Kusipäät ovat keksineet aukottoman todistusmallin. Mikä tahansa säätila on nykyään ihmisen syytä. Syökää paskanne ilmastohysteerikot ja mitatkaa kuinka suuri on hiilijalanjälkenne.
Pakkaset kuulemma ilmastonmuutokse syytä
FRHFXV
18213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Nyt nähty sään ääri-ilmiöiden raju lisääntyminen on selkeä osoitus ilmakehän olevan tuhoutumassa hyvin paljon ennakoitua paljon nopeammin. Maapallon elinkelpoisuus on tuhoutumassa muutamissa vuosikymmenissä, ihmisen toiminnasta aiheutuvan ilmastonmuutoksen takia. Suomen tulee olla keihään kärkenä edelläkävijä ja esimerkki, tässä taistelussa maapallon elinkelpoisuuden säilyttämiseksi lapsillemme.
Siinä yksi aivopesty peelo !
Late Lapista. SSSS Ry!
Mutta valitettavasti niin oikeassa.
Aivan totta. Ilmaston kylmeneminen on mitä selkein merkki ilmaston lämpenemisestä.
Ihmismassan moninkertaistuminen tulevina vuosikymmeninä tekee maailmastamme elinkelvottoman. Jotkut jaksavat hoilottaa lisääntymisestä ja maan täyttämisestä. Minkäänlaiset järkeenkäyvät todisteet ihmisten kanimaisen lisääntymisen aiheuttamista sekasorroista, nälkiintyneistä lapsista, kurjistuvista olosuhteista ei näiden, itse pulskasti voivien paasaajien pirtaan sovi.
Vuotta 2018 on nyt eletty vajaat kaksi kuukautta. Ihmiskunnan toiminnasta on tämän alkuvuoden aikana aiheuttanut 5,5 miljardin (5500miljoonan) tonnin kasvihuonekaasujen päästö maapallon ilmakehään. Joka ainoa sekunti melkein 1300 tonnia kaasuja!
ja mitäkö sille hiilidioksidille tapahtuu luonnossa? no kasvit yhteyttää sen supermyrkyksi nimeltä happi. mitä enemmän hiilidioksidia, sen paremmin kasvit kasvaa ja tuottaa happea. tämän tietää jokainen vaatekomeropuutarhurikin, joka keittää kiljua vain "lannoitteeksi":)
Tämän saman alkuvuoden 2018 aikana ihmisen toimesta maapallon metsiä on tuhoutunut 740'000 hehtaaria ja viljelyskelpoista maata menetetty 1'000'000 hehtaria. Maapallolle on syntynyt alkuvuoden aikana 1'700'000 hehtaaria uutta aavikkoa. Maapallon keuhkot ovat pahasti sairaat ja nykymenolla väistämättä tuhoutumassa.
Juu, ja tätä luontoa tuhoavaa lajia, ihmistä, jota siirtyy yhä lisääntyvällä nopeudella lämpimästä ilmanalasta tänne arktiselle seudulle meidän pitää suojella ja elättää olosuhteissa joissa energiaa kuluu jopa kymmenin kerroin enemmän kuin heidän kotoisilla leveyasteillaan ja siis päästötkin moninkertaistuvat tämän väestönsiirron seurauksena.
Eli paras ympäristöteko: Palauta pakolainen!
Samaan aikaan hiilidioksidia on muuten vain vapautunut 275 mrd tonnia, eli ihmisen toiminta on hyttysen pieru saharassa.
Maapallolla on tänään 825 miljoonaa aliravittua ihmistä joista pelkästään tämän kulumassa olevan vuorokauden aikana on jo kuollut nälkään 15500 ihmistä. Edes puhdasta juomakelpoista vettä ei ole 580 miljoonalla ihmisellä. Toisaalta maapallolla elää 1655 miljoonaa ylipainoista ihmistä joista sairaalloisen ylipainoisia on 700 miljoonaa. Kuka on se joka sanoo kenen elämä on toista arvokkaampi ja millä kriteereillä?
Suomalaiset eivät lisäänny vaan vähenevät joka vuosi. Siksi on keksitty että tänne pitää roudata muualta väkeä. Sitä agitoi sama porukka joka samaan hengenvetoon rääkyy ilmastonmuutoksesta ja ylikansoittumisesta.
Saatana miksei niiden muiden anneta vaan olla omassa massaan ja kuolla sinne. On se nähty, että vaikka kuinka niitä kuolisi, kokonaismäärä vain lisääntyy.
Mutta täällä vaan pitäisi ruokkia ne kun niiden omat kyvyt loppuu nussimiseen. No tappaa ne kyllä toisiaan osaa, mutta sitäkään eivät tee tarpeeksi.
Aloittajan väittämä on valheellinen.
Kortonkitehtaita lisää ja paljon. Liikakansoitus syy ihan kaikkeen.
Viimeisen+30+vuoden+aikana+vihreän+biomassan,+lehtien,+ruohon,+nurmen,+muun+kasvuston+määrä+on+kasvanut+peräti+14%:lla+ja+puumassan+määrä+ennätyksellistä+tasoa.+Maailma+on+nyt+vihreämpää+kuin+kertaakaan+sitten+keskiajan+lämpimän+jakson.+Jopa+Afrikka+vihertää+nyt+enemmän+kuin+1970-luvulla+vaikka+väkiluku+kolminkertaistunut.
Al Corekin voisi myydä saastuttavan ykstyissuihkukoneensa ja alkaa kulkeen typeriä saarnamatkojaan sähköjunilla tms.
Karvalakki vaan syvälle päähän miehellä ja puhumaan kun on niin helteistä, kun ilmasto lämpenee ja veden pinta nousee 7 metriä. Hah.
Maailman hiilidioksidi päästöt henkeä kohti , Wikipedia taulukko 1990-2003 , niin siitä näkee kuinka juuri kehittyvissä teollisuusmaissa päästöt ovat kaksin kertaistuneet, osassa jopa kolminkertaistuneet ja kun ottaa huomioon kuinka paljon väestö on kasvanut niissä maissa, niin ohan se hurjaa.
Kaikki kehitysapu on lopetettava kokonaan, luulisi sen ainakin hidastavan väestönkasvua.