Taistelu monikulttuurisuutta ja etnisen väedtön lisääntymistä on mahdoton estää. Jos et jaksa itse katsella jatkuvasti pakolaisia ja muslimeja tai haluat lapsesi kouluun jossa ei ole mm. pakolaistaustaisia tai muslimeja niin ainoa keino on muuttaa suomalaisittain homogeeniselle alueelle. Näitä asuinalueita on paljon myös eteläsuomessa ja on varmaa että niiden hintataso tulee nousemaan kun taas etnisestä väestöstä koostuvien alueiden hinta romahtaa. Tämä on faktaa ja sen kanssa on opittava elämään. Itse olen jo asuttautunut alueelle jossa on vain kantaväestöä, enimmäkseen suomenruotsalaisia ja myös supisuomalaisia. Suosittelen teidänkin näin toimimaan.
Monikulttuurisuus on väistämätön tosiasia.
aidattu.alue
52376
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Islam ei edusta monikulttuuria. Islam on pahimman laatuista monokulttuuria.
Sama se mitä se on. Totuus on kuitenkin että näitä tulee Suomeen tulevaisuudessa enemmän ja enemmän. Ainoa keino on väistyä tieltä eli muuttaa alueelle jossa näitä ei ole.
Mutta kun täällä suvakit kuvittelevat islamin mukana saapuvan maahan anti-impivaaralaista monikulttuuria! Eikö näille voisi joku viisas kertoa, ettei tuosta ole kysymys, vaan ilkeästä monokulttuurista?
Suomalaisten ei ole pakko muuttaa omalta alueeltaan yhtään minnekään. Jos ei tulijoiden passaa olla maassa maan tavalla, niin ulos. Emmehän mekään mene ajamaan näitä kansoja pois tieltämme.
Tulevaisuudessa häämöttää taas kerran uskonsodat. Islam pidettiin aseilla pois Euroopasta muinoin ja nyt se muka on salonkikelpoista monikulttuuria? Ei ole, islam ei kuulu monikulttuuriin. Islam kun pääsee niskan päälle, niin silloin ei hyvä heilu. Vai onko jossain muka olemassa monikulttuurinen, sukupuolille ja eri uskonnoille tasa-arvoinen muslimivaltio? Iran? Saudi-Arabia? Egypti? Ei ole!
Ihan sama, kun natsismi koetettaisiin ympätä monikulttuurin nimissä hyväksyttäväksi liikkeeksi Euroopan maissa. Natsismi on ideologia, paha sellainen ja islam on uskontoideologia, paha sellainen.
Kyllä Suomalaisilla pitää olla oikeus asua omassa maassaan jota esi-isämme ovat puolustaneet jo vuosisatojen ajan. Maan tulevaisuus on suomalaisten omissa käsissä On järkyttäviä nuo lukuisat
lasten raiskaukset vain äänestämällä voimme vaikuttaa
Eli koska Islamin kanssa on mahdotonta (kun sen edustajat tulevat kehitysmaista) elää ja niitä puskee tänne, niin kantikset omille alueille ja musut kirjaimellisesti valtaavat tietyt alueet. Pakko muuttaa jos omistaa talon, koska kiinteistön arvo romahtaa jos lähellä asuu todella paljon matuja. Ei sellaisilla alueilla voi kasvattaa lapsia tai perustaa perheitä.
Tapahtuu periaatteessa sama asia kuin jenkeissä mustien kanssa. Mustien alueet slummiutuu, rapistuu ja muodostuu pieniä paloja ghettoja ympäri maata. Köyhät alueet tuottaa rikollisia, tosin musujen tapauksissa ovat rikollisia jo saapuessaan maahan, huumekauppaa ja todellista vaaraa sinne eksyjille.
Sitten myöhemmin sama tapahtuu kaikille alueille joihin näitä matuja puskee, kiitos hallituksen joka ostaa näille asuntoja jopa pk seudulta, joten pääsevät änkeämään rikkaille alueillekin.
Eli elinkelpoinen alue asua Suomessa pienenee koko ajan vuosi vuodelta, sitten se pieni Suomensisäinen Gallialainen kyläkin kukistuu, kun hallitus ja Sipilä mielisairauksineen toteaa että tonne kans. Eli pitkän tähtäimen paras suunnitelma olisi muuttaa Suomesta pois, maahan missä musuja ei katsota hyvällä, esim Japaniin.
Äänestämällä, mutta ei keitä tahansa vaan persuja.
Islam tekee monikulttuurille saman kuin öljytippa kuutiometrille puhdasta vettä.
Sumion mamutettu oikeis t on t oimesta
Vanhanen
Vanhanen
Katainen
Sipilä
Kiit y äkää näirä nelivuoyis hallituksia alkaen 2003 ovat mamuttanee t suomen.
Samoin plkkojen halpuutusja mamumujen kotoutuksen maksatus kansalla vaikka kansa ei aluu maksaa kauppiaiden haluumii mamuja
Mamt osta akela r ahalla kaupoista ka u ppiaat kiittää
Suomipoika ei osta k u n verovarat mene mamujen elätykseen
Suomessa o n ollut oikeistohallitukset kaksikyt viime vuotta kiittäkää
Vanhas t a ja kataista ja sipilää
Jo vuodesta 2003
Monikulttuurisuus on päättäjien harjoittaman tietoisen politiikan tulosta. Se ei ole mikään luonnonvoima.
Vaikuttavia tekijöitä ovat mm. Välimeren meritaksipalvelu: "pakolaisten" hakeminen Libyan rannikolta, ihmissalakuljettajien ja mafian vapaa toiminta ja paratiisikertomukset, vokkibisnes, hyvät etuudet maahanmuuttajille, suvakkien puolustusmielenosoitukset ja vastaavat, rasisti-kiljuminen epäkohdista huomauttajille, loputon valitusrumba turvapaikkapäätöksistä, lakimiesten apu, lopoisat olot vokeissa…
Muuttamalla näitä tekijöitä ja vaikeuttamalla maahantuloa ja vähentämällä maahantulijoiden määrää voidaan vähentää matuja. Aidat, rajatarkastukset, merikuskaamisen lopettaminen, pakolaisleirit Euroopan ulkopuolella. Etuuksien karsiminen, kiintiöpakolaisten määrän vähentäminen ja heidän ottamisensa suoraan leireiltä. Lisää ideoita voi keksiä.
Olet oikeassa mutta tämä ei tule muuttumaan. Ei ainakaan lähivuosikymmeninä. Sama kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan. Ainoa keino miten voit omaan kokemukseesi ja tilaasi vaikuttaa on muuttamalla suomalaiselle alueelle. Aivan kuten jenkeissäkin ja onhan tämä nähty jo ruotsissa ja mm. ranskassa eli ghettoutuminen on tosiasia. Vielä saa asuntoja ja taloja suhteellisen halvalla. Mutta ei kauaa. Valitse haluatko asua muslimialueella vai suomalaisten alueella. Tulevaisuudessa valintaan ei ole kuin ökyillä enää varaa.
ja ennenkaikkea pitää valita kiintiöpakolaiset tiheällä seulalla pitää olla ammattitaitoa
luku- ja kirjoitustaito ja muutenkin hyvin motivoituneita ja sopeutuvaisia jotka pystyy elämään maassa maan tavalla määrää ei ainakaan saisi lisätä vain työperäinen maahanmuutto
humanitaarista apua toki voi vapaaehtoisesti toimittaa sinne missä pakolaisuus syhtyy tämän pitää olla täysin vapaaehtoista
Monikulttuurisuus ei ole ongelma jos maahanmuuttajat kunnioittavat Suomen lakeja ja tapoja sekä elättävät itsensä omalla työllään. Pako-loiset on aivan eri asia, ne täytyy poistaa maastamme keinolla millä hyvänsä, vaikka samoin kuin rotat.
Rottien kanssa ei ole mennyt ihan putkeen missään maassa...
entäs nuo sadat lasten raiskaukset ?
Niin, lapsia on raiskattu ja pitää ottaa huomioon, että niitä raiskataan kai koko ajan. Mihin se olisi loppunut?
Ei mihinkään.
Näitä tulee esiin nyt kokoajan, koska niitä tapahtuu kokoajan.
Suomessa on mennyt nyt asiat liian pitkälle ja täysin pieleen.
Ensimmäinen ja varmin tapa on laittaa rahahanat kiinni. Ei yhtään euroa ihmisille, jotka ovat tulleet Suomeen loisimaan. He eivät ole tehneet mitään sen eteen.
Vaihtamalla paranee, kyllä jos on mahdollista muuttaa niin suomessa kyllä riittää paikkoja missä voit elää ja olla suomessa suomalaisena. Harvemmalla vaan on mahdollista työn, koulun takia muutella miten lystää. Ennen sitäkin voi olla esteenä saada asunto jostain muualta. Mutta todennäköisempää on se että työpaikan sijainti on esteenä valita kovin paljoa sitä että missä asuu.
Pienemmältä paikkakunnalta asunnon saaminen voi olla helppoakin mutta entäs työpaikka.
Kyllä mm. pääkaupunkiseudulla Espoossa, kauniaisissa Helsingissä jne on alueita jossa ei muslimeja ole. Minun vinkit alueen valintaan:
- Vältä kaikkein halvinta, halpa tarkoittaa aina sosiaalitapauksia eli matuja.
- Vältä juna asemien, bussiasemien, julkisten yhteyksien jne. välitöntä läheisyyttä. Hyvä nyrkkisääntö tähän on että etäistts tai yhteydet lähimpään kauppaan ovat sellaiset että kannattaa kulkea autolla julkisen tai kävelyn sijaan.
- Vältä kauppakeskusten välitöntä läheisyyttä. Kauppakeskukset vetävät matuja kuin paska kärpäsiä.
- Vältä aluetta jossa on sato, vvo, jne ara-
vuokrakiinteistöjä. Ne on aina täynnä matuja. Vapaarahoitteiset huoneistot ovat OK.
- Vältä aluetta jossa on kaupungin vuokrakiinteistöjä. Ne on aina täynnä matuja.
Näillä pääsee jo pitkälle alueen valinnassa.
Muuta omakoti t alloon ei näymatuja kuin j oskus eksyneet alueelle .
Urpo j a masa
Islam muistuttaa nykyään liikaa stalinismia ja kansallissosialismia. Koraania tulkitaan liian kirjaimellisesti. Kyllähän raamatussakin on yhtä jyrkkiä käskyjä mutta niitä ei nykyään noudateta.
Kuuluuko islam muka sivistysvaltioihin?
Ei niissä maissa ole mitään tuotettu tai keksitty koskaan.
Afrikassa sama juttu. Miksei ne tee mitään?
Onko missään politiikassa tai uskonnossa mitään järkeä jos se tekee ihmisten elämästä helvettiä ?
Jos yhteiskunnassa päästetään hallitsemaan kommunismi tai islam, seuraukset ovat yhteiskunnalle tuhoisat. Tästä on ihan tarpeeksi näyttöä, joten ei tarvitse väitettä tieteellisesti todistaa oikeaksi.
Juu kun tehdään Ihmissalakuljetuksesta muodikasta trendiä ei sitä voidakaan kun ei tahdotakkaan hillitä, pääasia että saadaan kaikki huomio oman maan asioiden hoitamisesta siirrettyä ulkomaiden huoliin, ongelmiin ja murheisiin.....
Alueet slummiutuu kuten ruotsissa.
Miksiu kuiyenkin vaurailla asuinalueilla vastutetaan monikultuuria silloin kun sitä yritetään niihin viedä? Onko monikulttuurisuus etuoikeus. josta vain köyhät saavat nauttia? Karsokaa tuo video! https://www.youtube.com/watch?v=sKW4BGMCB3o&bpctr=1549163384
>>Taistelu+monikulttuurisuutta+ja+etnisen+väedtön+lisääntymistä+on+mahdoton+estää.
No+ei+tosiaan+ole+mahdotonta+estää+muslimiväestön+invaasiota+omaan+maahan.+Pelkästään+naapurimaiden+Suomen+ja+Ruotsin+välillä+on+valtava+ero.+Ruotsissa+ulkomaalaistaustaista,+kapeakatseisella+muslimi-opilla+vahvasti+aivopestyjä+on+reilusti+yli+2+miljoonaa+henkeä.+Suomessa+lukema+on+jossakin+120.000+hengen+paikkeilla.
Puola+ja+Unkari,+Tsekki+ja+Slovakia+eivät+painostuksesta+huolimatta+päästä+muslimi-invaasiota+maahansa.+Asia+on+täsmälleen+jokaisen+yksittäien+EU-maan+itse+päätettävissä+oleva+asia.+
Sinnikkäällä+vastarinnalla+jokainen+kansakunta+pystyy+pelastamaan+oman+maansa.+Suomessa+kansa+on+90%+enemmistönä+yksimielisiä,+että+islamilaista+väestöä+ei+saa+enää+ottaa+lisää+maahan.+
Vain+suomalaisten+johto+pelkää,+ja+nöyristelee+EU-määräysten+edessä,+ja+myöntyy+kaikkeen.+Oman+johtajajakkaran+säilymisen+puolesta+Timo+Soinia+myöten+noyristellään+EU:n+komissaarien+edessä.+Soini+ei+ole+4+vuoteen+sanonut+mitään+kriittistä+maahan+vyöryvistä+muslimeista,+pelkkää+hiljaista+hyväksyntää.
Suomalaisista+90%+ei+halua+imaamien+kouluissa+aivopestyjä,+jäykkäkatseisia+ja+sopeutumattomia+muslimeja,+ja+suomalaiset+ovat+valmiita+olemaan+asiassa+hakauksessa+vaikka+koko+muun+EU:n+kanssakin.+Meidän+pitää+vain+valita+maallemme+Eduskuntaan+sellainen+johtajisto,+joka+on+samaa+mieltä+kuin+kansakin.
Sori+vaan,+mutta+90%+nimenomaan+haluaa+Suomeen+pakolaisia.+10%+on+kaltaisiasi+rasisteja,+joista+nämä+90%+haluavat+päästä+eroon.+Onneksi+Suomessa+on+enemmistövalta,+minkä+ansiosta+poliitikot+tekevät+kaikkensa,+jotta+turvapaikanhakijoiden+on+hyvä+muuttaa+Suomeen.
Refugees+welcome!
Heh heh, vai haluavat Suomalaiset tänne raiskaavia ja ryösteleviä matuja?
Oikeat pakolaiset ovat kotimaassaan, tänne tulee partaneidit.
miksi et pysty elättämään itseäsi vaan elät naapureiden maksamilla veroilla, samalla tavalla kuin muutkin paskaloiset ?
Mitä ihmeen pakolaisia me muka halutaan? Tänne on tullut lähes pelkkiä vähälahjaisia nuoria miehiä, joiden on tunnustettu tulleen vain "pitämään hauskaa" maahamme! Raiskaustilastoista sen voi nähdä suoraan ja miljardilaskuista vuosittain!
Eri asia, jos tänne tulisi oikeita pakolaisia, esim. tuhansittain naisia ja lapsia vaikka Ukrainasta.
helppo estää ja antaa hatkat täällä maleksijoille. ei ongelma.
Venäläisetkin talvisodassa olivat tullakseen. Olisi vain pitänyt todeta, että monikulttuuri on tullut jäädäkseen ja suomalaisten pitäisi muuttaa muualle.
Minä pidän mustaihoisista naisista.
Eihän tuon sairaan kehityksen pysäyttämiseksi tarvitse kuin ottaa mallia Japanista.
https://riippumatonmedia.com/2015/11/11/japani-muslimeiden-helvetti/
Niin kauan kuin tässä maassa on aloittajan kaltaista täysin munatonta alistujasakkia, niin tämä maa todellakin menetetään!
Jos luovuttaa taistelun, silloin häviää varmasti. Taistelu jatkuu niin kauan kuin on tarpeen, koska tämä maa on meille sydämeltään suomalaisille pyhä. Tämä on meidän maa, jonka puolesta vanhemmat sukupolvet taistelivat säilyttääkseen sen omille jälkeläisilleen. On häpeällistä luovuttaa taistelu, varsinkin nyt, kun asiaan voidaan vielä vaikuttaa oikeamielisellä ja isänmaan tulevaisuutta kunnioittavalla lainsäädännöllä ilman sotimista.
Monikulttuurisuus on ihmisen omien päätösten seurausta, ei luonnonilmiö, jolle ei voi mitään. Valtion tehtävä on puolustaa maansa kulttuuria ja jatkuvuutta.
Aloitus tarkoittaa sitä, että katastrofi on tulossa. Väestönkasvu, resurssipula, ilmaston eli olosuhteiden muutos huonompaan, kaikki nämä saa ihmiset liikkeelle niin kauan kuin jossakin on tai luullaan olevan vielä jaettavaa. Ja sotimaan. Humaani monikulttuuri on siitä kaukana.
Tähän se menee. Lopulta, parin sadan vuoden kuluttua, valkoinen vähemmistösuomalainen joutuu puolustamaa elinpiiriään muureilta.
Olisi hienoa, jos löytyisi täysin matuvapaita alueita myös vuosien päästä. Alueita, joihin ei päästetä yhtään matua. Pk seutu on järkyttävää saastaa. Lähiöt, työpaikat, kaupat, liikennevälineet, bussikuskit, taksikuskit. Omistusasunnoissakin on vuokralla matuja. Siis kalliimmatkin alueet on osittain pilattu. Älyvapaat somalijengit valtaavat kauppoja kaakattaen afrikan kieltä erittäin kovaäänisesti. Niiden näpelöimiin tavaroihin tai ruokiin ei kannata koskea. Milloin kaivavat nenää ja milloin pers,, olen nähnyt. Huorittelevat Suomen tyttöjä ja naisia raiskaus ja murha aikeinaan. Miksi Suomeen on päästetty kaikista surkeista, pimeistä maista otukset, elukat, pedot, rikolliset, älykääpiöt, kääpiöt joiden yhteinen nimittäjä on islam?
Jos Sipilän kutsuvieraiden alaikäisiin kohdistuvista raiskauksista, paloittelumurhista sekä vanhuksiin tuntitolkulla kohdistuvista pahoinpitelyistä tykkää kulttuurinrikastumisena niin mikä ettei...
Kiittäkää suomen oikeistohalli y uksia b iåuodeta 2003 lähtien on matuja tuoneet
Vanhanne keskusta
Vanhanen
Katainen kok
sipilä kepuli
Jo kaakskyt vuotta on nömö hallitukset halpuuttanee t öalkoja ja tuneet uusia asikkaitata porvareiden kauppoihin ja koyouyiksen ja kulut maksaa vaan kansa ja veronmaksajat.
https://www.suomenuutiset.fi/islamistipuolue-uhkaa-ruotsia-sisallissodalla-mikali-ruotsidemokraatit-paasevat-valtaan/
Siitä näkee mihin monikulttuurisuus johtaa....
Jokaisesta tuntemastani kymmenestä ihmisestä yhdeksän inhoaa muslimipakolaisia ja haluaisi heidät pois Suomesta. Heidät koetaan yhteiskuntaa tuhoaviksi loisiksi. Suhtatuminen on toinen silloin kun puhutaan muista kuin muslimeista.
Muslimit elåä ikuisella 600-luvulla ja haluavat valloittaa koko maailman. Heitä ei pidä päästää sivistysvaltioihin, jos emme halua takaisin keskiajalle.
Ehkä tänne ei niin innolla tultaisi, eikä täällä viihdyttäisi, jos maahantulijan olisi mentävä töihin heti, kun on noin kuukauden ajan kotoutunut, eli palkalla on elettävä ja jos perhe on mukana, sekin on elätettävä ja lasten käytävä koulua. Jos vaimolla on ammatti, käyköön hänkin töissä. Ei mitään ylimääräisiä avustuksi.
Tämän sukurutsaisen, vähäverisen, täynnään sukusairauksia olevan kansan on väistyttävä terveemmän aineksen tieltä, se on vaan luonnon laki. Samalla persujen toive toteutuu myös, Suomi takaisin kivikauteen. Kaikki voittavat, win-win
En oikein ymmärrä sitä puhetta monikulttuurisuudesta, johon suomalaisten tulisi sopeutua. Mitä on se monikulttuuri, jonka tavoille suomalaisten on opittava? Alettava pakkohunnuttamaan tyttäriä,rukoilla viisi kertaa päivässä, olla kättelemättä vastakkaista sukupuolta, käymällä moskeijoissa ja pyörittämään kebab/pitserioita vuoronperään sukulaismiehien kanssa, jotta saadaan veroja välteltyä? Ei se ole muslimien kulttuuria, vaan italialaisten ja sellaisten, jotka rikkovat lakia.Miksi meidän pitäisi rikkoa lakia ja omia italialaista kulttuuria?
Vai tarkoitetaanko sillä Eid al-fitriä, eihän sen viettäminen eroa joulusta mitenkään ja jouluhan on yleislänsimainen juhla.Ei erityisen islamilaista, ja sitä paitsi kaikki Eid al-fitr perinteetkään ole yhteneviä missään. Tarkoitetaanko monikulttuurilla sitä, että moskeijoiden minariteeteista aletaan huudattamaan rukouskutsuja? Sehän alkaisi olemaan jo monokulttuuria ja uskonnonvapauden rikkomista.Näihinkö
tapoihinko suomalaisten pitää tottua?
Onko muuten ulkoministeri Haaviston Kulosaaren ökytalo matualueella tai sisäministeri Ohisalon lukaali. Niin mutta vihreä sloganhan kuului mm. elä ja ajattele kuten minä komennan ja minä vihree elän, aivan miten minulle parhaiten passaa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mustasukkaista-ulkomaalaistaustaista-miesta-syytetaan-kihlattunsa-murhasta-porissa-leikkasi-syyttajan-mukaan-naisen-paan-irti-ja-tuikkasi-sangyn-tuleen/7443466 on ne ihania miehiä pusi pusi.