Vuorisaarnasta

Daavid sanoo: "Minä olen kurja ja köyhä" (Psalmi 70:6). Eikö tähän tulisi pyrkiä ennemmin kuin lain noudattamisesta ylpeilemiseen? Jeesus aloitti uuden testamentin "lakinsa" näin: "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta" (Matteus 5:1). Tämä on siis kaiken lähtökohtana Jumalan käskyjen noudattamiselle. Hengellisesti köyhä janoaa Jumalan hengellisiä aarteita, eikä ole vanhurskas omissa silmissään. Hän ymmärtää, että kaikki hyvä tulee yksin Jumalalta, eikä ihmiseltä.

Kirjanoppineet ja fariseukset tunsivat lain läpikotaisin. Ja kuitenkin heistä sanotaan: "Niin he veivät Jeesuksen Kaifaan luota palatsiin; ja oli varhainen aamu. Ja itse he eivät menneet sisälle palatsiin, etteivät saastuisi, vaan saattaisivat syödä pääsiäislammasta" (Joh. 18:28). He siis noudattivat Mooseksen lakia omantunnontarkasti, vaikka samalla luovuttivat todellisen Pääsiäiskaritsan pakanoille!

Ei ihme, että heistä sanottiin: "Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö. Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi" (Matt. 13:14-15). Sydämentila on siis kaikista tärkein. Onko Jeesus sydämen Herrana? Silloin häntä voi palvella hengessä ja totuudessa. Mutta jos sydän on paatunut, on kaikki pelkkää työlästä ja turhaa puurtamista.
11206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Se on jo nähty, mitä tekoa me olemme, kiinnittäkää katseemme Kristukseen. Vikoja meistä löytyy kaikista. Vikoihin tuijottamalla emme muutu. Vain Jeesus voi tehdä sen. Jeesuksen veri on pessyt meidät ja hän ei hylkää meitä.

"Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani."

."Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne niinkuin minä olen teitä rakastanut."

Äänestä
  • Nostelen

    Äänestä

Sana teillä on jo hallussamme, mutta onko Henkeä, joka totuuden ilmoittaa?

Äänestä
  • Totuus on Jumalan sanassa. Aloitus oli hyvä.

    Äänestä

Vain yksin Jeesus Hän mulle riittävi, vain Hänen luonaan tyyntyy syömmeni.
Vain luona ristin hiljaa varten, saan Hältä kaiken mä mitä tarvitsen.

Kuin virvatulten tuo liekki häilyvä, on täällä onnekkainkin elämä.
Pois rientää hetket onnen päivien,v Ain Jeesus antaa voi onnen aikaisen.

Vain Jeesus riittää, kun kaiken peittää yö ja sydän tuskan työttömänä lyö.
Kun Kuljet kautta korven pimennon, vain Jeesus riittää Hän yksin luonain on.

Vain Jeesus riittää, kun myrskyt raivoaa ja aallot uhkaa purren upottaa.
Oi auta Herra! Huudan tuskassain, Hän tyyntää myrskyn, kun on mun purressain.

On luonain Jeesus, kun silmäin sulkeutuu ja päärly portit mullen avautuu.
On luonain Hän, kun jätän tämän maan ja Isän kotiin mä muutan ihanaan.

Äänestä
  • Lainaus merkit puuttuu. Anteeksi kirjoitusvirheet. Suurimmalle osalle tuttu laulu. Hyvää ja siunattua yötä kaikille!

    Äänestä

  • Kiitos tästä.

    Äänestä

Daavid oli vanhan Liiton uskova. Daavid ei ollut uudesti syntynyt. Vaan Daavid sanoi ja rukoili: Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.... Jumala, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki.

Äänestä
  • Oli Daavid kuitenkin Jumalan mielen mukainen mies. Hänen Psalmeistaan ei löydy fariseusten hapatusta, vaan Jumalaan turvaamista, kuten sinunkin ottamassasi kohdassa. Hän tunnusti syntinsä Jumalalle, kuten jopa publikaanitkin tekivät. "Ja koko kansa, kaikki, jotka häntä kuulivat, publikaanitkin, tunnustivat Jumalan olevan oikeassa ja antoivat kastaa itsensä Johanneksen kasteella. Mutta fariseukset ja lainoppineet hylkäsivät suunnitelman, joka Jumalalla oli heitä varten, eivätkä ottaneet Johannekselta kastetta" (Luuk. 7:29-30).

    Nöyrtymisen tie on ainoa tie, jolla Jumala johdattaa. Eivät Jerusalemista tulleet oppineet nöyrtyneet Johanneksen parannuksen kasteeseen, kuten syntiset tekivät. Ihmeellisintä on tietenkin se, että Jeesus itse oli myös kastettavien jonossa. Hänessä on meille täydellinen esimerkki tässäkin asiassa.

    Äänestä

  • Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju.
    Jes. 54:10

    Mikäpä näyttää niin horjumattomalta kuin vuoret. Herran rauhanliitto on vielä lujempi. Kun kaikki täällä alhaalla horjuu, niin pysyy kuitenkin iankaikkinen perustus Golgatalla; sinne voin heittää ankkurini ja levätä turvattuna myrskynkin keskellä. Kristuksen veri ei milloinkaan kadota voimaansa, Isän kädet eivät koskaan väsy kantaessaan, Jeesuksen sydän rakastaessaan, Pyhä Henki muistuttaessaan. Niin, lepää tässä, rauhaton sydämeni, pysy hiljaa Herran armossa.

    ( Vanhasta hartauskirjasesta Katso Jeesukseen )

    Äänestä

Katselkaa kukkia, kuinka ne kasvavat: eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo KAIKESSA LOISTOSSANSA ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.? Mitä sanoo geeniteknologia? Osuu kuin nenä päähän.
Omavanhurkaus ei ole mitää Jeesuksen tekojen rinnalla, Hän on luoja, ei luotu kuten me kaikki muut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Roponen kirjoitti:

Daavid sanoo: "Minä olen kurja ja köyhä" (Psalmi 70:6). Eikö tähän tulisi pyrkiä ennemmin kuin lain noudattamisesta ylpeilemiseen? Jeesus aloitti uuden testamentin "lakinsa" näin: "Autuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta" (Matteus 5:1). Tämä on siis kaiken lähtökohtana Jumalan käskyjen noudattamiselle. Hengellisesti köyhä janoaa Jumalan hengellisiä aarteita, eikä ole vanhurskas omissa silmissään. Hän ymmärtää, että kaikki hyvä tulee yksin Jumalalta, eikä ihmiseltä.

Kirjanoppineet ja fariseukset tunsivat lain läpikotaisin. Ja kuitenkin heistä sanotaan: "Niin he veivät Jeesuksen Kaifaan luota palatsiin; ja oli varhainen aamu. Ja itse he eivät menneet sisälle palatsiin, etteivät saastuisi, vaan saattaisivat syödä pääsiäislammasta" (Joh. 18:28). He siis noudattivat Mooseksen lakia omantunnontarkasti, vaikka samalla luovuttivat todellisen Pääsiäiskaritsan pakanoille!

Ei ihme, että heistä sanottiin: "Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö. Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi" (Matt. 13:14-15). Sydämentila on siis kaikista tärkein. Onko Jeesus sydämen Herrana? Silloin häntä voi palvella hengessä ja totuudessa. Mutta jos sydän on paatunut, on kaikki pelkkää työlästä ja turhaa puurtamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu