Talvisodan aikaan maahantunkeutujia jäätyi kovissa pakkasissa mm. Raatteentien varteen niin, että niistä kertyi isoja pinoja. Onko nyt näkyvissä samaa ilmiöätä? Miten aiot toimia, jos näet tien varteen jäätyneen maahantunkeutujan?
Jäätyneitä maahantunkeutujia näkynyt?
jäätävääkeliätulossa
11192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Eipä ilmeisesti vielä ole.
Ensin aloittajavajakin pitäisi määritellä maahantunkeutuja
Nykyisin valtio kustantaa tulijoille lämpimät talvivaatteet ja asumuksen. Taistelijoita ei sovi nykyisin kohdella epätasa-arvoisesti, tai saa syytteen rasismista.
juu noon kirkon tiloissa lämmittelemässä ja sinä maksat?
En tiedä vielä, mutta toivon todellakin, että saataisiin tänne jokin pidempiaikainen ilmaston oikku missä hesan seutu ja kaikki muutkin matujen urbaanireservaatit joutuisivat kärvistelemään useamman kuukauden yli kolmenkymmenen pakkasasteen kourissa.
Kamelinpaskan pyörittäminen ja vuohennussinta menis niin kohmeiseksi, että kenties saatais sillä tämä rupusakki takas sinne mistä on tulleetkin pois valtion velkalastia kerryttämästä.
Taitaapi olla niin että jäätyneitä suomalaisia alkaa löytymään aina vaan enemmän. Matuille kyllä löytyy aina paikka missä on lämintä, saa vatsansa täyteen ruokaa ja terveydenhuollon ( jos vaikka iskee pikku nuha) ja SPR-tätit ovat aina valmiina lämmittämään vuodetta jos alkaa yöllä paleltamaan.
Ja poliitikot, etenkin vasurit, hurraavat sille jäätyneelle suomalaiselle: saatiinpa yksi kuluerä pois ja se raha ohjattua matuille.
Suomalaiset asunnottomat ulos Diakonissalaitoksen yömajasta?
https://www.youtube.com/watch?v=NXjFF_PQcyo
Juuri näin tulee käymään. Pian löydämme itsemme sieltä pinosta tien varrelta.
Karjalan "pakolaisia" kuljetettiin härkävaunuissa kaikki eivät edes päässeet istumaan.Lotat yrittivät parhaansa mukaan ruokkia nälkäisiä maamme kansalaisia.Nyt tänne saapuneet partalapset itkee joka h........n asiasta ja vaatii lisää diskorahaa kyllä on maailma mallillaan.
No ei mutta kantorepussa olleen pikkulapsen varpaat paleltuivat. tyydyttikö lopputulema avaajaa?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005577033.html
Nytten uutisoidaan, että kerjäläiset ovat lähteneet Romaniaan:
https://yle.fi/uutiset/3-10086837
Toivotaan, että tulee vielä ihan kunnon pakkaset. Säätieteilijä on löytänyt kylmän pisteen Helsingin kohdilta:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005578679.html