Uusi tapa ottaa turvapaikanhakijoita

Emmekö voisi ottaa turvapaikanhakijoita suoraan lähtömaista? Heidän tulisi siellä jo hankkia asiallinen henkilötodistus ja osoittaa henkensä olevan uhattuna. Sen jälkeen heidät voitaisiin ottaa erilliselle pakolaisleirille, jossa opetellaan suomen kieltä ja kulttuuria. Heille osoitetaan jo etukäteen myös opiskelu- tai työpaikka. Ne, jotka eivät opiskele ahkerasti, eivät lähde tännepäinkään. Tuolla pakolaisleirillä olisi kuitenkin hyvät oltavat ja riittävästi ruokaa sekä lääkäri. Naisille annettaisiin ilmaiseksi ehkäisyhormooneja niin, etteivät he voi tulka raskaiksi, vaan saavat keskittyä opiskeluun. Leirillä jokaiselle annetaan vastuutehtäviä, jotka täytyy hoitaa. Sekä miehet että naiset laittavat ruokaa ja siivoavat. Jotkut pitävät leikkituokioita lapsille sillä aikaa, kun muut tekevät töitä. Töitä tehdäön myös perjantairukouksen aikaan, kuten Suomessakin, vaikka kyseessä olisivat muslimit. Kouluikäisille lapsille järjestetään opetusta suomen kielellä. Luterilainen kirkko voisi halutessaan järjestää paikalle kirkkotim ja papin, joita Suomessakin on joka kylässä ja kaupungissa.

Tämä tulisi paljon halvemmaksi kuin nykyinen systeemi, jossa kuka tahansa voi marssia Suomeen hotelliin asumaan. Lisäksi turvapaikanhakijat olisivat motivoituneita ja hieman kielitaitoisiakin jo ennen tänne tuloaan. Kaikilla olisi henkilöpaperit ja mahdolliset työ- ja koulutodistukset. Leirillä asuttaisiin noin vuoden ajan, minkä jälkeen seuraisi muutto Suomeen.

Suomessa heille osoitettaisiin asunto paikkakunnalta, joka kärsii muuttotappiosta. Muuttaminen maan sisällä, esimerkiksi Helsinkiin, on tehtävä omilla rahoilla, eli tuet katkeavat siihen. Yhdelle paikkakunnalle ei sijoiteta montaa perhettä, jottei syntyisi rinnakkaistodellisuuksia.

Perheenyhdistämisiä ei enää tehtäisi, sillä maahan tuotaisiin turvallisesti aina kokonainen perhe kerrallaan. Yhtäkään turvapaikanhakijaa ei otettaisi enää niin, että hän vain lampsii rajan yli omin päin, ilman kielitaitoa tai papereita.
17223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

mitä se autaa mihinkään

kehitysmaiden väestö lisääntyy 100 miljoonalla joka vuosi, kolmessa vuodessa länsi-euroopan väkimäärä.

Ja pakolaiset maksaa suomelle jo nyt n 5 miljardia euroa vuodessa eli mistä rahat

Äänestä
  • Voitaisiin tehdä niin, että pakolaisia otetaan vain maista, jotka ovat sitoutuneet hillitsemään väestönkasvua. Voisimme jopa osallistua ehisyvälineiden ja sterilisaatioiden kustannuksiin tietyillä alueilla.

    On totta, ettei perhesuunnittelu ole köyhimmissä maissa mahdollista. Usein se ei ole kaivattuakaan.

    Suomessa voitaisiin määritellä tarkat kiintiöt,esim. 500 pakolaista 2-3 vuoden aikana. Tästä pidettäisiin kiinni, jotta maahanmuuton aiheuttamat kustannukset pysyvät kontrollissa.

    Ap

    Äänestä

Kullä ne mamut tulee kalliiksi veronmaksajille. Nyt yksi karvakämmen tuomittiin linnaan.
Verorahoista maksettiin kulut asianajajille.Tämäki roikale tuli maksamaan kansalaisille noin 26000 euroa.

Äänestä

Ei Suomeen pidä ottaa lainkaan mamuja eikä matuja, koska se vain lisää pakolaisuutta, ei vaikuta pakolaisuuden syihin mitenkään ja jättää suurimman osan todellisista pakolaisista kokonaan ilman apua, kun kaikki resurssit kulutetaan "eliittipakolaisiin" kalliissa Suomessa. Lisäksi haitat omille kansalaisillemme ovat kestämättömiä.

Kaikki apu ja pakotteet pakolaisuuden ja väestöräjähdyksen torjumiseen on kohdistettava ongelmien suntysijoille, eikä ongelmien saa antaa levitä Suomeen!

Äänestä
  • Ehdottamassani mallissa turvapaikanhakijat sopeutettaisiin Suomeen osittain jo ennen tänne saapumistaan. Lisäksi heitä otettaisiin erittäin vähän, tuo 500 2-3 vuodessa. Tällä hetkellä paperittomina täällä olekelevat voitaisiin pakkopalauttaa saman tien ja Irakin suurlähetystö maksakoon heidän lentolippunsa. Mitään käteisrahaa ei lähtijöille enää annettaisi "palkinnoksi" siitä, että lähtevät omaan kotimaahansa.

    Turvapaikkojen myöntäminen ei tosiaan paranna tilannetta lähtömaissa, joten sinne täytyy järjestää apua ehkäisyasioissa sekä demokratian ja suvaitsevaisuuden opettamisessa. Mieltähän löytyy monta suvaitsevaista, jotka voivat opettaa arabimaissa rasismin vastaisuutta ja uskonnonvapautta, jolloin sodat siellä saadaan loppumaan.

    Ap

    Äänestä

  • Parhaiten tehoaa lähellä annettu apu. Siitä riittää monille. Siksi ei varoja pidä haaskata Suomessa eikä pitkäaikaisesti auttaa Suomessa ketään vierasmaalaista, sillä yhden auttaminen Suomessa on pois monelta!

    Muualla auttaminen ei vaaranna suomalaisten turvallisuutta!

    Äänestä

Ei ole hyvä idea. Tämä tarkoittaisi suomalaisen ja eurooppalaisen geeniperimän hidasta korvautumista vieraalla aineksella. Parempi on irtisanoutua kaikista pakolaissopimuksista, turvata rajat ja kriminalisoida luvaton maahantulo, lujat rangaistukset ihmissalakuljetuksesta ja laittomasti maassa olevien piilottelusta.

Äänestä

Kiva ehdotus! Ilmasilta vaan Afganistaniin ja saadaan nopeaan tahtiin tänne 200 tuhatta alkajaisiksi. Sitten sama systeemi vaikka Somaliaan, Irakiin ja Sudaniin. Saadaan nopeasti Suomen väkiluku tuonne 7 miljoonan pintaan.

Äänestä
  • Eikun päinvastoin, ilmasilta vain Suomesta poispäin! Se poistaa nopeasti kaikki maahanmuuton ongelmat Suomesta ja vapauttaa resurssimme parempaan käyttöön pakolaisuuden syiden, kuten väestöräjähdyksen poistamiseksi.

    Äänestä

  • Ei ehdottamieni 500 ihmisen tuomiseen tarvitse siltaa rakentaa. Se vasta tulisikin kalliiksi. ;-)

    AP

    Äänestä

  • Perusasiat_kuntoon kirjoitti:

    Ei ehdottamieni 500 ihmisen tuomiseen tarvitse siltaa rakentaa. Se vasta tulisikin kalliiksi. ;-)

    AP

    Mikä merkitys sillä on yhtään mihinkään. jos tänne otetaan 500 ta vaikka 5000 vuosittain? Tulijoita olisi miljoonia. Nyt täytyy vain tajuta, ettei liikakansoitusta ratkaista kehitysmaissa siirtämällä tätä väkeä Eurooppaan. Kehitysapu jäihin nykymuodossaan ja tälle väelle porttikielto Eurooppaan. Ainoa toimiva kehitysavun muoto liikakansoituksessa on kehitysapu ehkäisymenetelmien kauppaamisessa ja tarvittaessa vaikka vapaaehtoisten miesten ja naisten sterilisaatio. Pitäisi jo tajuta yksinkertainen totuus: Mitä enemmän kehitysmaaväkeä maahamme otetaan, sen enempi on tulossa!

    Äänestä

  • Suomi ja me suomalaiset emme tarvitse ainoatakaan uutta tulokasta näistä maista, joista väkeä on tänne laittomasti lampsinut.

    Täällä oleskelevia pitäisi palautella jo takaisin kiivaampaan tahtiin maihin joiden turvallisuustilanne kohtuullinen.

    On luotu käsittämätön oikeus oleskeluun myös ihmisille, jotka valehdelleet kertoessaan tarvitsevansa turvapaikkaa, tämä rapauttaa uskoa Suomen oikeuslaitokseen ja oikeusviranomaisiin yleensäkkin.

    Äänestä

  • Se on todellakin kummallista, että valehtelu ja rikokset pitää hyväksyä, kun se tapahtuu monikulttuuristen toimesta, vaikka niitä pidetään muutoin erittäin pahana. Myös suomalaisten pitää saada valehdella ja tehdä rikoksia, ja heitä on palkittava siitä asunnoilla, ilmaisella ruoalla, älykännyköillä, halvoilla ajokorteilla, ilmaisella koulutuksella johon ei tarvitse osallistua, töillä joita ei tatvitse tehdä, rajattomalla määrällä vaimoja ja jalkavaimoja, ilmaisilla kesäloma,atkoilla etelään jne. jne., koska ihmisarvo on jakamaton tasa-arvoisesti.

    Äänestä

Hiukan kertomallasi tavalla Suomeen on otettu kiintiöpakolaisia pakolaisleireiltä jo 1970-luvulta alkaen.

Äänestä

Mielestäni paras ratkaisu olisi perustaa laaja pakolaisvaltio Afrikan mantereelle ja antaa sinne apu, mikä on tarvis.Pakolaisvaltioon pääseminen edellyttäisi syntyvyyden säännöstelyä,opiskelua ja työntekoa pakolaisvaltiossar.EU:n heppujen olisi aika aloittaa neuvottelut afrikkalaisten valtioiden kanssa alueen ostosta.( Ennenkö kiinalaiset ostavat sieltä kaiken mahdollisen viljelykelpoisen maan).

Äänestä
  • Siitä tulisi todella rikas valtio, koska monikulttuurisuus on rikkautta. Se tuottaisi myös maailman parhaat ihmiset geenien monimuotoisuuden sekä yhtä monimuotoisen ja vilkkaan sukupuolien kanssakäymisen ansiosta. Syntyvää uutta, parastaihmisheimoa ja yhtä uljasta hyvinvointivaltiota voitaisiin tarkastella mielihyvällä koelaboratoriona, joka aivan konkreettisesti havainnollistaisi, miten monikulttuurisuus johtaa ihmiskunnan suurimpiin saavutuksiin. Kaikki eläisivät siellä onnellisina elämänsä loppuun asti, tekisivät kokoajan lisää moniavioisia lapsia, jotka jatkaisivat vanhempiensa viitoittamalla monimuotoisen lastentuotannon tiellä myös itse. Väestön jatkuvakasvu kuuluu oletusarvoisesti kestäväänkehitykseen, koska YK:n kestävänkehityksen 17 tavoitetta ei sisällä väestönkasvun rajoittamistoimia, vaan päinvastoin YK haluaa nopeasti lisääntyvien täyttävän myös kaikki muut maailman maat kuin vain omansa. Pakolaisvaltiossa toteutuisi suurin hyvä kuitenkin kaikkein nopeimmin ja lopulta kaikki kansat muualta maailmasta muuttaisivat hekin pakolaisvaltioon, koska maahanmuutto on niin hyvä asia. Kaikki olisivat tyytyväisiä ja kaikilla olisi kaikkea. Maailma hekumoisi yltäkylläisyydellä, kun mikään ei enää hillitsisi monikulttuurisuuden runsaudensarvia yhtymästä toisiinsa. Ihmiskunta olisi yhtä.

    Kun tämän kokeen olisi havaittu onnistuneen, niin voitaisiin lähettää suuri etäpesäke kerrallla eri puolille maailmaa, sillä mitä monikulttuurisempi ryhmä olisi, sitä nopeammin se täyttäisi uudenkin maan. Näin jatkaen lopulta Uusi Maailma peittäisi koko vanhan maailman alleen, joka on YK:n ja kaikkien suvaitsevaisten ihmisten yhteinen unelma, sillä ihmisarvo on jakamaton. Arvo pohja olisi oikea ja kokonaisuus ratkaisisi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Perusasiat_kuntoon kirjoitti:

Emmekö voisi ottaa turvapaikanhakijoita suoraan lähtömaista? Heidän tulisi siellä jo hankkia asiallinen henkilötodistus ja osoittaa henkensä olevan uhattuna. Sen jälkeen heidät voitaisiin ottaa erilliselle pakolaisleirille, jossa opetellaan suomen kieltä ja kulttuuria. Heille osoitetaan jo etukäteen myös opiskelu- tai työpaikka. Ne, jotka eivät opiskele ahkerasti, eivät lähde tännepäinkään. Tuolla pakolaisleirillä olisi kuitenkin hyvät oltavat ja riittävästi ruokaa sekä lääkäri. Naisille annettaisiin ilmaiseksi ehkäisyhormooneja niin, etteivät he voi tulka raskaiksi, vaan saavat keskittyä opiskeluun. Leirillä jokaiselle annetaan vastuutehtäviä, jotka täytyy hoitaa. Sekä miehet että naiset laittavat ruokaa ja siivoavat. Jotkut pitävät leikkituokioita lapsille sillä aikaa, kun muut tekevät töitä. Töitä tehdäön myös perjantairukouksen aikaan, kuten Suomessakin, vaikka kyseessä olisivat muslimit. Kouluikäisille lapsille järjestetään opetusta suomen kielellä. Luterilainen kirkko voisi halutessaan järjestää paikalle kirkkotim ja papin, joita Suomessakin on joka kylässä ja kaupungissa.

Tämä tulisi paljon halvemmaksi kuin nykyinen systeemi, jossa kuka tahansa voi marssia Suomeen hotelliin asumaan. Lisäksi turvapaikanhakijat olisivat motivoituneita ja hieman kielitaitoisiakin jo ennen tänne tuloaan. Kaikilla olisi henkilöpaperit ja mahdolliset työ- ja koulutodistukset. Leirillä asuttaisiin noin vuoden ajan, minkä jälkeen seuraisi muutto Suomeen.

Suomessa heille osoitettaisiin asunto paikkakunnalta, joka kärsii muuttotappiosta. Muuttaminen maan sisällä, esimerkiksi Helsinkiin, on tehtävä omilla rahoilla, eli tuet katkeavat siihen. Yhdelle paikkakunnalle ei sijoiteta montaa perhettä, jottei syntyisi rinnakkaistodellisuuksia.

Perheenyhdistämisiä ei enää tehtäisi, sillä maahan tuotaisiin turvallisesti aina kokonainen perhe kerrallaan. Yhtäkään turvapaikanhakijaa ei otettaisi enää niin, että hän vain lampsii rajan yli omin päin, ilman kielitaitoa tai papereita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu