Muutaman minuutin päästä kreationisti Mika Poutala luistelee talviolympialaisissa 500 metrin kilpailussa. Rukoilkaamme, että Paholainen ei saa Mikaa horjahtamaan kuten Vancouverin toisessa luistelussa – ekan perusteellahan hän olisi saanut kultaa jo silloin. Tällä kertaa mennään vain yksi kierros, mikä heikentänee Paholaisen mahdollisuuksia työntää pukinsorkkaansa kuvioon.
Nyj jännätää!
Kreationisti luistelee kullasta, kai?
7
185
Vastaukset
Enää pari minuuttia, niin näemme kumpi kahdesta mahtavasta henkiolennosta on vahvempi!
Saatana oli! Pronssikin olisi ollut voitto Jumalalle. Ihan vilpittömästi toivoin Jumalan voittoa Saatanasta, mutta kun ei niin ei.
No, tässä on vielä tonni ja joukkuekilpailu jäljellä, mikäli olen ymmärtänyt. Saatana voidaan vielä nähdä lyötynä jään pinnassa ja uljas kreationistimme mitalli kaulassa. Peliä ei ole vielä pelattu!Nyt täytyy ihan vakavasti kysyä, että mistä löytyi motivaatio suoltaa tuommoista trollipaskaa? Alkoiko tuntua, että paskan kirjoittamisessa jyri on päässyt niskanpäälle ja oli pakko yrittää vastata, vai mitä? Eikö kretsut suolla tänne riittävästi roskaa, että tuntui että omakin kontribuutio on tarpeen?
Nimi_Ja_Merkki kirjoitti:
Nyt täytyy ihan vakavasti kysyä, että mistä löytyi motivaatio suoltaa tuommoista trollipaskaa? Alkoiko tuntua, että paskan kirjoittamisessa jyri on päässyt niskanpäälle ja oli pakko yrittää vastata, vai mitä? Eikö kretsut suolla tänne riittävästi roskaa, että tuntui että omakin kontribuutio on tarpeen?
>Nyt täytyy ihan vakavasti kysyä, että mistä löytyi motivaatio suoltaa tuommoista trollipaskaa?
Kiitos kysymyksestä! Siitä se löytyi, kun olin juuri lukenut että Poutala uskoo Raamatun olevan kirjaimellisesti totta.
- myllylänristiriipus
Katsoin sitä starttia ja rupesi veri kiehumaan niistä jeesus merkeistä.
Toivottavasti häviää ja niinhän siinä kävi, mielisairaudella ei kultaa voiteta.- veriarvolääke
Se myllylä tuli maaliin risti kaulassa kiikkuen, silloin suututti.
- ooooooooooooooooooo
Periaatteessahan eri "jumaluudet" vain mittelevät voimiaan kisoissa.
Naapuri rukoilee toisenlaista kummajaista kuin toinen, joten on siinä "jumaluuksilla taas tekemistä ! Melkein kuin 2 maailmansodassa, kun käsiä kuroteltiin kilvan taivasta kohden puolin ja toisin.
Kai se Soinikin riensi sinne USA han rukousaamiaisille, teemana olympialaiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591114Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11820Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83573Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45522Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36504Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43493Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487Sinun kanssasi
Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver36476
