Sunnuntain rentouttavaa huomenta

Päivän kaipailut alkakoon.. m_>_n Jos kus sitä on epäillyt että mitä jos toinen on ollutkin kaikki nämä vuodet varattu mutta, pitää koittaa pitää hermot kasassa, sen verran on kuitenkin selvinnyt ettei epäselvemmäksi vio mennä, toisaalta kaikki on samaan aikaan niin selvää, rivienvien välistä on mahdotontoa lukea koska moni voi olla sitä vastaan tai mietii että paljastuuko tms. : Mitä läks
3206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin se taitaapi olla että ei kannata tehdä itsestään kovin epäselvää, varsinkin jos huomenna on työtehtäviä edessä.

Töistäkin tulisi silloin aika epäselviä.

Äänestä
  • jatkan omaani, eli siis: ei kannata mennä töihin epä-selvänä, eli siis humalassa, koska silloin kaikista työtehtävistäkin voi tulla epäselviä.

    Eli nuku ja syö kunnolla, lepäät, sitten huomenna virkeänä aamulla.

    Äänestä

lukea rivien välistä? Hyvin monihan sen taidon kertoo omaavansa, paitsi en minäkään. Niihin väleihinhän voi antaa mielikuviensa laukata ja kehitellä omia versioitaan.
Minun mielikuvani ei laukkaa tyhjien rivien kohdalla, vaan odottaa että ne täytetään kirjoituksella, ei minun fantasioilla.

Oikein rentouttavaa sunnuntaita, ja ota ilo irti elämästä ;).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PI22A kirjoitti:

Päivän kaipailut alkakoon.. m_>_n Jos kus sitä on epäillyt että mitä jos toinen on ollutkin kaikki nämä vuodet varattu mutta, pitää koittaa pitää hermot kasassa, sen verran on kuitenkin selvinnyt ettei epäselvemmäksi vio mennä, toisaalta kaikki on samaan aikaan niin selvää, rivienvien välistä on mahdotontoa lukea koska moni voi olla sitä vastaan tai mietii että paljastuuko tms. : Mitä läks

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu