Mä olen ollut huomaavinani täälläkin sellasta ilmiötä, että Raamattua käytetään väärin. Perustellaan sillä sellasia asioita, joista siellä ei oikeasti puhuta mitenkään hyväksyvästi.
Esim. homot muka löytää Raamatusta kohtia, joista voisi päätellä, että homous on hyväksyttävää. Tai ateistit löytää kohtia, joilla ne perustelee Jumalan pahuutta. Ja paljon muuta sellaista.
Ihmiset hyvät... mä en väitä tuntevani Raamattua täydellisesti. Mä en aina ymmärrä Jumalan sanaa ihan oikein, erehdyksiä sattuu. Mutta miksi ihmeessä irrotellaan sellasia pätkiä ja yritetään niillä muutella Jumalan sanaa?
Uskokaa, että jos Raamatussa sanotaan että homous on synti, niin se myös on. Ei Jumalan mieli muutu miksikään, ei mikään kohta Raamatussa sano että kahden miehen välinen suhde olisi hyväksyttävä. Tai kahden naisen.
Tää homous on nyt vaan yksi juttu monen joukossa... Raamatulla yritetään perustella sitten jos jonkinlaista asiaa.
Lukekaa ihmiset enemmän kuin vain se yksi jae, niin selkiää ehkä paremmin mistä siinä kohdassa todella on kyse. Älkää muutelko Jumalan sanoja itsellenne sopivaan muotoon. Synti on synti, eikä siitä pääse mihinkään. Jumala on sama eilen, tänään, huomenna ja ikuisesti, hänestä on turha yrittää tehdä jotain mitä hän ei ole.
Toivotan teille antoisia lukuhetkiä Jumalan sanan parissa ja jos mahdollista, pyytäkää ja käyttäkää Pyhää Henkeä tulkkinanne. Silloin ei tule niin paljon väärinkäsityksiä. =)
Esim. homot muka löytää Raamatusta kohtia, joista voisi päätellä, että homous on hyväksyttävää. Tai ateistit löytää kohtia, joilla ne perustelee Jumalan pahuutta. Ja paljon muuta sellaista.
Ihmiset hyvät... mä en väitä tuntevani Raamattua täydellisesti. Mä en aina ymmärrä Jumalan sanaa ihan oikein, erehdyksiä sattuu. Mutta miksi ihmeessä irrotellaan sellasia pätkiä ja yritetään niillä muutella Jumalan sanaa?
Uskokaa, että jos Raamatussa sanotaan että homous on synti, niin se myös on. Ei Jumalan mieli muutu miksikään, ei mikään kohta Raamatussa sano että kahden miehen välinen suhde olisi hyväksyttävä. Tai kahden naisen.
Tää homous on nyt vaan yksi juttu monen joukossa... Raamatulla yritetään perustella sitten jos jonkinlaista asiaa.
Lukekaa ihmiset enemmän kuin vain se yksi jae, niin selkiää ehkä paremmin mistä siinä kohdassa todella on kyse. Älkää muutelko Jumalan sanoja itsellenne sopivaan muotoon. Synti on synti, eikä siitä pääse mihinkään. Jumala on sama eilen, tänään, huomenna ja ikuisesti, hänestä on turha yrittää tehdä jotain mitä hän ei ole.
Toivotan teille antoisia lukuhetkiä Jumalan sanan parissa ja jos mahdollista, pyytäkää ja käyttäkää Pyhää Henkeä tulkkinanne. Silloin ei tule niin paljon väärinkäsityksiä. =)
Vastaukset 28
Vanhimmat
"Raamatulla yritetään perustella sitten jos jonkinlaista asiaa. "
Niinhän teet itsekin. Miksi juuri sinun asioitasi saa perustella Raamatulla mutta joitakin toisia ei saa.
"Älkää muutelko Jumalan sanoja itsellenne sopivaan muotoon."
Mistä tiedät, että et itse muuttele?
"hänestä on turha yrittää tehdä jotain mitä hän ei ole."
Mistä tiedät, että et itse tee?
Ihmiset tulkitsevat tulkintoja täynnä olevaa kirjaa.
Vaikka Jumala olisikin sama aina, eilen, nyt ja ikuisesti niin maailma, ihmiset muuttuvat ja jopa kirjoitettu tekstikin saa uusia merkityksiä sekä sävyjä.Vai onko Jumala kirja, onko kirja Jumala?
Ketkäs tämän Ison Kirjan kirjoittivatkaan? Ettei vaan ihmiset...
Jos toinen kirjoittaa asiaa kiihkoilematta, niin kannattaa lukea, oppia ja omaksua :)
- Mistä tiedät, että et itse muuttele?
- Mistä tiedät, että et itse tee?
Näitä asioita täytyy itse kunkin muistaa miettiä joka päivä. Joskus tulee itsekin ajatuksissaan tuomittua lähimmäistä, vaikka tuli tehtyä samoja toilailuja itsekin aikaisemmin (ja tule yhä tehtyä, mutta tieten tahtoen tötöily on onneksi vähentynyt).
Uskossa olevan ei kannata tuomita uskotonta, kun tämä rypee synnissä. Jumala ei ole häntä puoleensa vetänyt, niin hän ei kertakaikkiaan voi mitään synnissä rypemiselleen. Jumalan asia on hoitaa tuomitseminen. Silti syntiä ei pidä hyväksyä, vaan rauhallisesti ja kasvatavassa hengessä mainita toverille, että hän ei tee oikein. Tätä mallia voi suoraan soveltaa kaikkiin uusiin nykyajan ilmiöihin.
Jota Jumala ei ole puoleensa vetänyt ja jolle hän ei ole Pyhää Henkeänsä avuksi antanut, on vaikea ymmärtää Jumalan sanaa ja Raamatun tekstiä. Kun teksti ei aukene niin se ei aukene, eikä silloin kannata ruveta vääntelemään tekstiä itselle mieluiseen muotoon.
Sä et tainnut tajuta lainkaan mun tekstiäni...
Raamatussa on muutama mainio esimerkki miten kannattaa toimia, jos yleisö on vähemmän vastaanottavainen. Puhdistaa pölyt jaloista ja jatkaa matkaa. Sovellettuna atk -pohjaiseen keskustelufoorumiin... kannattaa ennemmin jättää vastaamatta kuin jatkaa kinastelua. Menee vain itseltä hermot ja huonolla tuurilla myös autuus jos alkaa vääntämään rautalankaa. Sokeaa on huono taluttaa jos tämä ei halua alun perinkään liikkua mihinkään :-)
häpeäis taas sun juttujas.
Antti nyt on sellainen uhooja. Saisi hävetäkin yhtä sun toista.
että Rannanjärvi tajusi erittäin hyvin tekstisi. Sääli, että sinä et tajunnut hänen tekstiään.
Tajusin siitä yhtä ja toista. Kysymykset tulivat niistä joita en tajunnut.
Eli:
Kehotat ihmisiä lukemaan Raamattua. Väitätkö, että kaikki Raamatun lukijat löytävät kirjasta täsmälleen samat asiat. Jos eivät, millä perusteella joku voi väittää omia löydöksiään muiden vastaavia paremmiksi?
Jos nyt jotakin esimerkkiä ottaisi, niin Raamatussa sanotaan "kaikki on teille luvallista". Minkä takia se, joka tuota kohtaa haluaa soveltaa, on väärässä?
>"Jos nyt jotakin esimerkkiä ottaisi, niin Raamatussa sanotaan "kaikki on teille luvallista". Minkä takia se, joka tuota kohtaa haluaa soveltaa, on väärässä? "
No katsotaanpa, kertoisitko kuinka tuo kohta jatkuu? ja miksi et siteerannut kokonaista jaetta, vaan pelkästään sanat jotka sallivat kaiken, ehdoitta?
toimivat juuri noin.
Ottavat yhden sanan täältä ja toisen sieltä irrotettuna asiayhteydestään ja sitten melskaavat sen irrotetun kohdan kanssa niin että pärskeet lentävät.
Pidin tuota Rannanjärveä hieman fiksumpana. Mutta ihminen on näköjään edelleenkin erehtyväinen.
Eihän minun tosiaankaan pitäisi syyttää ei-uskovia siitä että he eivät ymmärrä Raamattua. Miten he voisivatkaan? Enhän sitä aina tajua minäkään. Ero onkin siinä, että joskus huomaa aivan selvästi jonkun haluavan käyttää jotakin kohtaa väärin, ts. tulkita sen omiin tarpeisiinsa, puolustelemaan omia tekoja. No, minäkö olen sitten oikea ihminen sanomaan, milloin Raamattua tulkitaan oikein, milloin väärin? Olen ja en ole.
Kun Raamattua lukee, sieltä löytää tiettyjä asioita, jotka ovat helpostikin ymmärrettävissä. Jopa uskomattomille. Toiset kohdat on vaikeampia tajuta. Pyhä Henki on mukana Raamatun luvussa, ja vain sen kautta voi olla varma ymmärtäneensä nämä vaikeat kohdat edes jotenkin sinne päin, kuin Jumala ne on tarkoittanutkin...
Mun pointtini on, ettei Raamatun luvusta tule mitään jos kaikki voivat sitä väännellä ja käännellä kuten tahtovat. Siinä on juju, josta täytyy pitää kiinni. Mitä siitä tulee jos kaikki lukevat Raamattua ja käsittävät sen eri tavalla, ja ovat kuitenkin oikeassa? Ei Jumala ole samasta asiasta montaa mieltä. Raamatussa on nähtävissä linja, eikä ole niin kamalan suuri homma tajuta milloin aletaan lähteä hakoteille.
Minä en tiedä kaikkea, mutta jotain kuitenkin. Ainakin kun kysyn Jumalalta. Niin kannattaisi tehdä aina kun Raamattua lukee.
"miksi et siteerannut kokonaista jaetta"
Tarkoitus oli vain kiinnittää huomio raamatunkohtaan, jonka oletin olevan yleisesti keskustelijoiden tiedossa. Itse asiassa näitä on kaksi:
- Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita.
- "Kaikki on luvallista", mutta ei kaikki ole hyödyksi; "kaikki on luvallista", mutta ei kaikki rakenna.
Niissä sanotaan, että kaikki on luvallista. Jos se ei ole oikea merkitys, kuinka pitkästi näiden jakeiden ympäriltä pitää ottaa mukaan, jotta oikea merkitys tulee esiin. Ja minkä kriteerin mukaan juuri niin paljon pitää ottaa?
Niin. Aina voi ja kannattaakin toverille mainita, jos tämä on mennyt jossain asiassa hakoteille. Ketään ei saa tahalleen jättää metsään eksyksiin, jos huomaa tämän poikenneen pois polulta. Itse asiassa se on lähes velvollisuus.
Viisas on sellainen ihminen joka tajuaa olevansa pöpelikössä eksyksissä, eikä jatka taistelua risukkoa vastaan. Vielä viisaampi tajuaa huutaa apua. Jos apu ei kelpaa, niin se ei ole auttajan vika.
Noinhan se asia on. Oikeassa olet.
Siu sulle! =)
"Ei Jumala ole samasta asiasta montaa mieltä."
Taas puhut vastoin parempaa tietoa. Raamatusta löytyy paljonkin kohtia, jotka osoittavat Raamatun Jumalan olevan milloin mitäkin mieltä samoista asioista.
esimerkkejä äläkä huido pelkästään ilmaan.
Suotavaa olisi lainata edes kokonaisia lauseita ja/tai jakeita. Kuitenkin asiasisältö huomioiden.
"Kaikki on luvallista."
tai
"Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita."
Minusta ensimmäinen lainaus ei kerro koko ajatusta. Koska ko. Raamatun paikka painottaa vastuullisuutta ja riippumattomuutta, niin on ne myös mainittava, jos väittää ajatuksen olevan Raamatusta.
Eli lainaa tekstiä sen verran että alkuperäisen lähteen alkuperäinen ajatus tulee lainauksestasi esille. Näin se toimii muidenkin lähteiden kohdalla.
että sinun yrityksesi oli yhtä turha kuin minun :) Kaikki kääntyy sinua vastaan... Mutta tsemppiä! Pidetään yllä Taivaan Isän Rakkautta :)
Miten niin kääntyy vastaan, jos joku kysyy? Keskustelee.
Niin no... tietenkin jos on nuppi täynnä enemmän muiden kuin omaa ajatusta. =)
"Pidetään yllä Taivaan Isän rakkautta" Kuullostaa hyvältä... kuinka rakastavaa onkaan huominen eräiden kiihkoilijoiden "hääaktio", kun ensimmäinen "häpeällinen" homo-, lesbopari tulee maistraatista. *hohhoijaa*
Noh,nyt keskustelu jonkun mielestä saattoi tietenkin harhautua kauas alkuperäisestä. Mutta enpävoinut olla ihmettelemättä.
sen huomaa, miten homous ottaa koville.
Kuinka sen huomaa?
Kuinka koville?
Kenellä homous ottaa koville?
Joopatijoo!
Sinulla.
Tyyliäsi keskustella. Niin rakentavaa ja kypsää!!!
on sitä taivaan isän rakkautta, mutta jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan niin se on väärin se. Sota siitä tulee kun rakkaus on väärässä ja kirja oikeassa.
Miten järkevää on perustaa maailmankuvaansa yhteen opukseen, joka kaiken hyvän lisäksi on skrivattu joskus kaaa-an sitten, hyvin erilaisena aikana hyvin erilaisten ihmisten toimesta.
No joo, näin on ollut ja näin on aina oleva...go waltari... Kai ihmisellä on kyky/tahto vähän kehittyä, perhapsi?
Kaikesta huolimatta tai juuri sen vuoksi,
"Let the metal rule the world!".
Tässä muutamia "syitä" noin niinkuin alkajaisiksi.
- Raamattu on niin väljästi kirjoitettu opus, että lähes jokainen löytää tekosilleen sieltäkin perusteen (vrt. piru lukee Raamattua).
- On hienoa osata siteerata ammoin kirjoitettua, monien arvostamaa teosta. Oh sitä sanojen ja fraasien säihkettä, siinä syntisempikin tuntee kirkastuvansa.
- Aikuinenkin ihminen syyllistyy yleisesti itsepetokseen. Vertaapas vaan kaikki "kaappijuopot" ja "vieraissakäyjät", muutamia vaan esimerkinomaisesti mainitakseni. Aikuinenkin ihminen toimii usein lapsenomaisesti sekoittaessaan faktan ja fiktion. Kuvitteleepi vielä, että jos sanoo olevansa synnitön niin sitten on sitä. Mielikuvitusmaailma ja todellisuus niinsanoakseni heittävät "häränpyllyä".
- Lähes kaikki ihmiset ovat "varkaita tilaisuuden tullen". Tällä tarkoitan sitä, että omaneduntavoittelu ja vallankahminta on yleisempää kuin edes sinä osaisit konsanaan kuvitellakaan. Jos tilaisuus tulee - voitko sinäkään kieltäytyä, jos vaan kiinnijäämisen riski tai ilmitulo näyttäisi minimaaliselta ja jos houkutus käy liian suureksi? Tällä en tarkoita suinkaan suoranaista varastamista, vaan jotakin johon liittyy "kielletyn hedelmän maku".
- Se jolla jo jotakin on haluaa aina vaan yhä enemmän.
Haluatko kuulla lisää....??
...raskaasti,jos joku uskiksia ja/tai raamattua haukkuu tai käyttää väärin...eihän sillä ole oikeasti mitään merkitystä...hupiahan tämä vain on
...sillä eihän jumalaa voi ihmisen sanat ja teot vahingoittaa,koska eihän olematonta voi haavoittaa !?! Peace (wo-)man !?!