan kuten mies."

    Sotasyylliset eivät valittaneet vaan ottivat vastaan mitä tuli! Itse Mannerheim totesi Rytille kesäkuussa (arvaten tulevan tilanyteen): Isänmaataan voi palvella myös linnassa!

    Äänestä

Kyllä se on parempi kun kommari pitää munansa samassa korissa(housuissaan).

Äänestä

Ramsayn esi-isä komensi Suoken kaartia musikka Zdanovin sukulaisten ollessa maaorjuudessa. Ramsay oli ihmisenä parempi kuin Zdanov. Zdanov oli ali-ihminen.

Äänestä
  • Pullukka olisi halunut tuhota koko Suomen. Suomalaisten on sanottava tämän takia 90-luvulla syntyneestä Venäjän sukupolvesta Erdoganille, että 'Ei siementäkään jätetä siitä roskasta maata kiusaamaan'.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

naakanketale kirjoitti:

Tätähän on hoettu sodasta lähtien samalla karkeasti pilkaten oikeita kärsijöitä, niitä jotka kärsivät näiden sotahullujen puolesta. Vai eivätkö muka 65 000 kaatunutta ja heidän läheisensä kärsineet tai kymmenet tuhannet sotainvalidit, eikö ikuinen invaliditeetti tuonut kärsimystä kenellekään ? Koko kansa kärsi, myös kotirintama ja kaikki vuosikausia rintamilla olleet. Hirveä huoli rintamalla olevista läheisistä ja sen päälle vuosikausien nälkä ja vilu.

Sitten on otsaa inistä miten nämä muutama sodan aloittaja jotenkin kummalla tavalla kärsivätkin kaikkien puolesta. Sota-ajan olivat muualla kuin rintamalla, eivät nähneet nälkää eikä vilua, eivät puutetta ei kurjuutta ja sitten heistä tehdään marttyyrit jotka kantoivat koko kansan kärsimykset.

Jos muutama vuosi linnassa istumista kyrsikin niin omista teoistaan kärsivät. Kun ei aloita valloitus- ja hävityssotia niin ei tule sotasyyllisyyttäkään. Niin helppoa se on eikä tarvitse jälkikäteen vollottaa ja uhriutua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu