Onko evankelis-luterilaisella kirkolla rippisalaisuus? Löytyykö malli rippisalaisuudelle Raamatusta? Mikä kohta? Meneekö rippisalaisuus lain edelle eli jos ripittäytyjä tunnustaa papille tehneensä valtion lain mukaan rikoksen, täytyykö papin silti pitää rippisalaisuus eikä mennä poliisille?
Rippisalaisuus
kirkkopirkko
11183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kiinnostaisi kyllä tietää löytyykö Raamatusta mitään rippisalaisuuden perustaksi.
Kirkkolaissa, joka koskee evankelis-luterilaista kirkkoa ja jolla on autonomia ehdottaa/hyväksyä kirkkolain muutoksia, on rippisalaisuutta koskeva säännös (5 luvun 2 §). Menee osapuilleen näin:
Sen mukaan papille ripissä tai "sielunhoidossa" uskottua asiaa ei saa ilmaista, eikä myöskään henkilöä, joka papille on ripittäytynyt.
Jos pappia kuulustellaan todistajana rikoksessa, hän ei saa ilmaista sitä, mitä hänelle ripissä on kerrottu.
Jos joku kertoo suunnitellusta rikoksesta, joka olisi yleisen lain mukaan ilmiannettava tilanne, papin on kehotettava ripittäytyjää ilmoittamaan itse asiasta viranomaisille tai sille, jota vaara uhkaa. Jollei ripittäytyjä suostu, papin on kerrottava hyvissä ajoin viranomaiselle, mutta siten että rikoksen suunnittelija ei käy ilmi.
Ja ainahan pappi voi evätä synninpäästön mikäli asinomainen ei suostu kantamaan rikoksesta yhteiskunnallista vastuuta.
Katolisessa kirkossa muuten rippisalaisuus on ehdoton. Siihen ei sisälly mitään velvollisuutta ilmoittaa rikoksesta viranomaisille edes Suomessa.
Sellaista mahdollisuutta ei käsittääkseni ole. Kyseessä on "jumalallisen" oikeuden asia, siihen ei voida asettaa "maallista" ehtoa. Synninpäästö on annettava jos sitä pyydetään ja ihminen tunnustaa syntinsä.
Ahaa, luterilaisen kirkon kirkkolaissakin siis on tuosta rippisalaisuudesta, kiitos sitaatista. Mutta tiedätkö, mitä kohtaa Raamatusta sen perustelemiseen on mahdollisesti käytetty yleensä?
Olen ateisti nykyisin, ehkä parempi varmistaa tämä joltain Raamattua edelleen aktiivisesti käyttävältä. Mutta ripistä/synninpäästöstä löytyy muistaakseni ohjeistusta em. Matteus 18:15-19 ja Johannes 20:23. Matteus puhuu erityisesti siitä, että synti otetaan esiin seurakunnassa lähtökohtaisesti kahden kesken. Hyvä vinkki monelle muutenkin.
Ideaa sivutaan myös Sananlaskuissa (paikkaa en muista), mutta idea siinä on muistini mukaan että oikeudessa ei paljasteta muiden uskottuja salaisuuksia. Joku varmaan muistaa tarkan kohdan.
Oletko joskus ollut uskossa Jeesukseen? Jos oikeasti olet, ehkä se usko nyt vain uinuu sinussa? Älä luovu Jeesuksesta, muuta pelastusta ei ihmisellä ole. Hän on sovittanut syntimme ja on voittanut kuoleman.
Sananlaskut:
11:13 Joka panettelijana käy, ilmaisee salaisuuden, mutta jolla luotettava henki on, se säilyttää asian.
20:19 Salaisuuden ilmaisee, joka panettelijana käy; älä siis antaudu avosuisen pariin.
25:9 Riitele oma riitasi vastapuolesi kanssa, mutta toisen salaisuutta älä ilmaise.
Just, kiitos KTS.
Minun oli kerran pakko uskoutua luterilaiselle papille eräässä minulle kuulumattomassa asiassa. Kyse ei ollut ripittäytymisestä, mutta hän lupasi olla puhumatta asiasta kenellekään. Ja kas vain! Meni alle kaksi viikkoa, kun tämä pappi oli kertonut asian toiselle papille, joka sattui olemaan sukulaiseni. Hän sitten kertoi asian minulle, ja ties kuinka monelle muulle. En ole sen jälkeen uskoutunut luterilaisille enempää kuin muidenkaan kirkkokuntien papeille. Itse olen kuunnellut monet ripittäytymiset, mutta tiedän varmasti, että yksikään niistä ei ole lähtenyt eteenpäin. Olen pitänyt nuo Sananlaskut mielessäni.
Rippisalaisuus on muka rikkomaton. Minä tiedän, ettei aina ole. Onhan toki luotettaviakin pappeja olemassa, mutta luulisin, että aika harvassa.