Mielenilmauksesta 17.2.2018

Pihviä

Huomasitteko Ylen uutisista,että yksi haastatelluista eläinsuojelijoista oli kieltämässä porsitusnavetoita. Hiukan nauratti kun ollaan olevinaan niin eläinsuojelijaa,mutta tutustuminen varsinaiseen asiaan on jäänyt kyseiseltä henkilöltä tekemättä. Pienenä vinkkinä annan,että sikoja pidetään sikaloissa ja nautakarjaa navetoissa. Jos eläinsuojelijoiden tiedon taso on tätä noin yleensäkin, niin olen erittäin huolissani heidän aivopesustaan,jolla nuoriso saadaan vastustamaan jotain,mistä ei oikeastaan tiedetä edes perusasioita. Toisena vinkkinä ko. "eläinsuojelijalle" voin kertoa,että he vastustavat sikaloiden porsituskarsinoita sekä nautojen pitoa parsinavetoissa. Tässä on erittäin hyvä esimerkki siitä,että eläinsuojelijoiden manipulointi on uponnut nuorisoon,jota tässä härskisti hyväksikäytetään pienen ryhmän tavoitteiden saavuttamiseksi.

10

400

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikeaaenemmän

      Nämä henkilöt pitäisi ensi viedä opiskelemaan tuotantoeläimistä ja niiden hoidosta. Eläimillä pitää olla turvallinen elinympäristö. Onko oikein, että pieniä porsaita saisi kuolla emakkonsa alle sillä perusteella, että eläimille kuuluu olla vapaana. Mielestäni porsitushäkit ovat oivallinen turva pienille porsaille. Emakot ovat tietyn ajan porsitushäkissä ja sitten ovat vapaana. Eikö se vapaus sitten riitäkään. Kuitenkin lemmikit ovat häkeissään monia tunteja päivässä lasten ja nuorten ollessa koulussa tai töissä. Saavatko edes jokapäivä jaloitellakaan vaan ovat jatkuvasti pienissä häkeissä. En olenähnyt yhtään kaltoinkohdeltua koirakuvaa OE:n kampanjoissa ja marsseissa. Missä kaltoinkohdellut kissat ovat OE:n julisteissa, kun en ole nähnyt yhtään. Silti saamme jatkuvasti lukea nälkiintyneistä kissoista ja koirista, sairaista eläimistä....
      Lisää asianmukaista tietoa eikä jakaa vääränlaista tietoa.
      Miksi en olenähnyt yhtään sellaista parsinavettaa, missä eläimet kärsisivät. Olen kuitenkin käynyt monissa navetoissa ja saanut asianmukaista tietoa eläinten hoidosta.

    • En oikein nähnyt vastustettavan koira jalostukseen liittyvää sairaitten rotujen jalostamisesta olevia plakaatteja.
      Enkä myöskään näistä halai (mitenkä kirjoitetaan?)lihan teurastajista ,ei kukaan maininnut mitään. Tämä kai on tämän porukan mielestä sallittua. Aika yksipuolista aivopesua meille syötetään.

    • Niimpä niin nämä eläinsuojeliat puuttuvat nyt tuotantoeläinten oloihin mutta ensin pitäisi näiden piipertäjien aloittaa lemmikkieläinten kohtelusta ja häkeissä pitämisestä kukaanhan ei valvo kuinka niitä kohdellaan.ja saavatko ne olla vapaana esim.rotat,marsut,hamsterit myös linnut niidenkin täytyis saada olla vapaana kuinka moni näistä henkilöistä jotka osallistuu näihin mielenosoituksiin noudattaa omalta osaltaan tätä eläinten vapautusta taitaa vain tyhjä pää kolista tai hölskyä.Moni nuori haluaa jonkin elämen ja sitten se unohtuu sinne häkkiin ehkä ruokitaan ja siivotaan se häkki mutta eläimen vapaana olo unohdetaan menkää itseenne.

      • Oikeutta eläimille -järjestön
        Isoimmat kiistat koskevat näitä viittä eläinsuojelukysymystä.
        1. Pitääkö emakon mahtua kääntymään porsimisen jälkeen?
        2. Saavatko eläimet tarpeeksi vettä?
        3. Voivatko lehmät elää paikalleen kytkettyinä?
        4. Riittääkö "Burana" kastraation kivunlievitykseen?
        5. Onko eläin vain tuotantoväline?

        Miksi ei samalla voi kyseenalaistaa.
        1.Pitääkö halai lihan saadakseen laskea veret elävältä lampaalta kurkun auki leikkaamalla-
        2.Pitääkö koiranjalostajien saada jalostaa hengen ahdistamia ja jalattomia koirarotuja.
        3.Pitääkö suomessa saada kasvattaa taistelu koiria. (mihin tarkoitukseen.)
        4.Eläinlinikoissa tehtävät isot leikkaus operaatiot.(syöpä leikkaukset. Riittääkö “ Burana”
        5.Onko papukaija häkissä vapaa vai vanki.


      • Pihviä

        Monenkohan eläinsuojeluaktivistin oma tai lähipiirin lemmikkieläin on kaltoinkohdeltu ja vapautensa menettänyt; ei taida heidän oma pesänsä kestää tarkempaa tarkastelua kannattamansa ideologian kannalta. Monella lemmikkieläimellä on asiat huonommin kuin tuotantoeläimillä,sioilla esim. nykyään lattialämmitys. Useilla kotieläintiloilla ihmisillä on alkeellisemmat olot kuin sioilla. Jokohan eläinsuojelukeskus Tuulispään koirat ym. saavat lajinsa mukaista ruokaa vai vieläkö mennään kasvisruualla


      • Juurikinnäin
        Pihviä kirjoitti:

        Monenkohan eläinsuojeluaktivistin oma tai lähipiirin lemmikkieläin on kaltoinkohdeltu ja vapautensa menettänyt; ei taida heidän oma pesänsä kestää tarkempaa tarkastelua kannattamansa ideologian kannalta. Monella lemmikkieläimellä on asiat huonommin kuin tuotantoeläimillä,sioilla esim. nykyään lattialämmitys. Useilla kotieläintiloilla ihmisillä on alkeellisemmat olot kuin sioilla. Jokohan eläinsuojelukeskus Tuulispään koirat ym. saavat lajinsa mukaista ruokaa vai vieläkö mennään kasvisruualla

        Ihmettelen, miksei tosiasioita oteta esille. Aina vaan jankataan, kuinka lehmät ovat kiinni koko elämäsä ajan parressaan. Vaikka selitetään, että lehmät ovat kuukausia kesällä laitumilla ja ulkojaloittelu on mainio keino pitää sorkat kunnossa niin ei millään mene tiedot jakeluun.
        Olen samaa mieltä, että useilla kotieläintiloilla ihmisillä on alkeellisemmat olot kuin sioilla. Sikojen hyvinvointi menee ihmisten hyvinvoinnin edelle.


    • IhmisoikeusLapsille

      Minä olen huolissani pienistä lapsista. Heidät pakotetaan joka päivä kouluun missä heitä aivopestään eliitin tuotantokarjaksi.

      • Surteutta

        Onkohan nämä eläinsuojelijat sellaisia henkilöitä, joilla on vuosikymmenten kokemus eläinten hoidosta.
        Kun sikoja on paljon, niin on turvallisuuden vuoksi hyvä olla porsitushäkit. Jos sikoja on vain muutama, on helpompaa omistajan seurata ettei pikkuporsaita jää emakkonsa alle. Jokainen porsas on tärkeä omistajalleen.

        Pihatoissa sattuu paljon tapaturmia, koska siellä lehmät voivat olla vapaana ja kiusata alempiarvoisia lehmiä. Ei varmaan tällainen alakynteen jäänyt lehmä voi silloin hyvin pihatossa. Näille lehmille täytyy olla muukin vaihtoehto kuin teurastamo.


      • Kiusattuna

        Onpa järkyttävää, miten loukkaavasti puhutaan parsinavetoiden omistajista - ovat kaikki eläinrääkkääjiä. Tosiasiassa eläimet voivat tosi hyvin ja ovat hyvinhoidettuja. Ihmisillä on valtavasti vääränlaista tietoa - ja sitten ollaan parantamassa eläinten oloja. Ei parsinavetta tai pihatto tee eläimistä hyvinvoivia vaan eläinten hoitajat. Ihmiset luulevat, että lehmät eivät pääse ollenkaan ulos parsinavetoista ja eivät pysty edes liikkumaan. Tosiasiassa eläimet ovat laitumilla toukokuusta alkaen aina myöhään syksyyn asti ja talvella jaloittelevat jaloittelutarhassa. Miksi ihmiset eivät hyväksy tietoa, että parsinavetoissa on eläinten hyvä olla. Kiusatuksituleminen ei ole lehmälle hyväksi, kun se ei ole ihmisellekään hyväksi.


      • Turvattomuutta

        Eikö tuottajilla ole minkäänlaista turvaa tuollaiselta mollaamiselta. Aivan järkyttävää..... Tiedän tiloja, joissa eläimet jaloittelevat talvellakin ja kesät ovat laitumilla. Vaikka ne eläimet asustavatkin parsinavetassa, on niillä hyvä olla. Hoitajat vaikuttavat eläinten hyvinvointiin - ei rakennukset.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1402
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      781
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      657
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      321
      616
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      605
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      599
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      594
    Aihe