Arkkipiispa Gustaf Johanssonille ilmestyi Turun tuomiokirkossa vuonna 1920 suuri enkeli miekka kädessään. Enkeli sanoi tuovansa viestin Jumalalta Suomen tulevaisuudesta:
"Kansasi tulee kokemaan kolme tällaisen miekan iskua ja näkemään kolme suurta sotaa jolloin miekka isketään Suomeen, yksi isku on jo tullut mutta kaksi on vielä tulematta. Suomi tulee kestämään nämä kaksi miekan iskua, mutta kolmas on uppoava syvälle ja kahvaa myöden, ellei Suomen kristityt palaa takaisin Raamattuun ja täyty Pyhällä Hengellä sekä tee parannusta kaikessa missä parannusta voi löytyä."
Ensimmäinen isku tarkoitti kansalaissotaa (1918) ja toinen Neuvostoliiton hyökkäyksestä alkaneita talvi-, jatko- ja Lapin sotia (1939-1945).
Kun heinäkuussa 1944 Kannaksella taisteltiin ratkaisevia taisteluita Suomen olemassaolon kannalta, presidentti Risto Rytin puoliso Gerda julkaisi radiolähetyksessä Suomen kansalle yleisen rukousvetoomuksen:
"Halki vuosisatojen on tämä Jumala ilmoittanut meille itsensä voimallisena auttajana.. Siitä muistutetaan meitä joka päivä, kun radiostamme kuulemme kello kahdentoista lyönnit Turun tuomiokirkosta, kansallispyhäköstämme, joka on kuin tunnuskuva Jumalan halki vuosisatojen ulottuvasta johdatuksesta ja armosta. Siksi ovat juuri nämä kahdentoista lyönnin hetket sopivat yhteiselle rukoukselle synnyinmaamme edestä. Hiljentyköön siis jokainen kansamme jäsen tuona hetkenä rukoukseen Kaikkivaltiaan eteen.
Henkilön Veli Onesimus kuva.
Henkilön Veli Onesimus kuva.
Enkeli ilmoitti tulevasta iskusta
0
99
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961565- 541053
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403971- 164913
- 57772
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51688
- 57651
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 76642