Pyhäjärvi vaatimassa selitystä syytettyinä olevilt

Pyhäjärvi vaatimassa selitystä syytettyinä olevilta luottamushenkilöiltä

Pyhäjärven kaupunginhallitus on vaatimassa kuntalain mukaista selvitystä niiltä luottamushenkilöiltä, jotka ovat syytettyinä virka-aseman väärinkäyttämisestä Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa. Pyhäjärven kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina.

Selitysten vaatiminen perustuu kuntalain pykälään 85. Siinä todetaan, että jos luottamushenkilön voidaan todennäköisin perustein epäillä syyllistyneen virkarikokseen tai muuten menetelleen velvollisuuksien vastaisesti, on kunnanhallituksen vaadittava asianomaiselta selitys ja ilmoitettava asiasta valtuustolle. Valtuusto voi myös tutkimuksen tai oikeudenkäynnin ajaksi pidättää luottamushenkilön toimestaan.

Kaupunginhallituksen esityslistan liitteenä olevassa selityspyynnössä pyydetään kertomaan, mistä asiassa on kyse, miten se etenee ja milloin asiaa käsitellään. Lisäksi on kerrottava, kohdistuvatko syytteessä olevat asiat luottamushenkilön tehtävän hoitoon tai vapaa-aikana tapahtuvaan muuhun toimintaan.

Kihlakunnansyyttäjä Ilpo Lehto nosti syytteen virka-aseman väärinkäyttämisestä liittyen Pyhäjärven kaupunginjohtajan Tita Rinnevaaran irtisanomismenettelyyn koskien vuoden 2013 tapahtumia. Syyte nostettiin vuosi sitten tammikuussa.

Asiaa käsiteltiin Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa lokakuun alussa, jolloin päätettiin, että jutun pääkäsittely alkaa 13. maaliskuuta 2018.

Arja Kangas
441016
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Sosiopaatin paska haisee vieläkin.

Äänestä

Ai tottakai, kun pidätte hänet ykköspallilla.niin kauan haisee.

Äänestä

Ihan turhaa alatte heittämään lokaa. Tällaisia ihmisiä tarvitaan, joilla on tietoa, taitoa ja uskallusta puuttua vääryyksiin ja laittomuuksiin. Mitään ei ole opittu, eikä näköjään opita, ennenkuin käräjäsalissa todetaan toimitun esim. luottamustehtävää hoitaessa virkavelvollisuutta rikkoen.
Onko muuten mahdollista tulla ehdokkaaksi mm. maakuntavaaleissa? Senhän joku kykenee heti vastaamaan.

Please, jos vastaatte, antakaa asiallisia vastauksia ja kommentteja. Nyt on leikin aika loppu.

Pyhäjärvi elää suossa Selänne ky:n asioissa. Luin juuri sanasta sanaan vt. kaupunginjohtaja Henrik Kiviniemen lausunnon sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Asko Kaurasen mielipiteitä eroamisesta.
Luin myös ky:n johtajan Aikkilan vastaukset Pyhäjärven Sanomien laatimiin kysymykseen, jotka perustuivat em. Kiviniemen ja Kaurasen haastatteluun.

Aikkila ei koe lainkaan olevansa niskoittelija Pyhäjärven suuntaan. ??? Tahtoi keskustella, mutta Kiviniemi kertoo asiasta toista totuutta. On paljon ristivetoa, jota naapurit nyt enemmistöllään ratkovat. Tuloksen voitte jo arvata: Pyhäjärvi häviää, koska reisjärven etu on nuoleskella haapajärvisiä ja haapajärviset eivät välitä Pyhäjärven tilanteesta tuon taivaallista. Ovat selvinneet kriisikunta-ajasta Pyhäjärven tuilla.

Mutta mitä sanoo kaiken GURU Jukka Tikanmäki. Olisiko syytä haastatella?

Äänestä
  • Muu leikki loppuu, mutta karjun kanssa pelehditään jatkossakin.

    1Äänestä

  • Kaupunginjohtajahan valehteli, itse olivat hyväksyneet päätöksen yhden työntekijän vähentämisestä.

    Äänestä

  • Kaupungintalolta tehtaillaan julkisuuteen teatteria. Aikkilan tarinat eivät uppoa kuntalaisiin.
    Tikanmäen tarinat taustalla. Kaveri teettää työt muilla ja muut makaa turpa tunkiolla.
    Lehdistölle syötetyt jutut ovat tuulesta temmattuja. Jää nähtäväksi?

    1Äänestä

Kiviniemi kertoi aikoinaan ,ettei kaupunki ole osallisena em.tapaukseen.Nyt sama kaupunki on vaatimassa selitystä syyteesä olevilta.Hieman ristiriitaista,sanoisin.Ei olla osallisia ja sitten ollaankin!!!???!!!

Äänestä
  • Kyllä oot tyhmä Tedtunkkanen! Kaupunki on kertonut ettei ole käräjäoikeuden tapauksessa mukana (ja kaupungilla ei ole vaatimuksia syytettyjä kohtaan), mutta tämä selitysten kysely on kuntalain mukainen selvityspyyntö luottamusmiehiltä, joka lienee tässä tapauksessa pelkkä "lainmukainen muodollisuus"!

    1Äänestä

  • kuka tuon päätöksen on tehnyt jotta kaupunki ei vaadi korvauksia...Kiviniemikö ? Yksinkö? onko asiaa edes käsitelty.?
    Missä se kuntalaisten etu, ei kaikkea voi villaisella painaa.

    1Äänestä

  • TedTunkkanen kirjoitti:

    Kyllä oot tyhmä Tedtunkkanen! Kaupunki on kertonut ettei ole käräjäoikeuden tapauksessa mukana (ja kaupungilla ei ole vaatimuksia syytettyjä kohtaan), mutta tämä selitysten kysely on kuntalain mukainen selvityspyyntö luottamusmiehiltä, joka lienee tässä tapauksessa pelkkä "lainmukainen muodollisuus"!

    Pennilleen noin mutta eihän se mene näille suomi 24 ammattilaisille (joutoproolaisille) jakeluun. Kaupunki antoi hyvin yksiselitteisen selvityksen miksi ei ota kantaa koko roskaan koska ei ole asianomainen jne. ja nyt kyseessä on pelkkä muodollisuus joka ei johda toimenpiteisiin.

    "Kaupunginhallituksen esityslistan liitteenä olevassa selityspyynnössä pyydetään kertomaan, mistä asiassa on kyse, miten se etenee ja milloin asiaa käsitellään"

    Samainen kapupunginhallitus tietää tasan tarkkaan mistä on kyse, miten se etenee ja milloin asia käsitellään = Pelkkä lakien velvoittama muodollisuus.

    Ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun hitailla käyvät varamiehet varjoineen linkittää näille sivuille juttuja joita eivät edes tajua.

    Äänestä

  • HitaillaKäyvät kirjoitti:

    Jos kaupunki EI kerran ole asianomainen niin miten kaupungille on jo tässävaiheessa tullut miljoona e.maksettavaa? Ja lisää maksettavaa lykkää kunhan kaikki on päätöksesä.Onko kaupunki vain maksajana tässä jupakassa?Miksi tällainen "pelkkä muodollisuus" sitten ylitti uutiskynnyksen?

    Äänestä

  • HitaillaKäyvät kirjoitti:

    Pennilleen noin mutta eihän se mene näille suomi 24 ammattilaisille (joutoproolaisille) jakeluun. Kaupunki antoi hyvin yksiselitteisen selvityksen miksi ei ota kantaa koko roskaan koska ei ole asianomainen jne. ja nyt kyseessä on pelkkä muodollisuus joka ei johda toimenpiteisiin.

    "Kaupunginhallituksen esityslistan liitteenä olevassa selityspyynnössä pyydetään kertomaan, mistä asiassa on kyse, miten se etenee ja milloin asiaa käsitellään"

    Samainen kapupunginhallitus tietää tasan tarkkaan mistä on kyse, miten se etenee ja milloin asia käsitellään = Pelkkä lakien velvoittama muodollisuus.

    Ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun hitailla käyvät varamiehet varjoineen linkittää näille sivuille juttuja joita eivät edes tajua.

    Taitaa itse OTL olla asialla, edellisessä virkkeessä.

    Äänestä

Haistakaa lokin perse kurjat!!

1Äänestä

Sinä olet sitten ylivertaisen viisas TEDrUnkkanen, vastausta pukkaa samaan tahtiin kuin hikeä.

1Äänestä

Niinpä ja tedhaisuli vaihtaa nimmaria koko ajan kun vastaa itselleen!Tunteeko tätä rouvaa kukaan ?

1Äänestä
  • Jos se onnii herra, tai sitten toisinpäin. Elekää eppäilkö kirjoittajia, eppäilkää kulloinkin esillä olevaa asiaa.

    1Äänestä

  • ontaisittenei kirjoitti:

    Jos se onnii herra, tai sitten toisinpäin. Elekää eppäilkö kirjoittajia, eppäilkää kulloinkin esillä olevaa asiaa.

    Uimahallin lauteilla tiesivät,että rouva se on.

    1Äänestä

  • utuolli kirjoitti:

    Uimahallin lauteilla tiesivät,että rouva se on.

    kummalla puolella, naisten vai miesten?

    Äänestä

Ketä ginostaa pätöasia säätänä!!

1Äänestä

Eli mitä Pyhäjärven tukia Haapajärvi on käyttänyt selvitäkseen omista veloista?

Äänestä
  • Mene sinäkin känisijä töihin siitä tää,llä notkuu 24/7

    1Äänestä

  • hmm626 kirjoitti:

    Mene sinäkin känisijä töihin siitä tää,llä notkuu 24/7

    Joko sossun rahat tuli ? Känni päällä?

    Äänestä

  • Sinä itkijä olet näköjään kuitanna sossunrahat jo,kun itkee täällä kurjuuttaan!Mene töihin pummi!!

    1Äänestä

  • hmm626 kirjoitti:

    Sinä itkijä olet näköjään kuitanna sossunrahat jo,kun itkee täällä kurjuuttaan!Mene töihin pummi!!

    Mulla on hyvä olla, kaikki hyvin. Kyllä 12 tuntia päivässä töitä riittää. Mites sun lonkat kestää makoilua, entä silmät koneella oloa?

    1Äänestä

  • Onhan se pummin hyvä olla muitten rahoilla oleilee häpiä kenopää!!

    1Äänestä

Nämäkö ovat syytteessä toimistaan?:
Marita Kärkkäinen-Rytkönen
Jorma Leskinen
Taimi Piippo
Jukka Tikanmäki

"viimeiset tulevat ensimmäiseksi ja ensimmäiset viimeiseksi" sanotaan isossa kirjassa.

1Äänestä
  • No jatkavat muina miehinä/naisina luottamushommissa vakavista syytteistä huolimatta. PHJ:n tapa toimia kunnallsipolitiikassa. Ne muut 4 jo älys väistyä.

    1Äänestä

  • Verojamakseleva kirjoitti:

    No jatkavat muina miehinä/naisina luottamushommissa vakavista syytteistä huolimatta. PHJ:n tapa toimia kunnallsipolitiikassa. Ne muut 4 jo älys väistyä.

    Vai vakavista syytteistä! Syytteet on syytteitä, yhtään tuomiota ei ole annettu! Pyhäjärven parhaaksi toimivat kuitenkin, kuten lähes jokainen Pyhäjärvinen ajattelee! Vaalithan kertoivat kaiken....

    Äänestä

  • Sankareita.ovat kirjoitti:

    Vai vakavista syytteistä! Syytteet on syytteitä, yhtään tuomiota ei ole annettu! Pyhäjärven parhaaksi toimivat kuitenkin, kuten lähes jokainen Pyhäjärvinen ajattelee! Vaalithan kertoivat kaiken....

    Että oikein sankareita.No joo, eihän kapustalla voi vaatia, jos lusikalla annettu. Kansakoulupohjalta.

    Äänestä

Keit ne on ne sankarit
Sellaiset sankarimiehet
Joita koko valtakunta arvostaa?
Keit ne on ne sankarit
Sellaiset sankarinaiset
Jotka tosi työst palkintonsa saa?
----------

Tjaah, tavallaan joo, mutta pelkureita he ovat ..elävät kuin siat tunkiolla ja eivät kanna vastuuta teoistaan.

Äänestä

Onpa kumma, kun ei ole asiaan osallistujia!! Mistä moinen johtuu??

Äänestä
  • Kai tämäkin on jonkun proo-ryhmän syy??. Mutta miksi ei keksitä kertoa, miten suuri syy???

    Eihän se niin ole, mutta

    Nyt on kaupunginhallituksen listoilla, että syytteeseen on nostettu luottamushenkilöt, joiden asiat ovat esillä:
    Taimi Piippo
    Jukka Tikanmäki
    Jorma Leskinen ja
    Marita Kärkkäinen-Rytkönen.

    Että mitä?

    Äänestä

Miten se kihlakunnansyyttäjä kehtaa ottaa Taimi Piipon ja Jukka Tikanmäen suurennuslasin alle?
Voi hyvät hyssykät, eikö löynyt mitään porsaanreikää, että olisi otettu vaikka joku Proon valtuutettu suurennukseen.
Ja voi harmi , että Jorma Leskinen erehtyi, oli niin oikealla asialla, kun asiaa a loitettiin puimaan. Valta ja lupaukset sokaisevat. Valitan.
Sitten tuo meidän Maritta. Eihän Maritta ole mitään pahaa tehny, t ei tarkoittanut. Ollut vain Jukan kahvinkeittäjänä ja niin edelleen.... Ei Marittaa, ei ei....

Äänestä
  • Miten siinä niin pääsi käymään että ainoat proolaiset jotka suunsa uskaltaa avata ovat valtuustosta pudonneet ja heidän myötäilijänsä? Loput teki pesäeron proolaisiin ja jäljelle jääneet kaksi ei saa suutaan auki - Siinä kaikki mitä pyhäjärven pro tarkoittaa ei yhtään mitään pelkkää puskista huutelua somessa kun miestä ei muuhun ole. Räkytyskomppania joka sai jo omatkin rivit hajalle.

    Äänestä

  • werojamakseleva kirjoitti:

    Miten siinä niin pääsi käymään että ainoat proolaiset jotka suunsa uskaltaa avata ovat valtuustosta pudonneet ja heidän myötäilijänsä? Loput teki pesäeron proolaisiin ja jäljelle jääneet kaksi ei saa suutaan auki - Siinä kaikki mitä pyhäjärven pro tarkoittaa ei yhtään mitään pelkkää puskista huutelua somessa kun miestä ei muuhun ole. Räkytyskomppania joka sai jo omatkin rivit hajalle.

    Lopeta jo, jo tuo joutava yksinpuhelusi.

    Äänestä

  • lyhyesti kirjoitti:

    Lopeta jo, jo tuo joutava yksinpuhelusi.

    "Lopeta jo, jo tuo joutava yksinpuhelusi."

    Laske huviksesi montako avausta olet kirjoittanut käräjistä viim. vuoden aikana ennen kuin kirjoitat taas uusia avauksia samasta aiheesta ja mieti kuka täällä monologeja harrastaa?
    Aina sama kaava. Joka päivä uusia avauksia samasta aiheesta ja kun joku piruparka niihin vastaa käsket pitämään suun kiinni jotta voit jatkaa sairaalloiseksi muodostunutta pakkomiellettäsi kohtaan mikä ilmenee nimenomaan yksinpuheluinasi avauksien muodossa joita olet kirjoittanut satoja eikä loppua näy. Oletko pysynyt laskuissa mukana 4 vai 5 sataa avaustako olet jo kirjoittanut käräjistä ja montako sataa ajattelit samasta aiheesta vielä kirjoittaa. Viittaksena yksinpuheluihin. Piruparka

    Äänestä

  • werojamakseleva kirjoitti:

    Miten siinä niin pääsi käymään että ainoat proolaiset jotka suunsa uskaltaa avata ovat valtuustosta pudonneet ja heidän myötäilijänsä? Loput teki pesäeron proolaisiin ja jäljelle jääneet kaksi ei saa suutaan auki - Siinä kaikki mitä pyhäjärven pro tarkoittaa ei yhtään mitään pelkkää puskista huutelua somessa kun miestä ei muuhun ole. Räkytyskomppania joka sai jo omatkin rivit hajalle.

    Hetkinen, mitä tarkoitat? Eikös siellä valtuustossa ole sekä että?

    Äänestä

Kuntalain 85 §:stä:
"Valtuusto voi tutkimuksen tai oikeudenkäynnin ajaksi pidättää luottamushenkilön toimestaan. Ennen valtuuston kokousta voi pidättämisestä väliaikaisesti päättää valtuuston puheenjohtaja. Pidättämispäätös voidaan panna täytäntöön heti."

Äänestä
  • Voi voi kun vain voi, ja vielä kerran voi voi! Missään nimessä ei TÄYDY!

    Äänestä

  • Voihan.se kirjoitti:

    Voi voi kun vain voi, ja vielä kerran voi voi! Missään nimessä ei TÄYDY!

    Ja koskee pelkästään Pyhäjärveä??

    Äänestä

Anteeksi erheeni, kyllä TÄYTYY

Äänestä
  • Oletko ehkä niitä muumikanootin matkustajia?? Vilkaisehan, koskessa voi olla piilokiviä.

    Äänestä

Olen joo, yritän välttää kaiken vastuun ja tulevat sanktiot ..höpö höpö muka syytteessä olisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

näin_on____ kirjoitti:

Pyhäjärvi vaatimassa selitystä syytettyinä olevilta luottamushenkilöiltä

Pyhäjärven kaupunginhallitus on vaatimassa kuntalain mukaista selvitystä niiltä luottamushenkilöiltä, jotka ovat syytettyinä virka-aseman väärinkäyttämisestä Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa. Pyhäjärven kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina.

Selitysten vaatiminen perustuu kuntalain pykälään 85. Siinä todetaan, että jos luottamushenkilön voidaan todennäköisin perustein epäillä syyllistyneen virkarikokseen tai muuten menetelleen velvollisuuksien vastaisesti, on kunnanhallituksen vaadittava asianomaiselta selitys ja ilmoitettava asiasta valtuustolle. Valtuusto voi myös tutkimuksen tai oikeudenkäynnin ajaksi pidättää luottamushenkilön toimestaan.

Kaupunginhallituksen esityslistan liitteenä olevassa selityspyynnössä pyydetään kertomaan, mistä asiassa on kyse, miten se etenee ja milloin asiaa käsitellään. Lisäksi on kerrottava, kohdistuvatko syytteessä olevat asiat luottamushenkilön tehtävän hoitoon tai vapaa-aikana tapahtuvaan muuhun toimintaan.

Kihlakunnansyyttäjä Ilpo Lehto nosti syytteen virka-aseman väärinkäyttämisestä liittyen Pyhäjärven kaupunginjohtajan Tita Rinnevaaran irtisanomismenettelyyn koskien vuoden 2013 tapahtumia. Syyte nostettiin vuosi sitten tammikuussa.

Asiaa käsiteltiin Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa lokakuun alussa, jolloin päätettiin, että jutun pääkäsittely alkaa 13. maaliskuuta 2018.

Arja Kangas

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu