Onko Suvi Linden Jori Lasosen virkasisko?

Häkämies järjesti Kemira-kaupat. Yara on jäänyt kiinni useista samanaikaisista lahjomisista ympäri maailmaa. Suomessa lahjonnan mahdollisuutta ei ole edes tutkittu. Miksi?

Häkämies, Katainen ja Vapaavuori järjestivät Caruna-kaupat, minkä vuoksi kansa ja valtio tulevat menettämään miljardeja tulevina vuosikymmeninä.

Häkämies järjesti v. 2011 Fortumin hallitukseen saksalaisen energiateollisuuden suuromistajan ja konsultin, Binzelin. Tämä on junaillut kauppoja joissa yli 4 miljardia veronmaksajien rahaa käytetään saksalaisen vanhentuneen ja markkinoilta pian katoavan energiatuotannon ostoon. Hanke on Suomen kansan kannalta yhtä järjetön kuin Caruna-kauppa, koska siinäkin on tarkoitus huijata kansalta miljardeja muun maailman veronkiertäjille.

Multimiljonääri-sijoittajat Kokoomusjohdossa ovat itse vaikuttaneet sijoittajille räätälöityihin veronkiertolakeihin. Vuonna 2016 kokoomuslainen presidentti hyväksyi hallintarekisterilain, joka vielä edellisenä vuonna tyrmätiin koska Stubb valehteli, ja koska sen todettiin edistävän suursijoittajien veronkiertoa.

Patrian toiminnan ympärille on rakennettu useita yksityisiä yhtiöitä. Niillä ohjataan Patrian tekemiä valtiolle kuuluvia voittoja yksityisiin taskuihin. Noita yhtiöitä omistavat Kokoomuksen isokenkäiset, joilla on valta päättää Patrian toiminnasta.

Surmatyö Ugandassa viittaa juuri Kokoomusjohtoon. Linden oli tapahtumien keskiössä ja tiettävästi omistaa Patriaa loisivia yhtiöitä. Koska liikemies toimi Patrian ja siihen kytkettyjen pienten yhtiöiden kauppamiehenä, täytyi hänen olla perillä kuviosta miten tietty poliittinen eliitti huijaa Patrian tuottamat voitot itselleen.

Lindenin tarvitsi vain juhlia liikemiesystävänsä kanssa ja huolehtia siitä että tappava annos huumeita päätyi hänen elimisöönsä.

Tapaus vahvistaa jo muutoinkin lähes varmaa epäilyä, että Imatran lehtinaiset penkoivat Kokoomuksen valtaisaksi paisunutta rikollisuutta, ja tiesivät liikaa.
7162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Patrian konsernirakenne...

https://www.patria.fi/fi/patria/konsernirakenne

Mitä tekevät Millog Oy ja NAMMO AS, ....noin todellisuudessa?

Ketkä muut niitä omistavat kuin Linden?

Paljonko nuo firmat ovat saaneet valtion avustusta vuosien varrella? Paljonko niiden kautta on myyty korruption kautta sotateknolgiaa aluille minne Suomi ei saisi aseita myydä?

Mitä tapahtuu niille ulkopuolisille jotka pääsevät perille näistä bisneksistä ja ehkä ryhtyvät kiristämään ,tai uhkaavat julkistaa tietonsa?

Äänestä

Aika moni on valmis tappamaan jos sillä voi estää sen, ettei rikollinen miljoonabisnes muutu yli 10 vuoden vankeustuomioksi. Paljon vähemmästäkin ihmisiä tapetaan.

Äänestä

On tapauksilla eroakin. Lindenin kohdalla kyse oli oman ja ystävien bisnesten turvaamisesta. Jori Lasonen kirsitettiin surmaamaan liikaa tienneet lehtinaiset ja poliitikko. Hänen kohdallaan kyse oli siitä, tappaako, vaiko tulla tapetuksi?

Äänestä

Tapuksissa on se yhtäläisyys, että surmatut olivat uhka Kokoomusen laajan korrupiton paljastumiselle.

Äänestä

tutkia Lindenin touhuja tarkemmin.

Äänestä

oli kiire julistaa Linden syyttömäksi ja miksi Orpo on kadonnut julkisuudesta?

Äänestä
  • Vakuutuskuorilla veroja kiertävä lestakyrpä suojelee rosvokavereitaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Totuus-löytyy-faktoista kirjoitti:

Häkämies järjesti Kemira-kaupat. Yara on jäänyt kiinni useista samanaikaisista lahjomisista ympäri maailmaa. Suomessa lahjonnan mahdollisuutta ei ole edes tutkittu. Miksi?

Häkämies, Katainen ja Vapaavuori järjestivät Caruna-kaupat, minkä vuoksi kansa ja valtio tulevat menettämään miljardeja tulevina vuosikymmeninä.

Häkämies järjesti v. 2011 Fortumin hallitukseen saksalaisen energiateollisuuden suuromistajan ja konsultin, Binzelin. Tämä on junaillut kauppoja joissa yli 4 miljardia veronmaksajien rahaa käytetään saksalaisen vanhentuneen ja markkinoilta pian katoavan energiatuotannon ostoon. Hanke on Suomen kansan kannalta yhtä järjetön kuin Caruna-kauppa, koska siinäkin on tarkoitus huijata kansalta miljardeja muun maailman veronkiertäjille.

Multimiljonääri-sijoittajat Kokoomusjohdossa ovat itse vaikuttaneet sijoittajille räätälöityihin veronkiertolakeihin. Vuonna 2016 kokoomuslainen presidentti hyväksyi hallintarekisterilain, joka vielä edellisenä vuonna tyrmätiin koska Stubb valehteli, ja koska sen todettiin edistävän suursijoittajien veronkiertoa.

Patrian toiminnan ympärille on rakennettu useita yksityisiä yhtiöitä. Niillä ohjataan Patrian tekemiä valtiolle kuuluvia voittoja yksityisiin taskuihin. Noita yhtiöitä omistavat Kokoomuksen isokenkäiset, joilla on valta päättää Patrian toiminnasta.

Surmatyö Ugandassa viittaa juuri Kokoomusjohtoon. Linden oli tapahtumien keskiössä ja tiettävästi omistaa Patriaa loisivia yhtiöitä. Koska liikemies toimi Patrian ja siihen kytkettyjen pienten yhtiöiden kauppamiehenä, täytyi hänen olla perillä kuviosta miten tietty poliittinen eliitti huijaa Patrian tuottamat voitot itselleen.

Lindenin tarvitsi vain juhlia liikemiesystävänsä kanssa ja huolehtia siitä että tappava annos huumeita päätyi hänen elimisöönsä.

Tapaus vahvistaa jo muutoinkin lähes varmaa epäilyä, että Imatran lehtinaiset penkoivat Kokoomuksen valtaisaksi paisunutta rikollisuutta, ja tiesivät liikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu