Verisiteet ovat tärkeitä lapsille muttei lasulle

EROTTAMINEN RATKAISUNA KOTI-IKÄVÄÄN?

Hämäläinen (s.123) väittää, että " erityiset syyt ja lapsen edellyttämän hoidon ja huollon tarve voivat johtaa siihen, että sisarukset joudutaan sijoittamaan eri sijaishuoltopaikkoihin, jolloin korostuu lapsen mahdollisuus pitää yhteyttä ja tavata hänelle läheisiä ihmisiä."

Lastensuojeluperheitä vuosia auttaneen Esko Leipälän mukaan sisarusten erottamiselle on paljon raadollisemmat syyt nimittäin raha. "Jos lapsia huostaanotetaan enemmän kuin 2 samasta perheestä, niin lapset hajotetaan kahteen eri hoitolaitokseen. Syy tähän on se, että muutamassa vuodessa kukin lapsista tuo jopa puolen miljoonan euron liikevaihdon hoitolaitokselle. Sosiaalitoimen pitää kohdella sijaishuoltoyrittäjiä tasavertaisesti, joten siinä putkessa sellaista kuin ”lapsen ja perheen etu” ei voi edes ajatella. Yrittäjän etu ja tarkemmin yrittäjien keskinäisestä kateudesta johtuvien ristiriitojen välttäminen sosiaalitoimessa määrää sen, minne puolelle lääniä lapset hajotetaan."

Hämäläinen kirjoittaa ristiriitaisesti, että perhesijoitus käsitetään väliaikaisena vaikka se on todennäköisesti käytännössä pysyvä: "Suomessa perhehoitosijoitus käsitetään väliaikaisena ja lastensuojelulaki (LSL 47§) korostaa huostaanoton väliaikaisuutta, vaikka joissakin tilanteissa se ei todellisuudessa ole väliaikaista vaan lapset asuvat kaikella todennäköisyydellä sijaisperheessä täysi-ikäiseksi saakka, kuten osa aineistoni lapsista myös uskoi tapahtuvan..
Lasten näkökulma sisälsi vahvasti ajatuksen sijaishuollon väliaikaisuudesta, joten lasten näkemys ja sijaishuollon näkemys kohtaavat toisensa ". (Hämäläinen , 2012 , 187- 188 )

Hämäläisen mukaan "keskeistä on, että lasten antamat merkitykset kodille ja perhesuhteille ovat monella tavoin ristiriidassa lastensuojelulain ja käytännön toimenpiteiden kanssa (vrt. Eronen 2012, 102). Ensinnäkin lapset eivät olleet yhteydessä kaikkiin biologisiin perheenjäseniinsä, jotka he määrittelivät itselleen läheisiksi ja tärkeiksi. Lisäksi perhehoitoon sijoitetuilta lapsilta puuttui elämästään pysyvyyden ja jatkuvuuden tunne kodistaan ja perhesuhteistaan. Suomalainen lastensuojelun sijaishuolto on väliaikaista ja välitilassa olemista. Lapsia säilytetään perhehoidossa, osa palaa takaisin entiseen osa ei, mutta lasten tulevaisuus on epävarma. Perhehoidon ensisijaisuus (Sosiaaliportti 2012) laitoshoitoon nähden myös hieman kyseenalaistuu. Perhehoito ei poistanut lasten kaipuuta verisiteisiin perustuvan perheensä luokse. Perhehoito ei taannut pysyvyyttä eikä jatkuvuutta lasten elämässä, kuten ei laitoshoitokaan. Perhehoito sijoitusmuotona ei ole ongelmaton (ks. myös Andersson 2005, 53; Höjer 2006, 81; Sallnäs ym. 2004,143–144, 148.) Perhehoidossa sijaisperhe on perheen korvike, se ei korvaa biologista perhettä vaan se on väliaikainen perhe, ”toistaiseksi perhe”.(mt., 190)

Hämäläinen kertoo, että "biologinen äiti oli kaikista tärkein ihminen lapselle, ja hän sai paikan verkostokartassa ensimmäisellä tasolla. Suhteen ensisijaisuutta osoitti myös se, että lapsi koki biologisen äidin kuuluvan edelleen perheeseensä, lapsi ikävöi häntä ja lapsella oli toive paluusta nimenomaan biologisen äidin luokse". (Hämäläinen, 2012, 129)

Mahdollisia selityksiä lasten koti- ikävään ja ristiriitaiseen tilanteeseen sijaishuollossa voisivat olla esim.
a)Lapset kaipaavat vanhempiaan koska eivät saa pitää näihin yhteyttä -vastoin Lapsen oikeuksien sopimusta ja lastensuojelulakia- riittävästi. Nykyisten muutamaan tuntiin kuukaudessa typistyvien tapaamisten sijaan lasten on annettava tavata vanhempiaan enemmän.
b) Lapset ajattelevat vanhempiaan jatkuvasti koska ovat huolissaan heistä ja havainneet, ettei vanhempia auta kukaan. Vanhempien lastensuojelusta saama tuki on tutkittava ja kehitettävä sellaisia tuen muotoja, että perhe voi pysyä yhdessä. 
c) Lapset kaipaavat vanhempiaan ja kotiaan koska huostaanotto saatettiin tehdä turhaan/väärin perustein. Vanhemmissa ja kodin olosuhteissa ei ehkä alunalkaenkaan ollut sellaisia puutteita, että lapsia olisi tarvinnut siirtää sijaishuoltoon.
d) Lapset kaipaavat vanhempiaan ja kotiaan siksi, että kokivat kodin hoivan paremmaksi kuin sijaishuollon. Sijaishuollon olosuhteet ja hoivan laatu tulisi selvittää.
e) Lapset kaipaavat vanhempiaan ja kotiaan koska rakastavat näitä. Lapsilla on oikeus tunteisiinsa ja niiden manipuloiminen on väärin ja vahingollista. Perhehoidon tarkoituksena ei voi eikä saa olla poistaa lasten kaipuuta verisiteisiin perustuvan perheensä luokse.
e) Sen että huostaanotoissa vain sosiaalityöntekijä - eikä lapsi- tuntee helpotusta tulisi johtaa kaikkien tehtyjen huostaanottojen oikeellisuuden ja menettelytapojen tarkistamiseen.

Hämäläinen ei edes harkitse tällaisia vaihtoehtoja. Tutkijan ratkaisu lasten kaipaukseen ja koti- ikävään on- 20 vuotta Lapsen Lapsen oikeuksien sopimuksen ratifioinnin jälkeen kaipausta ja koti- ikävää tuntevien lasten läheissuhteiden tukemisesta luopuminen!

Tämä strategia onkin otettu laajasti käyttöön sijaishuollossa.

LASTENSUOJELU PELKÄÄ VERISITEIDEN VOIMAA

Jo se, että lasten tunteet ja kaipuu verisiteisiin perustuvan perheensä luokse koetaan lastensuojelussa ratkaisua vaativaksi ongelmaksi ja kaipuun poistaminen perhehoidon päämääräksi on paljastavaa. Onko lapsen kaipuun tunteiden poistaminen pelkästään Hämäläisen oma, sosiaalityöntekijöiden piilotettu vai peräti koko moniammatillisen yhteistyön yleisesti hyväksytty tavoite?
Suorastaan patologista ja puuttuvaan mentalisaation viittavaa on sijaishuollon toimijoiden halu rangaista lasta tämän tunteista.

Kati Hämäläinen kirjoittaa: "Verisiteisiin perustuvat perhesuhteet eivät ehkä olisi näin merkittäviä lapsille, jos lastensuojelun sijaishuolto toimisi toisin.
Jos lasten biologisia perhesuhteita ei tuettaisi lainkaan tai niiden merkitystä ei korostettaisi näin paljon, niiden merkitys lapsille saattaisi laimeta..
 Pienille lapsille, esimerkiksi alle 2-vuotiaille, adoptio voisi olla yksi mahdollinen ratkaisu. Kaikista vaikeinta on lapsilla, jotka ovat sijoitettu myöhemmällä iällä, sillä mitä myöhempään lapsi on sijoitettu, sitä vaikeampaa sopeutuminen sijaisperheeseen on(mt.,188).

Hämäläinen vetoaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton ( MLL) puheenjohtaja Mirjam Kallandiin (2001, 231): "Kallandin mukaan lapsi, jolla ei ole kokemuksia hyvästä hoivasta, tulisi sijoittaa tai adoptoida mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta niitä ehtisi vielä syntyä". (Hämäläinen, 2012, 189)

Hämäläisen mukaan "perhehoito mahdollisesti pitää yllä kaipuuta verisiteisiin perustuviin suhteisiin adoptiota enemmän. Osa sosiaalialan ammattilaisista Suomessa puolustaa adoptiota, koska se tarjoaa lapselle pysyvät ihmissuhteet ja katkaisee yhteydet biologisiin vanhempiin"(mt.,192).

Lastensuojelullisessa mindfullnessissa vanhemmat ovat kuin pahoja henkiä tai vampyyrejä, jotka yritetään hävittää lasten elämästä ja joiden näkymättömällä ja kaikkialle ulottuvalla vaikutuksella selitetään niin lasten kuin lastensuojelun ja sen toimintaympäristön ongelmat.

Tutkimustiedon mukaan adoptiolapsilla kuitenkin on kohonnut riski huostaanottoon eli se ei välttämättä takaa lapsille pysyviä ihmissuhteita. "Adoptio ei ole lasten kannalta yleisesti hyvä ratkaisu", kommentoi Perhekotien keskusjärjestön edustaja Tellervo Söderberg jo vuonna 2009 ja huomautti, että "myös adoptiolapset voidaan sijoittaa perhekotiin".

Lapsen oikeuksien komitean yleiskommentin mukaan lapsen erottamiseen vanhemmista ei tulisi ryhtyä, jos lasta voidaan suojella lievemmilläkin toimenpiteillä. Ehdotus adoptiosta sijoituksen vaihtoehtona on epäeettinen tilanteessa, jossa lastensuojelu on todettu vakavaksi ihmisoikeusongelmaksi, lasten eriarvoistuminen lisääntyy, asiakaslähtöisyys- ja osallisuus, perheen jälleenyhdistämisvelvoite tai oikeusturva eivät toteudu eivätkä lapset ja vanhemmat saa tarvitsemaansa tukea ennen, aikana eikä jälkeen huostaanoton.

Hämäläisen käytössä olisi ollut myös adoptioasiantuntija Nigel Cantwellin tutkimustieto, jonka mukaan adoptiojärjestelmän väärinkäytöksiä havaitaan vuosittain huomattavia ja aina vain kasvavia määriä. Äärimmäisissä tapauksissa lapsia on viety vanhemmiltaan vastoin heidän tietoaan ja tahtoaan. Perheitä on myös painostettu antamaan lapsensa adoptioon, vaikka heitä olisi voitu auttaa lievemminkin keinoin (Salmela, 2015).

Brasilian hallituksen selvityksen (2003) mukaan keskimäärin joka neljäs lapsi oli huostaanotettuna perheensä köyhyyden vuoksi. ATD-Fourth World –järjestö on päätynyt samanlaisiin tuloksiin mm. Ranskassa ja muualla Euroopassa. Riitta Högbackan mukaan myös syy adoptioon antamiselle on usein pelkkä köyhyys ja työttömyys, ja elämäntilannetta lukuun ottamatta lapsen biologinen äiti voi olla aivan kunnossa.

"Köyhien lasten ihmisoikeuksia on siis rikottu kahdesti. Heidän perheensä ovat jäänet ilman tarvitsemaansa tukea, ja lapset on väärin perustein erotettu perheistään", kertoo Nigel Cantwell.

Mikäli Hämäläistä on uskominen suomalaisten sosiaalialan ammattilaisten puheet lasten yhteydenpidon tukemisesta ja avoimista adoptioista ovat puppua. Suljettua adoptiota ajetaan ja puolustetaan juuri siksi, koska se katkaisee yhteydet biologisiin vanhempiin. Mutta miksi ihmeessä yhteydet vanhempiin pitää katkaista huostaanotoissa, joissa lapsen kaltoinkohtelusta on tullut marginaalinen syyperuste ja jotka tehdään pääasiassa vanhempien uupumisen (58%), lasten koulunkäyntivaikeuksien (47%) (HuosTa 2015, Optula 2007; THL 2016) ja sosiaalityöntekijöiden perheen "kunnollisuutta" koskevien subjektiivisten näkemysten perusteella (Hiitola 2015).

Hämäläisen näkemys vahvistaa adoptiotutkija Riitta Högbackan havainnon siltä, että adoptioiden kanssa työskentelevät ja viranomaiset eivät suhtaudu yhteydenpitoon kovin suopeasti. 
Högbacka toteaa, että "lapsen etu voitaisiin tosin määritellä niinkin, että yhteyden säilyttäminen biologiseen perheeseen silloin, kun lapsi on pieni eikä itse voi yhteyttä pitää, olisi mitä suurimmassa määrin hänen etunsa mukaista myöhemmässä kasvuvaiheessa."

Hämäläisen mukaan "lasten kodille ja perhesuhteille antamien merkitysten tutkiminen osoittaa kiinnostavasti, kuinka lapsi voi toivoa paluuta biologisen perheensä luokse ja kokea sen mahdollisena, kun taas aikuisten näkökulmasta lapsi ei ole voinut enää asua kotonaan. Lapsen näkökulma on siten hyvin erilainen kuin aikuisten".

Tutkijat, jotka osaavat analysoida perheiden puutteita ja lasten ristiriitaisia tunteita ja mahdollisia motiiveja tuntuvat olevan täydellisen sokeita ja kritiikittömiä suhteessaan lastensuojelun palvelujärjestelmään ja erityisesti sijaishuoltoon.

Usko lastensuojelujärjestelmän lainalaisuuteen ja toimivuuteen on suorastaan naivia vaikka jo useiden vuosien ajan on ollut saatavissa kansainvälisesti yhtäpitävää tutkimustietoa ja kanteluviranomaisten, juristien ja kokemusasiaintuntijoiden tietoa ja näyttöä asiakirjafabrikoinnista, hatarin ja laittomin perustein tehdyistä adoptioista ja huostaanotoista, laittomista rajoittamiskäytännöistä, perheen jälleenyhdistämisvelvoitteen laiminlyönneistä, sijaishuollon heikoista tuloksista sekä lapsiin kohdistuvasta väkivallasta sijaishuollossa.
 
J.P. Roos on kertonut, että ylenkatsova suhtautuminen perheeseen ja lapsen erillisyyden korostaminen keinotekoisin perustein johtaa pahimmillaan siihen, että viranomainen asettaa itsensä lapsen edun määrittelijänä vanhempien (ja lapsen) edelle.. "Kannattaa myös muistaa, että monissa – ellei useimmissa – tapauksissa myös lapset vastustavat aktiivisesti huostaanottoa. Kyse on siis myös heidän tyhmyydestään ja viranomaisen viisaudesta. Lapsen oikeus onkin viranomaisen oikeus".


Monissa sijaishuoltopaikoissa pelätään sijoitettujen lasten koti- ikävää niin paljon, että pienimmätkin kaipauksen tunteet kirjataan sopeutumattomuudeksi ja kaipauksen tunteiden osoittamisesta rangaistaan niin lapsia kuin näiden vanhempia.

Vanhemmat voidaan pakottaa sijoitetun lapsen "turvallisen kiintymyssuhteen" edistämiseen sadistisilla uhkavaatimuksilla ja kiristämällä: "Ellet toimi niin, että lapsesi lakkaa kaipaamasta sinua ja alkaa osoittaa kiintymystä sijaiskasvattajiinsa, estämme hänen koulunsa, terapiansa ja yhteiset tapaamisenne. "

PeLa, SOS- lapsikylä ja monet muut sijaishuoltotoimijat uskovat ja vaativat , että lapsella/nuorella on oltava kiintymyssuhde sijaisperheeseen, ennen kuin hän voi aloittaa koulun tai terapiaprosessin. Vaatimus johtaa usein lasten ja vanhempien laittomiin tapaamisrajoituksiin, lasten koulutuksen ja terapioiden tarpeettomaan viivästymiseen tai laiminlyöntiin ja sijoitusten pitkittymiseen.

Turha ja yhä useammin puuttuvien palvelujen seurauksena tehty kokonaan lainvastainen huostaanotto lapsen tarpeita vastaamattomaan sijaishuoltopaikkaan ei ole mikään "jännittävä, vähän hämmentävä ja tunteikas hetki", kuten SOS- lapsikylän toimitusjohtaja Marja Pajulahti kirjoittaa blogissaan. Valheellinen huostaanottoon johtava rikosepäily ei myöskään ole itsestään korjaantuva "pieni paha" kuten vääriä positiivisia löydöksiä tuottavia kaltoinkohtelun tunnistusohjeita rustaava Eija Paavilainen uskoo- vaan vuosikausien taistelu, joka usein tuhoaa perheenjäsenten terveyden ja toimintakyvyn lisäksi luottamuksen oikeuslaitokseen ja viranomaistoimintaan lopullisesti.

Perhehoidossa vieraannutetun sijoitetun äiti kirjoittaa:
"Lastensuojelun takia menetin työni ja työkykyni. Olen 16-vuotiaasta asti tehnyt töitä ja itse elättänyt itseni ja perheeni. Nyt elän työttömyyskorvauksilla. 
On useampi syy, miksi en töihin enää halua mennä. Yksi syy on pojat, jotka asuvat kotona. Jos menen töihin, saanko pitää heitä? Tulenko epäkelvoksi vanhemmaksi? Toinen on se, että en halua enää maksaa yhteiskunnalle verojen kautta tyttäreni täysin mielivaltaista huostaanottoa ja totaalista vieroittamista perheestä ja suvusta. Tämä tulee maksamaan yhteiskunnalle miljoona euroa kestäessään 21:een ikävuoteen asti, kuten hyvin huostaanotto Suomessa jälkihuoltoineen kestää.
Entä mitä on huostaanoton tehnyt sosiaalitoimi tehnyt tänä aikana tukeakseen perhettä tai mahdollistaakseen jälleenyhdistämisen? Ei mitään. 
Mitä tukea minä olen saanut siihen, että olen menettänyt lapseni huostaanottobisnekselle? Sanottiin, että mene keskustelmaan jonnekin. Myönnettiin, että sen jälkeen papereihin kirjataan, että äidillä on mielenterveysongelmia.. Lastensuojelu on pelkkää vanhempien vikojen arviointia arvioivan ihmisen mielipiteestä riippuen. Huostaanoton syitä etsien, ei suinkaan perhettä auttaen."

Aiheesta enemmän:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/verisiteet-ovat-tarkeita-lapsille-vaan-ei-lastensuojelulle