https://www.kansalainen.fi/afrikka-asiantuntija-varoittaa-seuraavasta-siirtolaiskriisista/
Afrikka-asiantuntija varoittaa seuraavasta siirtolaiskriisistä
17.2.2018 19:52Petri Saarela
Kuva Wikimedia Commons.
Afrikka-asiantuntija varoittaa, että seuraava siirtolaiskriisi on jo näköpiirissä.
Afrikan väestö jatkaa räjähdysmäistä kasvuaan samalla kun länsimaiden kehitysapu Afrikan maihin jatkuu. Afrikka-asiantuntija Stephen Smith sanoo, että tulevina vuosikymmeninä nuoret afrikkalaiset pyrkivät muuttamaan vauraaseen Eurooppaan hitaasti kehittyvistä kotimaistaan, jotka eivät pysty tarjoamaan heille työtä.
– Ikäpyramidi on sellainen, että 40 prosenttia väestöstä on nuorempia kuin 15 vuotta. Siirtolaisuuspaine voi vain kasvaa, Smith toteaa.
Smithin mukaan yleisesti kuvitellaan, että Eurooppaan saapuvat siirtolaiset tulevat köyhistä ja toivottomista oloista. Hänen mukaansa siirtolaiset ovat kuitenkin afrikkalaista keskiluokkaa: heillä on tietoa maailmasta, he tietävät mihin mennä, he ovat Facebookissa, heillä on matkapuhelimet ja 2-3 000 dollaria rahaa matkaa varten.
Länsimaiden kehitysapu saattaa Smithin mukaan myös vaikuttaa siirtolaisuuteen epäedullisesti.
– Kyseessä on kauhea paradoksi. Kehitysapu, sitä on kokeiltu jo 60 vuotta. Onko sillä ollut menestystä? hän kysyy.
Smith ei kuitenkaan henkilökohtaisesti usko raja-aitoihin massasiirtolaisuuden hillitsijänä.
– Kun ajattelee haasteen suuruusluokkaa – nykyään saapuu 200 000 afrikkalaista joka vuosi – jos heitä tulee kymmeniä miljoonia, mitkään raja-aidat eivät pidättele, hän maalailee Euroopan tulevaisuutta.
Smith on yksi lukuisten asiantuntijoiden joukossa, jotka varoittavat Afrikasta suuntautuvasta siirtolaiskriisistä. Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker puolestaan on sanonut, että “Eurooppa on mennyttä ilman siirtolaisuutta” ja vaatinut laatimaan keinoja lailliseen Eurooppaan suuntautuvaan siirtolaisuuteen.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Konekiväärit rajoille olisi oikea ratkaisu. Ja Välimerellä voisi joka pakolailauttaan nakata napalmpommi.
mistämuutos kun perheenyhdistymisiä nyt 10 000 vuodessa
eiköse pitänyt täyttää vaatimus kuukausitulo niin iso että pystyy elättämän.
Ei se vaatimus koske kuin aasiasta tulevia. Afrikkalaisille ilmainen elämä.
ei siinä, tervetuloa vaan. kyllä tänne mahtuu ja joillakin on vielä unelmakin. mutta tosiasia on se, että jos ne tänne tulee, tämäkin muuttuu afrikaksi. ruotsi on jo muutos"kehityksen" aloittanutkin.
Tänne tuleminen loppuu, kun huomataan, että tänne ei kannata tulla. Tänne ei todellakaan kannata tulla, sillä täällä ei ole kohta elämisen perusedellytyksiä. Euroopassakin on jo ihan liikaa väkeä.
Tilaa on enää pohjois-ja etelämantereella, sinne voivat muuttaa ja alkaa rakentaan toimivaa yhteiskuntaa, jos onnistuu. Toisten jo valmiiksi rakentamaan yhteiskuntaan ei voi tulla oleskelemaan, näin se ei vaan toimi.
Eikös Mars-planeetan asuttamiseen sovi väkeä vaikka kuinka paljon? Ja vain menolippu ja taikaseinä tarvitaan mukaan.
Eikö voitais lähetellä enemmänkin niitä Tesloja avaruuteen.Matuja täyteen Teslat ja eiku avaruuteen siellä on tilaa.