Suomen menestys heikko olumppialaisissa. Ja miksi

Sitä voi miettiä ja niistä lähtökohdista, miksi Ruotsi ja Norja ovat paljon enemmän mitallitilstoissa Suomea edellä Etelä-Korean olumppialaisissa. Suomikin olisi kaikissa lajeissa lähtökohdiltaan naapurimaiden tasolla, jos täällä Suomesa ymmärrettaisiin, että maailmanmestaruuskisoissa ja olumppialaisissa menestytään vain että urheiluun keskitytään ammatitaitoisesti, siis että huippu-urheilu, vaikka kestää lyhyenaikaa on ammatti. Siitä pitää maksaa kunnon palkkaa. Huippu-urheilu on ammatti. Jos halutaan odottaa menestystä, niin huipu-urheilijalle pitää maksaa, että voi harjoitella, hankkia kunnon urheiluvälineet ja kekittyä päätoimisesti huippu-urheiluun. Jos siinä välissä pitäisi hoitaa opiskelut, perheasiat ja miettiä avustuksia ja apurahoja, niin miten siinä keskityt, että olisit iskussa MM- kisoissa tai olumppialaisissa.

Vaikka Suomen tavoite näissä talviolummpialaisissa saavutettaisiin, mikä on aika epätodennäköistä Suomen aikaisempiin saavutuksiin olumppialaisissa. Mustikka sopalla tai kaurapuurolla ei enää menestytä kuten Siirin aikaan, vaikka välillä metsään hiihdettiin, mutta menestyksellä kuitenkin.

Ruotsi ja Norja karkaavat Suomesta ja kauas, se on jo nähty talviurheilulajeissa huipputasolla.

Huippu-urheilu monissakin Euroopanmaissa on mielletty ammatiksi. Jos Suomessa siihen suhtaudutaan harrastusmielessä, niin menesystä on turha odottaa, silloin kun olymppialaiset ovat ovella kolkuttamassa.

"vallu veeti"
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


valluveeti kirjoitti:

Sitä voi miettiä ja niistä lähtökohdista, miksi Ruotsi ja Norja ovat paljon enemmän mitallitilstoissa Suomea edellä Etelä-Korean olumppialaisissa. Suomikin olisi kaikissa lajeissa lähtökohdiltaan naapurimaiden tasolla, jos täällä Suomesa ymmärrettaisiin, että maailmanmestaruuskisoissa ja olumppialaisissa menestytään vain että urheiluun keskitytään ammatitaitoisesti, siis että huippu-urheilu, vaikka kestää lyhyenaikaa on ammatti. Siitä pitää maksaa kunnon palkkaa. Huippu-urheilu on ammatti. Jos halutaan odottaa menestystä, niin huipu-urheilijalle pitää maksaa, että voi harjoitella, hankkia kunnon urheiluvälineet ja kekittyä päätoimisesti huippu-urheiluun. Jos siinä välissä pitäisi hoitaa opiskelut, perheasiat ja miettiä avustuksia ja apurahoja, niin miten siinä keskityt, että olisit iskussa MM- kisoissa tai olumppialaisissa.

Vaikka Suomen tavoite näissä talviolummpialaisissa saavutettaisiin, mikä on aika epätodennäköistä Suomen aikaisempiin saavutuksiin olumppialaisissa. Mustikka sopalla tai kaurapuurolla ei enää menestytä kuten Siirin aikaan, vaikka välillä metsään hiihdettiin, mutta menestyksellä kuitenkin.

Ruotsi ja Norja karkaavat Suomesta ja kauas, se on jo nähty talviurheilulajeissa huipputasolla.

Huippu-urheilu monissakin Euroopanmaissa on mielletty ammatiksi. Jos Suomessa siihen suhtaudutaan harrastusmielessä, niin menesystä on turha odottaa, silloin kun olymppialaiset ovat ovella kolkuttamassa.

"vallu veeti"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu