pitäisi rakentaa ihan omille alueilleen,kyllä niistä sen verran on harmia muulle asutukselle. Minkä takia ne sullotaan täyteen sekopäitä,jotka eivät välitä mistään säännöistä tai muiden asumisrauhasta ?
VVA:n
asunnot
151119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Niin tarkoitat varmaan VAVia. Aikoinaanhan maailmalla oli se tapa kaavoittaa, että tehtiin erikseen "Westendit" rikkaille ja sitten "Harlemit" köyhille. Siitä on vuosikymmenien ajalta ainoastaan huonoja kokemuksia. Kun köyhien lapset kasvavat ainoastaan rikollisten ja deekujen seassa, heiltä jää mallit paremmasta pois ja alkaa kierre. Rikkaat muuttavat muurien taakse piiloon "pahalta maailmalta" ja köyhien alueet slummiutuvat, koska sinne ei saada edes palveluita kun ei köyhien alueella ole tuottavaa pitää bisnestä.
Nykyinen lähiöteoria lähtee siitä tosiseikasta että slummiutuminen ja sosiaalinen syrjäytyminen torjutaan parhaiten siten että erilaiset ihmiset asuvat sekaisin. Samalla alueella kun on niitä rikkaitakin, niin palveluita, bisnestä ja onnellista mallia riittää köyhillekin jne. Tämä on toistaiseksi osoittautunut lukuisissa tutkimuksissa paremmaksi tavaksi ennaltaehkäistä syrjäytymisongelmia ja siihen nykyinen kaupunkikaavoitus perustuu lähes täysin.
Jos nämä "sekopäät" kuten heitä kutsut, eivät noudata "sääntöjä" ja "välitä muiden asumisrauhasta", on aina olemassa poliisi ja lakitupa sinua palvelemassa jos vain olet älynnyt niitä hyväksesi käyttää. On kaikkien etu että tajuat käyttää näitä verovaroin tuotettuja palveluja.
Kysyit vielä miksi ne asunnot tungetaan täyteen ongelmatapauksia. Se johtuu siitä yksinkertaisesta tosiseikasta että laki määrää sosiaalipalvelut myös ongelmaihmisille, eli heillekin tulee koti löytää ja kaupunki/sosiaalitoimisto hoitaa sen halvimmalla mahdollisella tavalla sinunkin verorahojasi säästellen, eli he siis majoitetaan näihin halpoihin kaupungin vuokrakämppiin, sen sijaan että heille järjestettäisiin verovaroin jotain kalliimpia asuinmuotoja. Jos laki ei miellytä, ota yhteys äänestämääsi kansanedustajaan, tai ryhdy itse kansanedustajaksi ja tee lakialoite asiantilan muuttamiseksi. Demokratiassa voit aina yrittää vaikuttaa, mikäli löydät riittävästi ihmisiä jotka ovat kanssasi samaa mieltä.
päätellen olla juuri näitä muista piittaamattomia häiriköitä,jotka elävät omien "sääntöjensä" mukaan. Onhan se helppoa elämää,kun ei tarvitse aamulla lähteä töihin hyvin juhlitun yön jälkeen,vaan saa jäädä nukkumaan ja keräämään taas voimia seuraavan päivän möykkäämiseen. Hyvin on kyllä päättäjät ajaneet sinun asiaasi,koska asut ja elät jopa leveämmin,kuin ne jotka maksavat asumisensa itse.
Kokeilepa joskus miltä tuntuu herätä aamulla parin tunnin unien jälkeen töihin,kun naapurit ovat sinua valvottaneet....
Poliiseilla on muutakin tekemistä,kuin tulla opettamaan muiden huomioon ottamista,eikä siitä mitään hyötyä ole,koska meteli jatkuu samana poliisien lähdettyä.
Nykyinen tapa laittaa sikailijat asumaan normaalisti elävien ihmisten joukkoon on huono,koska se nimenomaan slummiuttaa jopa sellaiset alueet,jotka ei muuten slummiutuisi.
Ei tainnut luetun ymmärryksesi olla paras puolesi koulussa. Kerroin vain mihin moderni lähiöteoria perustuu, en muuta. Hae itse vaikka aihetta käsittelevää kirjallisuutta kirjastosta (ilmainen palvelu sinullekin), tai kokeile herra googlea:
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=lähiöteoria&btnG=Google-haku&meta=
Älä ota kaikkea aina henkilökohtaisesti, tutustu itse lähiöteorian käsitteisiin ja periaatteisiin niin ymmärrät mistä on kyse. Kyse ei ole "välinpitämättömistä naapureista" vaan kansainvälisen tutkimustyön tuloksesta jonkamukaan yhdyskuntakaavoitukset nykyään tehdään.
tutkimuksia siinä tarvitaan,jos jossain asuu spurguja ja narkkareita,ei siellä ole kenenkään hyvä asua,ei edes lähistöllä.
Käy sääliksi heitä, jotka yrittävät keskustella jostain aiheesta tällä palstalla järkevästi ja perustellen.
Ei kai kukaan välttämättä haluakaan asua spurgun tai narkkarin naapurissa (mikäli kyseessä on häiritsevä tapaus), mutta enemmän ongelmia syntyy, jos eri yhteiskuntaluokat tai (sosiaali)ryhmät eristetään omille alueilleen. Ghettoutumisesta ja rikkaiden aidatuista alueista ja yhteiskunnista, joissa näin toimitaan, löytää esimerkkejä ympäri maailmaa. Eivätkä nuo esimerkit ole järin rohkaisevia.
asua sellaisessa talossa,missä olet lähes ainoa työssäkäyvä,eli aamulla joudut lähtemään töihin "hyvin" nukutun yön jälkeen. Kyllä olen edelleen sitä mieltä,että niille jotka eivät sopeudu järjestyssääntöihin ja jotka paskat välittää esim. yörauhasta pitäisi laittaa asumaan ihan omiin taloihinsa,eikä häiritsemään niitä,joiden on pakko lähteä aamulla töihin. Olisi kiva,jos joskus edes joku ymmärtäisi myös ihan tavallista,työssäkäyvää ihmistä,joka joka tätä yhteiskuntaa pyörittää. Nykyään tuntuu saavan ymmärrystä ainoastaan ne, jotka vähät välittää muista,mutta jotka ensimmäisinä ovat vaatimassa "ymmärrystä ja tukea".
Jos kerran työssäkäyt niin mistä ihmeestä tiedät mitä muut sillävälin tekevät? Jotkut ovat vuorotyössä tai pelkässä yötyössä, eikä se että he sattuvat olemaan joskus päivällä kotonaan tarkoita että ovat työttömiä. Olet aika pässi. En of discussion.
joku apukoulun käynyt luuseri,kun et osaa lukea,eli "hyvin" nukutun yön jälkeen ei ole kiva lähteä töihin tarkoittaa sitä,että nämä spurgut,jotka eivät käy töissä metelöivät koko yön pitäen lähistön asuntojen asukkaat hereillä. Enpä usko,että tämäkään vielä meni perille,sen verran yksinkertaiselta vaikutat....
Olen asunut nuorena opiskelijana sekä vuokratalo-alueella että vanhempana aso:ssa ja omistusasunnossa. Jos vuokraporukkaa laitettaisiin meidän taloon, tulisi häätö alta aikayksikön. Täällähän tulee varoitus heti jos pieraset klo 22 jälkeen. Vuokrataloissa sai hillua ihan toiseen malliin. Ja noista tutkimuksista: tokihan paska levittäytyy sitten vaan laajemmalle jne. mutta ei tuo jengi "paremmista ihmisistä" mitään mallia ota. Sotkee ja rikkoo kateuksissaan sitten vaik omistusasuntojenkin omaisuuden. Omissa vuokraläävissään kun kaupunki korjaa ilmaiseksi heidän sotkunsa...
asunut koskaan omistusasunnossa. Asuin nuorena vuokratalossa ja kyllä touhu oli juuri mitä kerrotkin,mutta nyt asun neljännessä omistusasunnossa ja täytyy sanoa,että yhteistä näille kaikille on ollut se,että ei ole sotkettu/rikottu yleisiä tiloja ja erittäin harvoin on ollut meteliä öisin.
Oletko muuten huomannut, miten esim. kaupunki ja jotkut firmat ovat ostaneet as.oy:stä asuntoja ja sijoittaneet niihin vuokralaisia? En tiennyt, kun muutin, että samassa rapussa olikin useampi kaupungin vuokrakämppä. Sitten valkeni, kun yltiöpäisenä kävin kertomassa klo 2.30 maanantai aamuna, että töihin pitäis jaksaa mennä muutaman tunnin kuluttua ja ilman nukkumista. Olin vissiin outo ilmestys ja ennenkuulumatonta, että pyydetään hiljaisuutta keskellä yötä. No hiljaisuus tuli ja seuraavana iltana anteeksipyyntölappu oli pudotettu postiluukusta. Päivällä olin jo varalta kysellyt isännöitsijältä, minkämoisia kämppiä talossa on.
Nyt olen asunut 4v ja ihan siedettävää asumista on ollut. Rapussa näyttää olevan ilmoituksia, kun jotkut pitävät tupareita lauantaina ja niissäkin hiljaisuus on tullut viimeistään klo 23. Kesäisin lähes puolet talosta tyhjenee, kun eläkelläiset lähtevät mökeilleen ja harvempi on kuuntelemassa, jos vaikka jossain juhlittaiskin.
Totta.
Nämä spurgut ja juopot kaipaavat kovaa kuria.
Heidät tulisi majoittaa pois ihmisten ilmoilta jos eivät osaa käyttäytyä.
Yleensäkin tuet pois näiltä häiriköiltä, he ovat loisia jotka eivät edes arvosta ilmaisia asuntojaan.
Vasemmisto on syyllinen, koska hyysää spurguja.
Olet oikeassa: juopot, spurgut, ulkomaalaiset, työttömät ja muut epäilyttävät tyypit voitaisiin vaikkapa keskittää leireille pois silmiemme alta häiritsemästä. Olisikohan idässä päin tilaa?
Ei tarvitse paljoakaan idemmäs mennä, kun onhan meillä tämä idyllinen kaupunginosa nimeltään KORSO.