Päivänies: Näin tunnistat homon

K_Esitas

Päivänies-lehti julkaisi listan merkeistä, joiden avulla ”tunnistaa homon” – aktivistit pelkäävät väkivallan yltyvän
Homoseksuaalisuus on Oulussa kielletty, ja vähemmistöjen edustajia on pahoinpidelty ja tapettu.
Oululaiset uskovaiset vastustivat homojen oikeuksia mielenosoituksessa marraskuussa 2011.

Julkaistu: 13.2. 10:55

Homoseksuaalit miehet on helppo tunnistaa, koska he ”rakastavat partoja, käyvät kuntosalilla ja pukeutuvat merkkivaatteisiin”. Näin väittää suosittu oululainen Päivänies-lehti, joka julkaisi viime viikolla listan, jonka avulla voi lehden mukaan tunnistaa homot ja lesbot.

Asiasta kertoo oululainen uutistoimisto.

Lesbot ovat lehden mukaan muun muassa mustasukkaisia, vihaavat miehiä, nauttivat halailusta ja pitävät toisiaan kädestä.

Lista on saanut aktivistit huolestumaan, ja syystä.

Homoseksuaalisuus on Oulussa kielletty, ja rangaistukset voivat olla kovia, kertoo oululaislehti Kavela.

Esimerkiksi viime vuonna Oulu nousi otsikoihin, kun kanssaopiskelijat hakkasivat ja polttivat elävältä 18-vuotiaan T Nhaveenin. Syyksi he kertoivat, että Nhaveen oli homo. 27-vuotiasta transsukupuolista kukkakauppiasta Sameera Krishnania puolestaan puukotettiin ja ammuttiin kolmesti.

Aktivistien mukaan nyt julkaistu lista on vahingollinen ja voi vaatia lisää ihmishenkiä, kertoo oululaislehti Suonenvaa.

”Tässä kaupungissa on paljon tärkeämpiäkin asioita, joihin pitäisi puuttua”, sanoo esimerkiksi Pirkki Eri, Jumalan valtakunnan tiedottaja ja yksi Oulun suurimmista sosiaalisen median tähdistä. Hän kommentoi aihetta Facebookissa julkaistulla videolla, jolla oli tiistaiaamuna kymmeniä tuhansia katselukertoja.

”Selittäkää vaikka lasten hyväksikäyttäjien ja murhaajien ominaisuuksia. Miten ihmeessä homoseksuaali vaarantaa teidän elämänne?”

Pirkki Eri kritisoi myös listattuja ominaisuuksia, joiden on vaikea nähdä liittyvän seksuaalisuuteen mitenkään.

”Tunnen paljon pappeja, uskonnollisia opettajia ja hyvin uskonnollisia ihmisiä, jotka rakastavat pitkiä partojaan – – yritättekö sanoa, että he ovat homoja? Niin typerää tämä on.”

Oulussa on kannatettu homofobisia aloitteita myös virallisesti. Kesäkuussa kaupungin terveysviranomainen aloitti kilpailun tavoista, joilla homoseksuaalisuutta ja transsukupuolisuutta voisi estää. Kilpailu keskeytettiin LGBT-ryhmien painostuksesta.

Pitkään näytti myös siltä, että Disney-elokuva Kaunotar ja hirviö kielletään Malesiassa, koska elokuvassa on ”homoseksuaalinen hetki”, kun kaksi miestä tanssii.

Homoseksuaalisuuden lisäksi ristiinpukeutuminen on kielletty uskovaisten perinnäissäännöissä.. Homomyönteinen arkkipiista Mari Käkinen päätti viimeksi vuonna 2015 pitää säännön voimassa.

16

675

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kesi
    • Lestapösö

      No jopas. Ehkä kyseessä oli kuitenkin malesialaislehti Sinar Harian.

    • Onko_se_ho-

      mo tämä Eriseura-Joona?

      • Väitetään_että

        hän on siementänyt harhablogikaverinsa sievän Roosan samalla kun he ovat ylivertaisilla kirjallisilla kyvyillään värkänneet eksytysblogiaan. Vähän inhottavaa touhu saattaa homosta tuntua, mutta voi se onnistua kun aktin aikana kuvittelee lykkivänsä Homo-Jaakkoa.

        Vauhdikasta menoa noilla eriseuraisilla.


      • selevä.homma
        Väitetään_että kirjoitti:

        hän on siementänyt harhablogikaverinsa sievän Roosan samalla kun he ovat ylivertaisilla kirjallisilla kyvyillään värkänneet eksytysblogiaan. Vähän inhottavaa touhu saattaa homosta tuntua, mutta voi se onnistua kun aktin aikana kuvittelee lykkivänsä Homo-Jaakkoa.

        Vauhdikasta menoa noilla eriseuraisilla.

        siirak
        13/02/2018 09:56

        Se on Markku hyvä että jaksat väsymättä nostaa tätä aihetta esiin. Äärimmäisen helposti ihminen on vaipumassa relativismiin myös tässä asiassa. Välinpitämättömyyttä paetaan polarisaation,(sitäkin on ja joskus myös haitallista sellaista), uhriutumisen, evoluutiobiologisten selitysmallien, omasta tontista huolehtimisen ym. kätevien termien taakse. Ja kuitenkin kyseessä on Kristuksen opetuksen ydinasia. ”Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi” …. ”minkä toivotte heidän tekevän teille, tehkää te heille”


      • Jos_Joona_on
        Väitetään_että kirjoitti:

        hän on siementänyt harhablogikaverinsa sievän Roosan samalla kun he ovat ylivertaisilla kirjallisilla kyvyillään värkänneet eksytysblogiaan. Vähän inhottavaa touhu saattaa homosta tuntua, mutta voi se onnistua kun aktin aikana kuvittelee lykkivänsä Homo-Jaakkoa.

        Vauhdikasta menoa noilla eriseuraisilla.

        homo niin ei tarvitse nähdä vaivaa lasten tähden.


      • Osaako_joku
        Jos_Joona_on kirjoitti:

        homo niin ei tarvitse nähdä vaivaa lasten tähden.

        sanoa, onko Joona homo vai ei?


      • Varmaan_joku
        Osaako_joku kirjoitti:

        sanoa, onko Joona homo vai ei?

        osaisi sanoa.


      • Nykyään_on
        Varmaan_joku kirjoitti:

        osaisi sanoa.

        muodikasta olla homo.


      • Joona_tähtää
        Nykyään_on kirjoitti:

        muodikasta olla homo.

        piispaksi ja sitten arkkipiispaksi. Pakkohan hänen oli erkaantua Jumalan valtakunnasta, koska uskovaisia ei koskaan valita piispoiksi taikka arkkipiispaksi.


      • Joona_vastaa
        Joona_tähtää kirjoitti:

        piispaksi ja sitten arkkipiispaksi. Pakkohan hänen oli erkaantua Jumalan valtakunnasta, koska uskovaisia ei koskaan valita piispoiksi taikka arkkipiispaksi.

        Mistä tämä kaikki kertoo? Siitä, että yhteiskunnassamme vallitsee kaksoisstandardi. Säännöt eivät ole samat kaikille, toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Uusmarxilaiset vasemmistoliberaalit ovat median tuella onnistuneet kaappaamaan haltuunsa sellaiset käsitteet kuin rakkaus, vapaus, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja edistys. Heillä on yksinoikeus tulkita niitä ja antaa niille mieleisensä sisältö. Niinpä lähes kaikki, mitä he tekevät, näyttäytyy edistyksellisenä ja tasa-arvoa tukevana, vaikka se järkiargumenttien valossa olisikin kyseenalaista. Liberaalien ja vasemmiston toimien arvosteleminen on taas automaattisesti epäasiallista, vaikka se pohjautuisikin järkiargumentteihin. Pelottavaa. Jokaisen kansalaisen tulisi maailmankatsomuksesta riippumatta vastustaa tällaista kehitystä. Demokraattisen oikeusvaltion yksi peruspilari kun on juuri se, että säännöt ovat samat kaikille ja että kaikkia tahoja on oikeus kritisoida järkiargumentein.


    • Eikö kannata katsoa mitä Raamattu sanoo asiasta, eikä sitä, miten joku puhuja, tai kirkko- isä puhuu asiasta.

      Asia on yksiselitteinen;

      3: Moos 18.
      22 Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko
      29 Jokainen, joka tekee yhdenkään näistä kauhistuttavista teoista, on poistettava kansansa keskuudesta.
      30 Pitäkää minun säädökseni älkääkä ryhtykö noudattamaan mitään niistä iljettävistä tavoista, joita on noudatettu ennen teitä, ettette saastuttaisi niillä itseänne. Minä olen Herra, teidän Jumalanne."

      Minua ei kannata kommentoida, kommentoikaa Jumalaa, jos on rohkeutta.

      • Arkkipiispa_Ka-

        ri Mäkinen ainakin on kiitollinen homojen olemassaolosta. Mitä siihen sanot?


      • Arkkipiispa_Ka- kirjoitti:

        ri Mäkinen ainakin on kiitollinen homojen olemassaolosta. Mitä siihen sanot?

        Minä uskon enemmän Jumalaan, kun ihmiseen tai Lutherin lahkoihin.


      • Arkkipiispa_Ka- kirjoitti:

        ri Mäkinen ainakin on kiitollinen homojen olemassaolosta. Mitä siihen sanot?

        Niihä se o hammaslääkärikii kiitolline kariekse olemassaolosta!


    • Pohjanmaalt

      Tämä homouden ylistys nykyään on toisen maailmansodan jälkeen syntynyt ja amerikkalaisen kaupallisen rappiokulttuurin tuote. Ihmisellä voi olla erilaisia mielihaluja, mutta niitä ei pidä toteuttaman. Kahden henkilön keskinäinen homoseksuaalinen käyttäytyminen ei saa olla julkista. Sillä se on syntiä. Synnillistä käyttäytymistä ei pidä suosia. tosin on paljon suurempiakin syntejä. Mutta esimerkiksi Venäjällä ja monissa Itä-Euroopan maissa tämä asia on paremmalla mallilla kuin suomessa muissa ns. länsimaissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4463
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      3065
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      46
      2958
    4. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2763
    5. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      341
      2685
    6. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2665
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      2339
    8. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      2085
    9. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      5
      1981
    10. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1703
    Aihe