Kekkosen ajan epädemokraattisuus!

Kekkosen aikana Suomessa vallitsi selvästi demokratiavaje! Tämä näkyi siinä, että toiset puolueet eivät päässeet hallituksiin ja toiset istuivat niissä vaalituloksestaan huolimatta. Vuosina 1948-66 kommunistit olivat oppositiossa koko ajan, vaikka kokoomus istui useammassakin hallituksessa. SKDL:n eli kommunistien kannatus oli alimmillaan 43%, kokoomuksen nilkkien parhaimmillaankin vain 32%.

Vuonna 1966 palattiin sitten parlamentarismiin ja 26%:n kannatuksen saanut kokoomus potkaistiin hallituksista helvettiin. Kansa palkitsi Kekkosen tästä äänestämällä hänet aivan ylivoimaisella tuloksella presidentiksi 1968 ja 1978. Lellipennun asemaan niin kotona perheissään, kouluissaan kuin politiikassakin tottuneet laiskat ja tyhmät kokoomukselaiset itkivät katkerasti ja alkoivat vihaamaan Kekkosta, joka oli suosinut heitä ja ottanut mukaan hallituksiin ilman kannatustakin. Tyypillinen lellityn typerän porvariskakaran reaktio.
362278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Presidentti Kekkosen suosio oli ylivoimainen eikä se johtunut sisäpolitiikasta vaan siitä, kansa koki hänet ulkopolitiikassa täysin korvaamattomaksi! Niin hän tottui pitämään myös tse itseään ja se johti mniin 70-luvun möhläyksiin!

Kertomasi kannatusprosentit (Eduskuntavaaleissa?) ovat pahasti metsässä!

SKDL ei KOSKAAN saanut 43:n prosentin kannatusta ja sodan jälkeen myös Kokoomuksen kannatus olireilusti alle 20 prosenttoa!

Äänestä

Kylmän sodan aikaan tarvittiin vahva valtionpäämies pitämään äärioikeiston kahjut kurissa. Toisekseen, meillä taitaa nykin olla ihan samanlainen kekkonen, sekaantui jopa persujen sisäisiin asioihin. Ei pitäisi kuulua pressan toimenkuvaan sellaiset puheet.

Äänestä

EDUSKUNTAVAALIT+++1966+-+1987Eduskuntavaalit+1966SDP++++27,23+%++++55+(+17)Kepu++++21,23+%+++49+(-4)KOK++++++13,79+%+++26+(-6)SKDL+++++21,20+%+++41+(-6)Eduskuntavaalit+1970SDP++++23,43+%++++52+-3)Kepu++++17,12+%+++36+(-13)KOK++++++18,05+%+++37+(+11)SKDL+++++16,58+%+++36+(-5)Eduskuntavaalit+1972SDP++++25,78+%++++55+(+3)Kepu++++16,41+%+++35+(-1)KOK++++++17,59+%+++34+(-3)SKDL+++++17,02+%+++37+(+1)Eduskuntavaalit+1975SDP++++24,86+%++++54+(-1)Kepu++++17,63+%+++39+(+4)KOK++++++18,37+%+++35+(+1)SKDL+++++18,89+%+++40+(+3)Eduskuntavaalit+1979SDP++++23,89+%++++52+(-2)Kepu++++17,29+%+++36+(-3)KOK++++++21,65+%+++47+(+12)SKDL+++++17,90+%+++35+(-5)Eduskuntavaalit+1983SDP++++26,71+%++++57+(+5)Kepu++++17,63+%+++38+(+2)KOK++++++22,12+%+++44+(-3)SKDL+++++13,46+%+++26+(-9)Eduskuntavaalit+1987SDP++++24,14+%++++56+(-1)Kepu++++17,62+%+++40+(+2)KOK++++++23,13+%+++53+(+9)SKDL+++++9,39+%+++16+(-10)Tulolsista+voi+helposti+todeta+sen,+että+aikajaksolla++1966+-+1987+kommunistit+/SKDL)+matkasivat+kannatuksen+suhteen+suurpuolueesta+pienpuolueeksi+kun+Kokoomukselle+kävi+päinvastoin!

Äänestä
  • . .ja 80ja 90 luvun taiteessa suomessa olikin , sitten jo lama

    Äänestä

  • kokoomus.kasvoi kirjoitti:

    . .ja 80ja 90 luvun taiteessa suomessa olikin , sitten jo lama

    Lama ei riippunut kokoomuksesta. Harri Holkerin poikkeuslain puolesta äänestäminen pikemminkin unohtui.

    Äänestä

Sekö oli epädemokratiaa kun SKDL ei meinannut millään päästä hallituksiin mukaan ?

Äänestä

Ja sitten Aleniuksen porukka istui oppositiossa arvosteltuaan tunkion Prahan miehitystä. Elen kohdalla eivät onneksi musikan uhkailemat 'toimenpiteet' tarkoittaneet samaa kuin Pena Tervon kohdalla. SKDL pääsi pois oppositiosta lipoessaan kepun siltarumpuja ja musikoiden ahtereita. Tennilähän päinvastoin piti kepulien Koko Suomi asuttuna-aluepolitiikkaa liian laimeana ja suorastaan huusi muille suomalaisille raskaampaa verotaakkaa Lapin elättämistä varten.

Äänestä

Kovin+tuntuu+olevan+Tiltu-laumalla+valikoiva+muisti+Kokoomuksen+yli+20-vuotisen+hallituspaitsion+suhteen?Kokomus+oli+60+luvulla+kahdessa+hallituksessa.Presidentinvaalien+jälkeen+muodostetussa+Karjalaisen+hallituksessa.sekä+1964+Virolaisen+hallituksessa..Sen+jälkeen+kokomus+sai+odotella+21+vuotta+hallituskelpoisuutta+eli+vuoteen+1987,+vaikka+sai+tuona+aikana+toistuvia+vaalivoittoja..Pitää+toki+paikkansa+sekin,+että+60-luvulla+Kokoomus+oli+nykyistä+pienempi+eli+n.+14+%:n+kannatuksen+omaava+puolue.+Mutta+se+olisi+mielellään+tuona+aikana+väliin+otettu+mukaan+hallitukseen,+koska+hallituksessa+vakioporukkana+ollut+punamulta+(SDP+ja+Kepu)+katsoi+karsaasi+sitä,+että+paitsio+vaikutti+erittäin+suotuisasti+Kokoomuksen+kannatuslukuihin,+joka+muuttuivat+20:ssä+vuodessa+14+%+-->+24+%!+Tämä+oli+tietenkin+muilta+pois.MIKÄ+sitten+esti+hallitukseen+pääsyn.+Syynä+oli+tunnetut+"yleiset+syyt"+eli+Neuvostoliitto+ei+katsonut+hyvällä+Kokoomuksen+hallituksessa+oloa+ja+suomettuneessa+Suomessa+sen+veto-oikeus+riitti+estämään+osallistumisen!Johannes+Virolainen+toi+tämän+"yleisen+syyn"+julkisuuteen+80-luvun+alun+kirjassaan+ja+sai+sillä+osakseen+Kekkosen+raivokkaan+hyökkäyksen!Sosiaali-+ja+terveysministeriksi+kokoomuslainen+Mauri+Miettinen+nousi+Holkerin+hallitukseen+1991+presidentti+Koiviston+ensimmäisellä+kaudella.+Kansanedustajan+ura+oli+alkanut+vuonna+1972.+Mikkelin+läänin+maaherraksi+Koivisto+nimitti+hänet+vuonna+1993.Miettinen+antaa+Koivistolle+tunnustuksen+siitä,+että+Koiviston+aikana+kokoomus+pääsi+neljännesvuosisadan+kestäneen+paitsiokauden+jälkeen+hallituspuolueeksi.—+Kekkosen+aikana+oli+kuvaavaa,+että+Johannes+Virolainen+saattoi+Suomen+Kuvalehdessä+sanoa,+että+mitäpä+se+kokoomus+vaalivoitolla+tekee.Yleisiksi+syiksi+nimetyillä+ulkopoliittisilla+perusteluilla+kokoomusta+oli+pidetty+hallituksen+ulkopuolella+vaalituloksesta+riippumatta.Holkerin+sinipunahallituksen+muodostamista+Miettinen+kuvaakin+rohkeaksi+poliittiseksi+teoksi.Hallitusovien+kokoomukselle+avaamisen+lisäksi+Miettinen+korostaa+Koiviston+ansioita+yleisesti+parlamentarismin+vahvistajana.—+Eduskunnan+ulkoasianvaliokunta+alkoi+tavata+presidenttiä+kahdesti+vuodessa.Koiviston+ulkopolitiikassa+näkyi+Miettisen+mielestä+entisen+rintamamiehen+varovaisuus.—+Kukapa+silloin+Varsovan+liiton+hajoamisen,+Berliinin+muurin+murtumisen+ja+Viron+itsenäistymisen+aikaan+tiesi,+mihin+kaikki+tämä+kääntyy.+Miettisen+mukaan+Koiviston+varovaisuutta+voi+pitää+myös+valtioviisautena.

Äänestä
  • ------Sen jälkeen kokomus sai odotella 21 vuotta hallituskelpoisuutta eli vuoteen 1987,---

    Lapsen törinöitä taas. Millään puolueella ei ole mandaattia päästä hallituikseen automaattisesti. Hallituksen muodostavat ne puolueet jotka kykenevät sopimaan hallitusohjelmasta ja Kokoomuksen kanssa ei kyetty. Ja Kokoomuksellahan oli oma vaikutusvaltansa maan asioihin kokoomuslaisten talouselämän edustajien kautta. Kyllä se pitää riittää yhdelle porukalle.

    -----vaikka sai tuona aikana toistuvia vaalivoittoja..----

    Sillä ei ole mitään merkitystä paljonko puolue lisää kannatustaa ed. vaaleista. Sillä on merkitystä mikä on puolueen absoluuttinen edustajapaikkamäärä. Joten lopeta höpinäsi.

    Äänestä

  • Täyttä asiaa!

    Kokoomusta ei otettu edes mukaan hallitusneuvotteluihin silloinkaan, kun se oli vaalien suurin voittaja! Ja tämä johtui ”yleisistä syistä” (= Neuvostoliiton veto) kuten Virolainen Kekkosen harmiksi kertoi. Siinä lausuttiin vain ääneen kaikkien tuntema asia!

    Parlamentarismissa yleensä vaalien suurin voittaja on mukana edes neuvotteluissa, Nyt ei ollut. Turha kiistää selvää asiaa!

    Toisaalta... tuolla paitsiolla oli seurauksensa, joktka näkyy yhä tänäkin päivänä! Sen ansiosta Kokoomus kasvoi keskikokoisesta suureksi puolueeksi kun taas äärivasemmistolle kävi päinvastoin!

    Ruotsissa tehdään sama virhe ruotsindemokraattoen kanssa!

    Äänestä

  • SelkeäJuttu kirjoitti:

    Täyttä asiaa!

    -----Kokoomusta ei otettu edes mukaan hallitusneuvotteluihin silloinkaan, kun se oli vaalien suurin voittaja! J----

    Mietis pikkasen. Ei Eduskunnassa paikkoja ja valtaa jaeta sen mukaan paljonko puolueen ääniprosentti on muuttunut edellisvaaleista vaan sen mukaan mikä on puolueen saama paikkamäärä. Kokoomus ei ollut suurin puolue joten ei sille kuulunut automaattisesti paikka edes neuvotteluissa.

    Jos muut puolueet eivät halunneet Kokoomuksen vaatimuksiin taipua niin olisiko ne pitänyt siihen pakottaa ? Sekö olisi sitten ollut oikeaa demokratiaa ?

    Äänestä

  • elä-törise kirjoitti:

    ------Sen jälkeen kokomus sai odotella 21 vuotta hallituskelpoisuutta eli vuoteen 1987,---

    Lapsen törinöitä taas. Millään puolueella ei ole mandaattia päästä hallituikseen automaattisesti. Hallituksen muodostavat ne puolueet jotka kykenevät sopimaan hallitusohjelmasta ja Kokoomuksen kanssa ei kyetty. Ja Kokoomuksellahan oli oma vaikutusvaltansa maan asioihin kokoomuslaisten talouselämän edustajien kautta. Kyllä se pitää riittää yhdelle porukalle.

    -----vaikka sai tuona aikana toistuvia vaalivoittoja..----

    Sillä ei ole mitään merkitystä paljonko puolue lisää kannatustaa ed. vaaleista. Sillä on merkitystä mikä on puolueen absoluuttinen edustajapaikkamäärä. Joten lopeta höpinäsi.

    ”Lapsen törinöitä taas. Millään puolueella ei ole mandaattia päästä hallituikseen automaattisesti. Hallituksen muodostavat ne puolueet jotka kykenevät sopimaan hallitusohjelmasta ja Kokoomuksen kanssa ei kyetty. ”

    Eikä edes yritetty, koska kaikki puolueet tiesivät ja tunsivat ”yleiset syyt”, kun Eduskunnassa oli kuitenkin porvarien ylivalta vaati Kepu sen perusteella enemmän ministeripalleja, mitä sen kannatus puolueena edellytti hallituksessa!

    ”Ja Kokoomuksellahan oli oma vaikutusvaltansa maan asioihin kokoomuslaisten talouselämän edustajien kautta. Kyllä se pitää riittää yhdelle porukalle.”

    Ei oikea parlamentarismi toimi tuolla tavalla.

    ”-----vaikka sai tuona aikana toistuvia vaalivoittoja..----
    Sillä ei ole mitään merkitystä paljonko puolue lisää kannatustaa ed. vaaleista. Sillä on merkitystä mikä on puolueen absoluuttinen edustajapaikkamäärä. Joten lopeta höpinäsi.”

    Parlamentarismi toimii täsmälleen noin. Eli kun kana hylkää vanha puolueen ja nostaa toista puoluetta niin se pyritään huomioimaan hallitusneuvotteluissa. Tunnettu tosiasia kun on se, että hallitusvastuu kannatusta laskee ja oppositiossa olo nostaa! Tämä automaatti toimi sitten 21:n vuoden ajan neukkujen suosikkien vahingoksi.

    Äänestä

Demokratia+mitataan+Eduskuntavaaleissa+eikä+hallitusohjelman+laadinnassa+eikä+hallituksen+kokoonpanossa.+Hallitushan+saa+olla+vaikka+vähemmistö-+tai+virkamieshallitus.+Kaikki+Kekkosen+ajan+hallituksen+nauttivat+Eduskunnan+luottamusta+eli+demokratia+oli+täysin+kunnossa.Eduskuntavaaleja+ei+manipuloitu+ja+kaikki+puolueet,+myös+Kokoomus,+saivat+oll+näkyvillä+niin+lehdistössä+kuin+radiossa+ja+TV:ssa+yhtälailla+muiden+kanssa.+Jos+kansa+olisi+halunnut+ehdottomasti+Kokoomuksen+hallitukseen+niin+se++olisi+saanut+yli+50+%+äänistä.+Mutta+ei+saanut+joten+turhaa+itkeä+miten+epädemokraattinen+maa+Suomi+oli+ihan+vain+siksi+kun+Kokoomus+ei+istunut+jokaisessa+hallituksessa.

Äänestä
  • Asia+ei+ole+laisinkaan+ikävä+minulle+vaan+sinulle!+Sen+ansiosta+Kokoomus+kasvoi+keskikokoisesta+suureksi+puolueeksi+kun+taas+äärivasemmistolle+kävi+päinvastoin!+Ja+muutoksesta+tuli+pysyvä!Se,+ettei+Kokoomuksen+kanssa+edes+neuvoteltu+todisti+juuri+todeksi+ns+”yleiset+syyt”+eli+neukun+puuttumisen+asiaan!+Kansa+kyllä+tunsi+ja+toesi+asian+ja+jollei+neukun+hiipuessa+olisi+Kokoomus+päässyt+1987+hallitukseen+niin+kaipa+se+50+%+olisi+tullutkin!+Sitäkö+toivoit?Meidän+eromme+on+siinä,+että+minulle+on+parlamentarismin+toteutuminen+kaikki+kaikessa!+Vaikka+en+suosi+äärivasemmistoa+niin+JOS+se+saa+kansan+kannatuksen+niin+katson,+että+sen+pitää+päästä+hallitukseen+näyttämään+kykynsä!Sinä+taas+olet+ketku...+mikä+hyvänsä+ulkoparlamentaristinen+syy+eli+”yleinen+syy”+kelpaa,+jos+et+jostakin+pidä!+KUTEN+olet+joutunut+huomaamaan+niin+se+kalahtaa+sitten+omaan+nilkkaan!

    Äänestä

  • ErojaLöytyy kirjoitti:

    Asia+ei+ole+laisinkaan+ikävä+minulle+vaan+sinulle!+Sen+ansiosta+Kokoomus+kasvoi+keskikokoisesta+suureksi+puolueeksi+kun+taas+äärivasemmistolle+kävi+päinvastoin!+Ja+muutoksesta+tuli+pysyvä!Se,+ettei+Kokoomuksen+kanssa+edes+neuvoteltu+todisti+juuri+todeksi+ns+”yleiset+syyt”+eli+neukun+puuttumisen+asiaan!+Kansa+kyllä+tunsi+ja+toesi+asian+ja+jollei+neukun+hiipuessa+olisi+Kokoomus+päässyt+1987+hallitukseen+niin+kaipa+se+50+%+olisi+tullutkin!+Sitäkö+toivoit?Meidän+eromme+on+siinä,+että+minulle+on+parlamentarismin+toteutuminen+kaikki+kaikessa!+Vaikka+en+suosi+äärivasemmistoa+niin+JOS+se+saa+kansan+kannatuksen+niin+katson,+että+sen+pitää+päästä+hallitukseen+näyttämään+kykynsä!Sinä+taas+olet+ketku...+mikä+hyvänsä+ulkoparlamentaristinen+syy+eli+”yleinen+syy”+kelpaa,+jos+et+jostakin+pidä!+KUTEN+olet+joutunut+huomaamaan+niin+se+kalahtaa+sitten+omaan+nilkkaan!

    Uhkaili ne Eleäkin. Yleiset syyt ja toimenpiteet todistivat tunkion syyllistyneen täällä samaan mistä syytti jenkkejä. SKDL ja kokoomus hyväksyivät molemmat vuoden 1974 poikkeuslain, vaikka yrittivät edustaa demokratian marttyyreja. Minun tietääkseni itse Holkeri laski Kekkosen poikkeuslain saamat äänet mitätöiden Suomen kansan äänen.

    Äänestä

  • ErojaLöytyy kirjoitti:

    Asia+ei+ole+laisinkaan+ikävä+minulle+vaan+sinulle!+Sen+ansiosta+Kokoomus+kasvoi+keskikokoisesta+suureksi+puolueeksi+kun+taas+äärivasemmistolle+kävi+päinvastoin!+Ja+muutoksesta+tuli+pysyvä!Se,+ettei+Kokoomuksen+kanssa+edes+neuvoteltu+todisti+juuri+todeksi+ns+”yleiset+syyt”+eli+neukun+puuttumisen+asiaan!+Kansa+kyllä+tunsi+ja+toesi+asian+ja+jollei+neukun+hiipuessa+olisi+Kokoomus+päässyt+1987+hallitukseen+niin+kaipa+se+50+%+olisi+tullutkin!+Sitäkö+toivoit?Meidän+eromme+on+siinä,+että+minulle+on+parlamentarismin+toteutuminen+kaikki+kaikessa!+Vaikka+en+suosi+äärivasemmistoa+niin+JOS+se+saa+kansan+kannatuksen+niin+katson,+että+sen+pitää+päästä+hallitukseen+näyttämään+kykynsä!Sinä+taas+olet+ketku...+mikä+hyvänsä+ulkoparlamentaristinen+syy+eli+”yleinen+syy”+kelpaa,+jos+et+jostakin+pidä!+KUTEN+olet+joutunut+huomaamaan+niin+se+kalahtaa+sitten+omaan+nilkkaan!

    -----Se, ettei Kokoomuksen kanssa edes neuvoteltu ----

    Et tiedä mitään sen ajan elämästä joten pökiset turhia. Ei silloin tehty hallitusta kuten nyt vaan tapa oli eri.

    Ensin kaikkien puolueiden edustajat kävivät Kekkosen luona kertomassa näkemyksiään, myös Kokoomus kävi. Näiden keskustelujen perusteella Kekkonen nimesi hallitustunnustelijan joka myös keskusteli kaikkien kanssa ja esitti tuloksensa Kekkoselle. Vasta sen jälkeen K nimesi hallituksen muodostajan josta yleensä tuli pääministeri mutta ei aina. Suurinkaan puolue ei ollut eritysasemassa mitä se nyt on.

    Tajuatko jo, myös Kokoomusta kuultiin mutta sinä luulet hommaan käyneen samoin kuin nykyään. Se on tiedonpuutetta, ei muuta. Jos sen seura ei muille kelvannut niin se on demokratiaa. Kokoomushan sai aivan vapaasti esittää uudelle hallitukselle välikysymyksen ja epäluottamusta.

    Äänestä

  • näinsemeni kirjoitti:

    Jooh tapa oli tosiaan eri. Yksi vanhus valittiin vuoden 1968 kiukuttelun takia poikkeuslailla presidentiksi ja yhtä ministeriä uhkailtiin vieraan maan lähettilään suulla 'toimenpiteillä' tämän arvosteltua Prahan syksyä. Salella on onneksi järkipäässä, putinisteista en ole varma. Jussi Niinistöstä löytyy varmasti sen verran miestä, että haistattaa Venäjän lähettiläälle uhkailuista putkät eikä arkaile Elen tavoin. Kokoomuslaisista ainakin yli puolet äänestivät poikkeuslain puolesta. Tuure Junnila oli rehellinen oikeistolainen ja Ele Alenius oli rehellinen vasuri.

    Äänestä

  • näinsemeni kirjoitti:

    -----Se, ettei Kokoomuksen kanssa edes neuvoteltu ----

    Et tiedä mitään sen ajan elämästä joten pökiset turhia. Ei silloin tehty hallitusta kuten nyt vaan tapa oli eri.

    Ensin kaikkien puolueiden edustajat kävivät Kekkosen luona kertomassa näkemyksiään, myös Kokoomus kävi. Näiden keskustelujen perusteella Kekkonen nimesi hallitustunnustelijan joka myös keskusteli kaikkien kanssa ja esitti tuloksensa Kekkoselle. Vasta sen jälkeen K nimesi hallituksen muodostajan josta yleensä tuli pääministeri mutta ei aina. Suurinkaan puolue ei ollut eritysasemassa mitä se nyt on.

    Tajuatko jo, myös Kokoomusta kuultiin mutta sinä luulet hommaan käyneen samoin kuin nykyään. Se on tiedonpuutetta, ei muuta. Jos sen seura ei muille kelvannut niin se on demokratiaa. Kokoomushan sai aivan vapaasti esittää uudelle hallitukselle välikysymyksen ja epäluottamusta.

    ”Et tiedä mitään sen ajan elämästä joten pökiset turhia. Ei silloin tehty hallitusta kuten nyt vaan tapa oli eri.”

    Sinä taas et tiedä mitään minusta, joten pökiset turhia! Kaikki ihmiset, puolueet ja presidentti tiesivät tuona aikana ”yleiset syyt”, mutta sitä ei saanut ääneen sanoa! Siksi Kekkonen niin raivostui asian todenneelle Virolaiselle! Aika ja neukkupainostus oli aika makaaberia!

    ”Tajuatko jo, myös Kokoomusta kuultiin mutta sinä luulet hommaan käyneen samoin kuin nykyään. ”

    En tietenkään ’tajua’, koska väitteesi on valheellinen. Kannattaa myös muistaa, että oli monia puolueita, joille tilanne sopi mainiosti.

    ”Se on tiedonpuutetta, ei muuta.”

    Totta! Suosikkipuolueet alkoivat lopulta itsekin kauhistella, kun Kokoomus sai toistuvia vaalivoittoja ja uhkasi tulla jo Eduskunnan suurimmaksi puolueeksi!

    ”Jos sen seura ei muille kelvannut niin se on demokratiaa. ”

    Kun ulkopuoliset ”yleiset syyt” rulaa niin SE EI OLE demokratiaa!

    ”Kokoomushan sai aivan vapaasti esittää uudelle hallitukselle välikysymyksen ja epäluottamusta.”

    Mikä ei ole sama asia! Kuten totesin niin homma kalahti omaan nilkkaan!

    Äänestä

  • TurhaanJänkkäät kirjoitti:

    ----- Kokoomus sai toistuvia vaalivoittoja ja uhkasi tulla jo Eduskunnan suurimmaksi puolueeksi!----

    Vaan kun ei tullut koska kansa ei halunnut ja sekös harmittaa. Miksi sille keskisuurelle puolueelle sitten olisi kuulunut ainainen hallituspaikka.

    Punamulta pelasti Suomen ja sitä hallituskokoonpanoa myös talouselämä kannatti. Kokoomuksen puolesta rähjäsi vain muutama vanha oikeistoänkyrä, lähinnä historian reliikit.

    Äänestä

  • ”Vaan kun ei tullut koska kansa ei halunnut ja sekös harmittaa. Miksi sille keskisuurelle puolueelle sitten olisi kuulunut ainainen hallituspaikka.”

    Miksi harmittaisi? Keikkuu joka tapauksessa pysyvästi sijoilla 1-3 kokonsa suhteen. Se riittää! Kiitos kuitenkin tuosta 21:n vuoden vetoavusta:-)

    ”Punamulta pelasti Suomen ja sitä hallituskokoonpanoa myös talouselämä kannatti. Kokoomuksen puolesta rähjäsi vain muutama vanha oikeistoänkyrä, lähinnä historian reliikit.”

    Pelasti miltä? Vuonna 1987 keksittiin, että hallituksessa voi olla muitakin kombinaatioita kuin punamulta ja tuokin keksintö jäi pysyväksi ilmiöksi! Sen sijaan sinun aatteesi taantui alle kymmenen prosentin ilmiöksi kun samalla äärivasemmisto onnistui vakauttamaan kannatuksensa Eduskuntavaaleissa tasolle 0,3 prosenttia!

    On kuljettu pitkä matka vuodesta 1945 lähtien! Eikös ole mukavaa?

    Äänestä

Kekkosen jälkeen talous nousi kuin raketti, kun se tuhottiin 1989 Liikasen, Holkerin ja Koiviston toimesta. Elinkustannukset npusivat samaan tapaan kuin nykyään. Kekkosen täystyöllisyyteen perustuva talouspolitiikka kantoi aika pitkään, kun työttömyys räjähti Holkerin hallituksen aikana. Mitä Holkeri teki se vaikutti lähinnä Helsingin eduks, Kekkonen oli pitkään jarruttanut kaupungistumiskehitystä, Kekkosen aikaan oli hätätilahallitus, minkä toiminta muistuttaa nykyhallitusta ilman EKP:n vetoapua. Suomen hallitusten sijaan EKP vaikuttaakin eniten talouteen.

Äänestä
  • ”Kekkosen jälkeen talous nousi kuin raketti, kun se tuhottiin 1989 Liikasen, Holkerin ja Koiviston toimesta.”

    Ja erityisesti heikkojen suhdanteiden takia.

    ” Elinkustannukset npusivat samaan tapaan kuin nykyään. ”

    Ne nousee aina oli Kekkosta tai ei!

    ”Kekkosen täystyöllisyyteen perustuva talouspolitiikka kantoi aika pitkään”

    Kantoi minne? Ei meillä ollut hänen aikanaan koskaan täystyöllisyyttä, joten se asia ei ole muuttunut!

    ” kun työttömyys räjähti Holkerin hallituksen aikana. Mitä Holkeri teki se vaikutti lähinnä Helsingin eduks, Kekkonen oli pitkään jarruttanut kaupungistumiskehitystä”

    Ja teki sitä maaseudun eduksi kaupunkilaisten vahingoksi. Valtaosa verotuloista tuli kuitenkin kaupungeista ja kansa oli syystäkin katkera!

    ”Kekkosen aikaan oli hätätilahallitus, minkä toiminta muistuttaa nykyhallitusta ilman EKP:n vetoapua. Suomen hallitusten sijaan EKP vaikuttaakin eniten talouteen.”

    Ajat olivat tyystin erilaiset! Myös elintasomme on vuonna 2018 täysin eri luokkaa kuin Kekkosen aikaan 1980!

    Äänestä

  • Kslovakiassa ei ollut säännöstelyä tai kunnon vakuutuksia. 80-luvulla vaakuudet määritelttiin sellaisiksi, että moni on vieläkin velkahelvetissä. Kotitalouksien velka lähestyy taas Kekkoslovakian viimeisen vuosikymmenen tasoa. Valtion taloudessa alijäämä on aina julkista velkaa tärkeämpi. Alijäämä riippuu kuluttajista ja maailmantaloudesta. Nykyään toki on pienenkin lainan saanti tavalliselle ihmisille tuskaa. Lainarahaa irtoaa korkeintaan valtion tuilla ylläpidetyille. Tuskinpa esimerkiksi Supercellin pojat saivat koskaan yhtä paljon lainarahaa kuin lypsyrobotin ostaja.

    Äänestä

  • Ostovoima oli aivan toista luokkaa. Kekkonen todellakin jarrutti kaupungistumiskehitystä, mutta se ei silloin haitannut niin paljon. Elinkistannusten suhteen Kekkonen teki aivan samanlaisia päätöksiä kuin Breznev, viljan hinta ym.. Kekkonen ei ollut kabinettipoliitikko tai hämäräpisnesmies, vaan antoi ukaasinsa julkisina, mutta suunnitelmatalous ei vain toimi kapitalismissa yhtä tehokkaasti kuin vapaa riisto Marxin opein.

    Äänestä

  • eihyvää kirjoitti:

    Kslovakiassa ei ollut säännöstelyä tai kunnon vakuutuksia. 80-luvulla vaakuudet määritelttiin sellaisiksi, että moni on vieläkin velkahelvetissä. Kotitalouksien velka lähestyy taas Kekkoslovakian viimeisen vuosikymmenen tasoa. Valtion taloudessa alijäämä on aina julkista velkaa tärkeämpi. Alijäämä riippuu kuluttajista ja maailmantaloudesta. Nykyään toki on pienenkin lainan saanti tavalliselle ihmisille tuskaa. Lainarahaa irtoaa korkeintaan valtion tuilla ylläpidetyille. Tuskinpa esimerkiksi Supercellin pojat saivat koskaan yhtä paljon lainarahaa kuin lypsyrobotin ostaja.

    Tuokin on ihan roskaa, Kekkonen nimenomaan käytti säännöstelyä aseenaan vaientaakseen opposition.

    Äänestä

  • TaasVääräTodistus kirjoitti:

    ”Kekkosen jälkeen talous nousi kuin raketti, kun se tuhottiin 1989 Liikasen, Holkerin ja Koiviston toimesta.”

    Ja erityisesti heikkojen suhdanteiden takia.

    ” Elinkustannukset npusivat samaan tapaan kuin nykyään. ”

    Ne nousee aina oli Kekkosta tai ei!

    ”Kekkosen täystyöllisyyteen perustuva talouspolitiikka kantoi aika pitkään”

    Kantoi minne? Ei meillä ollut hänen aikanaan koskaan täystyöllisyyttä, joten se asia ei ole muuttunut!

    ” kun työttömyys räjähti Holkerin hallituksen aikana. Mitä Holkeri teki se vaikutti lähinnä Helsingin eduks, Kekkonen oli pitkään jarruttanut kaupungistumiskehitystä”

    Ja teki sitä maaseudun eduksi kaupunkilaisten vahingoksi. Valtaosa verotuloista tuli kuitenkin kaupungeista ja kansa oli syystäkin katkera!

    ”Kekkosen aikaan oli hätätilahallitus, minkä toiminta muistuttaa nykyhallitusta ilman EKP:n vetoapua. Suomen hallitusten sijaan EKP vaikuttaakin eniten talouteen.”

    Ajat olivat tyystin erilaiset! Myös elintasomme on vuonna 2018 täysin eri luokkaa kuin Kekkosen aikaan 1980!

    Kukaan mikään katkera ollut. Vieläkinhän entiset SKDL:n kannattajat äänestävät kepua. Kansan Uutisissa yksi ämmä itki miten ovat joutuneet realisoimaan SKDL:n entisiä tiloja tuppukylissä Maajuhani Koskelan tapaisille. Kekkonen ei jarruttanut kaupunkilaistumista, koska valtion suorastaan riistäessä suurten kaupunkien työväenluokkaa ei ollut mitään järkeä lähteä verovaroilla ylläpidetystä sellunkeittimestä, Rautaruukista tai Kostamus-projektista. Altia on Kekkoslovkian kestävä perintö ja elättien hyödyttäjä. Altian litkuilla voi kätevästi pitää työläiset suurissa kaupungeissa tyytyväisinä raatajina.

    Äänestä

  • KepulitBKT-10pros kirjoitti:

    Tuokin on ihan roskaa, Kekkonen nimenomaan käytti säännöstelyä aseenaan vaientaakseen opposition.

    Puhuttiin pankkien säännöstelystä. Arava-lainoja sai pyytämällä. Koivisto toi kekkoslovakialaisen rahapolitiikan suurin kaupunkeihin. Suurissa kaupungeissa ei kenenkään elintaso kasvanut 70-luvulla yhtä nopeasti kuin Ilmajoella, Kajaanissa tai Raahessa. Tennilä oli suurin valtion tukipolitiikan vinkuja.

    Äänestä

  • Rauhanpolsu kirjoitti:

    Ostovoima oli aivan toista luokkaa. Kekkonen todellakin jarrutti kaupungistumiskehitystä, mutta se ei silloin haitannut niin paljon. Elinkistannusten suhteen Kekkonen teki aivan samanlaisia päätöksiä kuin Breznev, viljan hinta ym.. Kekkonen ei ollut kabinettipoliitikko tai hämäräpisnesmies, vaan antoi ukaasinsa julkisina, mutta suunnitelmatalous ei vain toimi kapitalismissa yhtä tehokkaasti kuin vapaa riisto Marxin opein.

    Tietenkin se haittasi! Pieni porukka laajensi perimiään ja jopa torpasta lähes kartanoksi muuttamiqan tilluksia muiden ihmisten kustqnnuksella. Suuren kaupungin ihminen asui Kekkoslovakiassa ahtaasti vuokralla usein isännän omistamassa kiinteistössä ja sai erittäin huonoa palkkaa. Ja nämä Ilmajoen viinantislaajat ja Akngasalan leipurit ja Saarioisen työntekijät kuvittelevat vielä tänäkin päivänä kslovakian propagandan takia olevansa joku 'Suomen selkäranka'. Kekkonen toki liehitteli 'punaisia vuorineuvoksiakin' ja luovutti niillekin enemmistön Suomen suurten kaupunkien työläisten tuotosta. Suuren kaupungin työläisen elintaso alkoi parantumaan Lipposen aikana, vaikka Nokiastakin valui iso osa hyödystä muille kuin hyödyn tuottajille.

    Äänestä

  • meinaa.vaa kirjoitti:

    Kukaan mikään katkera ollut. Vieläkinhän entiset SKDL:n kannattajat äänestävät kepua. Kansan Uutisissa yksi ämmä itki miten ovat joutuneet realisoimaan SKDL:n entisiä tiloja tuppukylissä Maajuhani Koskelan tapaisille. Kekkonen ei jarruttanut kaupunkilaistumista, koska valtion suorastaan riistäessä suurten kaupunkien työväenluokkaa ei ollut mitään järkeä lähteä verovaroilla ylläpidetystä sellunkeittimestä, Rautaruukista tai Kostamus-projektista. Altia on Kekkoslovkian kestävä perintö ja elättien hyödyttäjä. Altian litkuilla voi kätevästi pitää työläiset suurissa kaupungeissa tyytyväisinä raatajina.

    Kekkonen oli eri mieltä kaupungistumisen välttämättömyydestä Suomen hyvinvoinnille, mikä on vääräksi todettu visio, minkä takia Suomi ei oikein pysy mukana EU:n nousuissa, laskut kylläkin jää päälle.

    Äänestä

  • Vasemmisto selitti kannattajilleen, että maatalouden tukeminen tulleilla ja verovaroilla lisää hyvinvointia. Punaisten vurineuvosten kanssa kuulemma neuvoteltiin parhaat mahdolliset sopimukset puoluetuki kerätessä. Presidentti oli jo ennalta päätetty ja eduskunta nuoli sitä kaikessa. Sellaista oli elämä Kekkoslovakian suurissa kaupungeissa pienellä palkalla asbestia töynnä olevassa rotankolossa kituuttaen. Minun sukuni äänesti 40-luvun jälkeen oikein piruttaan oikeistoa vasemmiston petettyä rehelliset työläiset näin hävyttömästi. Jos Li Andersson ehdottaa maataloustukien, aluetukien ja yritystukien lakkauttamista pitäen lupauksensa, niin saa ääneni.

    Äänestä

  • Äärivasemmiston on helppoa esittää vaikka kuinka hulvatonta, koska mikään heidän esittämänsä ei kuitenkaan toteudu!

    Tennilä vietti montakymmentä vuotta Eduskunnassa äänestämällä kaikkeen ’ei’! Kotona Rovaniemellä komureliikit tykkässivät, että jämäkkä jätkä, joka on ’meidän miehiä’!

    Äänestä

  • NäinSe.Menee kirjoitti:

    Äärivasemmiston on helppoa esittää vaikka kuinka hulvatonta, koska mikään heidän esittämänsä ei kuitenkaan toteudu!

    Tennilä vietti montakymmentä vuotta Eduskunnassa äänestämällä kaikkeen ’ei’! Kotona Rovaniemellä komureliikit tykkässivät, että jämäkkä jätkä, joka on ’meidän miehiä’!

    Tennilä kannatti täysin Väyrysen Paavon siltarumpuja. Tennilä totesi rehellisesti TV:ssa SDP:n olleen suurten kaupunkien puolue. Sorsa ei hänkään vastustanut Koko Suomi asuttuna-politiikkaa. Sorsa osoitti epädemokraattisuutensa vaatimalla Pekka Vennamolla lupausta siitä ettei Veikko Vennamo tule hallitukseen. Kekkoslovakian suurimmat nettohyötyjät olivat ylivoimaisesti rannikon pohjoispuoli ja Neuvostoliitto. Urkki on vieläkin pidetty mies Hämeesta Kainuuseen ja Ilomantsista Moskovaan.

    Äänestä

Kekkoslovakia vei peräti miehiä hautaan. Erkki Salomaata moni punanuttu kutsui 'luteeksi punalipussa'.

Äänestä

Näkee taas miten asiantuntematon tämänkin ketjun avaaja on, pelkkää poliittista paatosta ilman tietoa. Maan demokraattisuutta tai sen vajetta ei ratkaista hallituskokoonpanoilla vaan vain ja ainoastaan sillä että nauttiiko istuva hallitus Eduskunnan enemmistön luottamusta. Ja nauttivathan ne niin silloin kuin nytkin.

Hallitus voi yhtä hyvin olla vähemmistö- tai virkamieshallitus eikä niissäkään ole mitään ongelmaa demokratian kannalta. Jos muut puolueet eivät halunneet kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen niin olisiko se ollut sitä sinun demokratiaasi jos ne olisi oikeiston mieliksi siihen ankarasti, mahdollisesti ihan Moskovasta käsin, pakotettu ?

Äänestä
  • Moitit hengenheimolaistasi asiantuntemattomaksi. Ja ihan perustellusti.
    Onko kyseeessä nikkivaras?

    Äänestä

  • ”Jos muut puolueet eivät halunneet kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen niin olisiko se ollut sitä sinun demokratiaasi jos ne olisi oikeiston mieliksi siihen ankarasti, ”

    Halu olisi ollut, mutta Yleiset syyt” (=Neuvostoliiton veto) yhteistyön esti! Kokoomus oli 21 vuotta hallituspaitsiossa ja kasvatti koko ajan sinä aikana kannatustaan muiden harmiksi! Johannes Virolainen totesi tämän asian ääneen aikoinaan (juhannuspommi) ja sai siitä Kekkosen vihat niskaansa! Totuutta ei saanut ääneen lausua!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

onneksi-korjautui kirjoitti:

Kekkosen aikana Suomessa vallitsi selvästi demokratiavaje! Tämä näkyi siinä, että toiset puolueet eivät päässeet hallituksiin ja toiset istuivat niissä vaalituloksestaan huolimatta. Vuosina 1948-66 kommunistit olivat oppositiossa koko ajan, vaikka kokoomus istui useammassakin hallituksessa. SKDL:n eli kommunistien kannatus oli alimmillaan 43%, kokoomuksen nilkkien parhaimmillaankin vain 32%.

Vuonna 1966 palattiin sitten parlamentarismiin ja 26%:n kannatuksen saanut kokoomus potkaistiin hallituksista helvettiin. Kansa palkitsi Kekkosen tästä äänestämällä hänet aivan ylivoimaisella tuloksella presidentiksi 1968 ja 1978. Lellipennun asemaan niin kotona perheissään, kouluissaan kuin politiikassakin tottuneet laiskat ja tyhmät kokoomukselaiset itkivät katkerasti ja alkoivat vihaamaan Kekkosta, joka oli suosinut heitä ja ottanut mukaan hallituksiin ilman kannatustakin. Tyypillinen lellityn typerän porvariskakaran reaktio.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu