Vapahtajan askelissa ristin kantajina

Laskiaissunnuntai aloittaa laskeutumisen paastonaikaan. Silloin hiljennytään muistelemaan Jeesuksen kärsimystietä. Ihmisiä kutsutaan tarttumaan uskolla Jumalan tarjoamaan armoon ja seuraamaan Vapahtajan jalanjälkiä hänen valtakunnassaan.
Jeesus oli tulossa Jerikosta ylös Jerusalemiin viimeisen kerran opetuslastensa kanssa. Hän oli monessa eri tilanteessa puhunut lähimmille seuraajilleen tulevista tapahtumista. Nyt hän kuvaili hyvin suorasanaisesti, miten Ihmisen Poika tuomitaan kuolemaan, piestään ja tapetaan, mutta hän nousee kuolleista kolmen päivän päästä.

Kuolemallaan ja ylösnousemisellaan hän sovittaa koko ihmiskunnan synnit Jumalan edessä. Opetuslapset tulevat olemaan Vapahtajan ylösnousemuksen todistajia kaikille kansoille.

Kilpailu kunniapaikoista

Opetuslapset eivät lainkaan ymmärtäneet Jeesuksen puhetta. Heitä askarruttivat hyvin maalliset asiat: kuka saa istua parhailla paikoilla Jeesuksen hallitsemassa valtakunnassa? Opetuslasten kiistelyssä näkyy sama turmeltuneisuus, joka on tuttua meille nykyajan Jumalan lapsille.

Kunniapaikkojen sijaan Jeesus tarjoaa heille osaa kärsimyksestään: ”Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon?” (Mark.10:38.) Jeesus ennusti tulevia todetessaan: ”Sen maljan te vielä juottekin.” Monet opetuslapset saivat kokea kärsimystä, jopa marttyyrikuoleman Vapahtajansa todistajina.

Kutsu ristin kantamiseen

Jeesus itse sanoi: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava.” (Mark. 8:34–35.)

Meitä kutsutaan ristin kantajiksi. Kristus kantoi kuitenkin ristin raskaamman pään ja lohduttaa meitä: ”Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:29–30.)

Kullekin oma tehtävä

Jeesus osoitti parhaita paikkoja havitteleville seuraajilleen, että Jumalan valtakunnan tehtävien jako poikkeaa täysin maallisten hallitsijoiden vallanjaosta. Jumala, kaikkien lahjojen jakaja, on säätänyt kullekin oman tehtävän, joka palvelee koko seurakunnan rakentamista ja yhteistä rakkautta.

Kaikkia jäseniä tarvitaan Kristus-ruumiissa. Jeesus antoi esimerkin palvelemisesta pestessään opetuslastensa jalat. Tämän hän teki asettaessaan ehtoollisen ennen kärsimystien alkamista. (Joh. 13:14–15.)

”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta” (Mark. 10:45). Palveleva mieli on elävän uskon hedelmää. Jumalan valtakunnassa pienin on suurin.

Jeesus asetti lapsen uskovaisen esikuvaksi. Hän otti lapsen syliinsä ja opetti raavaille miehille nöyryyttä: ”Totisesti, joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse” (Mark.10:15).

Hän opetti myös: ”Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ei ota minua vaan sen, joka on minut lähettänyt.” (Mark. 9:37.)

Nöyryyden esikuva

Kuuliaisuuden ja nöyryyden esikuvana Jeesus alistui meidän syntisten puolesta pilkattavaksi, ruoskittavaksi ja ristiinnaulittavaksi. Getsemanen yössä rukoillessaan Isäänsä hän lausui: ”Ota tämä malja minulta pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan vaan sinun.” (Mark. 14:36.)

Jos Jumalan tahto ei olisi tapahtunut, ihminen olisi jäänyt synteihinsä ja perinyt iankaikkisen kadotuksen. Jeesuksen uhrikuoleman ja ylösnousemisen kautta on kuitenkin pääsy kaikkein pyhimpään, kunnian taivaaseen.

Jo täällä maan päällä saa asua armon taivaassa, Jumalan valtakunnassa. Kun uskoo synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä, saa kerran periä iankaikkisen elämän.