Onko yksinäisiä yökukkujia hereillä?

Onko muita yksinäisiä valvojia hereillä? Joskus olen levoton enkä pysty rauhoittumaan illalla. En varsinaisesti ole jatkuvasti yksinäinen mutta joskus öisin kaikki vanhat arvet aukeavat ja en saa mielenrauhaa. Elämässäni on tapahtunut paljon, tavallaan liikaakin. Olisi lohdullista saada edes yksi vastaus ettei tunnu siltä että koko muu maailma nukkuu ja minä vain olen hereillä (siis tiedän kyllä että ihmisiä on töissä ym. mutta tämä on tunne).
25938
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Täällä ollaan...klo o2.14.

Äänestä
  • Kiitos. Hyvä että joku muistuttaa välillä että on vielä inhimillisyyttä olemassa eivätkä kaikki vaan irvaile toisten ongelmille. Ehkäpä pian uni suo minulle tauon kaikesta.

    Äänestä

  • Täältä kanssa toivottavasti inhimillinen yötervehdys. Tullos pian armon uni ja kupsahdus.

    Äänestä

Täällä valvon ja murehdin sukuni asioita,söin banaanin ja laitoin korvatulpat,naapuri nousee kohta ylös ja alkaa kolistelee keittiössä. 3 t unta,näin jo vuosia...

Äänestä

Joo itsekin välillä kärsin yksinäisyydestä. Tuttuja löytyy mutta kunnon kavereita ei. Osittain johtuu siitä, että tykkään olla myös aika paljon yksin, mutta rajansa kaikella, ihminen on kuitenkin laumaeläin. Tunnistan tuon tunteen, joka iskee etenkin öisin. Tuntuu, että olisi ainoa ihminen valveilla ja yksinäisyys tuntuu musertavalta.

Itse valvon nykyisin todella paljon, kun unirytmi mennyt ihan sekaisin, niin olen tottunut öiseen yksinäisyyteen. Oikeastaan nykyisin nautin siitä yön tuomasta rauhasta. Joskus lähden öisille kävelylenkeillekkin. On siistiä kävellä kun missään ei ole ketään. Paikat jotka vilisee päivisin ihmisiä ovat typötyhjiä, ainakin arkiöisin. Tulee melkein maailmanlopun fiilis. Totaalinen rauha. Itse nykyisin nautin siitä ehkä olen jotenkin sekaisin. Mutta joo voimia sinnepäin et ole ainoa yksinäinen yökukkuja.

Äänestä

Yön saldo kolme tuntia.
Ihan keskiverto.
Ölympiälaisia kuuntelen Yle Puheelta.

Kyllä välillä riipii nuo Yle Puheen ikivanhat uusinnat.

Äänestä

Yökukkuja olen mutta ei silti koe tylsyyttä ja yksinäisyyttä. Luen ja mietin, rukoilen: nautin yön hiljaisuudesta.

Äänestä

Lohdullista tietää että on muitakin jotka eivät nuku. Minulla meni n. 5 asti viime yönä mutta sitten onneksi nukahdin. Totta on sekin että yön rauhallisuudesta voi myös nauttia mutta aina se ei vaan onnistu. Joskus on ihan kiva katsella tvtä ja tosiaan esim. olympialaisia voi seurata nyt öisin. Kauniita unia niille jotka nukkuvat ja mielenrauhaa niille jotka jostain syystä valvovat.

Äänestä
  • Vaikka olen yöpöllö kai pääasiassa, niin joskus tahtoisi saada suht ihmisten aikaan unesta kiinni. Siitähän se sitten karkaa ja kun sitä lähtee sitten tahdolla ottamaan kiinni, niin ei varmastikaan saa. Ahdistusta tunkee sen sijaan, vaikka aika armollinen näissä asioissa itselleni olenkin. Onpa mukavaa kuulla muista yöviihtyjistä.

    Äänestä

Lähes joka yö

Äänestä

Nukuin jo lapsena huonosti, sitten yli 20 vuotta 3-vuorotyössä unirytmi oli mitä oli
ja jatkuu edelleen....
Jos ei nukuta, valvon koko vuorokauden ( joskus harvemmin parikin). Lähden ulos pitkälle lenkille tai johonkin kiinnostavaan tapahtumaan, jos alkaa väsyttää jo päivällä. Yritän säilyttää jonkinlaisen normipäivärytmin.
Sen jälkeen yleensä nukuttaa illalla....aivan ihana tunne nukahtaa todella väsyneenä ja herätä vasta seuraavana aamuna!
( vielä parempaa voisi ehkä olla, jos ei heräisi enää koskaan?)

Äänestä

Löytyy, löytyy.

Äänestä

Täällä myös toinen yökukku...herään ylensä 3aikaan yöllä ja sen jälkee vaikea nukahtaa uudestaa.yönunet n vähä yli 4t no se on aivan liia vähä.ei noi uni lääkkeet oikein tehoa nekään. Ja töitä tehtävä joka pv. Tammikuus oli vapapaapv 4. Ja sitä ennen 3kk putkee töitä joka pv. Enskuussa on 10pv saa nauttia kaun kaivatun etelämatkan. Mulla on tuo lentämine vaa inhottavaa.siihen nousuun jalaskuun en totu.se on aina yhtää kauheeta vaikka olen lentäny nyt 4 krt.

Äänestä

Hommasin sykemittarin, missä jatkuva sykeseuranta. Mittailee myös unen määrää ja laatua. Melko mielenkiitoista.
Uniaika jää lyhyeksi. On katkonaista. Parhaat unet aamuyöstä. Yksi pitkä herääminen joka yö.

Äänestä

Toivon että oot menossa parempaan suuntaan. . . Missä sitten oletkin.

Äänestä
  • Sykemittarissa on gps-paikannin.
    Toiminto mikä ohjaa takaisin lähtöpisteeseen, mikäli myt edes haluaa takaisin samaan pisteeseen palata.

    Äänestä

Tykkään valvoa öisin, sillon tulee tv:stä kiinnostavaa ohjelmaa ja rauhotun, enkä koe itseäni mistään ulkopuoliseksi.
Päivisin haluaisin vaan nukkua koska olen niin yksinäinen, ei kavereita eikä muuta kun kotihommat.

1Äänestä

Ihana ketju, ensi yönä tavataan! Löysin vasta tämån!!

Äänestä

Kello 0:34 ja täällä yössä ollaan.

Äänestä
  • Hereillä ja ahdistunut!!!

    Äänestä

  • Pelkään konkurssia työntekijän virheen vuoksi. Koti menee

    Äänestä

Soitan kriisipuhelimeen ja maksullisille linjoille

Äänestä

Maksulinjoille mennyt 1000 e viikossa!!!

Äänestä

Näyttää tämä yksinäisyyskin olevan sellaista nykyään, että kokoajan pitäisi saada jotain vastakaikua. Tein taannoin aloituksen johon loin e- mail osoitteen, että jos joku oikeasti haluaisi jutella jne. tuosta tietenkin voisi sitten edetä luonnollista tietä, ehkä puhelu, ehkä tapaaminen. Montako vastausta olen saannut ? 0 eli ei siis oikeasti ihmisiä kiinnosta. Niin ja yksinäisyyttä ei ole se, että hetkeen et ole saannut naamasta tai apista jotain kommenttia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


armahtavauni kirjoitti:

Onko muita yksinäisiä valvojia hereillä? Joskus olen levoton enkä pysty rauhoittumaan illalla. En varsinaisesti ole jatkuvasti yksinäinen mutta joskus öisin kaikki vanhat arvet aukeavat ja en saa mielenrauhaa. Elämässäni on tapahtunut paljon, tavallaan liikaakin. Olisi lohdullista saada edes yksi vastaus ettei tunnu siltä että koko muu maailma nukkuu ja minä vain olen hereillä (siis tiedän kyllä että ihmisiä on töissä ym. mutta tämä on tunne).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu