Hyvät tiede- ja kulttuuriyhteisön jäsenet!
Olen tehnyt merkittävän havainnon, joka tukee täydellisesti suhteellisen suppeaa teoriaani avaruuden käyristymisestä.
Tämä saattaa myös johtaa ratkaisuun prof T.Wiikunan kuvailemaan ongelmaan prof Kääkön potenssiinkorotustavoitteissa seuraavalla tavalla.
Im kurzen: jos kappale käyristyy lähellä valonnopeutta, sen kolmas potenssi lähenee käyryyden vaikutuksesta rajattomasti toista potenssia (lim d(k3)=d(k2), kun v->c)
Hyvät ystävät! Prof Kääkön potenssiinkorotusongelma ei johdu siis asianhaaroista, vaan on globaali ilmiö, kun vauhti kasvaa liian suureksi!
M.O.T
Kunnioittavasti,
Dr Albert Zweistein
Olen tehnyt merkittävän havainnon, joka tukee täydellisesti suhteellisen suppeaa teoriaani avaruuden käyristymisestä.
Tämä saattaa myös johtaa ratkaisuun prof T.Wiikunan kuvailemaan ongelmaan prof Kääkön potenssiinkorotustavoitteissa seuraavalla tavalla.
Im kurzen: jos kappale käyristyy lähellä valonnopeutta, sen kolmas potenssi lähenee käyryyden vaikutuksesta rajattomasti toista potenssia (lim d(k3)=d(k2), kun v->c)
Hyvät ystävät! Prof Kääkön potenssiinkorotusongelma ei johdu siis asianhaaroista, vaan on globaali ilmiö, kun vauhti kasvaa liian suureksi!
M.O.T
Kunnioittavasti,
Dr Albert Zweistein
Vastaukset 8
Vanhimmat
Nyt mun murun ongelmat on mennyttä elämää, JIPPII saan joka päivä käyrää potenssia!!!
Avaruushan on solukko ja on syntynyt samoin kuin solut yleensä syntyvät. Sillä joka on solut alulle pannut ei ole ollut potenssiongelmaa.
Minäkin yritän päästä käymään avaruudessa uudella aikokoneellani, jota rakennan vanhasta Helkama-jääkaapista.
Kuningaskin haluaisi mukaan, muttei tilaa ole kuin pienessä "pakasteboxissa"...
Aluksi: Olette kirjoittanut nimen Viikuna virheellisesti W:llä.
Asiaan. Prof. T. viikuna on eilisestä saakka ottanut itseisarvoja. Esitin havaintonne hänelle ja hän pystyi simuloimaan kuvaamanne tilanteen laajalla aivokapasiteetillaan. Hän pääsi nopeuteen 0,93*c, mitä voidaan pitää varsin kunnioitettavana. Huomenna hänen päänsä on kyllä melko painava mutta ei välttämättä suuren nopeuden vuoksi.
Valitettavasti simulaation tulokset eivät tue havaintoanne. Suurissa nopeuksissa avaruus laajenee eksponentiaalisesti ja tapahtuu supernovaräjähdys, jolloin tutkimanne raja-arvo lähestyy ääretöntä.
Itse lähden piakkoin esitelmämatkalle YK:n yleiskokoukseen esitelmöimään aiheesta: "Miksi meidän ydinaseet on hyviä ja muiden pahoja"
Kunnioittavasti
prof. Kääkkö SS Hermann Göring Institut Buenos Aires Argentina.
teille arvon kolleega.
Kiitän oikaisustanne ja yritän wastedes wälttää W-tyylin käyttöä kirjoitusasussa.
Siis asiaan: valitettavasti en voi täysin hyväksyä simulaationne tuloksia. Sallinette esittää muutaman täsmentävän seikan:
- itseisarvot kumoavat materiaalin k-yksikkörakenteen ja siten passivoivat ns. madonreikään syntyvän antimaterian kvanttikentän
- exponentiaalinen laajennus puolestaan toisi mukanaan kiihtyvän potenssin kasvun, mikä on ristiriidassa aiempien observointienne kanssa
Katson parhaaksi jatkaa teoriani kehittämistä kenties entistäkin suppeammaksi ja suhteettomammaksi. Jos simulointinne ja itseisarvolausekkeenne tuottavat lisää mielenkiintoista materiaalia, toivon että saan tuloksenne käyttööni verifioidakseni teoriaani in practise.
Mit freundlichen grussen,
Dr Albert Zweistein
Post Scriptum: Terveiset Kofille yykoohon ja onnea hyvätapaisten ydinaseiden kehittelyyn. Ottakaa matkamusiikiksi "We'll meet again.."
simultaanitulkinta tässä asiassa?
- kielitaidosta on aina apua!
Mit Hertzlichen Grussen,
Dr Albert Zweistein
Utele-teorian fysiikan matematisoinnin ja teknologian kehittämisen yhteydessä on yllättäen ratkennut ihmiskuntaa yli 2500 vuotta askarruttanut mysteeri.
Jo pythagoralaiset tutkivat aikoinaan 500 luvulla eKr tätä ilmiötä viisikulmion suhteissa.
Kreikkalainen matemaatikko Euklides määritteli suhteelle 300-luvulla eKr geometrisen järjestelmän ja laskennallisen kaavan. Tämä matemaattinen suhde on kiinnostanut filosofeja, tähtitieteilijöitä, fyysikkoja ja matematiikan saloja tutkivia tiedemiehiä jo tuhansien vuosien ajan.
Lähtökohtana on janan jakaminen siten, että sen pienemmän osan suhde suurempaan on yhtä suuri kuin suuremman osan suhde koko janan pituuteen. Olennaista tässä lukusuhteessa on se, että kun pienemmän osan suhdetta verrataan suurempaan, saadaan päättymätön lukusarja 0,6180339... , kun puolestaan suurempaa suhdetta verrataan pienempään, on tuloksena sama lukusarja niin, että edessä on ykkönen eli 1,6180339... Kysymyksessä on siis hyvin erikoinen käänteisluku, joka on tullut tutkijoita vastaan tuhansia vuosia monissa eri tilanteessa, sekä matemaattisena suureena että tilojen välisissä suhteissa. Tätä jakavaa suhdetta kutsutaan kultaiseksi leikkaukseksi tai kultaiseksi suhteeksi. Myöhemmin suhdeluvulle annettiin tunnukseksi fii.
Suhteelle voidaan antaa myös määritelmä: ?Jakamaton kokonaisuus suhtautuu suurempaan osaan niin kuin tämä suhtautuu pienempään?.
Fii -suhteessa on sanottu yhdistyvän yhteenlaskun ja kertolaskun eli ?se on samanaikaisesti sekä aritmetiikkaa että geometriaa?.
Siinä on kysymys täydellisestä suhteesta, joka voidaan kuvitella ikään kuin jonakin paikkana imaginaarigrafiikassa, missä kertolaskun kaareva linja leikkaa yhteenlaskun suoran linjan.
Jo egyptiläiset käyttivät kultaisen leikkauksen lukuarvoja suunnitellessaan suuria rakenteita. Kreikkalaiset ovat vuosituhansien ajan etsineet sopusuhtaisuutta ja kauneusarvoja fii -suhteista.
Luonnollisen on sanottu olevan kaunista ja siltä todellakin näyttää Utele -teorian fysiikan ja matematiikan avulla kultaisen leikkauksen täydellisyyttä tarkasteltaessa.
Kultaisen leikkauksen suhteet voidaan siis määritellä joko jakamalla jana osiin tai lisäämällä annettuun janaan osa, joka on halutussa suhteessa perusjanaan.
Fibonacci vakiinnutti aikoinaan ( 1180-1240 ) nykyään käytössä olevat arabialaiset numerot ja niiden laskentajärjestelmän Eurooppaan. Hänen on formuloinut lukujonon, jossa kukin luku on kahden edellisen luvun summa: 1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21, 34, 55... Kun verrataan kahden perättäisen luvun suhdetta toisiinsa, saadaan luku joka on sitä lähempänä fiitä mitä pidemmälle lukujonossa edetään.
Tätä kultaisen leikkauksen suhdelukua käytetään monissa yhteyksissä, mm. tilastotieteessä ja tiedetäänpä sitä käytetyn jopa osakekurssien ennustuksissa.
Aina kun kultaisen leikkauksen suhteessa piirretystä suorakulmiosta erotetaan suurin mahdollinen neliö, jää jäljelle pienempi suorakulmio. Sen sivut noudattavat kultaisen leikkauksen suhteita. Kun siitä jälleen erotetaan neliö, on lopputulos jälleen sama. Näin syntyy pienenevien kultaisten suorakulmioitten sarja.
Kun kunkin suorakulmion kultaiset jakopisteet yhdistetään, syntyy logaritminen spiraali eli Fibonaccin spiraali, joka kuviona on tuttu monista yhteyksistä, mm. kotiloiden, kukkien ja sarvien muodoissa sekä galaksien spiraalikuvioissa.
Kun ympyrän kehän 360 astetta jaetaan fiillä, saadaan 222,5 astetta. Tämä kulma esiintyy mm. kukan terälehtien välisenä kulmana. Perättäisten terälehtien kasvaessa aina vastakkaiselle puolelle, ne varjostavat vähiten toisiaan. Sama ilmiö havaitaan myös kasvien lehtien ja oksien välisessä kulmassa niiden kasvaessa ulos varresta.
Aurinkokunnassamme kultaisen leikkauksen suhteita on voitu havaita mm. Venuksen ja Maan suhteessa Aurinkoon ja mm. Saturnuksen renkaan osissa. Myös Albert Einsteinin suhteellisuusteorian laskelmissa mustien aukkojen pöyrimisnopeuksien laskemiseksi käytetään fiin arvoja.
Sävellystyössä on mukana kultaisen suhteen sarjoja. Musiikin rytmissä ja sointujen välisissä suhteissa ilmenee oktaavin 13 sävelaskeleen kokonaisuus, joka jakautuu kahdeksaan (pianossa valkoiset koskettimet) perussäveleeseen ja viiteen ?korotukseen? (mustat koskettimet). Varhaiset italialaiset soitinrakentajat sovelsivat viulun rakenteeseen kultaisen leikkauksen suhteita. Tämä takasi kauniin ja puhtaan sointupohjan, joka on tullut kuuluisaksi mm, 1700-luvun alussa rakennetuissa Stradivarius- viuluissa.
Tutkijoiden yllätykseksi kultaisen leikkauksen suhteet sekä arvoituksellinen fii tulevat usein vastaan myös sekä molekyyli- että atomitason rakenteissa. Elämän edellytyksenä olevan hiiliatomin tai elämää ylläpitävän perintöaineksen, kierteisen DNA:n muodoissa on havaittu olevan kultaisen leikkauksen suhteet mukana. Luonnon on sanottu sovittaneen tunnuksensa sekä pienimpiin elämän rakenneosiin että maailmankaikkeuden mittoihin ulottuviin kokonaisuuksiin.
http://www.utele.net/fin/etusivu.php