Ampumistapauksia , murhia , joukkotappeluita, joukkoraiskauksia jne.
Ihmiset, ja varsinkaan naiset, eivät enää uskalla kulkea yksin ulkona pimeän aikaan, eivätkä monet enää päivälläkään.
Milloin tämä "kulttuurin rikastus " on arkipäivää Helsingissä ?
Malmö kaaoksessa , milloin Helsinki ?
20
361
Vastaukset
- Kfvmjgnj
Ylellä on uusi kirjeenvaihtaja Uosukainen tukholmassa . Tunnettu hyysäri punikki
Hän varmaan kertoo ruotsin lähiöiden levottomuuksista - LopunAlkua
Eihän tuossa Malmön uutisfilmin pätkässä paljon muita näkynyt kuin mustia ja arabeita, joiden sanottiin elävän pääasiassa huumekaupalla. Että hellurei vaan kun annatte yhteiskuntien tällä tavoin romahtaa !
- Hesarinkundi
Käykääpä katsomassa Kallion kulmia ja etenkin Helsinginkadun R-kioskia piritorin laidalla. Siellä ne siemenet kylvetään.
- PallitPoisHarakoille
Varmaankin siellä siemenet kylvetään. Olihan raiskaajien yleisin etunimi viime vuonna Helsingissä Mohamed.
Helsinkiläisenä voin kertoa, että ei ole mitään tuollaisia kauhukuvia mitä maalailette.
Poliisinkin mukaan vain äärioikeisto aiheuttaa poliittisia harmeja silloin tällöin.- Kiusallinenjuttu
Helsinkiläisenä ( siis alkuperäisenä, monenpolven) voin kertoa että hyvää vauhtia samaan suuntaan kuin tukholmassa ollaan menossa! Voisin tässä ihan neuvoa monta paikkaa ihan ydinkestustassa missä juntti, nenäkorurastatukka landesuvakit voisivat käydä tutustumassa suomeenkin haalittuun loisija ja älämölö kulttuuriin. Kuka ihan oikeasti viitsii puhua tuollaista KTS:sän suoltamaa suoranaista paskaa asiasta jonka jokainen voi todentaa ihan vain katsomalla ja kuuntelemalla eli huomioimalla ympäristöä. Siihen ei edes tarvita esim poliisia tai jotain tutkijoita, senkun vain avaa silmät ja katsoo!
Kiusallinenjuttu kirjoitti:
Helsinkiläisenä ( siis alkuperäisenä, monenpolven) voin kertoa että hyvää vauhtia samaan suuntaan kuin tukholmassa ollaan menossa! Voisin tässä ihan neuvoa monta paikkaa ihan ydinkestustassa missä juntti, nenäkorurastatukka landesuvakit voisivat käydä tutustumassa suomeenkin haalittuun loisija ja älämölö kulttuuriin. Kuka ihan oikeasti viitsii puhua tuollaista KTS:sän suoltamaa suoranaista paskaa asiasta jonka jokainen voi todentaa ihan vain katsomalla ja kuuntelemalla eli huomioimalla ympäristöä. Siihen ei edes tarvita esim poliisia tai jotain tutkijoita, senkun vain avaa silmät ja katsoo!
Olen joka päivä Helsingin keskustassa. Sinä taidat asua ihan muualla.
- Kiusallinenjuttu
KTS kirjoitti:
Olen joka päivä Helsingin keskustassa. Sinä taidat asua ihan muualla.
Juntti puhuu paskaa tai on sokea.:)
- Suvakilletissiä
Kiusallinenjuttu kirjoitti:
Juntti puhuu paskaa tai on sokea.:)
Suvakki näkee vain sen minkä haluaa! Ja vaikka näkisikin muuta niin on kuin ei näkisi. Ja kuten todettu , mitä sitä kinaamaan kun avaa silmänsä ja katsoo, niin helppoa.
- rgdsfdsdssd
ruotsissa on n 53 no go aluetta, ranskassa n 1000
siihen suuntaan olleen menossa, kiitos suomen johtajat- rgdsfdsdssd
Mutta nyt Putin-nukkea naimaan.
- Valioluokkaa
rgdsfdsdssd kirjoitti:
Mutta nyt Putin-nukkea naimaan.
Omituisia sexifantasioita ja tapoja teillä suvakeilla! Meidän miesten ei tarvitse naida nukkeja.
- 7y6t8
Valioluokkaa kirjoitti:
Omituisia sexifantasioita ja tapoja teillä suvakeilla! Meidän miesten ei tarvitse naida nukkeja.
Eipä tietenkään koska teillä on oikeita miehiä sitä varten.
- Valioluokkaa
7y6t8 kirjoitti:
Eipä tietenkään koska teillä on oikeita miehiä sitä varten.
Mitä, eikö teillä suvakeilla ole? Tehän olette tunnetusti sateenkaarikansaa.:))))))))))
- Voiherranjestastaas
Höpö höpö....suvakkijunttiurpo, kuka tollaselle räkänokkalandelle edes vaivautuisi vittuilemaan? Ja taidat olla niin kamoissa päivät pääksytyksin ettet kykene hahmottamaan kuin äitis ikkunasta näkyvää maisemaa, sitäkin epäselvästi. Tyhmä!
- Oksettaameitä
Valioluokkaa kirjoitti:
Mitä, eikö teillä suvakeilla ole? Tehän olette tunnetusti sateenkaarikansaa.:))))))))))
Suvakki on todella kaksinaamainen, heiluu sateenkaarimarsseilla, mutta oikeasti halveksii esim homoja! Taitaa olla samajuttu maahanmuuttajien kohdalla? Suvaitaan vaan jos on itselle jotain hyötyä tai oma imago näyttää paremmalle, ja ennenkaikkea : kun kaikki muutkin!
- RajatKiinniOltava
Laittomasti maassaolevat kasvua-alustana laittomuuksille
https://www.suomenuutiset.fi/ruotsin-rajapoliisin-paallikko-karkotusmaaraysta-pakenevat-paperittomat-pimean-talouden-rikollisuuden-kasvualusta/ - enitenpelkään
Tyhmiä johtajia
Vielä voisi jotain tehdä,
mutta johto ei reagoi. - terroriteko
muistuu mieleen vuosi sitten kuorma autolla tahallisesti tukholmassa ihmisten päälle ajo. oli jo kerrottu teon olleen tahallinen teko. ylen suvakki vaahtosi, sairaskohtaus monta kertaa. sairasta on ajaa viattomien päälle. kyse oli terroriteosta. suvakilla oli vaikeaa ymmärtää mitä lemikki teki.
- kaperhana
Helsinki on jo käytännössä menetetty mamuille. Helsingissä asuvana tiedän, että perheenäidit pääosin pelkäävät laskea enää teinityttöjään iltaisin kaupungille mamujen raiskatuksi joutumisen pelossa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6516753Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?414564HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2972617- 1351908
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321549Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3931496- 141359
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101283Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76992Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki17974