Halpa temppu

Nyt on syytä varata perunasalaattia jääkaappiin ja nakkeja höyrystettäväksi. On alkamassa vuosisadan oikeudenkäynti. Kolmetoista venäläistä on saanut syytteet Yhdysvalloissa.
Lopputuloksen arvaaminen voisi olla hyvä pitkävetokohde, vaikka sillä ei olisikaan mitään käytännön merkitystä.

Lähtötilanne on kutkuttavan makea. Rapeat tusina ihmistä jallitta taskurahabudjetilla miljardibudjeteilla toimivat tiedustelu- ja turrvallisuuslaitokset 6 - 0.

Mutta vaalijärjestelmäänsä liittovaltio ei halua muuttaa, eli edelleenkin vähemmän ääniä saanut voi päästä presidentiksi.
38417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

"Mutta vaalijärjestelmäänsä liittovaltio ei halua muuttaa, eli edelleenkin vähemmän ääniä saanut voi päästä presidentiksi."

ITSE ASIASSA jokainen liittovaltio VOI JA SAA halutessaan sen muuttaa!

Joissakin (alle kymmenessä niistä) on voimassa laki, jonka mukaan ehdokkaat saavat liittovaltiosta valitsijamiehiä äänten suhteessa!

Valtaosassa on YHÄ voimassa tuo typerä käytäntö, jonka mukaan voittaja SAA KAIKKI valitsijamiehet vaikka voitto olisi ollut niukka! JUURI TÄMÄ lainkohta mahdollistaa sen absurdin tilanteen, että absoluuttisestivähemmän ääniä voi voittaa vaalit!

1Äänestä
  • "ITSE ASIASSA jokainen liittovaltio VOI JA SAA halutessaan sen muuttaa!"

    Luulen, että kirjoitat eri juttua, mitä tarkoitat. Liittovaltio on se viidenkymmenen osavaltion kokonaisuus. Mitä muita liittovaltioita tarkoitat kuin USAn liittovaltiota kirjoittaessasi "jokaisesta liitovaltiosta"?

    Joskus omat harhat ovat parempia kuin toisen todellisuus.

    Äänestä

  • Korvaa sana liittovaltio sanalla osavaltio niin juttu pitää kutinsa. Et tuon vertaa sitten mieltänyt? Minun vikani toki!

    1Äänestä

  • ItseAsiaEiMuutu kirjoitti:

    Korvaa sana liittovaltio sanalla osavaltio niin juttu pitää kutinsa. Et tuon vertaa sitten mieltänyt? Minun vikani toki!

    Okei okei, ei tartte rähistä.

    Äänestä

"Lähtötilanne on kutkuttavan makea. Rapeat tusina ihmistä jallitta taskurahabudjetilla miljardibudjeteilla toimivat tiedustelu- ja turrvallisuuslaitokset 6 - 0."

Miksi luulet, että venäläiset trollitehtaat toimisivat taskurahoilla, kun niillä on satoja, mahdllisesti tuhansia työntekijöitä? Venäjä käyttää arviolta miljardin vuodessa länsimaisten demokratioiden horjuttamiseen pelkästään työntekijöiden palkkoina

1Äänestä
  • "Miksi luulet, että venäläiset trollitehtaat toimisivat taskurahoilla..."

    Olen lukeneut sen luotettavasta lähteestä; natopalstalta: Venäjä on köyhä, niin köyhä, että siellä syödään vain kaalia ja pierrään jälkiruoaksi. Siellä ei osata valmistaa kuin sinkkisankkoja ja venäläistä tietokonetta sanotaan sovjetska komputerskaksi.

    Kolmetoista on syytteessä. Sadat ja tuhannet työntekijät saattavat olla mielikuvitusta. Sitähän me emme voi tietää.

    "Venäjä käyttää arviolta miljardin vuodessa länsimaisten demokratioiden horjuttamiseen pelkästään työntekijöiden palkkoina."

    Paljonko miljardi ruplaa on €uroina?

    Yhdysvallat on vaihtanut toisen maailmansodan jälkeen vallanpitäjiä kymmenissä valtioissa.
    Irakissa, Afganistanissa ja Syyriassa on sellainen, jopa muutamia vuosia jatkunut ja jopa muutamia ihmishenkiä vaatinut operaatio meneillään.

    Äänestä

  • kumpi_voittaa kirjoitti:

    "Miksi luulet, että venäläiset trollitehtaat toimisivat taskurahoilla..."

    "Olen lukeneut sen luotettavasta lähteestä; natopalstalta: Venäjä on köyhä, niin köyhä, että siellä syödään vain kaalia ja pierrään jälkiruoaksi. Siellä ei osata valmistaa kuin sinkkisankkoja ja venäläistä tietokonetta sanotaan sovjetska komputerskaksi."

    Ja silti siellä käytetään Putinin hallinnon toimesta n. miljardi dollaria vuodessa paskan levittämiseen länsimaihin. Vaikka tuolle rahalle olisi taatusti parempaakin käyttöä.

    "Kolmetoista on syytteessä. Sadat ja tuhannet työntekijät saattavat olla mielikuvitusta. Sitähän me emme voi tietää."

    Tiedämme sen, koska tuo toiminta on niin laajaa ja esimerkiksi entiset työntekijät ovat haastatteluissa niin kertoneet. Nyt vuodenvaihteen jälkeen trollitehdas muutti kaksi kertaa suurempiin tiloihin, koska toimintaa on edelleeen tarkoitus laajentaa.

    "Paljonko miljardi ruplaa on €uroina?"

    Kyse oli dollareista.

    "Yhdysvallat on vaihtanut toisen maailmansodan jälkeen vallanpitäjiä kymmenissä valtioissa.
    Irakissa, Afganistanissa ja Syyriassa on sellainen, jopa muutamia vuosia jatkunut ja jopa muutamia ihmishenkiä vaatinut operaatio meneillään."

    Ahaa. Mutku USA. Jäikö kukaan muuten suremaan Saddamin, talebanien ja Gaddafin hirmuhallintojen kaatumista?

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Ja silti siellä käytetään Putinin hallinnon toimesta n. miljardi dollaria vuodessa"

    Onko näin vain siksi että sanot niin. Jos on oikeasti, niin todista se.

    "Jäikö kukaan muuten suremaan Saddamin, talebanien ja Gaddafin hirmuhallintojen kaatumista? "

    Gaddafin kaatumista jäi suremaan libyalaiset ja pakolaisaallon paineessa kärvistelevät eurooppalaiset. Clintonin fuck the EU-politiikkaa ei kukaan jäänyt kaipaamaan.

    Äänestä

  • KöyhäVenäjä kirjoitti:

    Jenkit tekee tappamalla sen, mitä venäläiset harrastelijat koettavat kyberkeinoin.
    Tässä esimerkkejä:
    Boksarikapinan taltutus Kiinassa 1900.
    Ensimmäiset sotilastukikohdat Panamassa 1904–1999.
    Kuuban miehitys 1906–1909.
    Dominikaanisen tasavallan miehitys 1905–1907; 1912; 1914, 1916–1924; hallitsi valtiontaloutta 1905–1941.
    Nicaraguan miehitys 1909–1933, hallitsi valtiontaloutta 1910–1924
    Kuuban miehitys 1917–1922.
    Sotaretket Meksikoon 1914 ja 1916–1917.
    Haitin miehitys 1915–1934.

    Ensimmäinen maailmansota

    15000 miehen joukot Murmanskissa, Arkangelissa ja Vladivostokissa Venäjällä 1918–1920.

    Toinen maailmansota
    Korean miehitys 1945–1949
    Saksan miehitys 1945–1954
    Japanin miehitys 1945–1957

    Korean sota

    CIA:n kouluttamat pakolaiset kaatoivat sosialistihallituksen Guatemalassa 1954
    5000 miestä lähetettiin Libanoniin tukemaan presidentti Chamounin hallitusta 1958.
    1400 CIA:n kouluttamaan pakolaista nousi maihin Sikojenlahdella Kuubassa 1961.

    1964–1975 Vietnamin sota

    Dominikaanisen tasavallan miehitys 1965 ja amerikkalaismielisen hallituksen nosto valtaan.

    1982–1984 rauhanturvajoukkoja Libanonissa.
    maihinnousu Grenadalle ja hallituksen vaihtaminen 1983.
    Nicaraguan satamien miinoitus 1984.
    Libyan pääkaupungin pommitus 1986.

    24 000 miehen joukko Panamaan syöksemään vallasta Manuel Noriega 1989.

    Vuoden 1991 Persianlahden sota, 425 000 miestä vapauttamaan Irakin miehittämä Kuwait.

    1994–1995 rauhanturvajoukkoja Somaliaan.

    Operaatio Vigilant Warrior 1994, Yhdysvaltain sotilasoperaatio Irakissa. Yhdysvallat epäili kahden Kuwaitin suuntaan liikkuvan irakilaisdivisioonan olevan hyökkäämässä Kuwaitiin.

    Haitin miehitys 1994– ja sen jälkeinen 2400 miehen rauhanturvajoukko.

    Bosnia ja Hertsegovina ja Makedonia rauhaturvajoukkoja 1995–.

    Ohjusisku Sudaniin ja Afganistaniin elokuussa 1998.[1]

    Operaatio Desert Strike 1998, Yhdysvaltain laivaston ohjusisku Irakiin.

    Jugoslavian pommitukset 1999.

    Itä-Timor pieni määrä rauhanturvajoukkoja 1999–

    Äänestä

  • ootko_vielä_siellä kirjoitti:

    Nyt taisi mennä moloch-horridukselle luu kurkkuu.

    Äänestä

  • KöyhäVenäjä kirjoitti:

    "Ja silti siellä käytetään Putinin hallinnon toimesta n. miljardi dollaria vuodessa"

    Onko näin vain siksi että sanot niin. Jos on oikeasti, niin todista se.

    "Jäikö kukaan muuten suremaan Saddamin, talebanien ja Gaddafin hirmuhallintojen kaatumista? "

    Gaddafin kaatumista jäi suremaan libyalaiset ja pakolaisaallon paineessa kärvistelevät eurooppalaiset. Clintonin fuck the EU-politiikkaa ei kukaan jäänyt kaipaamaan.

    "Onko näin vain siksi että sanot niin. Jos on oikeasti, niin todista se."

    Itse asiassa nyt löytämäni lähteet kertovat, että kyse olisikin ruplista, vaikka oma vahva mielikuvani on, että jossakin olisi mainittu yli miljardin dollarin budjetista. Ehkäpä siihen sitten kuului muutakin vaikutusyritystä kuin pelkästään trollitehtaat.

    "Gaddafin kaatumista jäi suremaan libyalaiset ja pakolaisaallon paineessa kärvistelevät eurooppalaiset."

    Libyalaiset itse kaatoivat ja teloittivat Gaddafin. Enkä ainakaan minä eurooppalaisena yhtään sure tuota joukkomurhaajaa, joka mm. pudotti pommilla matkustajakoneen Englannissa.

    "Clintonin fuck the EU-politiikkaa ei kukaan jäänyt kaipaamaan."

    Höpsis. Clinton olisi ollut tietysti paljon järkevämpi vaihtoeho kuin katastrofi Trump.

    1Äänestä

  • tiltunvihaaja_no_uno kirjoitti:

    Nyt taisi mennä moloch-horridukselle luu kurkkuu.

    Löydän tuosta listasta heti lukuisia sotia, joissa pidän USA:n toimia oikeutettuna ja kannatettavina. Esim. Persianlahden sota 1991 ja Jugoslavian pommitukset 1999.

    1Äänestä

  • kumpi_voittaa kirjoitti:

    "Miksi luulet, että venäläiset trollitehtaat toimisivat taskurahoilla..."

    Olen lukeneut sen luotettavasta lähteestä; natopalstalta: Venäjä on köyhä, niin köyhä, että siellä syödään vain kaalia ja pierrään jälkiruoaksi. Siellä ei osata valmistaa kuin sinkkisankkoja ja venäläistä tietokonetta sanotaan sovjetska komputerskaksi.

    Kolmetoista on syytteessä. Sadat ja tuhannet työntekijät saattavat olla mielikuvitusta. Sitähän me emme voi tietää.

    "Venäjä käyttää arviolta miljardin vuodessa länsimaisten demokratioiden horjuttamiseen pelkästään työntekijöiden palkkoina."

    Paljonko miljardi ruplaa on €uroina?

    Yhdysvallat on vaihtanut toisen maailmansodan jälkeen vallanpitäjiä kymmenissä valtioissa.
    Irakissa, Afganistanissa ja Syyriassa on sellainen, jopa muutamia vuosia jatkunut ja jopa muutamia ihmishenkiä vaatinut operaatio meneillään.

    Luojan kiitos että USA on lakkauttanut muutaman tyrannian. Jokainen niistä on Nobelin rauhanpalkinnon arvoinen suoritus !

    1Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Löydän tuosta listasta heti lukuisia sotia, joissa pidän USA:n toimia oikeutettuna ja kannatettavina. Esim. Persianlahden sota 1991 ja Jugoslavian pommitukset 1999.

    Jugoslavia on ok. Seurasin silloin ja tulin samaan lopputulokseen.

    1Äänestä

Kyllä on yksikertaista porukkaa amerikassa,venäläiset laittaa facebookiin yms muutamia kirjoituksia,ja amerikkalaiset äänestää ketä venäläiset haluaa.Sen olen tiennyt ettei he mitään ruudinkeksijöitä ole,mutta että noin toisten vietävissä ovat.

Äänestä
  • Kyse on murtautumisesta puolueen ja yksityisten sähköpostiin ja sieltä mahdollisimman epäedullisen tiedon paikantamisesta ja levittämisestä sitten nettiin. Tätä tehtiin vain toisen ehdokkaan eduksi!

    Joten kyse ei todellkaan ole "facebookiin yms muutamia kirjoituksia" ja jos haluat asiaa kommentoida niin puhutaan siitä, mitä väitetään tapahtuneen eikä sinun arvailuistasi!

    Toki jokaisesta tempuista länsimaat oppivat ja murtautumisten kynnys hankaloituu.

    1Äänestä

Mitään näyttöjä ei ole,ihan tyhjää sontaa.Eräs kirjoitus oli että Clingtonin eukosta ei ole edes suuhommiin,Billin etsittävä muualta.Kaipa amerikkalisille se tärkeää,tottahan se ettei semmosesta eukosta presidenttiä

Äänestä
  • Kuinka monen eukosta on ja mennäänkö siksi vieraisiin!

    Täysin ufo juttu!

    1Äänestä

Jenkeillä ei ole esittää mitään todisteita venäjän syyllisyydestä, kun katsoo heidän perustelujaan ei oikein tiedä itkisikö vai nauraisi?
Siis täysin kaistapäistä touhua ja kadun mies jenkeissä sen myöntää ja suu pyöreänä ihmettelee?
Lavrov totesi asian niinkuin se on, kaikki on pelkkää potaskaa ellei ole faktoja ja niitä ei kertakaikkiaan ole?
Mutta sitten herää kysymys, mihin tämä maailma on menossa, täysin mielettömiä syytöksiä pidetään yllä vuosikaudet välittämättä mistään muotoseikoista?
Mitä ja kuka niistä hyötyy ja kaikkein ironisinta on se että nimenomaan jenkit ovat vuosikymmeniä syyllistyneet sekaantumisista muiden maiden asioihin ja niihin löytyy faktat...ei tarvitse arvuutella?

Äänestä
  • "Jenkeillä ei ole esittää mitään todisteita venäjän syyllisyydestä, kun katsoo heidän perustelujaan ei oikein tiedä itkisikö vai nauraisi?"

    Kolme USA:n merkittävintä tiedustelujärjestöä todistivat kongressin edessä, että niill on tdisteet Venäjän hallinnon osallisuudesta noihin vaikuttamisyrityksiin. Lisäksi useat tietoturvayritykset ovat jäljittäneet tietomurrot ja muut vaikutusyritykset Venäjän hallinnon IRA:han. Facebook ja Twitter ovat jäljittäneet ja sulkeneet tuhansia IRA:n trollitilejä. Hollannin tiedustelupalvelu murtautui venäläisen hakkeriryhmän koneille ja jopa turvakameraan ja jakoivat nuo tiedot amerikkalaisille. Näin he pystyivät seuraamaan noita vaikutusyrityksiä reaaliajassa ja katsomaan ketkä Putinin hallinnon edustajat kävivät ohjastamassa hakkeriryhmää. Lukuisia trollitehtaiden entisiä työntekijöitä on haastateltu ja he kertovat yhtäpitävästi, mitä heidän käskettiin tekemään. Todisteita siis on riittämiin.

    "Siis täysin kaistapäistä touhua ja kadun mies jenkeissä sen myöntää ja suu pyöreänä ihmettelee?"

    Ei ihmettele: kadunmies USA:ssa pitää venäjän käytöstä törkeänä.

    "Lavrov totesi asian niinkuin se on, kaikki on pelkkää potaskaa ellei ole faktoja ja niitä ei kertakaikkiaan ole?"

    On niitä, mutta Lavrov on krooninen valehtelija.

    "Mutta sitten herää kysymys, mihin tämä maailma on menossa, täysin mielettömiä syytöksiä pidetään yllä vuosikaudet välittämättä mistään muotoseikoista?"

    Mihin venäjä on menossa, kun se kiistää totuuden? Rappioon ja tuhoon.

    "Mitä ja kuka niistä hyötyy ja kaikkein ironisinta on se että nimenomaan jenkit ovat vuosikymmeniä syyllistyneet sekaantumisista muiden maiden asioihin ja niihin löytyy faktat...ei tarvitse arvuutella?"

    Nyt puhumme Venäjän osallisuudesta ja vaikutusyrityksistä länsimaisiin demokratioihin.

    1Äänestä

Jos hakkeroitu ja sitä kautta paljastettu totuus,niin hyvähän se on .

1Äänestä
  • "Jos hakkeroitu ja sitä kautta paljastettu totuus,niin hyvähän se on ."

    Ei ole, koska tietoja on paljstettu tarkoitushakuisesti ja siten, että niillä olisi mahdollisimman suuri vaikutus.

    Äänestä

Kukaan ei puhuisi Venäjän vaikuttamisesta mitään jos Clingtonin eukko olis valittu.Vaikutti tai ei Venäjä vaalientulokseen sillä ei ollut mitään merkitystä.Huonoa häviäjä tuo eukko,miksiköhän Bill ei ole antanut kenkää tuolle kuvatukselle.

Äänestä
  • Suorastaan naurettava väite, että Venäjä olisi vaikuttanut vaalitulokseen...maassa jossa on kuunneltu Merkelin henkilökohtaista puhelinta vuosia ennen tätä järjestettyä jupakkaa?

    Äänestä

  • "Kukaan ei puhuisi Venäjän vaikuttamisesta mitään jos Clingtonin eukko olis valittu."

    Silloinhan siitä vasta puhuttaisiin. Nyt Trump on yrittänyt estää asiasta puhumisen.

    "Vaikutti tai ei Venäjä vaalientulokseen sillä ei ollut mitään merkitystä."

    Ja sinä tiedät tämän mistä? Ai niin, mielikuvituksestasi.

    "Huonoa häviäjä tuo eukko,miksiköhän Bill ei ole antanut kenkää tuolle kuvatukselle."

    Ei Clinton ole viime aikoina antanut asiasta mitään lausuntoja eikä kyse ylipäätään ole lainkaan siitä, että hän vaikuttaisi tuohon tutkintaan Venäjän vaikutuksista vaaleihin.

    1Äänestä

  • PureJenkki kirjoitti:

    Suorastaan naurettava väite, että Venäjä olisi vaikuttanut vaalitulokseen...maassa jossa on kuunneltu Merkelin henkilökohtaista puhelinta vuosia ennen tätä järjestettyä jupakkaa?

    Clinton hävisi, koska kaksitoista venäläistä opetuslasta ja venäläinen Jeesus kavalsivat hänet. Avasivat sähköpostit ja paljastivat, että Clinton oli kavaltanut kilpakumppaninsa Bernie Sandersin demokraattien puoluejohdon kanssa.

    Äänestä

Minä kyllä ihailen presidentti Putinia ja Rakettimiestä.He tekevät mitä parhaakseen näkevät,ihan sama mitä amerikkalaiset vinkuvat.Eu:n ja Suomenkin johtajat ovat arvostelleet presidentti Trumpia monin tavoin.Mutta jos Trump pyllistäis alkaisi kilpajuoksu kuka ensimmäisenä kerkiää lipaista.Kaikilla jotka päässeet kätellemään Trumpia on kuvissa ilme kuin alistuneella koiralla,pois lukien Putin.Katsokaa kuvista.

Äänestä
  • Sinähän ihailit myös Saddamia ja Gaddafia ja arvatenkin myös Pol Potia.

    1Äänestä

Nyt on syytä varata perunasalaattia jääkaappiin ja nakkeja höyrystettäväksi. On alkamassa vuosisadan ajojahti kun venällä on tullut illmi että putler ja 200 korruptoitunutta kaveria on rullannut venäjän kansan kassan,lisukkeena tähän voi käydä lähikaupasta ostamassa pari pussii poppareita,

1Äänestä

STT, Reuters

Moskova/Strasbourg
Lisää halpoja temppuja Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT on määrännyt on korvauksia öljy-yhtiö Jukosin osakkeenomistajille. Tuomioistuin määräsi Venäjän maksamaan 1,9 miljardin euron korvaukset.

Maanantaina Venäjä sai jättimäisen vahingonkorvaustuomion Haagin välimiestuomioistuimelta. Kyse on Jukosin kovaotteisesta kansallistamisesta viime vuosikymmenellä.Kannattaa ottaa esiin nakit ja perunasalaatit

1Äänestä

Venäjä pyykii pyllyä noilla päätöksillä,ei aiheuta muita tomenpiteitä.Ihan sama minkälaisia päätöksiä eit:ssä värkkäävät.

Äänestä
  • Ei se ole se ja sama! Venäjän jo entisestäänkin heikko maine maailmalla rapistuu lisää ja vaikutusyrityksiä aletaan aktiivisesti torjumaan!

    Pian Venäjällä on yhttä heikko maine maailmalla kuin P-Korealla!

    1Äänestä

  • P-KoreanSeuraan kirjoitti:

    Ei se ole se ja sama! Venäjän jo entisestäänkin heikko maine maailmalla rapistuu lisää ja vaikutusyrityksiä aletaan aktiivisesti torjumaan!

    Pian Venäjällä on yhttä heikko maine maailmalla kuin P-Korealla!

    "Pian Venäjällä on yhttä heikko maine maailmalla kuin P-Korealla!"

    En usko, että tämä teatterioikeus vaikuttaa mihinkään, vaikka sen tarkoitus on nimenomaan Venäjävihan lietsominen.

    Olisi hyvä saada jokin kansainvälisen oikeuden tuntija kommentoimaan tätä oikeudenkäynti. Martti Koskenniemi tai joku yhtä pätevä.

    Äänestä

  • uusi_tuotantokausi kirjoitti:

    "En usko, että tämä teatterioikeus vaikuttaa mihinkään, vaikka sen tarkoitus on nimenomaan Venäjävihan lietsominen."

    Jos nyt puhut tuosta tulevasta oikeudenkäynnistä, joka kohdistuu 13:sta venäläiseen USA:n presidentinvaaleihin vaikuttamisesta, niin miksi ihmeessä kyse olisi teatterioikeudenkäynnistä, kun kiistämättömiä todisteita on jo julkaistu. Tavoitteena nimenomaan ei ole venäjävihan lietsominen, vaan se, että Venäjä lopettaisi rikolliset toimensa ja vaikutusyrityksensä muiden maiden demokraattisiin vaaleihin. Mutta se on tietysti turha toivo: Pietarin trollitehdas muutti juuri vuodenvaihteen jälkeen kaksi kertaa suurempiin tiloihin, koska toimintaa aiotaan laajentaa.

    "Olisi hyvä saada jokin kansainvälisen oikeuden tuntija kommentoimaan tätä oikeudenkäynti. Martti Koskenniemi tai joku yhtä pätevä."

    Oikeudenkäyntihän ei ole vielä alkanut ja sinä jo tuomitset sen jollakin ihme varmuudella teatteriksi ja epäilet, etteikö se muka olisi puolueeton. USA.ssa oikeuslaitos kuitenkin toimii kohtuu hyvin, varsinkin verrattuna Venäjään.

    1Äänestä

Miksi Yle ei seuraa reaaliaikaisesti Trumpin oikeudenkäyntiä.

Äänestä

Pääsyytetty vaihtunee Cambridge analyticaksi.

Äänestä
  • Veikeä firma tuo CA. Järjestö testasi vaalimanipulointia ennen Yhdysvaltain vaaleja Afrikan maissa.

    "Nairobilaisesta hotellista löytyi syyskussa 2012 kuollut mies. Sen jälkeen Cambridge Analytica -yhtiöön aukesi työpaikka, jonka sai muuan Christopher Wylie. Hän tulisi myöhemmin paljastamaan, miten kikkaa käytettiin Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin kampanjan hyväksi.

    Mutta palataan vielä siihen nairobilaiseen hotellihuoneeseen. Siellä kuolleena makasi Dan Mureşan, Romanian entisen maatalousministerin poika. Hän työskenteli Cambridge Analyticalle Kenian presidenttiehdokas Uhuru Kenyattan kampanjan hyväksi.

    Nyt, lähes kuusi vuotta myöhemmin, Kenian oppositio vaatii, että datayhtiön rooli Kenian presidentinvaaleissa 2013 ja 2017 tutkitaan perin pohjin.
    "Lavastimme koko homman"

    Brittiläisen Channel 4-kanavan salaisella kameralla kuvatulla tallenteella, Camebridge Analytican Mark Turnbull kehuu, miten yhtiö vaikutti vaaleihin sekä 2013 että 2017. Uhuru Kenyatta voitti molemmat.

    – Brändäsimme puolueen uudestaan kahdesti, kirjoitimme puolueohjelman, teimme kaksi kierrosta kyselyjä 50 000 ihmisen kanssa. Kirjoitimme kaikki puheet, lavastimme koko homman. Jokaisen osan kampanjasta, Turnbull sanoo tallenteella.

    Valtaa pitävä puolue Jubilee kiisti ensin jyrkästi väitteet, mutta myönsi myöhemmin maksaneensa "brändäyksestä" vuonna 2017. Brändäyksen hoiti SCL ELections, Cambridge Analytican emoyhtiö.

    – He periaatteessa brändäsivät ja kaikkea sellaista, mutta ei suoraan, Jubilee-puolueenvarapuheenjohtaja David Murathe sanoi välttelevästi uutistoimisto Reutersille.

    yhtiö käytti Kenian vaaleja 2013 eräänlaisena kokeena ennen Yhdysvaltojen vaaleja 2016. Noin 47 000 kenialaista osallistui tutkimukseen, ja heidät profiloitiin muun muassa sen mukaan, mitkä poliittiset aiheet olivat heidän mielestään tärkeitä, kuinka paljon he luottivat poliitikkoihin, aikoivatko he äänestää ja mistä he saivat tietonsa."

    Äänestä

USA on paska maa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kadonneiden_äidit kirjoitti:

Nyt on syytä varata perunasalaattia jääkaappiin ja nakkeja höyrystettäväksi. On alkamassa vuosisadan oikeudenkäynti. Kolmetoista venäläistä on saanut syytteet Yhdysvalloissa.
Lopputuloksen arvaaminen voisi olla hyvä pitkävetokohde, vaikka sillä ei olisikaan mitään käytännön merkitystä.

Lähtötilanne on kutkuttavan makea. Rapeat tusina ihmistä jallitta taskurahabudjetilla miljardibudjeteilla toimivat tiedustelu- ja turrvallisuuslaitokset 6 - 0.

Mutta vaalijärjestelmäänsä liittovaltio ei halua muuttaa, eli edelleenkin vähemmän ääniä saanut voi päästä presidentiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu