Meillä on paljon työtä mitä voi tehdä ilman pitkää koulutusta.
Mutta meillä on vähän työpaikkoja joihin voi vakinaistaa työvoimaa pitkäksi aikaa.
Tälläisestä on pulaa, työtä on paljon mutta systeemi kusee.
Kaupunki voisi järjestää tälläisen yksikön, yleismies jantunen yms.
Työntekijä olisi tänään tekemässä lumihommia, huomenna vahtimestarina, keskiviikkona siivoomassa, torstaina avustajana vaikka vanhukselle (lue kotihoito) yms.
Tässä olisi ns helpot työt jota kuka vaan osaa sitten olisi luokitukset 1-3 osaamisen suhteen ja saisi palkkaa enemmän sen mukaan.
Miksi työpaikat pitää olla niin yhteen ammattiin sidottuja.
Joihinkin ammatteihin taas on niin järjetön ylikoulutus että se rajaa ulos paljon työvoimaa.
Esimerkiksi tuo suluissa mainitun lue kotihoito, ei useinkaan vaadi mitään hoitoalan osaamista, osa tehtävistä vaatii mutta suurin osa ei. Se on sairaan hoidollista työtä kyllä mutta se perusduuni siinä ei vaadi muuta kuin että jos itsekkin osaa itsestään huolehtia niin samaa se vanhuskin tarvitsee eli osaat sen. Tälläiseen vaan lyhyt perehdytys, kokemusta ja homma pelittää. Yhtälailla pillerin voi antaa ilman hoitoalan koulutustakin, sama vastuu sulla siinäkin on kuin hoitoalan koulutetullakin, nimi alle sopimukseen ja olet vastuussa työstäsi mitä teet. Kannattaisi miettiä tätä hommaa vähän..
Kotihoitoon yleismies jantunen voisi antaa yleistä auttamista ainakin, varmaan..?
Mutta se kotihoidosta.
Onhan meillä työnvälityspalvelut mutta en nyt kirjoita siitä.
Tarvittaisiin yksikkö jossa on työvoimaa vakituisesti palkattuna jotka tekee monenlaista työtä eikä työ olisi rajoittunut tiukasti johonkin tiettyyn tehtävään. Joku ammattimieskin saattaa tarvita jossain tehtävässä apua käsipariksi huomenna niin pitääkö siihen palkata kallis ammattilainen vai riittäisikö että yleismies jantunen tai yleis-pirkko huttunen tulisi auttamaan.
Mitä muuta:
Eikun leikataan lomarahoja, tehdään kikyjä, yhtä peetä mikä johda mihinkään.
Kikynä me seistään leimauslaitteella odottamassa että kiky minuutit kuluu, tosi järkevää moinen. Herätys todellisuuteen. Tuo on jäykkä tapa toteuttaa tuo asia, sitä ei edes ymmärretä, voi se toimiakkin mutta ei näin, kiky pitäisi viedä eteenpäin työnantajilla, kohdentaa se oikein.
Eikä niin kuin kerroin että maanantaina me seistään 20 työntekijää leimauslaitteella odottamassa että kikyn 15 minuuttia kuluu, ei ole silloin mitään mitä voisi tehdä, huomenna voi olla mutta silloin ei ole kikyä, kuulostaako vähän hölmöläiseltä hommalta. Tänään oli hommat kaikki tehty 40 minuuttia ennen kuin työaika loppuu, siihen kun vielä osuisi kiky lisä minuutit niin se olisi 50 minuuttia lorvi aikaa. Huomenna voi olla taas että on ylitöitä, kuittaan silloin ylityöt vaikka tänään oli loppuaikaa 40 minuuttia.
Työmarkkinoille pitäisi luoda yleismies jantunen
6
240
Vastaukset
- kaikkea.mitä.tarv
Minä olen eräässä yrityksessä tehnyt kaikenlaista, tosin en hoivatyötä mutta kaikkea enemmän tai vähemmän teknistä sekä myös fyysistä työtä, ihan lapion varressakin. Ja todennäköisesti tulen tekemään jatkossakin.
Toki olen tehnyt sen pimeästi ja tulen tekemään jatkossakin. Niin voin varmistaa, että työni hedelmät eivät valu matulaumojen suihin vaan voin nauttia ansioni itse. - Ulllatus
Eikös meillä ole posti?
Leikkaa nurmikot, hoitaa vanhukset, tekee lumityöt ja jakaa postia jos ehtii.- 465ygh64545y43
En tiedä onko tuota toteutettu mutta idea on sama.
Mutta ei sillälailla voi toteuttaa että käydään vanhus hoitamassa sitten kun kerkiää tai jaetaan posti kun kerkiää..
- Janatuinenko
Yleismies jantuselle kun maksetaan 8-10 euroa tuntipalkkaa ja työnantaja laskuttaa hänestä 55-65euroa tunnista niin kerroppa ihan oikeasti miksi näitä yleismies jantusia ei ole pilvin pimein jotka osaa vähän sitä sun tätä mutta ei mitään kunnolla ammattitaitoisesti
- on.niitä.jossain
On niitä ainakin rakennusalalla ja paljon. Kaikki näyttää hyvältä kun rakennus on saatu pystyyn ja sitten vuoden-kahden kuluttua alkaa outoa kasvustoa tunkemaan saumojen raostaJa tuntuu että ne jantuset ovat ainoita jotka onnistuvat luikahtamaan vastuusta.
- JennaEllinooraAleksandra
Talonmiehet olivat aiemmin aika lähellä tätä. Vaihtoivat lamput, kiristivät ruuvit, rasvasivat saranat, pitivät paikat kunnossa, hoitivat lumihommat, hiekoittivat pihan tai jalkakäytävän, hoitivat talossa asuvien vanhusten pikkuasioita, kasvattivat vähän lapsia, tekivät ennalta ehkäisevää sosiaalityötä, toimivat avioliittoneuvojina ja ties mitä.
Mikä sitten lopulta tulee halvemmaksi ja on kestävämpää, se että joku pitää paikoista vähän kerrassaan huolta ja katsoo vähän ihmisten perään vai joku muu. Kouluissakin oli muuten talkkareita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663432Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463262Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1423137- 522688
- 311993
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271890- 481656
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä881559Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k401515- 391360