Palstan väärät profeetat

Kun ukrainan sota alkoi vuonna 2014, palstalle ilmestyi kymmeniä, ellei satoja profeettoja jotka selittivät vakavalla naamalla ja suu vaahdossa siitä kuinka Jumala on heille henkilökohtaisesti ilmoittanut, että kolmas maailmansota alkaa nyt ja että mm venäjä halkaisee suomen kuin mädän melonin ja että kaikki paitsi tosiuskovat kuolevat.

Onko moni noista profeetoista tullut pyytämään anteeksi tai selittelemään epäonnistuneita ennustuksiaan?

4

399

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aploredas

      Ei jokaista unta kannattaisi nimittää profetiaksi. Silloin ihminen tekee itsestään väärän profeetan jos se onkin väärästä lähteestä saatu. Jos Jumalan hengen vaikutuksesta saa sanoman, Jumala sen myös vahvistaa. Ei jää epäilystä sen lähteestä. Viime vuosien lukemattomista "profetioista" on kaiketi kaikki osoittautuneet vääriksi. Aluksi pitää muistaa, ettei Jumala käytä ihmistä tarkoituksiinsa ennenkuin on puhdistanut astian. Sellaisen ihmisen elämässä vaikuttaa enää vain Jeesus, kaikki muu on kitketty pois. Oman tuttavapiirini sadoista "uskovista" sellaisia löytyy vain muutama, eikä heistäkään ole tullut profeettoja. Tällä hetkellä joka toinen esittäytyy Jumalan ainutlaatuisena lähettiläänä, vaikka pyhän hengen läsnäoloon ei törmää edes seurakunnissa. Suurin osa kristityistä kulkee väärän hengen johdatuksessa. Tämä henki antaa näitä unia ja näkyjä. Muutenhan nuo olisivat toteutuneet. Elämme pimeää aikaa johon Jumala tekee nopean muutoksen. Suomen kristikansa sanoo rauha, rauha, ja hetkessä, äkkiarvaamatta rauha muuttuu kauhuksi. Silloin toteutuu aidot profetiat. Ei tälle kansalle ole luvattu ihanuutta ja herätystä, vaan suuri onnettomuus, jonka kautta paljon kansaa tulee hädissään Jeesuksen luokse. Silloin syntyy aitoa uskoa, jonka rinnalla mammona, valta, yltäkylläisyys, oma viisaus, kaikki on pelkkää roskaa. Keskittykäämme elämään Kristukselle, niin Hän tekee meistä astioita omaan käyttöönsä. Silloin saamme kuulla todellisia sanoja Jumalan sydämeltä.

    • ailujofbdcoakjwnd

      Aloittaja vaatii anteeksipyyntöä keskustelupalstalla nimimerkkien takaa, camoon!? Mikä ihmeen vellihousu sä oikeen oot. Se on ihan sama mitä täällä PROFETIAT palstalla huudellaan, ketä kiinostaaa oikeesti sillee että anteeksi pitää pyydellä ku mieli on nin järkyttyny. Helvetti teitä velliperseitä, menkää äidin tissille.

    • Kirjakääröt

      Jaak.4:14 Biblia (1776). Jotka ette tiedä, mitä huomenna tapahtuu. Sillä mikä on teidän elämänne? Se on löyhkä, joka vähäksi (hetkeksi) näkyy, mutta sitte katoo.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2137
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      368
      1293
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      32
      1220
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1058
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      155
      935
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      876
    7. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      756
    8. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      747
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      726
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      692
    Aihe