Tanskan demarit Halla-ahon linjoilla maahanmuutost

JärkiVoittakoon

Muu Eurooppa tulee järkiinsä: Tanskan demarit Halla-ahon linjoilla
https://mvlehti.net/2018/02/16/muu-eurooppa-tulee-jarkiinsa-tanskan-demareiden-vaatimus-siirtolaistulvan-estamiseksi-kuin-suoraan-halla-aholta/

"Tanskan sosialidemokraattinen puolue alkaa olla maahanmuuttokysymyksissä samoilla linjoilla Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kanssa. Tosin Sinisten puheenjohtaja Sampo Terho yrittää viedä kunnian tästäkin asiasta.

Suomen sosialidemokraattinen puolue on vielä massiivisen haittamaahanmuuton kannattaja, vaikka muualla Euroopassa jopa demarit ovat heränneet todellisuuteen ja tulleet järkiinsä näissä asioissa. Suomessa ei ilmeisesti ole vielä ollut tarpeeksi ongelmia, joten toistamme muiden maiden virheet."

Osa työväenliittojen edustajista on jo pidempään kritisoinut Vasemmistoliiton ja SDP:n Eduskuntaryhmän maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan linjauksia, varsinkin kun kotimaan työläiset, työttömät, pienituloiset ja huono-osaiset sekä köyhät jäävät maahantulijoiden eteen tehtävän politiikan jalkoihin. Vaikkapa Vasemmistoliiton Anna Kontulan kokoomuslaisia ajatuksia työvoiman tarveharkinnan poistosta, sen takia että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilla olisi yksi uusi keino pysyä Suomessa. Kokoomuksen ajama suomalaisen työn ulosliputus ja ulkomaisen halpatyövoiman maahanmarssi sekä tes-palkkauksen alasajo sotivat proletaarin oikeuksia vastaan. Maassa koko ikänsä asuneilla, veroja yleensä vielä maksaneilla ja maan rakentaneiden jälkeläisillä pitää olla paremmat oikeudet maassa kuin tänne tulevilla. Nyt esim. Helsinki tarjoaa maahantulijoille ilmaisia palveluja terveydenhuoltoon ja hammashoitoon, joista kantasuomalaiset joutuvat maksamaan, ja myös asuntojonoissa ym. maahantulijat kävelevät ohi kantisten. Sodasta palaavien ISIS-jihadistien sotaveteraani-etuilukaista palveluihin oli surkuhupaisa ehdotus. Oikeasti turvaa hakevia pitää auttaa, mutta se pitää tapahtua suljetuissa vastaanotokeskuksissa, eivätkä tulijat voi vaatia enemmän kuin kantaväestö saa. Pakolaispaikkaa hakenut saakoon peruspalvelut vokissa palkatun julkisen sektorin työntekijöiltä ilman yksityisiä kalliita majoitus-, oikeus-, edunvalvonta-, tulkkaus-, kielikoulutus-, hammashoito-, terveys ym. palveluita, joista osa on Kokoomuksen ja Kepun porvarihallituksen taholta luotu ilman kilpailutuksia. Paras porvarihyvävelikaveri voittaa tyylisellä päätöksenteolla. Kun maahantuloja saa vokissa kaiken tarpeellisen henkilökunnalta: ruuan, nukkumispaikaa, hygienian, vokin Wlan-verkon yhteydenpitoon(ja tarvittaessa vokin lainapuhelimet-tetokonepäätteet) sekä peruspalvelut, Suomen yhteiskunta säästää huimasti, eikä rahaa tarvitse jakaa prepaid-datakortteihin tai toimeentulotukea elämiseen.

20

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Porsaitavastaan

      Kun SDP saa Suomessa otettua Tanskan sosiaalidemokraattien tolkun linjan maahanmuutto-osioissa, niin SDP voi Halla-ahon Perussuomalaisten kanssa muodostaa seuraavan hallituksen. Työläisten ja työttömien sekä huono-osaisten kikytyskurituksesta puolueilla alkaa olla jo sama näkemys ja linja. SDP ja PS ovat kuitenkin tavallisen kansan puolueita eliittejä ja niiden politiikkaa vastaan.

    • jeeeesss

      Demareilla menee huonosti Euroopassa.

      Sosiaalidemokratia kuihtuu kovaa vauhtia EU:n suurimmissa maissa. Kolmessa maassa käytyjen vaalien tulos on ollut demareille varsin murheellinen. Espanjassa PSOE:n valtakausi päättyi jo vuonna 2011. Saksassa SPD on toki ollut hallituksessa, mutta heille on jäänyt apupuolueen asema viime vuosina. Ranskassa sosialistit rojahtivat viime kesäkuun vaaleissa marginaalipuolueeksi. Italiassa ennusteet povaavat suurta vaalitappiota PD:lle maaliskuun vaaleissa.

    • Eileirejäsuomeen

      En usko että Tanskan demarit olisivat natseiksi muuttuneet. En usko että olisivat keskitysleir3jä pykäämäsä kuten Halla-aho. Demarit ajavat järkevää ja inhimillistä maahan muuttoa kenenkään ihmisoikeuksia loukkaamatta. Päinvastoin kuin Suomen persut, jotka haluavat ruumiskasoja natsien tapaan.

      • PakolaisbisnesKuriin

        Tanskan demarit haluavat Eurooppaan pyrkivät elintasosurffarit oman kulttuuripiirinsä pakolaiskeskuksiin Pohjois-Afrikkaan seulottaviksi, jotta oikeat pakolaiset löytyvät ja nimenomaan lapset sekä naiset tämän hetken nuorten miesten ja partalasten haittamaahanmuuttajien sankoista joukoista.
        Tämä vähentää radikaalisti Eurooppaan ja EU-maihin pyrkimistä turhaan.
        Toivottavasti Suomen demarit ymmärtävät yskän ja keräävät tällä tolkun kansan toimenpiteellä äänet pakolaisbisnestä veronmaksajien rahoilla harjoittavilta Kokoomukselta ja Kepulta. Nämä eivät voi, tai siis halua lopettaa turvapaikanhakijabisnestään, josta omat eturyhmät vokinpitäjät, oikeusavun ja edunvalvonnan juristit, tulkkifirmat, kielikouluttajat, hammashoito- ja terveysfirmat ym. hyötyvät miljoonia ja miljardeja euroja.


    • fvggsrgw

      Porvarihallitus ei lopeta matutarhausbisneksiään ja ulkomaisen halpatyön rantauttamista Suomeen, joten se on hallituksen vaihdon aika.

    • ukkinet

      MV-lehti kaas keksinyt hatusta omia juttujansa,eipä mitään uutta auringon alla.

      • SuvakkiNytVaanOn

        No ei sitten sun puusilmääs sattunu toi lainaus Hesarista, jossa toi oli uutisoitu? :) Pitääks teidän suvakkien puupäihin naulata jokainen uutinen, ennenku se menee jakeluun? Joten mitäs jos menisit sinne hiekkalaatikolle vielä vähän treenaamaan, kun on toi lukeminenkin vielä noin alkuvaiheissaan?


      • ukkinet
        SuvakkiNytVaanOn kirjoitti:

        No ei sitten sun puusilmääs sattunu toi lainaus Hesarista, jossa toi oli uutisoitu? :) Pitääks teidän suvakkien puupäihin naulata jokainen uutinen, ennenku se menee jakeluun? Joten mitäs jos menisit sinne hiekkalaatikolle vielä vähän treenaamaan, kun on toi lukeminenkin vielä noin alkuvaiheissaan?

        Kun rupeat örisemään suvakeista niin tiedän samantien että olet imbesilli.


      • NiinKumpihanOliSilli

      • ukkinet
        NiinKumpihanOliSilli kirjoitti:

        Ja koska sä vitun vajaaälynen et osaa kuitenkaan itse ees googlata, ni tässä sulle uusaivottomalle toi alkuperäinen Hesarin uutinen, ettei suvakkikuplas saastu avaamalla MV linkkejä! :)

        https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005554190.html

        Eipä tuolla mainittu Halla-ahosta mitään joten vituix meni juttusi.


      • SuvakkiNytVaanOn
        ukkinet kirjoitti:

        Eipä tuolla mainittu Halla-ahosta mitään joten vituix meni juttusi.

        Viitiks mainita es mis kohtaa täs sun aivopamauksessas mainittiin Halla-aho? :)

        "MV-lehti kaas keksinyt hatusta omia juttujansa,eipä mitään uutta auringon alla."

        Vai ooks sä niitä n. fiksumpia suvakkeja, joiden lähimuisti ulottuu seuraavaan pisteen kirjoittamisen saakka? :)


      • ukkinet
        SuvakkiNytVaanOn kirjoitti:

        Viitiks mainita es mis kohtaa täs sun aivopamauksessas mainittiin Halla-aho? :)

        "MV-lehti kaas keksinyt hatusta omia juttujansa,eipä mitään uutta auringon alla."

        Vai ooks sä niitä n. fiksumpia suvakkeja, joiden lähimuisti ulottuu seuraavaan pisteen kirjoittamisen saakka? :)

        Kuten taas todettiin, MVläiset valehteli taas ja heti MVläisapinan älykkyyden loppuessa rupeaa hän mongertaa suvakeista.

        Ei kumma että MVläiset ovat työttömiä elämänkoululaisia kun ei edes perusjutut suju,

        Ei mitään uutta auringon alla.


    • SinneVaanKaikkiPuupäät

      No koskas Halla-aholta huonoja ideoita maahanmuuttoon on tullutkaan?
      Ongelma Suomessa on vaan vajaa-älyset poliitikkomme, jotka ei välitä Suomesta ja sen kansalaisista sen pätkän vertaa, joten mitenhä me saatais noi vaihdettua Tanskan kanssa päikseen? Annetaan niille vaikka välimaksuna kaikki Suomen suvakit, koska tuskin ne suostuu päikseenkään vaihtamaan?

      • IljevicJanatskinen

        Eihän Halla-ahoa voi äänestää, hänhän on MV-lehden mukaan vasemmistolaismyyrä,maanpetturi ja piilosuvakki.


      • SuvakkiNytVaanOn
        IljevicJanatskinen kirjoitti:

        Eihän Halla-ahoa voi äänestää, hänhän on MV-lehden mukaan vasemmistolaismyyrä,maanpetturi ja piilosuvakki.

        Kyllä mä voin äänestää ihan ketä tahansa, sanoo kuka muu tahansa sitten ihan mitä tahansa, koska mä en o mikään lammas kuten te suvakit! :)

        Mut äänestä sä taas vaan Jahangiria presidentiksi, koska kaikki sun kaveriskin äänestää! :)


      • IljevicJanatskinen
        SuvakkiNytVaanOn kirjoitti:

        Kyllä mä voin äänestää ihan ketä tahansa, sanoo kuka muu tahansa sitten ihan mitä tahansa, koska mä en o mikään lammas kuten te suvakit! :)

        Mut äänestä sä taas vaan Jahangiria presidentiksi, koska kaikki sun kaveriskin äänestää! :)

        Et sinä kuitenkaan uskalla äänestää kun kuninkaasi Janitskin on sanonut että Halla-aho on suvakki ja vasemmistomyyrä.

        Vai onko se yhtäkkiä niin että sinun 100% luotettava MVlehti ei olekkaan niin hyvä kun olet sitä ylistänyt?

        Taisi käydä niin että olet vaan älyllisesti epärehellinen kuten te MVapinat yleensä olette.


      • Psykiatrisi
        IljevicJanatskinen kirjoitti:

        Et sinä kuitenkaan uskalla äänestää kun kuninkaasi Janitskin on sanonut että Halla-aho on suvakki ja vasemmistomyyrä.

        Vai onko se yhtäkkiä niin että sinun 100% luotettava MVlehti ei olekkaan niin hyvä kun olet sitä ylistänyt?

        Taisi käydä niin että olet vaan älyllisesti epärehellinen kuten te MVapinat yleensä olette.

        1. Onko sinulla ollut ja kauankin harhoja että luulet tietäväsi ketkä ovat idoleitani?
        2. Onko Janitskin mielestäsi kuninkaan arvoinen? Taidatkin salaa pitää hänestä?
        3. Entäs kuinka kauan sinulla on ollut sellaisia harhoja että luulet minun ylistäneen MV-lehteä?
        4. Mikä on "MV-apina"? Joku lukuisista aistiharhoistasi?
        5. Varaappas uusi aika niin tarkistetaan vähän sitä lääkitystäsi taas kerran. Ja muista nyt kuitenkin ottaa ne nykyisetkin kuitenkin.


    • MeVenäläiset-Lehti

      Naivatko Tanskan demarit jalkavaimojaan vai miten ovat Halla-ahon lijoilla?

      • KateellistenPanettelua

        Taidat olla vaan kateellinen Mestarille koska ainoa keino sulle tehdä aviorikos on vaihtaa oikeasta vasempaan? ;)


    • Kun_järki_voittaa_vaalit

      Kun Rinteen demarit ymmärtävät ottaa terveen Tanskan sosiaalidemokraattien maahanmuutto/pakolaispolitiikkalinjan haittamaahanmuuton sijaan, demarien kannatus nousee hetkessä 30-40%:iin ja persuista tulee muutamien prosenttien puolue, koska maahanmuuttokriittisyyden lisäksi se ajaa työläisluokan vastaista porvaripolitiikkaa.
      Kokoomus ei voi vastata koska mamutus kuuluu sen eturyhmien agendaan siis pakolaisbisnekseen ja matuhalpatyön rantauttamiseen Suomeen.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      108
      6157
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe