OVIMERKINTÄ

Meidän ja naapurin ovessa on pieni raaputettu risti lukon lähellä. Lähes huomaamaton. Se on kuulemma Jehovien "turhia yrittää" paikka merkintä eli tavallisia kristittyjä ollaan. Onko tätä merkintää olemassa vai onko se "lasten keksimiä" urbaaneja legendoja. Olen aiemmin kuullut tällaisesta ja muunkinlaisesta merkinnöistä, joita ovelta ovelle kulkevat merkitsevät. Onko tämä totta! En löydä tästä mitään tietoa tietenkään Jehovien "käytös ohjeista". Tietääkön joku tämän todeksi ja mitä muita "merkkejä" on, joita käytetään, joista meidän "asiakkaiden" ei pitäisi tietää. Tietenkin kaikki nyt raapustavat ristin ovelleen, mutta mikä se koodikieli on oikeasti voi olla paikallinen tapa tms.Kiitos tiedosta etukäteen! Joka tietää tästä tosiasian merkitköön lähteen, jotta ei jää " on se " tai " eikä ole" peruste vaan lähde, johon tieto perustuu.
222193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

olen Jehovan Todistaja ja asunut useammalla eri paikkakunnalla, enkä ole koskaan tavannut tällaista kuvailemaasi käytäntöä.

Olen lisäksi lomillamme pohjoisessa käynyt kentällä paikallisten Todistajien kanssa, eli ihmisten luona ovelta ovelle työssä, enkä ole törmännyt vastaavaan tapaan sielläkään.

Epäilemättä joku merkintöjä tekee, jos kerran ovessanne sellainen merkintä on, mutta Jehovan Todistajista siinä ei ole kyse. Mitään käytännön järkevää syytäkään en tavassa näe, sillä asukkaat voivat vaihtua, asennoituminen sanomaan muuttua yms.

Olisi todella epäkäytännöllistä raapustella merkkejä ulko-oveen. Jos joku ei keskustele minun kanssa, niin ehkä jonkun toisen. Merkinnät ulko-ovessa eivät todellakaan toimisi meidän tavassamme työskennellä.

Äänestä

Raaputtelu ovenpieleen ei ole jehovantodistajien käytäntö. Ihmiset muuttavat, joten tuo ei toimi.

Sitävastoin jehovantodistajat tekevät erittäin tarkkoja muistiinpanoja omiin vihkoihinsa.

Esimerkiksi:

N50 EK
= nainen 50 vuotta, ei kiinnostunut

M40 TU VT1/3
= mies 40 vuotta, tule uudestaan, otti Vartiotornin 1. maaliskuuta.

Lisäksi kirjataan muistiin uskonnollinen suuntaus ja mahdolliset knopit käännytyksen kannalta (omainen kuollut, avioero...) sekä aihe josta keskusteltiin.

Tämä on jehovantodistajille arka aihe, ja yleensä he kieltävät tekevänsä tällaisia muistiinpanoja.

Äänestä
  • > Tämä on jehovantodistajille arka aihe, ja yleensä he kieltävät tekevänsä tällaisia muistiinpanoja.

    Tällaisten tietojen kerääminen muodostaa henkilörekisterin, joka sisältää arkaluontoista tietoa mm. ovenavaajan uskonnollisesta vakaumuksesta. Tällaisen rekisterin muodostaminen vaatii rekisteröitävän henkilön (= ovenavaajan) nimenomaisen suostumuksen. Rekisterinpitäjänä toimii yksityishenkilön sijasta asianomainen seurakunta.

    Ks. tietosuojavaltuutetun kannanotto 9.10.2000
    890/45/97 "Jehovan todistajien kotikäyntien yhteydessä keräämät tiedot" http://www.tietosuoja.fi/13803.htm

    Äänestä

  • tämä kirjoitti:

    > Tämä on jehovantodistajille arka aihe, ja yleensä he kieltävät tekevänsä tällaisia muistiinpanoja.

    Lisäisin tuohon, että ainakin aikoinaan aluekorttien mukana meni jopa alueenhaltijan muistiinpanot alueen henkilöistä seuraavalle alueen haltijalle. Itse tein aikoinaan muistiinpanoja henkilöistä jopa pahimmillaan heidän kotonaan....siitä seurasi joskus aika "pahoja" kommentteja=)

    Terv:*Höpisijä*

    Äänestä

  • tämä kirjoitti:

    > Tämä on jehovantodistajille arka aihe, ja yleensä he kieltävät tekevänsä tällaisia muistiinpanoja.

    Tällaisten tietojen kerääminen muodostaa henkilörekisterin, joka sisältää arkaluontoista tietoa mm. ovenavaajan uskonnollisesta vakaumuksesta. Tällaisen rekisterin muodostaminen vaatii rekisteröitävän henkilön (= ovenavaajan) nimenomaisen suostumuksen. Rekisterinpitäjänä toimii yksityishenkilön sijasta asianomainen seurakunta.

    Ks. tietosuojavaltuutetun kannanotto 9.10.2000
    890/45/97 "Jehovan todistajien kotikäyntien yhteydessä keräämät tiedot" http://www.tietosuoja.fi/13803.htm

    Onko sinulla tallessa saamasi sähköpostit muilta ihmisiltä? Kortit? Kirjeet? Tekstiviestit?

    Kaikki ne kartuttavat "rekisteriäsi" kyseisistä ihmisistä (tuttavat, sukulaiset, työkaverit ym.), voitko taata, etteivät nämä tiedot joudu muiden käsiin? Ne paljastavat taatusti paljon henkilökohtaisempaa tietoa ja enemmän, kuin meidän lyhyet henkilökohtaiset muistiinpanomme.

    (Joita teen ...omaan käyttööni ja hävitän kun en enää käytä...ei niitä säilytä seurakunta, eikä seurakunta niitä arkistoi.)

    Mitä se kertoo kenenkään uskonnollisesta vakaumuksesta, jos lapussa lukee TU, tai 15/3?

    Eivätkä kaikki niitä edes tee. Jokin selväpiirteinen omakotitalo alue, ei todellakaan vaadi muistiinpanoja.

    Äänestä

  • luvan? kirjoitti:

    >>Onko sinulla tallessa saamasi sähköpostit muilta ihmisiltä? Kortit? Kirjeet? Tekstiviestit?

    Melkoinen valikoima onkin.

    >>Kaikki ne kartuttavat "rekisteriäsi" kyseisistä ihmisistä

    Kertoiko joku tuon sinulle, vai keksitkö ihan itse?

    >>..voitko taata, etteivät nämä tiedot joudu muiden käsiin?

    En voi, aina on olemassa rikoksen tai väärinteon mahdollisuus.

    >>Ne paljastavat taatusti paljon henkilökohtaisempaa tietoa ja enemmän, kuin meidän lyhyet henkilökohtaiset muistiinpanomme.

    Entä sitten? Juridisesti kyse kun ei ole rekisteritietojen laajuudesta, vaan lähinnä käyttötarkoituksesta:

    "Tämä laki ei koske henkilötietojen käsittelyä, jonka luonnollinen henkilö suorittaa yksinomaan henkilökohtaisiin tai niihin verrattaviin tavanomaisiin yksityisiin tarkoituksiinsa."

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990523?search[type]=pika&search[pika]=henkilörekist*

    Äänestä

  • Rasvattu_jämä kirjoitti:

    Sillä jos, ""Tämä laki ei koske henkilötietojen käsittelyä, jonka luonnollinen henkilö suorittaa yksinomaan henkilökohtaisiin tai niihin verrattaviin tavanomaisiin yksityisiin tarkoituksiinsa."

    ...niin silloinhan yksinomaan henkilökohtaisina pysyvät muistiinpanoni ovat oma asiani, joiden merkinnöistä kannan myös itse vastuun.

    Samassa osoitteessa kun voi asua enemmänkin kuin yksi henkilö. Kuka heistä oli se, joka tuli ovelle ja ratkaisi sen, tulenko uudestaan vai jätänkö väliin? Harvemmin tiedän itsekään varmuudella oliko kyseessä edes talon vakituinen asukas vai tuttava, sukulainen, koulukaveri tms.

    Näin siksi, etten edes pyri ylläpitämään mitään tarkkaa henkilörekisteriä, vaan ainoastaan tiedon siitä onko tuossa osoitteessa käyty ja jos on niin koska. Sitten päätän käynkö siinä toiste vai jätänkö väliin. Jos ovenavaaja selvästi ilmaisi, ettei häntä kiinnosta, niin se siitä. En tuhlaa aikaani tuputtamiseen.

    Tämän verran muistiinpanoihini tarvitsen tietoja, eivätkä ne mitään raskauttavaa sisällä kenenkään kannalta...
    Olisi ajan ja vaivan tuhlausta tehdä tarkempia, koska alueen läpikäytyäni, jätän sen usein toisten käytäväksi ja poikkean jälkeenpäin vain niissä jotka halusivat keskustella.

    Meilläkin on päivätyömme ja muut velvollisuutemme. Kenttätyöhön voi käyttää tietyn ajan aikaa ja haluan käyttää sen tehokkaasti. Henkilörekisterin ylläpitämiseen sitä ei todellakaan riitä. Eikä haluakaan...

    Äänestä

  • ...ei koske minua kirjoitti:

    >>...niin silloinhan yksinomaan henkilökohtaisina pysyvät muistiinpanoni ovat oma asiani, joiden merkinnöistä kannan myös itse vastuun.

    Tulee mieleen jehovantodistajatytteli ovellani. Minä toin esille NGO-statuksen, jolloin tytteli sanoutui irti Vartiotorniseurasta, kädessään ollutta Raamattua kohottaen hän sanoi: "Minä seuraan ainoastaan Raamattua, Vartiotorniseura ei merkitse minulle yhtään mitään."

    Ainoastaan Raamattu on Jumalan Sanaa. Kun ajatellaan ensimmäisen vuosisadan kristillistä seurakuntaa, niin joutuivathan hekin tarkentamaan näkemystään mitä pakanoihin ja ympärileikkaukseen, Mooseksen lakiin ym. tuli.
    Järjestö koostuu epätäydellisistä ihmisistä. Se ei ole täydellinen ja erehtymätön. Ei ollut sitä alkukristillisessä seurakunnassakaan.

    Joten, Te Luopiot tuijotatte edelleenkin Vartiotorni seuraa, kun taas Todistajien huomion saa Raamattu ja siinä esitetyt totuudet.

    Kun näitä Raamatun neuvoja ja totuuksia sitten esitetään kirjallisuudessa tai järjestön välityksellä, niin me kiinnitämme huomion siihen mitä kuulemme tai luemme, Te siihen, kuka sen kertoo ja miten.

    Tapa ja keinot, vai sisältö ja käytännön hyöty? Puutteelliset epätäydelliset ihmiset vai Raamatun totuus? Kumman varaan Te aikoinaan nojasitte? Kumpi Teille tuotti pettymyksen?

    Luulenpa sen olleen ihmiset ja heidän puutteensa, ei niinkään Raamatun totuudet.

    (Joo, joo, mutta sehän on ainoastaan totuutta, minkä järjestö kulloinkin sen sanoo olevan!)

    Apt. 17: 11 "Mutta nämä olivat jalomielisempiä kuin Tessalonikassa olevat, sillä he ottivat sanan vastaan erittäin alttiisti ja tutkivat huolellisesti päivittäin Raamatun kirjoituksista, olivatko nämä asiat niin."
    Vaikka Paavali ja Silas saarnasivat heille miten asiat olivat, niin Beroialaisista sanottiin, että he varmistuivat itse, olivatko nämä asiat niin.

    (Te sanotte tähän, että näinhän me juuri teimme ja lähdimme Järjestöstä.)

    Jokaisella on tosiaankin valinnan vapaus. Minä olen tutkinut myös ja perustelut ovat olleet Raamatun mukaiset ja minua tyydyttävät. Minulla on vakaa usko, eikä se perustu epätäydellisten ihmisten sanomisiin, vaan siihen mitä olen oppinut Raamatusta. Eikä sitä silloin myöskään horjuteta epätäydellisten ihmisten (kuten Luopioiden) sanomisilla tai syytteillä.

    Syitä luopumukseen Apostolien aikoina: 2.Tim. 4:10, rakkaus tähän asiainjärjestelmään. Halu miellytää ihmisiä ennemmin kuin Jumalaa. Halu tavoitella ihmisten hyväksyntää Jumalan hyväksynnän sijasta.

    1.Tim. 6: 20, 21 osoittaa, että jotkin halusivat tyydyttää omaa älyään ja kunnianhimoaan, halusivat saarnata omaan ihmisviisauteen perustuvia näkemyksiään. Mielistelivät yleistä mielipidettä ja maailmallista viisautta ja toivat sen julki, tavoitellen omaa kunniaansa, pikemmi kuin Jumalan.

    Jos ajatusmaailma on tällainen niin tottakai sitä haluaisi olla se joka kertoo muille, miten asiat ovat, eikä se joka ottaa vastaan Raamattuun perustuvaa opetusta. Ylpeys ja kunnianhimo sokaisevat tehokkaasti näkemästä Raamatun totuutta ja lopulta nähdään vain välittäjän puutteet Raamatun sanoman kustannuksella.

    1.Tim. 6: 3-5, kuvaa hyvin niitä jotka eksyvät pois Raamatun totuudesta ja paisuvat omasta erinomaisuudestaan:
    "3 Jos joku opettaa toista oppia eikä ole samaa mieltä Herramme Jeesuksen Kristuksen terveellisten sanojen kanssa eikä sen opetuksen kanssa, joka on jumalisen antaumuksen mukainen, 4 niin hän on pöyhistynyt ylpeydestä eikä ymmärrä mitään, vaan on mieleltään sairas kiistelyistä ja sanoja koskevista väittelyistä. Näistä syntyy kateutta, riitaa, herjaavia puheita, pahoja epäluuloja, 5 kiivaita kiistoja pikkuasioista niiden ihmisten kesken, joiden mieli on turmeltunut ja joilta totuus on riistetty, jotka luulevat, että jumalinen antaumus on keino voiton saamiseksi."

    Yllä oleva lainaus kuvastaa hyvin Tiedän Luopioiden ajatelua ja sanailua tälläkin palstalla...

    Äänestä

  • "tyttelin" kanssa kirjoitti:

    >>Järjestö koostuu epätäydellisistä ihmisistä. Se ei ole täydellinen ja erehtymätön. Ei ollut sitä alkukristillisessä seurakunnassakaan.>>

    Myöskään kirkko ei ole täydellinen eikä erehtymätön, joten kenenkään ei pitäisi jättää kirkkoaan liittyäkeeen Jehovan todistajiin?

    Ei kirkko eikä JT-järjestö ole täydellinen. Niillä on kuitenkin yksi merkittävä ero:

    JT-järjestö VAATII jäseniään uskomaan sen virheellisiksi osoittautuneisiin oppeihin ja ennustuksiin. Kirkko taas EI VAADI jäseniään uskomaan sen tulkintoihin - jotka saattavat toki olla virheellisiä kuten JT-järjestönkin tulkinnat.

    Näetkö eron?

    Äänestä

  • Minä yksinkertaisesti sotken kynällä yli sen numeron, joka minulle osoittaa kohdetalon/huoneiston, joka suoraan kieltää tulemasta uudelleen tai ilmoittaa, että "raamatullinen asia ei häntä kiinnosta". Ylisotkemisen jälkeen ei siitä enää näe mitään numeroa. Tämän ylisotkemisen teen siksi, että ko. talo/huoneisto jää minulta seuraavalla kerralla käymättä. Toista kertaa en sille ovelle mene. Joku muu sen ilmeisesti tekee, kun aluetta alkaa käydä läpi.

    Se numero, joka osoittaa minulle talon/huoneiston, joka on ottanut esim. VT H lehdet, merkkaan vain "VT H ja päivänmäärä". Tuo merkintä on minulle siksi, että muistan olla olematta liian usein ja liian harvoin tavoittelemasta ovelta uusimpien numeroiden halukasta lukijaa, ja siksi että en tarjoa usein samoja numeroita samalla ovelle. Tavoitteenani on aikaansaada seuraavalla käynnillä Raamatuntutkistelu kiinnostuneen kanssa.

    Äänestä

  • "tyttelin" kanssa kirjoitti:

    Ainoastaan Raamattu on Jumalan Sanaa. Kun ajatellaan ensimmäisen vuosisadan kristillistä seurakuntaa, niin joutuivathan hekin tarkentamaan näkemystään mitä pakanoihin ja ympärileikkaukseen, Mooseksen lakiin ym. tuli.
    Järjestö koostuu epätäydellisistä ihmisistä. Se ei ole täydellinen ja erehtymätön. Ei ollut sitä alkukristillisessä seurakunnassakaan.

    Joten, Te Luopiot tuijotatte edelleenkin Vartiotorni seuraa, kun taas Todistajien huomion saa Raamattu ja siinä esitetyt totuudet.

    Kun näitä Raamatun neuvoja ja totuuksia sitten esitetään kirjallisuudessa tai järjestön välityksellä, niin me kiinnitämme huomion siihen mitä kuulemme tai luemme, Te siihen, kuka sen kertoo ja miten.

    Tapa ja keinot, vai sisältö ja käytännön hyöty? Puutteelliset epätäydelliset ihmiset vai Raamatun totuus? Kumman varaan Te aikoinaan nojasitte? Kumpi Teille tuotti pettymyksen?

    Luulenpa sen olleen ihmiset ja heidän puutteensa, ei niinkään Raamatun totuudet.

    (Joo, joo, mutta sehän on ainoastaan totuutta, minkä järjestö kulloinkin sen sanoo olevan!)

    Apt. 17: 11 "Mutta nämä olivat jalomielisempiä kuin Tessalonikassa olevat, sillä he ottivat sanan vastaan erittäin alttiisti ja tutkivat huolellisesti päivittäin Raamatun kirjoituksista, olivatko nämä asiat niin."
    Vaikka Paavali ja Silas saarnasivat heille miten asiat olivat, niin Beroialaisista sanottiin, että he varmistuivat itse, olivatko nämä asiat niin.

    (Te sanotte tähän, että näinhän me juuri teimme ja lähdimme Järjestöstä.)

    Jokaisella on tosiaankin valinnan vapaus. Minä olen tutkinut myös ja perustelut ovat olleet Raamatun mukaiset ja minua tyydyttävät. Minulla on vakaa usko, eikä se perustu epätäydellisten ihmisten sanomisiin, vaan siihen mitä olen oppinut Raamatusta. Eikä sitä silloin myöskään horjuteta epätäydellisten ihmisten (kuten Luopioiden) sanomisilla tai syytteillä.

    Syitä luopumukseen Apostolien aikoina: 2.Tim. 4:10, rakkaus tähän asiainjärjestelmään. Halu miellytää ihmisiä ennemmin kuin Jumalaa. Halu tavoitella ihmisten hyväksyntää Jumalan hyväksynnän sijasta.

    1.Tim. 6: 20, 21 osoittaa, että jotkin halusivat tyydyttää omaa älyään ja kunnianhimoaan, halusivat saarnata omaan ihmisviisauteen perustuvia näkemyksiään. Mielistelivät yleistä mielipidettä ja maailmallista viisautta ja toivat sen julki, tavoitellen omaa kunniaansa, pikemmi kuin Jumalan.

    Jos ajatusmaailma on tällainen niin tottakai sitä haluaisi olla se joka kertoo muille, miten asiat ovat, eikä se joka ottaa vastaan Raamattuun perustuvaa opetusta. Ylpeys ja kunnianhimo sokaisevat tehokkaasti näkemästä Raamatun totuutta ja lopulta nähdään vain välittäjän puutteet Raamatun sanoman kustannuksella.

    1.Tim. 6: 3-5, kuvaa hyvin niitä jotka eksyvät pois Raamatun totuudesta ja paisuvat omasta erinomaisuudestaan:
    "3 Jos joku opettaa toista oppia eikä ole samaa mieltä Herramme Jeesuksen Kristuksen terveellisten sanojen kanssa eikä sen opetuksen kanssa, joka on jumalisen antaumuksen mukainen, 4 niin hän on pöyhistynyt ylpeydestä eikä ymmärrä mitään, vaan on mieleltään sairas kiistelyistä ja sanoja koskevista väittelyistä. Näistä syntyy kateutta, riitaa, herjaavia puheita, pahoja epäluuloja, 5 kiivaita kiistoja pikkuasioista niiden ihmisten kesken, joiden mieli on turmeltunut ja joilta totuus on riistetty, jotka luulevat, että jumalinen antaumus on keino voiton saamiseksi."

    Yllä oleva lainaus kuvastaa hyvin Tiedän Luopioiden ajatelua ja sanailua tälläkin palstalla...

    >>Ainoastaan Raamattu on Jumalan Sanaa.

    Siitä huolimatta Vartiotorniseura on pitänyt omaa materiaaliaan Raamatun yläpuolella koko historiansa ajan.

    >>Järjestö koostuu epätäydellisistä ihmisistä. Se ei ole täydellinen ja erehtymätön. Ei ollut sitä alkukristillisessä seurakunnassakaan.

    Tuo ei kuitenkaan ole estänyt Vartiotorniseuraa esiintymästä henkeytettynä ja koostuvan profeetoista. Profeettoja ollaan tasan siihen asti kun joudutaan puolustuskannalle, silloin ollaan niin epätäydellisiä, että.

    >>Joten, Te Luopiot tuijotatte edelleenkin Vartiotorni seuraa,...

    Miksi minä syyttäisin ensisijaisesti vilpittömiä, mutta harhaanjohdettuja rivijulistajia.

    >>... kun taas Todistajien huomion saa Raamattu ja siinä esitetyt totuudet.

    Älä viitsi selitellä. Yksi kokousten kestolauseita on "Jehovan maanpäälisen järjestön kautta tuleva uskollisen ja ymmärtäväisen orjan hengellinen ravinto". Vuonna 1985 kastevalakin muutettiin siten, että mukaan otettiin maininta järjestöstä, vaikka tuo ajatus oli ollut joitakin vuosia aikaisemmin kauhistus. Järjestöä verrataan Noon arkkiin, jota ilman pelastuminen on mahdotonta.

    Jos et usko, niin mene kokeeksi kertomaan seurakuntasi esivalvojalle, että luotat pelkästään Raamattuun, eikä järjestöllä ole asian kanssa mitään tekemistä. Tämän sanottuasi tarkkaile esivalvojan ilmettä. Hänellä nimittäin saattaa olla tarkemmassa muistissa tämä ote Vartiotornista:

    "· Miksi Jehovan todistajat ovat erottaneet luopumuksen vuoksi joitakuita sellaisia, jotka yhä uskovat Jumalaan, Raamattuun ja Jeesukseen Kristukseen?

    ....Se että joku tunnustetaan Jehovan todistajiin kuuluvaksi, ei ilmeisestikään voi riippua vain siitä, että hän uskoo Jumalaan, Raamattuun, Jeesukseen Kristukseen ja niin edelleen. Sekä roomalaiskatolinen paavi että Canterburyn anglikaaninen arkkipiispa sanovat uskovansa niihin, mutta silti he kuuluvat aivan eri kirkkokuntiin. Samoin ei pelkästään sekään, että joku sanoo uskovansa Jumalaan, Raamattuun ja Jeesukseen Kristukseen, oikeuta pitämään häntä Jehovan todistajana.

    Jehovan todistajien yhteyteen hyväksyminen edellyttää sitä, että henkilö hyväksyy kaikki Raamatun tosi opetukset, myös ne raamatulliset käsitykset, joita vain Jehovan todistajat opettavat. Sellaisiin opetuksiin sisältyvät esimerkiksi seuraavat:
    Että ihmiskunnan edessä oleva suuri kiistakysymys koskee Jehovan suvereenisuuden oikeellisuutta, ja siksi Jehova on sallinut pahuutta niin kauan. (Hesekiel 25:17) Että Jeesus Kristus oli olemassa ennen ihmiseksi tuloaan ja että hän on taivaallista Isäänsä alempi. (Johannes 14:28) Että maan päällä on nykyään ”uskollinen ja ymmärtäväinen orja”, jolle on ’uskottu kaikki Jeesuksen maanpäälliset edut’, ja että tämä orja toimii Jehovan todistajain hallintoelimen yhteydessä....." (w86 1. huhtikuuta s. 31)

    >>Kun näitä Raamatun neuvoja ja totuuksia sitten esitetään kirjallisuudessa tai järjestön välityksellä, niin me kiinnitämme huomion siihen mitä kuulemme tai luemme, Te siihen, kuka sen kertoo ja miten.

    Ymmärrätkö nyt itsekään mitä kirjoitat? Jehovantodistajan on omaksuttava Vartiotorniseuran opetus sellaisena ja sillä hetkellä kun se hänelle opetetetaan. Vartiotorniseura, ei Raamattu, sanelee mitä jehovantodistajan hyvksytään esittävän. Vartiotorniseuran kulloisestakin linjasta poikkeavien näkemysten epäilykin on Vartiotorniseuran mukaan luopioutta, siis vaikka asioista ei kertoisi kenellekään.

    >>Tapa ja keinot, vai sisältö ja käytännön hyöty? Puutteelliset epätäydelliset ihmiset vai Raamatun totuus? Kumman varaan Te aikoinaan nojasitte? Kumpi Teille tuotti pettymyksen?

    Minä haikailin takaisin 25 vuotta erottamiseni jälkeen, koska minulla ei ollut täsmällistä tietoa Vartiotorniseuran todellisesta historiasta ja syvimmästä luonteesta.

    >>Luulenpa sen olleen ihmiset ja heidän puutteensa, ei niinkään Raamatun totuudet.

    Ehkä perusteeton yleistys.

    >> Minulla on vakaa usko, eikä se perustu epätäydellisten ihmisten sanomisiin, vaan siihen mitä olen oppinut Raamatusta. Eikä sitä silloin myöskään horjuteta epätäydellisten ihmisten (kuten Luopioiden) sanomisilla tai syytteillä.

    Näinhän se menee, itsensä pettäminen ei onnistu kaikilta, kaikki eivät kykene sulkemaan silmiään tosiasioiden edessä.

    >> Mielistelivät yleistä mielipidettä ja maailmallista viisautta ja toivat sen julki, tavoitellen omaa kunniaansa, pikemmi kuin Jumalan.

    Minä tukeudun mahdollisimman pitkälle Vartiotorniseuran omaan materiaaliin, joten sevi siitä sitten.

    >> Ylpeys ja kunnianhimo sokaisevat tehokkaasti näkemästä Raamatun totuutta

    Minulle riittää pelkkä kriittinen tarkastelu.

    >>... ja lopulta nähdään vain välittäjän puutteet Raamatun sanoman kustannuksella.

    Ei ihmekään jos toisessa kädessä on Raamattu ja toisessa harja, jolla lakaistaan maton alle seurakunnan pedofiilejä.

    >>Yllä oleva lainaus kuvastaa hyvin Tiedän Luopioiden ajatelua ja sanailua tälläkin palstalla...

    Tosin en löytänyt siitä viittausta Vartiotorniseuraan.

    Äänestä

  • profeetta. kirjoitti:

    >>Järjestö koostuu epätäydellisistä ihmisistä. Se ei ole täydellinen ja erehtymätön. Ei ollut sitä alkukristillisessä seurakunnassakaan.>>

    Myöskään kirkko ei ole täydellinen eikä erehtymätön, joten kenenkään ei pitäisi jättää kirkkoaan liittyäkeeen Jehovan todistajiin?

    Ei kirkko eikä JT-järjestö ole täydellinen. Niillä on kuitenkin yksi merkittävä ero:

    JT-järjestö VAATII jäseniään uskomaan sen virheellisiksi osoittautuneisiin oppeihin ja ennustuksiin. Kirkko taas EI VAADI jäseniään uskomaan sen tulkintoihin - jotka saattavat toki olla virheellisiä kuten JT-järjestönkin tulkinnat.

    Näetkö eron?

    Jeesus sanoi itse Joh. 15:14 "Te olette minun ystäviäni, jos teette, mitä minä käsken teitä tekemään."

    Kirkko ei pidä enää kiinni siitä, mitä Raamattu opettaa. He eivät ole kiinnostuneita noudattamaan sitä mitä Jeesus käski tai opetti. Jeesus ei sallinut muunlaista opetusta, tai tapaa palvoa Jumalaa, kuin minkä hän oli seuraajilleen välittänyt. Miten muuten olisi mahdollista tunnistaa hänen seuraajansa, jos kaikki olisi sallittua Hänen nimessään, Hänen seuraajikseen itseään väittäville?

    Matt. 7: 21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, tule menemään taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee taivaissa olevan Isäni tahdon."

    Jeesus heijasti tarkoin Isänsä tahtoa ja välitti mallin, sen mukaisesta tavasta palvella ja elää. Hän sanoikin Joh.4.Luvussa... "23 Tulee kuitenkin hetki, ja se on nyt, jolloin tosi palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa, sillä Isä tosiaan etsii senkaltaisia palvomaan häntä. 24 Jumala on Henki, ja häntä palvovien täytyy palvoa hengessä ja totuudessa."

    Efesolaisille 4.Luku..."5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste."

    Jumala on selvästi Poikansa kautta ilmoittanut mikä on totuus, mitä hän odottaa meiltä, millaisen palvonnan hän hyväksyy.
    Sinulla tai Kirkolla voi olla omia näkemyksiä näistä asioista, mutta siltä osin kuin ne poikkeavat Raamatussa mainituista, ne eivät enää ole Jumalan silmissä hyväksyttäviä.

    Jumala etsii tietynlaisia ihmisiä...ei kaikenlaisia. Hän edellyttää tietynlaista palvontaa...ei minkälaista hyvänsä. Eikä tästä asiasta ole olemassa monta totuutta...vaan, vain yksi, se joka Raamatussa ilmoitetaan.

    Saat tietysti olla ja oletkin eri mieltä, mutta älä väitä, että se on Jumalan tahto tai totuus asiasta...

    (Saa nähdä mahtuuko näin iso herne nenääsi? Todennäköisesti. Älä vedä kovin syvälle sentään...ja muista toki herjata ylimielisyydestä ja omahyväisyydestä...rimpuile rauhassa...)

    Äänestä

  • Rasvattu_jämä kirjoitti:

    >>Ainoastaan Raamattu on Jumalan Sanaa.

    Siitä huolimatta Vartiotorniseura on pitänyt omaa materiaaliaan Raamatun yläpuolella koko historiansa ajan.

    >>Järjestö koostuu epätäydellisistä ihmisistä. Se ei ole täydellinen ja erehtymätön. Ei ollut sitä alkukristillisessä seurakunnassakaan.

    Tuo ei kuitenkaan ole estänyt Vartiotorniseuraa esiintymästä henkeytettynä ja koostuvan profeetoista. Profeettoja ollaan tasan siihen asti kun joudutaan puolustuskannalle, silloin ollaan niin epätäydellisiä, että.

    >>Joten, Te Luopiot tuijotatte edelleenkin Vartiotorni seuraa,...

    Miksi minä syyttäisin ensisijaisesti vilpittömiä, mutta harhaanjohdettuja rivijulistajia.

    >>... kun taas Todistajien huomion saa Raamattu ja siinä esitetyt totuudet.

    Älä viitsi selitellä. Yksi kokousten kestolauseita on "Jehovan maanpäälisen järjestön kautta tuleva uskollisen ja ymmärtäväisen orjan hengellinen ravinto". Vuonna 1985 kastevalakin muutettiin siten, että mukaan otettiin maininta järjestöstä, vaikka tuo ajatus oli ollut joitakin vuosia aikaisemmin kauhistus. Järjestöä verrataan Noon arkkiin, jota ilman pelastuminen on mahdotonta.

    Jos et usko, niin mene kokeeksi kertomaan seurakuntasi esivalvojalle, että luotat pelkästään Raamattuun, eikä järjestöllä ole asian kanssa mitään tekemistä. Tämän sanottuasi tarkkaile esivalvojan ilmettä. Hänellä nimittäin saattaa olla tarkemmassa muistissa tämä ote Vartiotornista:

    "· Miksi Jehovan todistajat ovat erottaneet luopumuksen vuoksi joitakuita sellaisia, jotka yhä uskovat Jumalaan, Raamattuun ja Jeesukseen Kristukseen?

    ....Se että joku tunnustetaan Jehovan todistajiin kuuluvaksi, ei ilmeisestikään voi riippua vain siitä, että hän uskoo Jumalaan, Raamattuun, Jeesukseen Kristukseen ja niin edelleen. Sekä roomalaiskatolinen paavi että Canterburyn anglikaaninen arkkipiispa sanovat uskovansa niihin, mutta silti he kuuluvat aivan eri kirkkokuntiin. Samoin ei pelkästään sekään, että joku sanoo uskovansa Jumalaan, Raamattuun ja Jeesukseen Kristukseen, oikeuta pitämään häntä Jehovan todistajana.

    Jehovan todistajien yhteyteen hyväksyminen edellyttää sitä, että henkilö hyväksyy kaikki Raamatun tosi opetukset, myös ne raamatulliset käsitykset, joita vain Jehovan todistajat opettavat. Sellaisiin opetuksiin sisältyvät esimerkiksi seuraavat:
    Että ihmiskunnan edessä oleva suuri kiistakysymys koskee Jehovan suvereenisuuden oikeellisuutta, ja siksi Jehova on sallinut pahuutta niin kauan. (Hesekiel 25:17) Että Jeesus Kristus oli olemassa ennen ihmiseksi tuloaan ja että hän on taivaallista Isäänsä alempi. (Johannes 14:28) Että maan päällä on nykyään ”uskollinen ja ymmärtäväinen orja”, jolle on ’uskottu kaikki Jeesuksen maanpäälliset edut’, ja että tämä orja toimii Jehovan todistajain hallintoelimen yhteydessä....." (w86 1. huhtikuuta s. 31)

    >>Kun näitä Raamatun neuvoja ja totuuksia sitten esitetään kirjallisuudessa tai järjestön välityksellä, niin me kiinnitämme huomion siihen mitä kuulemme tai luemme, Te siihen, kuka sen kertoo ja miten.

    Ymmärrätkö nyt itsekään mitä kirjoitat? Jehovantodistajan on omaksuttava Vartiotorniseuran opetus sellaisena ja sillä hetkellä kun se hänelle opetetetaan. Vartiotorniseura, ei Raamattu, sanelee mitä jehovantodistajan hyvksytään esittävän. Vartiotorniseuran kulloisestakin linjasta poikkeavien näkemysten epäilykin on Vartiotorniseuran mukaan luopioutta, siis vaikka asioista ei kertoisi kenellekään.

    >>Tapa ja keinot, vai sisältö ja käytännön hyöty? Puutteelliset epätäydelliset ihmiset vai Raamatun totuus? Kumman varaan Te aikoinaan nojasitte? Kumpi Teille tuotti pettymyksen?

    Minä haikailin takaisin 25 vuotta erottamiseni jälkeen, koska minulla ei ollut täsmällistä tietoa Vartiotorniseuran todellisesta historiasta ja syvimmästä luonteesta.

    >>Luulenpa sen olleen ihmiset ja heidän puutteensa, ei niinkään Raamatun totuudet.

    Ehkä perusteeton yleistys.

    >> Minulla on vakaa usko, eikä se perustu epätäydellisten ihmisten sanomisiin, vaan siihen mitä olen oppinut Raamatusta. Eikä sitä silloin myöskään horjuteta epätäydellisten ihmisten (kuten Luopioiden) sanomisilla tai syytteillä.

    Näinhän se menee, itsensä pettäminen ei onnistu kaikilta, kaikki eivät kykene sulkemaan silmiään tosiasioiden edessä.

    >> Mielistelivät yleistä mielipidettä ja maailmallista viisautta ja toivat sen julki, tavoitellen omaa kunniaansa, pikemmi kuin Jumalan.

    Minä tukeudun mahdollisimman pitkälle Vartiotorniseuran omaan materiaaliin, joten sevi siitä sitten.

    >> Ylpeys ja kunnianhimo sokaisevat tehokkaasti näkemästä Raamatun totuutta

    Minulle riittää pelkkä kriittinen tarkastelu.

    >>... ja lopulta nähdään vain välittäjän puutteet Raamatun sanoman kustannuksella.

    Ei ihmekään jos toisessa kädessä on Raamattu ja toisessa harja, jolla lakaistaan maton alle seurakunnan pedofiilejä.

    >>Yllä oleva lainaus kuvastaa hyvin Tiedän Luopioiden ajatelua ja sanailua tälläkin palstalla...

    Tosin en löytänyt siitä viittausta Vartiotorniseuraan.

    ...paremmin. Mainostat nenänkaivuunäytteitä omassa osiossasi. Tässä olisi sellaisen paikka. Koita nyt kiskoa se herne nenästäsi, ellei ole jo liian syvällä...

    Äänestä

  • jämääsi kirjoitti:

    >>Rasvaa sitä jämääsi paremmin>>

    Minä kun luulin, että se tuo Brookylin porukka joka on jämänsä rasvaiseksi havainnut.

    Äänestä

  • jämääsi kirjoitti:

    ...paremmin. Mainostat nenänkaivuunäytteitä omassa osiossasi. Tässä olisi sellaisen paikka. Koita nyt kiskoa se herne nenästäsi, ellei ole jo liian syvällä...

    Ilmeisesti hyväksyt esittämäni asiat, ainoastaan henkilö ei miellytä?

    Äänestä

  • merkittävä kirjoitti:

    Jeesus sanoi itse Joh. 15:14 "Te olette minun ystäviäni, jos teette, mitä minä käsken teitä tekemään."

    Kirkko ei pidä enää kiinni siitä, mitä Raamattu opettaa. He eivät ole kiinnostuneita noudattamaan sitä mitä Jeesus käski tai opetti. Jeesus ei sallinut muunlaista opetusta, tai tapaa palvoa Jumalaa, kuin minkä hän oli seuraajilleen välittänyt. Miten muuten olisi mahdollista tunnistaa hänen seuraajansa, jos kaikki olisi sallittua Hänen nimessään, Hänen seuraajikseen itseään väittäville?

    Matt. 7: 21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, tule menemään taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee taivaissa olevan Isäni tahdon."

    Jeesus heijasti tarkoin Isänsä tahtoa ja välitti mallin, sen mukaisesta tavasta palvella ja elää. Hän sanoikin Joh.4.Luvussa... "23 Tulee kuitenkin hetki, ja se on nyt, jolloin tosi palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa, sillä Isä tosiaan etsii senkaltaisia palvomaan häntä. 24 Jumala on Henki, ja häntä palvovien täytyy palvoa hengessä ja totuudessa."

    Efesolaisille 4.Luku..."5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste."

    Jumala on selvästi Poikansa kautta ilmoittanut mikä on totuus, mitä hän odottaa meiltä, millaisen palvonnan hän hyväksyy.
    Sinulla tai Kirkolla voi olla omia näkemyksiä näistä asioista, mutta siltä osin kuin ne poikkeavat Raamatussa mainituista, ne eivät enää ole Jumalan silmissä hyväksyttäviä.

    Jumala etsii tietynlaisia ihmisiä...ei kaikenlaisia. Hän edellyttää tietynlaista palvontaa...ei minkälaista hyvänsä. Eikä tästä asiasta ole olemassa monta totuutta...vaan, vain yksi, se joka Raamatussa ilmoitetaan.

    Saat tietysti olla ja oletkin eri mieltä, mutta älä väitä, että se on Jumalan tahto tai totuus asiasta...

    (Saa nähdä mahtuuko näin iso herne nenääsi? Todennäköisesti. Älä vedä kovin syvälle sentään...ja muista toki herjata ylimielisyydestä ja omahyväisyydestä...rimpuile rauhassa...)

    >> Älä vedä kovin syvälle sentään...ja muista toki herjata ylimielisyydestä ja omahyväisyydestä...rimpuile rauhassa...)

    Äänestä

Kiitos! Hämmästyttävää saada näin asiallisia vastauksia näinkin erityiseen aiheeseen! Epäilin asiaa ja siksi sitä kysyin!

Äänestä

Oletko huomannut, että koirat merkkaavat virtsalla reviirinsä?

Äänestä

aikuiset, valon vastustajat, ne aikuiset, jotka vihaavat valoa. -Joh.3:19

Äänestä

Kaverillani kävi jehovantodistajia hänen ollessaan pieni..Ja nämä jehovantodistajat tekivät aina oveen merkin... Sitten tämän kaverinin äiti aina niitä pyyhki pois.. Tuo merkki tarkoittaa kai sitä, että sinne voi mennä käännyttämään uudestaan, jos ovessa on merkki.

Äänestä
  • Joooo,o

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Kristitty kirjoitti:

Meidän ja naapurin ovessa on pieni raaputettu risti lukon lähellä. Lähes huomaamaton. Se on kuulemma Jehovien "turhia yrittää" paikka merkintä eli tavallisia kristittyjä ollaan. Onko tätä merkintää olemassa vai onko se "lasten keksimiä" urbaaneja legendoja. Olen aiemmin kuullut tällaisesta ja muunkinlaisesta merkinnöistä, joita ovelta ovelle kulkevat merkitsevät. Onko tämä totta! En löydä tästä mitään tietoa tietenkään Jehovien "käytös ohjeista". Tietääkön joku tämän todeksi ja mitä muita "merkkejä" on, joita käytetään, joista meidän "asiakkaiden" ei pitäisi tietää. Tietenkin kaikki nyt raapustavat ristin ovelleen, mutta mikä se koodikieli on oikeasti voi olla paikallinen tapa tms.Kiitos tiedosta etukäteen! Joka tietää tästä tosiasian merkitköön lähteen, jotta ei jää " on se " tai " eikä ole" peruste vaan lähde, johon tieto perustuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu