Vapahtajan askelissa ristin kantajina

K_Alevi

Laskiaissunnuntai aloittaa laskeutumisen paastonaikaan. Silloin hiljennytään muistelemaan Jeesuksen kärsimystietä. Ihmisiä kutsutaan tarttumaan uskolla Jumalan tarjoamaan armoon ja seuraamaan Vapahtajan jalanjälkiä hänen valtakunnassaan.
Jeesus oli tulossa Jerikosta ylös Jerusalemiin viimeisen kerran opetuslastensa kanssa. Hän oli monessa eri tilanteessa puhunut lähimmille seuraajilleen tulevista tapahtumista. Nyt hän kuvaili hyvin suorasanaisesti, miten Ihmisen Poika tuomitaan kuolemaan, piestään ja tapetaan, mutta hän nousee kuolleista kolmen päivän päästä.

Kuolemallaan ja ylösnousemisellaan hän sovittaa koko ihmiskunnan synnit Jumalan edessä. Opetuslapset tulevat olemaan Vapahtajan ylösnousemuksen todistajia kaikille kansoille.

Kilpailu kunniapaikoista

Opetuslapset eivät lainkaan ymmärtäneet Jeesuksen puhetta. Heitä askarruttivat hyvin maalliset asiat: kuka saa istua parhailla paikoilla Jeesuksen hallitsemassa valtakunnassa? Opetuslasten kiistelyssä näkyy sama turmeltuneisuus, joka on tuttua meille nykyajan Jumalan lapsille.

Kunniapaikkojen sijaan Jeesus tarjoaa heille osaa kärsimyksestään: ”Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon?” (Mark.10:38.) Jeesus ennusti tulevia todetessaan: ”Sen maljan te vielä juottekin.” Monet opetuslapset saivat kokea kärsimystä, jopa marttyyrikuoleman Vapahtajansa todistajina.

Kutsu ristin kantamiseen

Jeesus itse sanoi: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava.” (Mark. 8:34–35.)

Meitä kutsutaan ristin kantajiksi. Kristus kantoi kuitenkin ristin raskaamman pään ja lohduttaa meitä: ”Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11:29–30.)

Kullekin oma tehtävä

Jeesus osoitti parhaita paikkoja havitteleville seuraajilleen, että Jumalan valtakunnan tehtävien jako poikkeaa täysin maallisten hallitsijoiden vallanjaosta. Jumala, kaikkien lahjojen jakaja, on säätänyt kullekin oman tehtävän, joka palvelee koko seurakunnan rakentamista ja yhteistä rakkautta.

Kaikkia jäseniä tarvitaan Kristus-ruumiissa. Jeesus antoi esimerkin palvelemisesta pestessään opetuslastensa jalat. Tämän hän teki asettaessaan ehtoollisen ennen kärsimystien alkamista. (Joh. 13:14–15.)

”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta” (Mark. 10:45). Palveleva mieli on elävän uskon hedelmää. Jumalan valtakunnassa pienin on suurin.

Jeesus asetti lapsen uskovaisen esikuvaksi. Hän otti lapsen syliinsä ja opetti raavaille miehille nöyryyttä: ”Totisesti, joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse” (Mark.10:15).

Hän opetti myös: ”Joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ei ota minua vaan sen, joka on minut lähettänyt.” (Mark. 9:37.)

Nöyryyden esikuva

Kuuliaisuuden ja nöyryyden esikuvana Jeesus alistui meidän syntisten puolesta pilkattavaksi, ruoskittavaksi ja ristiinnaulittavaksi. Getsemanen yössä rukoillessaan Isäänsä hän lausui: ”Ota tämä malja minulta pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan vaan sinun.” (Mark. 14:36.)

Jos Jumalan tahto ei olisi tapahtunut, ihminen olisi jäänyt synteihinsä ja perinyt iankaikkisen kadotuksen. Jeesuksen uhrikuoleman ja ylösnousemisen kautta on kuitenkin pääsy kaikkein pyhimpään, kunnian taivaaseen.

Jo täällä maan päällä saa asua armon taivaassa, Jumalan valtakunnassa. Kun uskoo synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä, saa kerran periä iankaikkisen elämän.

3

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aamen !
      -
      Hyvin kirjoitit K.alevi...
      -

    • kerttulampinen

      ""Jo täällä maan päällä saa asua armon taivaassa, Jumalan valtakunnassa. Kun uskoo synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä, saa kerran periä iankaikkisen elämän. ""

      Näin uskon minä ja moni muu, vaikka ei ole vl.

      • Missä se on Raamatussa sanottu?
        - Kun uskoo synnit anteeksi?
        - Saa asua armon taivaassa?

        Vai onko vain Kerhon raamatussa. josta Sinä ja moni muu vl uskookin, mutta jos ei ole Vl. niin ei tuohon soopaan usko kukaan, ei edes moni vl.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      90
      1466
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1023
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      383
      864
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      156
      849
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      723
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      668
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe