Poika 10v aloitti painin 2014 syksyllä ja tammikuussa meni ekoihin kisoihin.Sen jälkeen ollut epävirallisissa kisoissa 4 kertaa ja saman verran virallisissa.Treenaa painia kerran viikossa,kun päälaji vie 3-5 iltaa viikossa.Nyt ei kuulemma saisi osallistua enää epävirallisiin kisoihin kun on niin kokenut,sääntöjen mukaan kyllä saisi,on vain erään valmentajan mielipide toisesta seurasta.Eli noin kaksi kertaa vuodessa kisannut ja vain kerran viikossa treenaa,kun muut treenaa vuodessa saman verran ja kisaavat myös.Omasta mielestäni ei osaa kuin käppärin ja niskalenkin suht hyvin.
Miten määritellään kokenut painija?
Kok
4605
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mihin vetää raja kun monesti näkee kokeneitä ns. isoissa kisoissa pärjäneitä pikkukisoissa alottelijoita heittelemässä.
Näissä tapauksissa vanhempien olisi syytä katsoa peiliin. Voi sitä myötähäpeänmäärää kun näiden sankarien vanhemmat ylpeilee kun heidän kultamussukka heittelee aloittelijantasolla olevia vastustajia. Näin ainakin täällä keskisuomessa miten muualla ?
Omaklla valmentalla pitää olla kontrolli. Isi ja äiti veis lapsiaan kokemattomien sarjaan että pärjäisi.
tämä ongelma ratkeaisi kisapassilla, jota on joskus esitettykin liitolle, mutta ei saanut vastakaikua. Valvonta kuulemma vaikeaa...
Annetaan aloittelija-status painijoille, joilla vaikkapa 15 virallista tai epävirallista kisaa (määrä ei ole tässä oleellinen, voi 10, tai 20). Ja kun tuo määrä on täynnä, niin sitten ikäkausisarjoihin iästä riippumatta.
Kolikolla on aina kaksi puolta. Ajatelkaa 10-13v painijaa joka vuosi toisensa jälkeen jää ikäkausi-aluemestaruus-kll kisoissa 3-4neksi eikä ikinä pääse kokemaan kultamitalistin fiilistä. Näille kavereille pienet salikisat ovat kuin tehtyjä. Pääsevät heittelemään alottelijoita ja nauttimaan kultamitalli huumasta ja samalla tehden vanhempansa ylpeiksi kun oma poika oli taas ihan ylivoimainen :)