Lait eivät koske kaikkia

Islamisaatio

Ilkka 16.2.18 sivulla 25 on juttu jossa on pari outoa laintulkintaa??? Tällaisiin en ole missään lakikirjassa törmännyt!

1) Oikeus jätti naisen rangaistukseen tuomitsematta perusteella, ettei tällä ollut ollut tarkoitusta vahingoittaa poikaansa, vaan pikemminkin toimia tämän parhaaksi.

2) Oikeuden mukaan naisen teot ovat olleet kulttuurisista syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettavia. Mitä anteeksiannettavia tekoja kantasuomalaisilla on?

3) Käräjäoikeus katsoi lisäksi, että naisen menettely johtui myös tämän alhaisesta koulutustaustasta. Eikös näitä ole kehuttu huippuosaajiksi?

Tässä se juttu.
Äidille tuomio pojan ympärileikkauksesta
Vaasa, Jenni Mäkelä

Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut 31-vuotiaan naisen lapsensa pahoinpitelystä.

Porissa asuva nigerialaisnainen ympärileikkautti alle kolmikuukautisen poikavauvansa elokuussa 2015 yksityisasunnossa Vaasassa.
Myöhemmin vauva sai komplikaation, ja häntä jouduttiin hoitamaan suonensisäisin antibiootein.

Lasta hoitaneen lääkärin mukaan hänelle saattaisi myöhemmin aiheutua virtsaamisongelmia, ja lisäleikkauksen tarvekin voisi ilmetä.

Nainen kiisti syytteen pahoinpitelystä. Hänen mielestään ympärileikkaus oli kulttuurisesti lapsen edun mukaista. MILLÄHÄN TUONKIN PERUSTELEE???

Ympärileikkaus kuului lapsen nigerialaisen isän kulttuuriin, ja heidän toinenkin poikansa oli ympärileikattu. MITÄ SITTE???

Nainen kertoi olleensa siinä uskossa, että lapsi kuolisi ilman ympärileikkausta. JAAHAS, PÄÄOSA SUOMALAISMIEHISTÄ PITÄIS TUON MUKAAN OLLA KUOLLU JO MUKSUNA???

Nainen perusteli syyttömyyttään myös sillä, että oli yrittänyt hoitaa leikkausta neuvolan kautta, mutta ei ollut saanut asiaan apua. APUA LAPSEN PAHOINPITELYYN JA RUUMIINVAMMAN TUOTTAMISEEN???

Nainen puolustautui vielä sillä, ettei ollut aktiivisesti osallistunut leikkauksen tekoon ja oli vienyt vauvan heti sairaalaan huomatessaan tämän sairastumisen.

Oikeus jätti naisen rangaistukseen tuomitsematta perusteella, ettei tällä ollut ollut tarkoitusta vahingoittaa poikaansa, vaan pikemminkin toimia tämän parhaaksi. PARHAAKSIPA HYVINNIIN?

Oikeuden mukaan naisen teot ovat olleet kulttuurisista syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettavia.
MITÄ OVAT KULTTUURISISTA SYISTÄ ANTEEKSI ANNETTAVIA TEKOJA - TÄSTÄ ON OTETTAVA SELVÄÄ!!!!!!!

Käräjäoikeus katsoi lisäksi, että naisen menettely johtui myös tämän alhaisesta koulutustaustasta.
EI SITTEN OLLUTKAAN AKAVALAINEN?

Nainen joutuu maksamaan pojalleen 300 euroa korvausta sekä tämän 415 euron oikeudenkäyntikulut.
NAISEN KULUT MAKSOI SE KUULUISA "VALTION VAROISTA".

10

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • moontäsABCillavaan

      Onko alhaisesta koulutustaustasta tullut tuomion kevennysperuste?
      Jos joutuu käräjille, niin kannattako sanoa, että on suvakki ja tyhmä kuin saapas. Ei tuomiota - alenevasti syyntakeeton.

      • kehitys-kehittyy

        Ennen rattijuoppo sai alennusta humalassa ajetusta kolarista.


    • Rakkauttajarauhaa

      Rasistin älykkyydellä on tietysti vaikea tajuta asioita mutta yritetään kuitenkin selittää.

      Ympärileikkaus on joissain kulttuureissa yhtä normaalia kuin suomalaiselle rasistille kännissä kadulle kuseminen.

      Esim dubaissa kännissä kadulle kuseminen tai edes jompikumpi teoista niin saattaa häkki heilahtaa.
      Eihän rasisti pelle voi mitenkään tajuta/hyväksyä sitä että kadulle kusemisesta rangaistaan.

      Ihan samoin ympärileikkaus on jollekkin täysin normaali asia.

      Ja kyllä esim dubaissa on eri laki paikallisille ja länsimaisille, länsimaisilla on paikat jossa saa juoda alkoholia vaikka se paikallisilta on kielletty.

      • Älänyvainmunpäätäsahaa

        Rakkauttajarauhaa

        Jos koittaasit selvittää tavallisellekin tolkulle, Mitä hyötyä?
        Ja varsinkin, mitä hyötyä on tyttöjen ympärileikkauksesta?
        Oma käsitykseni on, että luoja loi meidät kuvakseen ja ainoat asiat jotka tulee mieleen, että pitääs lapsena leikata on umpisuoli ja nielurisat!

        Nuo kulli ja pimppiasiat on noilla varsinaanen kaksanaismoraalinen käsite?
        Jättäkää lasten vehkeet rauhahan, kyllä ne niitä sitten itte täysi-ikäsenä voi leikellä jos tarvetta ilmenee!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        "Nainen kertoi olleensa siinä uskossa, että lapsi kuolisi ilman ympärileikkausta. JAAHAS, PÄÄOSA SUOMALAISMIEHISTÄ PITÄIS TUON MUKAAN OLLA KUOLLU JO MUKSUNA???"


      • Rautaajarakkautta

        Rakkauttajarauhaa vähän nyt menee asian sivuun. Tyttöjen ja poikien sukupuolielimien silpominen kosmeettisista syistä on länsimaissa kielletty. Sillä ei ole merkitystä onko se sallittu jossain kehitysmaassa jossa kivitysrangaistuksetkin ovat arkipäivää.

        Lasten silpomiset pitäisi olla jyrkästi tuomittavia asioita. Valitettavasti oikeus ei tee oikeutta lapsille, vaan tekee politiikkaa suvakeille.


    • mohammed_mean_agony

      Tässä olisi kanssa korjattavaa: Kenen kuuluu selvittää jo alle 10 vuotiaille tytöille, että jos tulee matu ja alkaa raiskata, niin miten siihen kuuluu vastustella.
      Onhan se kamalaa vihapuhetta, jos opettajien tehtäväksi jää tällainen.
      Kyllä se on saatana vokkien homma, heti ekana päivänä ja ensimmäisenä asiana painottaa, että suomessa ei ole soveliasta nussia alle, eikä yli 10 vuotiaita.

      10-vuotias tyttö ei vastustellut aikuista miestä, joten syyte raiskauksesta hylättiin – ei näyttöä avuttomuudesta tai pelkotilasta

      https://www.aamulehti.fi/paakirjoitukset/10-vuotiaan-olisi-pitanyt-vastustella-aikuista-miesta-jotta-teko-olisi-ollut-raiskaus-laki-asettaa-kovia-vaatimuksia-lapselle-200560847?utm_source=leiki&utm_medium=iltalehti&utm_campaign=kontekstuaalinen&_ga=2.106012099.1959246982.1519557972-531599506.1460902416

      Pirkanmaan käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden tuomion mukaan 10-vuotias tyttö ei vastustellut oraalista ja vaginaalista sukupuoliyhteyttä aution kerrostalon takapihalla. Siksi vuonna 1994 syntynyt turvapaikanhakija Juusuf Muhamed Abbud tuomittiin vain tytön törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä, eikä raiskauksesta, kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Syyttäjän olisi pitänyt näyttää toteen, että 10-vuotias tyttö vastusteli törkeätä seksuaalista hyväksikäyttöään. Silloin olisi tuomittu myös raiskauksesta.

      • Laki.ajan.tasalle

        Tuo rasistinen rikos täytti kaikki koventamisperusteen kohdat.

        Koventamisperuste Rikoslaki 6 luku 5

        Rangaistuksen koventamisperusteita ovat:

        4) rikoksen tekeminen rotuun,
        ihonväriin,
        syntyperään,
        kansalliseen tai etniseen alkuperään,
        uskontoon tai vakaumukseen,
        seksuaaliseen suuntautumiseen (Ei 10 vuotias pitäisi olla vielä seksuaalisesti suuntaunut)
        tai vammaisuuteen ( Ei ole vammaisuutta se, ettei käsitä mistä on kysymys)

        perustuvasta vaikuttimesta taikka niihin rinnastettavasta muusta vaikuttimesta!

        - Olisi vähintään oikeus ja kohtuus jos tuo palutettaisiin ja saisi Mogadishussa tai Bagradissa kolme osumaa,
        saisi yle taas kirjoitella nyyhkytarinoita, kuinka Suomi ei kunnioita "ihmisoikeuksia".
        Minun arvomaailmassa, en edes pidä tuollaista ihmisenä.


    • Kaija.K.Kyllikki

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe