Haaste

Huhuuu! Hiljaista täällä... Hyvä kysymys, mutta olet ilmeisesti tehnyt sen väärälle keskustelupalstalle.

Olen vain ollut siitä ihan varma aivan pienestä asti. Ja sitten myöhemmin, havaitsin että ei maailmassa olisi mitään järkeä jollei Jumala olisi olemassa.
Nuorena uskonnon opettajani tivasi meiltä, että jos se kerran on niin helppoa, että kun vaan sanooo uskovansa Jeesukseen, niin pelastuu, niin mitä siinä menettää jos niin sanoo.
Myöhemminn tulin ajatelleeksi tuhlaajapoikaa. Vanhempi veli pysyi uskollisena Isänsä talossa koko elämänsä ja kaikki mikä oli isän oli myös hänen aina. Juhlat järjestettiin tuhlaajapojalle kun hän saapui, mutta kaikki mikä oli isän oli myös vanhemman veljen.
Ajattelin myös että mitä menetän jos yritän elää puhdasta elämää lähellä Jumalaa. Havaitsin että en menetä mitään mikä on jonkin arvoista, päin vastoin elämäni rikastui huomattavasti.

Oletko koskaan rakastanut mitään? Jos olet, niin mistä tiedät rakastaneesi? Todista se minulle!

Siinäpä se. Oppikoulussa ollaan ja suurin opittava asia ei suinkaan ole tieto. Se taidettiin jo hanskata aikaisemmassa. Se miten jokin asia tulee tietoisuuteen ja sitä kautta kaikille tiedoksi, se on jo paljon vaikeampi juttu. Ja usko on tässä prosessissa merkittävä tekijä.

Ja sitten Jumalan kulmasta katsoen on tärkeää että se selviää meille itse kullekin kuinka valmiita olemmekaan sitoutumaan kun asiat mutkistuu. Ei jää mitään jälkipuheita. Ne on niitä uskon koetuksia.

Onni ei ole niin yksinkertainen juttu että saa lottopotin. Se on vieläkin yksinkertaisempi: Joka itsensä unohtaa, se itsensä löytää. Näin sanoi Jumalan Poika. Ja sinä olet myös Jumalan poika.

Minä vaan tiedän, tai sanoisinko väärinkäsittämisen välttämiseksi että asia on jotenkin läsnä minussa, että Joseph Smith oli Jumalan oikea profeetta ja tiedän myös sen että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko on se ainoa kirkko maan päällä jolla on Jumalan täysi valtakirja toimia.

Tämä ei mitenkään väheksy tai estä rehellisiä ihmisiä kaikkien uskontojen ja suuntausten parissa. Puhuin kirkosta Kristuksen luomana hallintojärjestelmänä.

Mulla on poika lähdössä kohta lähetystyöhön ja heti kohta jo kaksi poikaa lisää ja ymmärrän nyt uudella tavalla juurten ja oksien merkitystä. Ajattele sinäkin niitä. Sulla on hyvä vaimo ja lapset ja koko suku joka odottaa henkimaailmassa että alat toimia. Nämä juuret ja oksat. Kysypäs pääsi selvittyä Taivaan Isältä. Saatat löytää etsimäsi.

Siellä pellolla silloin. Et olisi saanut jänistää. Muista mitä Josephille tapahtui: "Juuri tämän suuren hädän hetkellä minä näin valopatsaan aivan pääni yläpuolella". Ehkä olisit nähnyt tai kuullutkin jotakin mutta silläkään ei ole niin suurta merkitystä kuin sillä että ymmärtää tai sanoisinko kokee oman merkityksensä ja arvonsa ja suhteensa Jumalaan. Jotenkin näin sen meni itselläni. Sinulle olisi hyväksi kokea oma arvosi Jumalan poikana ja ymmärtää Kristus Ainosyntyisenä Poikana ja sinun veljenäsi.

luku Alma 32. Se on mielestäni paras ohje totuuden löytämiseen. Tuon ryhmän vastaanottavaisuutta oli lisännyt heihin kohdistunut syrjintä ja köyhyys. Se oli saanut aikaan nöyryyttä. Totuuden löytämisen edellytys on vakavoituminen, nöyryys ja halu löytää totuus.

Kun luet esim. Alma 32 luvun, niin voit tuntea, että siinä puhutaan totta? Totuuden tunnun vaaliminen vie eteenpäin kuten ko. luvussa sanotaan. Se ei ole itsesuggestiota. OL 50. luku on toinen vihjeeni. Siinä rohkaistaan juuri tuohon totuuden vaalimiseen ja suggestioiden välttämiseen.

Petyttyäni mormonismiin ajattelin, että Jumalaa ei ole olemassa. Tai että ainakaan emme voi saada mitään tietoa siitä, onko vai ei.
Tutkin teosofiaa, buddhalaisuutta, islamia, kristinuskon legendoja, sekä katolisia että ortodoksisia, luin raamattua lähinnä siksi, että tarvitsin sitä työssä.
Työn takia jouduin ja joudun myös tutustumaan eri kulttuureihin ja ihmisten uskomuksiin ja arvoihin.
Olin valmis tyytymään siihen, että tähän asiaan ei tule koskaan selvyyttä suuntaan tai toiseen.
Rukoilin silti, vaikka en tiennyt kuuleeko kukaan koskaan missään ikinä. En ihan menettänyt toivoani, vaikka mormonismin suhteen sen menetinkin, koska en pystynyt millään keinoin saamaan ns. todistusta, vaikka se oli hartain toiveeni.
Sain armon joutua tutkimuksiin munasarjasyöpäepäilyjenn takia. Kolme kuukautta kesti, ennen kuin varmistui ettei minulla ollut syöpää. Valmistauduin jo kuolemaan, mietin miten lapset ja muut läheiset selviävät ja suostuin siihen, että kuolisin saamatta ainakaan eläessäni koskaan tietää, onko Jumala olemassa vai ei.

Minulle kävi kuin sille pajupillille, jonka pettynyt soittaja sanoi laulussa "huonon huiluni maahan heitin ja silloiin helisi huilu".
Jumala poimi minut. Olen hänen omansa nyt ja aina, en pelkää mitään.