Miksi vastustatte turkiksia?

VilleVeeee

8

332

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nahkuritkiinaan

      Suomalaiset turkistenvastustajat haluavat ajaa kasvatuksen Suomesta pois, Kiinaan, jossa se on eettisempää hommaa kuin Suomessa.

    • Kiinaan

      Poissa silmistä, poissa mielestä.

      • Ihmeellistä

        Miksi tuottajia mollataan, että hoitavat eläimiään huonosti. Onko se laillista, sen ymmärtää että jos eläimet kärsivät, mutta kun ne turkiseläimet näyttävät aivan hyvinvoivilta.
        Suosin turkiksia edelleenkin.


    • Ei_turkiksille

      Tjaa. En ole perehtynyt asiaan erityisen paljon, mutta se negatiiviseen näkemykseen riittää, että ilmiselvää eläinrääkkäystä on paljastunut turkistiloilta Suomestakin. Lisäksi turkis on ylipäätään täysin tarpeeton tuote, koska vaatteita voidaan valmistaa paljon eettisemminkin. Turkistarhat aiheuttavat myös ympäristökuormituksia, esim. päästöjä pohjavesiin.

      Argumentit turkistarhauksen puolesta ovat myös kestämättömiä. Jos otetaan pari esimerkkiä, niin esim. tämä, että tuovat työpaikkoja, niin voisihan mitä vain asiaa perustella noin, mutta se ei itsessään riitä tekemään asiasta hyväksyttävää, että se tuottaa työpaikkoja. Sekään, että turkistarhaus "siirtyisi Kiinaan" ei ole kestävä argumentti parillakaan tavalla: ensinnäkin kiinalaiset harjoittavat turkistarhausta täysin riippumatta siitä harjoittavatko sitä suomalaiset ja toisekseen ei ole eettisesti kestävä perustelu, että "minä saan tehdä pahaa, koska jos en tekisi, niin joku muu tekisi kuitenkin".

      Niin. Minäkin voisin perustaa kidutusfirman ja perustella alavalintaani siten, että se tuottaisi työpaikkoja, ja Kiinassahan sitä tehtäisiin kuitenkin. Ja kyllä, tämä on aivan OK analogia turkistarhaukselle, koska eläinten pitäminen oloissa, joissa niiltä riistetään niiden mahdollisuus luontaiseen käytökseen, on kidututusta. Piste.

      En ikinä ostaisi turkiksia tai muutoin tukisi turkistarhausta ja jos turkistarhauksen kieltämisestä äänestettäisiin taas, niin äänestäisin kieltämisen puolesta. On selvää, että turkistarhauksen alasajo varmaan jouduttaisiin tekemään jollain siirtymäajalla, ja elinkeinonharjoittajat myös tarvitsisivat jotain tukea alan vaihtamiseen. Eläinten rääkkäys tulisi kuitenkin lopettaa heti, eli jotain muutoksia olisi tultava heti voimaan.

      Mutta en minä siis niitä turkiksia nyt sillä tavalla vastusta, että heiluttaisin jotain kylttiä tuolla pihalla ja huutaisin iskulauseita. En myöskään osallistuisi mihinkään laittomaan aktivismiin sitä vastaan. Ne turkiseläinten vapauttamisjutut olivat eläinten- ja luonnonsuojeluaktivismin häpeäpilkku - päästää nyt vieraslajeja luontoomme koheltamaan, esim. lintujen pesintää uhkaamaan. Mutta jos jotain asiallista ja uskottavaa kampanjointia turkistarhausta vastaan tulee vastaan, niin saatan perehtyä asian - ja ottaa siihen jatkossa osaakin.

      • o34jfpij3pi

        Höpöhöpö!

        Turkikset ovat kestäviä, luonnonmukaisia, tyylikkäitä, lämpimiä ja kauniita asusteita.

        Ei niiden vastustamisessa ole mitään järkeä.

        Turkiksia ei leiju valtameressä Suomen pinta-alan kokoisella alueella tuhoamassa luontoa, kuten muoveja.


      • aasdfasdfasdf

        se että aktivistit vahingoittavat eläimiä saadakseen tarkoituksiinsa sopivia kuvia ei ole tuottajain syytä.


      • Niinpäniinkin
        aasdfasdfasdf kirjoitti:

        se että aktivistit vahingoittavat eläimiä saadakseen tarkoituksiinsa sopivia kuvia ei ole tuottajain syytä.

        Eipä aktivistit ole koskaan kiitelleet tuottajia tuotantoeläinten hyvästä hoidosta vaan aina sanovat tuottajia eläinrääkkääjiksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      389
      959
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      226
      773
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      716
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      70
      690
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      659
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      645
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      630
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      591
    Aihe