Eksistentialistinen etiikka

Martin Heideggerin luoman eksistentialismin perustalla voidaan laatia etiikkaa. Eksistentialismin peruslähtökohta on yksilön radikaali vapaus ja vastuu itsestään.

Sen etiikka ei voi olla mitään muuta kuin yksilövapaudesta ja yksilölle kuuluvista (eettisistä) oikeuksista koostuvaa normistoa. Lähtökohta on yksilössä ja yksilön eksistenssissä eli olemassa olemisessa. Perustava eettinen arvo on yksilön oikeus elämään.

Oikeudesta elämään voidaan johtaa muutkin yksilölle kuuluvat keskeiset oikeudet: itsemääräämisoikeus, ajatuksen vapaus, sananvapaus ja oikeus tasapuoliseen kohteluun eli yksilöiden keskinäinen tasa-arvo.

Ainoa velvollisuus on velvollisuus kunnioittaa toisten yksilöiden vastaavia vapauksia ja oikeuksia. Mitään muita velvollisuuksia ei eettisessä mielessä eksistentialismissa voi olla.

Seuraukset näin radikaalista eettisestä perustasta ovat osin yllättäviä. Näin siis siinä mielessä, mitä etiikasta vaikkapa kristillisessä perinteessä ajatellaan.

Koska velvollisuutena on ainoastaan kunnioittaa muiden yksilöiden vastaavia oikeuksia, ei voida asettaa mitään yleistä velvollisuutta auttaa toisia. Yleinen apu, mitä eksistentialistisen etiikan omaava henkilö antaa toisille, on aina hänen omaan vapaaehtoisuuteen ja empatiaan perustuvaa. Ja niinhän sen tietenkin tulisi ollakin. Jos avustaminen on velvollisuus, se ei ole aidossa mielessä auttamista lainkaan!

Mietitäänpä seurauksia siitä, että toisia ei ole velvollisuus auttaa yleisesti. Näin on siis aina, kaikkialla ja kaikkien yksilöiden kesken. Lapsen ädillä ei ole yleistä velvollisuutta auttaa lastaan missään asiassa eikä missään tilanteessa. Tässä on erotettava sellainen tilanne, missä yksilön oikeus esim. elämään on uhattuna toisen yksilön toiminnan vuoksi. Silloinhan yksilöllä on (erityinen) velvollisuus ehkäistä yksilön elämään kohdistuva uhka, koska yksilöllä on aina velvollisuus kunnioittaa muiden yksilöiden oikeutta elämään.

Äiti siis auttaa toki lastaan, jos tämä on hukkumassa perheen uima-altaaseen antaessaan tälle uimaopetusta. Näin äiti täyttää velvollisuutensa kunnioittaa yksilön (lapsensa) oikeutta elämään.

Äiti (tai isä) ei ole kuitenkaan velvollinen kasvattamaan lastaan. Vapaa kasvatus on siis eettisesti oikein!

Äidin ei ole tietenkään kiellettyä kasvattaa lastaan ja jos hän niin tekee esim. empatiansa vuoksi, hänen tulee kohdella kaikkia lapsiaan tasapuolisesti kasvatustehtävässään. Se eprustuu edellä mainittuun yksilöiden tasa-arvoon.

Sosiaalisista syistä yhteiskunta myös verottaa jäseniään. Onko verovelvollisuus eettisesti oikein? Yksilön itsemääräämisoikeus on loukkaamaton, joten veron maksamatta jättäminen on eksistentiaalisessa etiikassa eettisesti oikein. Yhteisöt voivat järjestää yleishyödylliset toimintonsa vapaaehtoisuuden pohjalta. Jokainen ykislö on tässä mielessä "vapaamatkustaja" sosiaalisissa yhteyksissä.

Sama koskee myös maanpuolustamista. Eksistentialismi ei ole pasifismia, mutta toisaalta kellään ei ole velvollisuutta auttaa toisia aseellista hyökkäystä vastaan. Jokaisen velvollisuus on kunnioittaa toisten elämää ja itsemäärämisoikeutta, joten yksilö ei saa itse hyökätä muiden kimppuun ja toisaalta hänellä on oikeus puolustautua muiden hyökkäyksiltä. Mikään ei tässäkään asiassa kiellä perustamasta vapaaehtoisuuteen nojautuvaa armeijaa.

Radikaalia eksistentialistisessa etiikassa on, että yksilöllä on oikeus katsoa vierestä hyvinkin vakavia tilanteita tekemättä mitään. Vastuu on toisista yksilöistä on näet näillä itsellään.

Esimerkiksi veden varaan itse joutunut voi hukkua, jollei kukaan auta. Eksistentialismissa on yksilön oma asia varautua vahinkojen varalle eikä velvoittaa siihen satunnaista ohikulkijaa. Venekunta voi esim. vapaaehtoisesti sopia, että he auttavat toisiaan hätätilanteissa.

Yleisesti on varmaankin niin, että tällainen radikaaliin vapauteen ja omaan vastuuseen painottuva etiikka ei saa empaattisessa yksilössä kannatusta. Mutta sellainen yksilö ei ole ymmärtänyt asemaansa oikein. Vastuullinen yksilö varautuu asioihin ja tekee sen sosiaalisesti yhdessä muiden kanssa omasta tahdostaan ja vastuunsa kantaen. Halutessaan hän saa kuitenkin pysytellä vapaana yksilönä ja vaarantaa itsensä, jos se on hänestä niiden riskien arvoista, mitä hän joutuu kohtaamaan.