Mikä on se todellinen asia miksi vihata EU:ta ?

Tämä on se todellinen kysymys ja kuten kaikki näki Pressan vaaleissa, niin
90 % ihmisistä kannatti EU:ta ja siinä meni sitten se perustuslaki ja kaikki
Puolustusulottuvuus ja kaikki Mitä Väyrynen ja Huhtasaari huuteli.

Se on nyt varmasti tässä ja tämä on hyväksytty ja tästä lähdetään eteenpäin.
Se on ihan sama mikä pykälä tai perustuslain rykälä tai mikä vain. Niin se on
hyväksytty ja se on tullut varmasti selväksi, että 90% väestöstä kannattaa EU:ta
ja jopa sen liittovaltion puolella on liki 50 % väestöstä.

Meinaatteko, että ne huvikseen on Väyrystä limpoamassa ulos Keskustapuolueesta ?
On selvä, että poliittisten linjausten tulee EU myönteisiä jos meinaavat saada ääniä
siitä 90 %:sta. Kymmenen prosenttia on vain 10% eli EU vastaisia.

Oleellinen kysymys on myös se, kuinka hyvin nämä EU vastaiset puolueet tai niiden
johto kääntelee takkejaan ja millä Teemalla ne seuraavaksi tulevat esiin ?

Toinen merkittävä kysymys on myös se mikä on se todellinen syy vihata EU:ta ja
kirjoittaa ja hakea kuin epätoivoinen ihminen itselleen oikeutusta kaikista mahdollisista.
aiheista mitä vain voi keksiä. Silloin on jo myös tullut selväksi, että Euroopan unionia
puoltavat syyt ovat yli 90 %:sti sitä tukevia asioita. Näin on myös ihmiset äänestäneet.

" Äly älä mätä " on osoittanut jo useita kertoja, että hänen motiivinsa ovat muualla, kuin
näissä aihe ja syy asioissa. Monet ovat EU vastaisia tietämättömyyttään ja onneksi me
korjasimme sitä vaalien alla ja 70 %:in kannatus nousi liki 90 %:in. Jäljelle jäänyt porukka
on mielenkiintoinen, koska se ei välitä tiedosta ja todellisuudesta.

Olen epäillyt, että näillä henkilöillä EU:ta vastaan on jokin paha tapaus ruotsalaisten tai
saksalaisten tai Virolaisten tai jonkin euroopalaisen ihmisen. Hän ei voi hyväksyä
heitä tasa-arvoiseksi ja perua omia puheitaan rasismista ja omasta egostaan.
Voi myös olla vammainen tai psyykkisesti sairas ihminen. Olen myös ajatellut, että häntä
ei kiinnosta euroopan tavat ja huvitukset ja tuotteet ja tavarat. On myös sairauden
merkki. Voi olla ihan vain se tukeva koko ja kalju ja ei viehättävä olemus ja voi myös
olla se aurinkomatka poika ?

Kuka olet EU vastainen poika ja paljonko painat ja miltä näytät ja elätkö yksin ja oletko
käynyt muuta koulua, kuin Peruskoulun ?
16328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat
Aloittaja

Minusta+tuntuu,+että+suurin+osa+EU-vihaajista+on+Kommunisteja+ainakin+95+%.Ne+5+prosenttia+on+jotain+muita+hihuli+tai+nahka+tai+jokin+epänormaali+käyttäytymis+ja+sosiaali+ongelmainen.+Kuten+näitte+Rajat+-+kiinni+ja+persu+teltta+pressan+vaali+studiosta,+niin+ei+ne+kyllämiltään+oikeistolaisilta+näyttäneet.+Tyhmyys+oli+myös+hyvin+näkyvissä+ja+nimen+omaan+se+yksinkertaisuus.++Tapahtumat+olisi+voitu+koordinoida+paremmin+ja+asia+olisi+voitu+tuoda+esille+paremmin,+no+jos+niillä+edes+oli+mitään+asiaa+muutakuin,+että+sossu+ja+valtio+jakaa+heidän+sosiaaliapuja+maahanmuuttajille.+Ne+on+olleet+sellaisia+sosiaalitukien+mielenilmaisuja+ja+minä+olen+sitä+mieltä,+ettäsuomen+kolhoosi+hallituksen+olisi+EU+myönteisenä+myös+maksettava+euroopanunionin+määräämää+minimi+sosiaaliturvaa+766,-+jo+sen+ostovoiman+ja+tämän+tulevien+persu+ja+väyrys+junttien+teemojen+tuhoamiseksi.+On+vaara,+että+Väyrynen+ja+Persu+alkaa+vaatimaan+EU:n+minimi+sosiaaliturvaa+jahuutelevat+suu+vaahdossa,+että+he+sen+tekivät.

Äänestä
  • OLET PELKKÄ NOLLA

    Äänestä

Viha johtuu siitä että EU auttaa rosvoja ryöstämään suomalaisilta kaiken tarpeellisen. Lisäksi EKPnjatkuvalla biljoonaelvytyksellä euron arvo on lähestynyt nollaa. Näin palkat ovat romahtaneet ja säästöt menettäneet kokonaan arvonsa. EU ei kai edes tajua miten vakaata kan santaloutta harjoitetaan. Se tyytyy vain pitämään tyhmimmän kansanosan tyytyväisenä välittämättä mitään tulevista seurauksista. Minua ainakin kiukuttaa kaikenlaisten surkimusten paijaaminen niiden rahoilla jotka tekevät oikeaa työtä oikealla tavalla. EU on tuhonnut Suomen täydellisesti eikä tämä porukka enää tajuakaan mikä tilanne nyt on ja mihin tämä johtaa.Joku Sipilä luulee olevansa jo mafiapomo EUn tukiaishelvettiä Suomessa johtaessaan. Ne velat tulevat korkoineen maksettaviksi eikä rosvot hyödy mitään teoistaan koska kansa huomaa motiivit sitten kun menee todella huonosti. Silloin myös EU on hävinnyt kartalta lopullisesti.

Äänestä
  • Aloittaja

    EU:ssa on 27 jäsenmaata. Älä mainitse sanaa suomalainen jos et ole edes suomalinen.
    Tilaa my heritage DNA testi ensin ja puhutaan sitten.

    Älä sotke sitä paska sanaa tähän, sillä ei ole mitään tekemistä meidän talouden ja rahan
    kanssa. Jätetään ne suomalaiset pois tästä talouskeskustelusta. Toimijoita on yritykset
    ja ihmiset.

    Toiseksi älä edes valehtele, että Euron arvo voi romahtaa, sillä se yksi maailman kolmesta
    päävaluutasta millä arvostetaan muita valuuttoja. USA:n dollari on todellisessa maailmassa
    vain jotain senttejä sen nykyisestä arvosta. Rahan arvo määräytyy pörsseissä ja sitä arvioidaan
    teollisuudella ja taloudella.

    Semmoista oikeaa työtä ole olemassa ja se alkaa olemaan jo vanhanaikainen käsite ja
    maailmalla ja euroopassa on hyvin tullut esille tekoäly ja koko digitaalinen maailma mikä
    on nyt nousemassa. Kaikille ei tule koskaan riittämään ansiokasta ja talouden mukaista
    työtä. Nämä on ne todelliset asiat ja tämä Euroon ja eurooppaan kuulumien on tässä
    asiassa aivan merkityksellisen arvokasta suomessa oleville ihmisille. Pörssit ja arvostukset
    rahamaailmassa liikkuu tänä päivänä paljolti mielikuvien mukaan. Esim. USA:ssa yritysten
    PE-luvut juoksevat sadassa ja suomessa alle 20 tietämissä.

    Se sinun vitu* kulttuuris, niin eikö me tässä tänäänkin olla tekemässä suomalaista kulttuuria?

    Äänestä

  • Liittovaltio on uudestisyntynyt (Reinkarnation uskonrto)
    Iivana Julma Ryssältä.
    Jumala ei huolinut ja piru tietää aina saavansa niin
    se lähetti liittovaltion vaivaamaan Suomi24 Blogia.

    Äänestä

  • Liittovaltio kirjoitti:

    EU:ssa on 27 jäsenmaata. Älä mainitse sanaa suomalainen jos et ole edes suomalinen.
    Tilaa my heritage DNA testi ensin ja puhutaan sitten.

    Älä sotke sitä paska sanaa tähän, sillä ei ole mitään tekemistä meidän talouden ja rahan
    kanssa. Jätetään ne suomalaiset pois tästä talouskeskustelusta. Toimijoita on yritykset
    ja ihmiset.

    Toiseksi älä edes valehtele, että Euron arvo voi romahtaa, sillä se yksi maailman kolmesta
    päävaluutasta millä arvostetaan muita valuuttoja. USA:n dollari on todellisessa maailmassa
    vain jotain senttejä sen nykyisestä arvosta. Rahan arvo määräytyy pörsseissä ja sitä arvioidaan
    teollisuudella ja taloudella.

    Semmoista oikeaa työtä ole olemassa ja se alkaa olemaan jo vanhanaikainen käsite ja
    maailmalla ja euroopassa on hyvin tullut esille tekoäly ja koko digitaalinen maailma mikä
    on nyt nousemassa. Kaikille ei tule koskaan riittämään ansiokasta ja talouden mukaista
    työtä. Nämä on ne todelliset asiat ja tämä Euroon ja eurooppaan kuulumien on tässä
    asiassa aivan merkityksellisen arvokasta suomessa oleville ihmisille. Pörssit ja arvostukset
    rahamaailmassa liikkuu tänä päivänä paljolti mielikuvien mukaan. Esim. USA:ssa yritysten
    PE-luvut juoksevat sadassa ja suomessa alle 20 tietämissä.

    Se sinun vitu* kulttuuris, niin eikö me tässä tänäänkin olla tekemässä suomalaista kulttuuria?

    jos ryssä keksis taas hyökätä ei tarttis kun kääntää liittovaltio luuserin kirjoitukset, pari riviä kun lukis megafooniin ryssät kuolis nauruun ja antautuis ehdoitta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kaapeli12 kirjoitti:

    jos ryssä keksis taas hyökätä ei tarttis kun kääntää liittovaltio luuserin kirjoitukset, pari riviä kun lukis megafooniin ryssät kuolis nauruun ja antautuis ehdoitta.

    Noin puhuu Tyhmä nahkapää jätkä, jolla ei ole mitään nahkapään karvattomien
    korvien välissä.


    Ensimäinen kysymys olisi mitä Venäjä tai Putin voittaa tulemalla ja valloittamalla
    suomen ?
    Saako se nahkapään pilottitakin vai sen äitinsä ostaman polkupyörän ja kännykän ?

    Äänestä

Jätin nyt lukematta välistä, kun näin, että kuka trolli täällä jaksaa puhua paskaa, mutta kysyisin asiaa, tämän uutisen tiimoilta.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005578400.html

Eli nyt Suomi maksaa EU:lle puhdasta rahaa 500 miljoonaa euroa EU:n budjetin mukaan, joka summa nousee, kun Britania eroaa, mutta kuka maksaa meppien palkat, päivärahat, kulut. Mitä maksaa legioona suomalaisia kääntäjiä ja työntekijöitä EU:ssa, kuka maksaa ministereiden hyppäämiset kaiken maailman EU-kokouksissa? Mikä on se todellinen hinta Suomelle tuosta EU:sta kaikkineen, kun otetaan huomioon kaikki kulut - myös Luxemburgin rahasto?

Löytyykö tästä tietoa?

Äänestä
  • Tämän Britanian eron lisälaskukulu viime vuoden arvion mukaan olisi noin 80 miljoonaa euroa. Maksavatko meidän hallitus plus eduskunta näitä kuluja siitä hyvästä, että voivat siirtää vastuun kaikista pahoista teoistaan EU:lle? Kai he ymmärtävät, ettei tämä jatku ikuisesti ja joutuvat vielä vastaamaan ihan henkilökohtaisesti?

    Äänestä

  • Aloittaja

    TYHMÄ JÄTKÄ !
    Tajua myös se, että Britannia ei myy EU:n alueelle naulan naulaa ja jopa hiusväri
    nahkapäähän tulee jatkossa vaikka puolasta.

    Britit makso ison rahan markkinaosuutena.

    Äänestä

Aha nyt se tuli ilmi.
EU myy jäsenvaltioiden markkinaosuuksia.
Huijari EU myy jäsenvaltioiden oikeuksia kiristämällä niitä.

Äänestä
  • Varmasti niinkin - aivan kuin kauppaa ei olisi koskaan käyty, eikä käydä ilman EU:ta, ja onhan se niinkin, että alvit menee suoraan EU:n kassaan. Vai mitä nimimerkki Liittovaltio?

    Äänestä

EU-vihaaja: EU on velkaantumista, epätasa-arvoa, köyhyyttä, jättimäistä työttömyyttä, konkursseja, kotimaisten markkinoiden hiipumista, turvattomuutta jne. aiheuttava globalistinen järjestelmä, unohtamatta sitä, että se tuhoaa itsenäisyyden ja demokratian.

Liittovaltio: blah blah blrrp öhh höö blah blah blrrrp öööh öh öh öh öh mäkäkä mä kä kä kä mi mi mi mi miiiiii mä käkä mä kääkkä räkä käkkä ööh nyyyh näääh....

Äänestä

Liittovaltio on popsinu taas vain vähän liikaa pillereitä. On meinaan niin korkealentoista hallusinaatiohuuhaata että.... :)

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyllä se on nähty jo monta kertaa, että nahkapäässä ja yleensä sellaisen
    ulkomuodon omaavissa, kuin Rajat kiinni ja Persujen kannatusjoukoissa on
    nähty.
    Niin voiko niiltä edes kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.
    Suoralainaus:
    "EU-vihaaja: EU on velkaantumista, epätasa-arvoa, köyhyyttä, jättimäistä työttömyyttä, konkursseja, kotimaisten markkinoiden hiipumista, turvattomuutta jne. aiheuttava globalistinen järjestelmä, unohtamatta sitä, että se tuhoaa itsenäisyyden ja demokratian. "

    Missä tässä edellisessä oli perusteet ja todellisten asioiden tarkastelu.
    No niille riittää se, että joku toinen näin sanoo ja se oma älykkyys ja se älyälämätä
    on jossain kehitysvammaisen ja vammaisen tasolla, oliko Apukoulu mitä kävit ?

    Äänestä

  • jos noin ahdistaa liittovaltio LUUSERI, köysi kauniiseen käteen ja metsään, kukaan ei jää kaipaamaan. jos tämä TAAS poistetaan keskeustelun valvoja on EU=paskatunkion palvoja. kiinni jäit RÄÄPÄLE.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Liittovaltio kirjoitti:

Tämä on se todellinen kysymys ja kuten kaikki näki Pressan vaaleissa, niin
90 % ihmisistä kannatti EU:ta ja siinä meni sitten se perustuslaki ja kaikki
Puolustusulottuvuus ja kaikki Mitä Väyrynen ja Huhtasaari huuteli.

Se on nyt varmasti tässä ja tämä on hyväksytty ja tästä lähdetään eteenpäin.
Se on ihan sama mikä pykälä tai perustuslain rykälä tai mikä vain. Niin se on
hyväksytty ja se on tullut varmasti selväksi, että 90% väestöstä kannattaa EU:ta
ja jopa sen liittovaltion puolella on liki 50 % väestöstä.

Meinaatteko, että ne huvikseen on Väyrystä limpoamassa ulos Keskustapuolueesta ?
On selvä, että poliittisten linjausten tulee EU myönteisiä jos meinaavat saada ääniä
siitä 90 %:sta. Kymmenen prosenttia on vain 10% eli EU vastaisia.

Oleellinen kysymys on myös se, kuinka hyvin nämä EU vastaiset puolueet tai niiden
johto kääntelee takkejaan ja millä Teemalla ne seuraavaksi tulevat esiin ?

Toinen merkittävä kysymys on myös se mikä on se todellinen syy vihata EU:ta ja
kirjoittaa ja hakea kuin epätoivoinen ihminen itselleen oikeutusta kaikista mahdollisista.
aiheista mitä vain voi keksiä. Silloin on jo myös tullut selväksi, että Euroopan unionia
puoltavat syyt ovat yli 90 %:sti sitä tukevia asioita. Näin on myös ihmiset äänestäneet.

" Äly älä mätä " on osoittanut jo useita kertoja, että hänen motiivinsa ovat muualla, kuin
näissä aihe ja syy asioissa. Monet ovat EU vastaisia tietämättömyyttään ja onneksi me
korjasimme sitä vaalien alla ja 70 %:in kannatus nousi liki 90 %:in. Jäljelle jäänyt porukka
on mielenkiintoinen, koska se ei välitä tiedosta ja todellisuudesta.

Olen epäillyt, että näillä henkilöillä EU:ta vastaan on jokin paha tapaus ruotsalaisten tai
saksalaisten tai Virolaisten tai jonkin euroopalaisen ihmisen. Hän ei voi hyväksyä
heitä tasa-arvoiseksi ja perua omia puheitaan rasismista ja omasta egostaan.
Voi myös olla vammainen tai psyykkisesti sairas ihminen. Olen myös ajatellut, että häntä
ei kiinnosta euroopan tavat ja huvitukset ja tuotteet ja tavarat. On myös sairauden
merkki. Voi olla ihan vain se tukeva koko ja kalju ja ei viehättävä olemus ja voi myös
olla se aurinkomatka poika ?

Kuka olet EU vastainen poika ja paljonko painat ja miltä näytät ja elätkö yksin ja oletko
käynyt muuta koulua, kuin Peruskoulun ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu