Olisi mukava tietää mihinkä on se kuuluisa

suvaitsevuus on kadonnut eikö kaikilla ole oikeus omaan mielipiteeseen ei kaikkia voi sietää itse en pidä näkemästäni kun kävelen tallinanan aikiolla katselen kuinka tänne tulleet yli kaksikymmentä vuotta tulleet somalit laahustavat tekemättä mitään tämän yhteiskunnan eteen somalia on turvallinen maa miksei sinne mennä rakentamaan omaa maatansa kuten me suomalaiset jotka ovat vainottua kansaa myöskin meitä on alistettu ryssän taholta aivan riittämiin viety ihmisiä, ruotsi alisti meitä samoin täältä vietiin sotatantereelle eurooppaan taistelemaan jos minkä asian puolesta. Vielä piti tämän sorretun kansan kokea kuinka ryssä hyökkäsi pienen kansan kimppuun ja alisti tämän kansan suuriin sotakorvauksiin jotka pieni suomi maksoi täysimääräisesti jota yksikään valtio ole tehnyt . Ps olkaa ylpeitä maastamme tämä kuuluu nyt m eikä kenellekkään muille.
780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Älä hulluja puhu. Suomessa kiva loisia. Suvakit tukee kaikessa. Vaikka kielteinen päätös?Voi Helsingisä loisia täysillä..

Äänestä

Anteeksi unohtui Venäjälle vietiin täältä paljon lapsia orjiksi että kyllä täällä on sortoa riittänyt aivan tarpeeksi kuitenkin tämä kansakunta on siitä noussut ja olen ylpeä siitä .

Äänestä
  • joo ja meijän kylän porukka vei tonkalla maitot laiturille

    Äänestä

sevarmaanjotuusiitäettäsinullaonvainlaputsilmilläjanäetvaintummaaitäkeskusonpaikkamissäpääkaupunkiseudunmahanmuuttanneetkokontusamoinkotimaisetjuopotmuttaheitähänsinäetnäämuttamukavaettäsinullaonmileipitejapidälinjasi,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,......................................

Äänestä

Olen ylpeä siitä että persut tullaan siirtämäänsuvaitsevilta turvaan Libyaan kesällä. Siellä he ovat turvassa arabirasistien joukossa, jotka eivät suvainneet Gaddafia.
Siellä heille arvotaan paikka kumiveneeseen ja voivat yrittää matkustaa lomalle Italiaan.
Olen ylpeä suomalainen ja tiedän että Suomesta loppuu persujen mukana oppi, jossa eri maiden työläiset asetetaan vastakkain ja rikkaita suositaan.

Äänestä

Vasurit ja Vihreät ovat kaksi puoluetta joille loisiat kumartaa olemme tulleet hölmölään sitä ennen se ole Ruotsi ja Tansaka täällä meitä ymmrretään kuinka arvokkaita olemme kansakunnan rikastutajina meitä voi seurata ihan livenä kun marsimme kylien raitteja täkäläiset Persut ärsyttää toivottavasti he eivät voita seuraavia vaaleja meidäthän voidaan poistaa maasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ylpeäsuomalainenminäolen kirjoitti:

suvaitsevuus on kadonnut eikö kaikilla ole oikeus omaan mielipiteeseen ei kaikkia voi sietää itse en pidä näkemästäni kun kävelen tallinanan aikiolla katselen kuinka tänne tulleet yli kaksikymmentä vuotta tulleet somalit laahustavat tekemättä mitään tämän yhteiskunnan eteen somalia on turvallinen maa miksei sinne mennä rakentamaan omaa maatansa kuten me suomalaiset jotka ovat vainottua kansaa myöskin meitä on alistettu ryssän taholta aivan riittämiin viety ihmisiä, ruotsi alisti meitä samoin täältä vietiin sotatantereelle eurooppaan taistelemaan jos minkä asian puolesta. Vielä piti tämän sorretun kansan kokea kuinka ryssä hyökkäsi pienen kansan kimppuun ja alisti tämän kansan suuriin sotakorvauksiin jotka pieni suomi maksoi täysimääräisesti jota yksikään valtio ole tehnyt . Ps olkaa ylpeitä maastamme tämä kuuluu nyt m eikä kenellekkään muille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu