S211 -07 automaatilaatikon öljynvaihtoväli

Monta mielipidettä olen kuullut/lukenut. Onko oikeata totuutta olemassakaan
kun mielipiteitä on niin monta?
Haluaisin autoni kulkevan mahdollisiman pitkään, eli loppuikäni, koska ajan vain 15-20tkm vuodessa. Väitteitä olen kuullut: 60tkm ja sitten ei enää, väärinkäsitys lienee siinä kun huolto-ohjelmassa sitä ei enää ole siitä eteenpäin. Joku painottaa huuhteluvaihdon tärkeyttä, kun muuten osa vanhasta öljystä ei vaihdu. Sitten on näitä jotka sanovat ettei sitä tarvitse vaihtaa kuin kerran, tähän en todellakaan usko kun eihän sellaista ikiliikkujaöljyä ole olemassakaan joka kestäisi esim. miljoona kilometriä. Mitä sanovat asiantuntijat kuten taksimiehet, mb-harrastajat ja korjaajat?
2150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No mersulla oli aikoinaan laatikot niin ettei sinne vaihdettu koko auton iänaikana öljyjä,mutta sinun autoon pitää vaihtaa joka vuosi kun kerran ajat tuonverran ja loppuikäsi ja mahdollisimman pitkään.Eli öljynvaihto joka vuosi mieli ajaa ja kauan.

Niinkin teki tuttavani joka on taksimies,että jokaisen noin 10000km-15000km kohdalla valutti laatikosta sen mitä lähti ja teki lisäyksen uudella öljyllä.

No eihän se printteri kuitenkaan kestänyt kun perän kanssa tuli ongelmat,sehän ei liity nyt asiaan mutta kuitenkin,ei ole sillä taksimiehellä enään mersuja pihalla näkynyt,merkki vaihtui edullisempaan johon tuntuu olevan nyt tyytyväinen.

Äänestä

järkikin jo sanoo että automaatin vaihteet vaihdat 60tkm välein eli 3 vuoden välein jos ajat 20 tonnia vuoteen. sitten se kestää lopun ikääsi se lodju. ihmiset on niin auktoriteettiuskoisia suomessa että jos ohjekirja sanoo että öljyt on ikuiset niin ihminen sen uskoo eikä käytä järkeään. kestäähän moottorinkin öljyt vaihtamatta 50tkm. ei se moottori siihen hajoa. se vain kuluu ennenaikaisesti. öljyvaihdot on halvin tapa taata että koneet kestää. nämä tiedot sait järkeä käyttävältä amatööriltä. siihen ei tarvita titteleitä että järkeä käyttää.

neuo 2: älä koskaan kytke vaihdetta pakki tai d-asentoon ennen kuin olet pysäyttänyt auton tyystin ja kokonaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


BOBCDI kirjoitti:

Monta mielipidettä olen kuullut/lukenut. Onko oikeata totuutta olemassakaan
kun mielipiteitä on niin monta?
Haluaisin autoni kulkevan mahdollisiman pitkään, eli loppuikäni, koska ajan vain 15-20tkm vuodessa. Väitteitä olen kuullut: 60tkm ja sitten ei enää, väärinkäsitys lienee siinä kun huolto-ohjelmassa sitä ei enää ole siitä eteenpäin. Joku painottaa huuhteluvaihdon tärkeyttä, kun muuten osa vanhasta öljystä ei vaihdu. Sitten on näitä jotka sanovat ettei sitä tarvitse vaihtaa kuin kerran, tähän en todellakaan usko kun eihän sellaista ikiliikkujaöljyä ole olemassakaan joka kestäisi esim. miljoona kilometriä. Mitä sanovat asiantuntijat kuten taksimiehet, mb-harrastajat ja korjaajat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu