Nolla taksiliikennettä,asiaksi rampataan käräjillä

Tästä lentokentästä soppa nousi vuonna 2011, kiehui yli aiheuttaen tuhansia itkuja ja miljoonien korvausmenetykset, imagon menetykse,t joille ei loppua näy..

TARK ltk 14.2.2018
-----
ote pöytäkirjasta
"3. Tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessaan Pyhäsalmen Lentokenttä Oy:n kohdalla maininnut, että "Tavoitteeksi asetettu taksi- ja reittiliikenne ei vieläkään toteutunut".

Pyhäsalmen Lentokenttä Oy on osakeyhtiö, jolla on yhtiöjärjestys. Sieltä ei voi poistaa asioita ilman, että lain edellyttämät päätökset ja muutokset tehdään. Vaikka taksiliikenteen käynnistäminen näinä vuosina ei ole realistista tältä paikalliselta kentältä, osakeyhtiön määritellyt tehtävät säilyvät. Yhtiö toteaa, että tällainen toiminta ei ole nykytilanteessa realistista.

Lentokenttäyhtiön hallitus on viimeisten vuosien aikana hoitanut yhtiön talouden nykytilanteen mukaiseen kuntoon. Kaikki Trafin edellyttämät korjaustyöt on tehty ja sähkölaskut on saatu minimiin. Vuokraustoiminta talvikaudeksi tuottaa jonkin verran tuloja. Todelliset nettomenot ovat olleet noin 5.900 euroa vuonna 2016, mikä tarkoittaa sitä summaa, joka ei esimerkiksi vuokrina palaudu kaupungin talouteen.

Vuonna 2016 aloitettiin AIR PARK -projektin suunnittelu, jota Lentokenttäyhtiön hallitus on tukenut. Tarvittavat selvitykset tehdään kaupungin toimesta. Kunnossapidetty lentokenttä mahdollistaa tällaisen projektin selvittämismahdollisuudet.

Lentokenttäyhtiö on hoitanut osakeyhtiölain ja kaupungin ohjeiden mukaisesti yhtiön taloutta, omaisuutta ja asiallista julkisuuskuvaa."-

http://dynasty2.pyhajarvi.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetings&id=9815
14280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ajatella, Pyhäjärven nk. paras kuntalaisten asioiden luottohenkilö, eikä saanut lentokentästä muuta nostetta unelmileen, kuin käräjöintejä. No, ei sitä onnistu, kun jäi liikaa paineita taivaan tuuliin liuenneiden lupaustensa takia, plops plops puhkesivat yksi toisensa jälkeen suuret unelmat; laguna konsortio, monta vaalikautta pölhöille puhutuista näkymistä ja nyt sitten ollaan nolla tuloksella messevästi mukana, höh! Vieläkin hyvät työt tekemättä kuntalaisten hyväksi, kansainväliset ja kotimaiset elinkeinot hyytyneenä tekemättömien töiden listassa. Mitäpä on seuraavaksi katteena maakuntamallin ehdokkaalla?

1Äänestä

Onneksi pron punaiset ei ole tehnyt mitään virhettä.

Äänestä

Mistä tuon tietää vielä, niin lyhyttä vuosimäärää on proon mukana olo Pyhäjärven kunnallispoliitiikassa. Jahka istuvat päättäjinä yli 30 vuotta, niin eiköhän listassa ole jo miinusta, plussan lisäksi?
Toista on kestokokemuksesta paisuneiden puolueiden ykkösmiehistöllä..huh huh heillä on mistä muistella, on turkasen tyhjänjauhamiseen tuhlattuja vuosikymmeniä.
Säälittävää säätöä ja isolla porukalla.

Äänestä
  • Heh, proon portfoliossa kun ei ole muuta kuin järjetön määrä valituksia valittamisen ilosta joihin väsyneenä hallintojohtajakin otti lopputilin, turhia tilintarkastuksia ja laittomia esityksiä selänteestä eroamiseksi joten mistä se plussa nyt löytyi? Lopputulos rivit hajalla ja laidan yli kipatut katkerat varamies proot myötäilijöineen istuu somessa itkemässä huutaen puskista maailman pahuutta mistä esimerkkinä tämäkin avaus ja lisää tulee.

    Äänestä

Pidätkö päivin päivistä päiviin vaalien muistoa yllä, jolloin oli varma tieto siitä, että sisäpiirin toivein valmistelu oli mielenmukaista, laintulkinta mielinkielin, ja loppusiivous tolulla.

Äänestä
  • Lukekaa prof Viljasen lausunto Selänne-lehdestä.
    Muistaakseni yli vuoden kaupunginhallituksen jumittama asia on ollut. Tietysti niin, että proota haukuskellen ja mummoja kahvipaketeilla hyysäten saatiin vaalitulos . Yli vaalien saatiin asia pimitettyä ja nyt vasta seuraavan vuoden 2018 puolella kihlakunnansyyttäjä laittaa asian vireille. Kuka tekee, mitä tekee, kenen hyväksi, ketä vastaan?

    Äänestä

  • hyvätovatveljet kirjoitti:

    Lukekaa prof Viljasen lausunto Selänne-lehdestä.
    Muistaakseni yli vuoden kaupunginhallituksen jumittama asia on ollut. Tietysti niin, että proota haukuskellen ja mummoja kahvipaketeilla hyysäten saatiin vaalitulos . Yli vaalien saatiin asia pimitettyä ja nyt vasta seuraavan vuoden 2018 puolella kihlakunnansyyttäjä laittaa asian vireille. Kuka tekee, mitä tekee, kenen hyväksi, ketä vastaan?

    On luettu monta!Lausunnossa KOROSTETAAN että Pyhäjärven tapaukseen ei oteta kantaa ja KOROSTETAAN että Kittilän tapaus on TÄYSIN POIKKEUKSELLINEN Suomessa!

    Äänestä

  • ainut.laatuinen.Kittilä kirjoitti:

    On luettu monta!Lausunnossa KOROSTETAAN että Pyhäjärven tapaukseen ei oteta kantaa ja KOROSTETAAN että Kittilän tapaus on TÄYSIN POIKKEUKSELLINEN Suomessa!

    Eikö tuo ole jo epätoivoista?

    Äänestä

Kekusta, vasemmisto, demarit ja joskus silloin kokoomuskin, olivat kunnan päättäjien riveissä yliedustettuina, ja mikä lopputulos!
Ei juurikaan mitään, kaivoksen takoessa leipää ja hyvinvointia, kokemusta voideltiin hyvissä tarjoiluissa ja kättä päälle-sopien; kun tuet tätä, minä tuen tuota..

Semmottii kättäpäälle tukinäyttöjä ovat mm. nämä,
-talostellaan ja ollaan kehittävinään
-muutama kunnan / ja kaupunginjohtaja taipaleelle
-jokunen elinkeinoasiamies samoin
-lentokenttä
-jäähalli
-laguunan vöyhötys
-täydenkuun tanssifestarit
-lonkerofestarit
-napakunnat
-selänne jne
-yksi aina edusmiesykkösenä tolskasi miten tolskaa

Ihan jokaisesta aikapoikien-ja tyttöjen saunaseurueen saippuakuplsita ja sopuluista ei tullut kultaa kirnuavia tulonlähteitä, ei ainakaan Pyhäjärven veronmaksajille, ei ihan kaikille, vai mitä?

Äänestä

Kun paljastuu totuus ja tuskaa tuottaa,
sitä valhehin käy älä korjaamaan.
Mieti tarkkaan, voitko sanaan sä luottaa
sen, josta totuus nyt julkaistaan.
Säästä voimas sä virheiden korjaamiseen,
älä tuhlaile niitä näin haukkumiseen.
Kas totuus, se siitähän tunnetaan,
että pala se ei - edes tulessakaan.

On peili nyt parahin kumppani,
siks katseesi siihen käännä.
Se suora ja rehti on tuomari,
eikä totuutta toiseksi väännä.
Myönnä pois, teit virheitä aiemmin
etkä muistanut aatella laskua,
joka kuitenkin lankeaa myöhemmin
suureen ääneen vaatien maksua.

Meistä virheitä tekee jokainen,
toimii niinkuin on voimien määrä.
Mutta totuuden jatkuva kieltäminen
on korjauskeino väärä.
Sinä vastaanota nyt syyllisyys
ja nöyränä seuraukset kanna.
Myönnä itsesi pienuus ja vähäisyys,
sitten itselles anteeksi anna

Äänestä

Ja haistakaamme kurjat lokin perse!!

Äänestä

Muutosehdotus yhtiöjärjestykseen:
"Yhtiön päätoimialoina ovat yksityisen lentoharrastustoiminnan edellyttämän infrastruktuurin rahoittaminen ja yhtiön hallitseman lentokentän yhteyteen rakentunutta Air Park -asutuskantaa palvelevan infrastruktuurin ylläpitäminen. Yhtiön päätoimialoja tukevana toimintana suoritetaan toiminnan todellisten kustannusten kattamiseksi rahoituksen hankintaa yhtiön kotipaikkakunnan verovaroista samalla kun kaupunkikonsernin tytäryhtiönä hyödynnetään kaupunkikonsernin viranhaltijoiden työpanosta ja muita resursseja mahdollisimman paljon. Yhtiö voi myös vuokrata hallitsemiaan rakennuksia ja rakennelmia ja periä niistä nimellistä vuokraa, jollei vuokralainen suorita suupuheina sovittuja talkootöitä (niin sanottua taksvärkkiä)."

Äänestä
  • Ne, jotka jatkuvasti itkevät, valittavat ja haukkuvat, ovat tekemässä Pyhäjärvestä säälittävän kurjaa paikkaa.. Eivätkö itse huomaa , mitä ovat tekemässä ja jo nyt ovat saaneet aikaiseksi. Mitä vielä. Verhoutuvat "Pyhäjärven etu" -nimiseen viittaan. Älkää uskoko. . Ulkomuoto pettää, Sanat ovat vain sanoja. Teot ovat toista maata. Taistelevat omaa paikkaansa vastaan. Edelläkerrottu näyttää toteutuneen ja varsin pitkälle.

    Äänestä

  • Kurjimukset kirjoitti:

    Ne, jotka jatkuvasti itkevät, valittavat ja haukkuvat, ovat tekemässä Pyhäjärvestä säälittävän kurjaa paikkaa.. Eivätkö itse huomaa , mitä ovat tekemässä ja jo nyt ovat saaneet aikaiseksi. Mitä vielä. Verhoutuvat "Pyhäjärven etu" -nimiseen viittaan. Älkää uskoko. . Ulkomuoto pettää, Sanat ovat vain sanoja. Teot ovat toista maata. Taistelevat omaa paikkaansa vastaan. Edelläkerrottu näyttää toteutuneen ja varsin pitkälle.

    Sitähän teen minnäin, itken, haukun, valitan, lisäksi selitän mustan valkeaksi, pidän omaa peliäni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pelkkiä.laskuja kirjoitti:

Tästä lentokentästä soppa nousi vuonna 2011, kiehui yli aiheuttaen tuhansia itkuja ja miljoonien korvausmenetykset, imagon menetykse,t joille ei loppua näy..

TARK ltk 14.2.2018
-----
ote pöytäkirjasta
"3. Tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessaan Pyhäsalmen Lentokenttä Oy:n kohdalla maininnut, että "Tavoitteeksi asetettu taksi- ja reittiliikenne ei vieläkään toteutunut".

Pyhäsalmen Lentokenttä Oy on osakeyhtiö, jolla on yhtiöjärjestys. Sieltä ei voi poistaa asioita ilman, että lain edellyttämät päätökset ja muutokset tehdään. Vaikka taksiliikenteen käynnistäminen näinä vuosina ei ole realistista tältä paikalliselta kentältä, osakeyhtiön määritellyt tehtävät säilyvät. Yhtiö toteaa, että tällainen toiminta ei ole nykytilanteessa realistista.

Lentokenttäyhtiön hallitus on viimeisten vuosien aikana hoitanut yhtiön talouden nykytilanteen mukaiseen kuntoon. Kaikki Trafin edellyttämät korjaustyöt on tehty ja sähkölaskut on saatu minimiin. Vuokraustoiminta talvikaudeksi tuottaa jonkin verran tuloja. Todelliset nettomenot ovat olleet noin 5.900 euroa vuonna 2016, mikä tarkoittaa sitä summaa, joka ei esimerkiksi vuokrina palaudu kaupungin talouteen.

Vuonna 2016 aloitettiin AIR PARK -projektin suunnittelu, jota Lentokenttäyhtiön hallitus on tukenut. Tarvittavat selvitykset tehdään kaupungin toimesta. Kunnossapidetty lentokenttä mahdollistaa tällaisen projektin selvittämismahdollisuudet.

Lentokenttäyhtiö on hoitanut osakeyhtiölain ja kaupungin ohjeiden mukaisesti yhtiön taloutta, omaisuutta ja asiallista julkisuuskuvaa."-

http://dynasty2.pyhajarvi.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetings&id=9815

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu