puhtaudessaan ja sen on huomioineet oikeisto vaaralliseksi !?
Kapitalismissa raha ja omaisuus on ratkaisu etuoikeuksiin, ei yhteis valtuullinen elämäntyyli !?
Nyt Suomessa n. 2 miljoonaa ihmistä rellestää ja tuhlaa maan varoja, muita huomioimatta !?
Hallitus velkarahoineen tekee samoin ja kiero ulkopolitiikka ohjenuorana !?
Puhdas kommunismi hakkaa kaikki uskonnot
39
3516
Vastaukset
- deett
Puhdas kommunisti sanoo. Mikä on sinun, on myös minun.
Jumala. Joka oli Jeesuksessa Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Sanoo. Mikä on minun, on myös sinun. Ja sanoo vielä. Että tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon.- Abrahamm
Unohdit vain sen,että ei pelkkä usko, vaan ne teot !? Syntiä on ahneus , etuilu ja riisto !?
Meidän järjestelmän mukaan tasaaminen kansalaisten kesken ,on kuin synti !?
Sosialismin pit ja osin olikin niin,että peruselämiseen ja asuminen kuului olla ilmaista,kuin kultturi !? Kansalaisten piti kykyjenmukaan osallistua näiden saavuttamiseen ja rahalla ei saanut valtaa ja enempää etuoikeuksia !? - qåaäzm
Ikinä sellainen yhteiskunta ei tule toteutumaan tässä ajassa, jossa ihminen kohtelisi toista ihmistä täsmälleen samalla tavalla, kuin ihminen itseään haluaisi kohdeltavan. Ihminen on langennut olento, ja tämä selittää sen suunnattoman ahneuden ja itsekkyyden joka ihmisessä on. Vasta Jumalan Valtakunnassa tämä tasa-arvoisuus ja tasapuolisuus toteutuu.
- Rtyyyiop
Kommunismi on uskonto uskontojen joukossa eli niiden avulla ihmisiä hallitaan ja orjuutetaan , profeetan nimi vaan on eri ja palvontamenot poikkeavat hyvinkin vähän muista uskonnoista.
- Eettyyå
Taitaa se kommunismi tarttua jo äidinmaidosta niin kuin muutkin uskonnot.
Eettyyå kirjoitti:
Taitaa se kommunismi tarttua jo äidinmaidosta niin kuin muutkin uskonnot.
Valitettavasti uskonnot eksyttävät.
https://imamluqman.files.wordpress.com/2016/09/fake-sheikh.png
Onko toivoa? On.
Joh. 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.- Anonyymi
Taitaa olla täysi fakta.
- vorkuta
Koska saamme uusintoina ohjelmat. Näin naapurissa. Silloin neukkukomunismi oli puhtaimmillaan. Ainakin yleisradion toimittajien mukaan. Lapsena ihaillen kuunneltiin ja katseltiin. Järkytyshän se oli kun totuus paljastui vähitellen. Meni luotto muutamiin toimittajiin.
- KATOkommunistisia
Valtioita !
Osaatko nimetä ainuttakaan kommunistivaltiota, joka ei olisi läpeensä korruption märättämä, ja joissa tapetaan ja paiskotaan todenpuhujat tyrmään erittäin huonoihin olosuhteisiin, ja pahimmat konnat valtioitten johdossa kahmivat kaiken kutjuihinsa !- päivitettykommunismi
Ei sitä kommunismi tee, vaan ihmiset, jotka eivät osaa käyttää kommunismia...
- Karhun_kaataja
päivitettykommunismi kirjoitti:
Ei sitä kommunismi tee, vaan ihmiset, jotka eivät osaa käyttää kommunismia...
Onko koskaan/missään ollut ihmisiä jotka osaa käyttää kommunismia oikein?
- erehdyskö
Karhun_kaataja kirjoitti:
Onko koskaan/missään ollut ihmisiä jotka osaa käyttää kommunismia oikein?
Onko ihmisiä, jotka osaavat antaa vallan oikeille luonteille, jotka eivät tee samoja virheitä, kuin Stalin? Kuka antaa vallan tiikerille (Stalin, Khomeini...)? Mitä olisikaan tapahtunut jos Stalin olisi ammuttu? Tutustukaa Astro-teologiaan, ja miettikää mikä tulee olemaan kirkon kohtalo vesimiehen aikana. Onko ihmisiä, jotka osaavat luoda valtion oikeana ajankohtana? Suomi on yksi "maailman lapsivihamielisimmistä maista". Miksi?
- kerttkkl
Ilmestysirjan peto taas vauhdissa!
Raamatun Ilmestykirjan 17.luvun selityksiä
Ilmestyskirjan 17.luvun peto on kommunismi. Seitsemän päätä oli seitsemän kommunistivaltiota Keski-Euroopassa ja itse peto oli kahdeksas ja lähtöisin nuiden seitsemän alueelta ja oli Neuvostoliitto.
"Karitsa oli voittava heidät" ja tuo oli muutos v. 1990 kristinuskon hyväksyvään hallitusmuotoon.
Raamattu:"Autuas, joka uskoo Jumalaan, joka jumalattomankin vanhurskaaksi tekee!"
Ilmestyskirjan 17.luvun selityksiä
Ilmestyskirjan 17.luvun peto on kommunismi. Portto ratsastaa seitsenpäisellä pedolla. Seitsemän leijonapäätä oli seitsemän kommunistivaltiota Keski-Euroopassa, joilla leijonavaakuna, ja itse peto oli kahdeksas ja lähtöisin nuiden seitsemän alueelta ja oli Neuvostoliitto. Kymmenen sarvea tarkoitti, että nuissa seitsemässä valtiossa oli liittovaltioita, joista nuo kolme lisäsarvea. Ja yksi ei ollut tullut, oli Jugoslavia, joka kulki omia teitään, mutta oli kommunistiblokin jäsen." Pedon jat karhun jalkojen muotoiset." Ilmestyskirjan 17. luku. Pedon jalat Intia ja Sri Lanka kynnet ja taka jalat Taka Intia, Burma, jne.
"Karitsa oli voittava heidät" ja tuo oli muutos v. 1990 kristinuskon hyväksyvään hallitusmuotoon.
Portto ratsastaa pedolla. Babylonia, jota kuvaavat portolla on pedon selän kohdalla.
Ilmestyskirjan 17.luku Raaamtussa
"1 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa, ja puhui minulle sanoen: "Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä,
2 hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet ja jonka haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet."
3 Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
4 Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia.
5 Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti."
6 Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä; ja nähdessäni hänet minä suuresti ihmettelin.
7 Ja enkeli sanoi minulle: "Miksi ihmettelet? Minä sanon sinulle tuon naisen salaisuuden ja tuon pedon salaisuuden, joka häntä kantaa ja jolla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
8 Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.
9 Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta, joiden päällä nainen istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta;
10 heistä on viisi kaatunut, yksi on, viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän.
11 Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen.
12 Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa.
13 Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle.
14 He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa."
15 Ja hän sanoi minulle: "Vedet, jotka sinä näit, tuolla, missä portto istuu, ovat kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä.
16 Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ja peto, ne vihaavat porttoa ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi ja syövät hänen lihansa ja polttavat hänet tulessa.
17 Sillä Jumala on pannut heidän sydämeensä, että he täyttävät hänen aivoituksensa, yksimielisesti, ja antavat kuninkuutensa pedolle, kunnes Jumalan sanat täyttyvät.
18 Ja nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki, jolla on maan kuninkaitten kuninkuus."
vasemmistokunnat sypisi,piä!
Kommunismi on puna-vihreä väriskeutta! rbotovat n´menneet seaisin joskus! - paskaideologiat
Kommunismi on just yhtä paska ideologia kuin islam! Molemmat aivan perseestä, ihmisvihamielisiä! Ja tämähän on empiirisesti tullut toteennäytetyksi. Joten asiasta ei kannata enempää kinata.
- prklenprkle
Tämä avautuminen kuuluu helppoihin selityksiin: "noituutta"...
Kommunismi on uskonnolliselta suhtautumiseltaan ihmisvihamielistä, mutta monilta osin, suorastaan pääosaltaan kommunismista löytyy hyviä puolia.
Ihmisillä on tarve kuulua tiettyihin leireihin. Ihminen kuuluu laumaan, "on laumaeläin", ja siksi poliittiset ja uskonnolliset ideologiat saavat kannattajia laumoittain, ja laumalla on aina johtaja, jotka eivät välitä viimekädessä siitä, mikä on ihmislajille ominaista, vaan saadakseen valtaa ja pitääkseen sen.
Pahat shamaanit uhkailivat kirouksilla ja surmilla alaisiaan, kristinusko varoittaa helvetin olemassaolosta, kommunistit haluavat hylätä Jumalaan uskovat, himouskovat haluavat hylätä ateistit.
Ihmisten käsitykset Jumalasta ja tuonpuoleisesta voivat muuttua ja erota toisistaan, mutta Jumala ei muutu itsessään miksikään.
Ihmiset voivat kiistellä vaikka kuusen tarpeellisuudesta, mutta kuusi itsessään ei muuksi muutu, vaikka kasvaisi poliittisen rajan toisella puolella, ja sattumoisin pelastaisi sillä elämänsä, koska suomalaiset eivät halua ottaa kuusta "joulukuuseksi" koska se sijaitsee "venäjän puolella", ja harmittelevat miten "ryssälän tai ryssän kuusi" voi olla niin kaunis...
Valtiot ovat tahra paperilla, ja ihmisten mielikuvitusta yhtälailla, kuin suden mielikuvitus - se kusee puun juurelle, ja on näin sitä mieltä, että on merkannut "oman alueensa".
Korpilaki, luonnonlaki on pätevä laki. Se ei tarkoita, että armo pitäisi hylätä, vaan armo tekee siitä täydellisen. Toisen elämä on toisen kuolema.
Viimekädessä ihminen hylkää kaikki mantrat, uskonnot ja poliittiset opit, kun on hengen lähtö lähellä. Hätä ei lue lakia.
"Hopeansa he viskaavat kaduille, ja heidän kultansa tulee heille saastaksi. Ne eivät voi heitä pelastaa Herran vihan päivänä, eivät he sillä nälkäänsä tyydytä eivätkä vatsaansa täytä..."
Jos kommunisti on viisas, hän ei tuomitse tuota ylempää koko kappaletta raamatusta, vaan näkee, että "Herran vihasta" huolimatta tuossa kappaleessa on selvästi viittaus tulevaisuuden ongelmiin - jokin ideologia syö maan. Ilmestyskirjassa puhutaan punaisesta lohikäärmeestä. Lohikäärme vastaa länsimaisessa astrologiassa vesimiestä, jonka aikakautta kohti olemme menossa. Punainen väri viittaa kommunismiin. "Se syö kaiken maan, ja tallaa tähteet jalkoihinsa"...
Mutta mikä on tämä luku 12? Eläinradan tähdet, ja aikakaudet?
"Ilm. 12:1 Ja näkyi suuri merkki taivaassa: vaimo, vaatetettu auringolla, ja kuu hänen jalkojensa alla, ja hänen päässään seppeleenä 12 tähteä..."
"1. Moos. 37:9 Hän näki vielä toisenkin unen, jonka hän kertoi veljilleen ja sanoi: "Minä näin vielä unen: aurinko ja kuu ja 11 tähteä kumarsivat minua..."
Miksi 12. ei kumartanut?
Joh. 6:70 Jeesus vastasi heille: "Enkö minä ole valinnut teitä, te 12? Ja yksi teistä on perkele."
4. Moos. 7:87 Polttouhrieläimiä oli yhteensä: 12 härkää, 12 oinasta, 12 vuoden vanhaa karitsaa... ja syntiuhrikauriita oli 12. (kauriin aikakausi tulee vesimiehen ajan jälkeen)
Joos. 4:20 Ne 12 kiveä, jotka he olivat ottaneet Jordanista, Joosua pystytti Gilgaliin.
1. Kun. 4:7 Salomolla oli 12 maaherraa...
Esra 6:17 ja uhrasivat Jumalan temppelin vihkiäisissä... syntiuhriksi koko Israelin puolesta 12 kaurista, Israelin sukukuntien luvun mukaan.
(kauriin aika tulee vesimiehen ajan jälkeen)
Hes. 43:16 Jumalan lieden pituus oli 12 kyynärää ja leveys kaksitoista, niin että sen neljästä sivusta tuli neliö....
Mark. 3:14 Niin hän asetti 12 olemaan kanssansa ja lähettääksensä heidät saarnaamaan
Mark. 8:19 kun minä mursin ne viisi leipää viidelletuhannelle, kuinka monta vakan täyttä palasia te keräsitte?" He sanoivat hänelle: "12"...
Matt. 26:53 Luuletko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin 12 legionaa enkeleitä?
Matt. 9:20 Nainen, joka oli sairastanut verenjuoksua 12 vuotta, tuli takaapäin ja kosketti hänen vaatteensa tupsua...
Mikä on tämä luku 12 ? Älkääkä turvautuko vastaaviin, kuin kirkon helppoihin selityksiin "taikauskosta".
Fanaattinen ihmisyyden kieltäminen ei kuulu kommunismiin. Uskonto- ja kunniakäsitykset kuuluu ihmisyyteen, kuten apinoillekin ja eläimille.
Kommunismin tehtävä ei ole kieltää Jumalan olemassaoloa, vaan vapauttaa ihminen mm. uskonnon perusteella ylläpidettävästä sorrosta. Kirkko ei keksinyt Jumalaa, vaan ihminen itse on oivaltanut sellaisen voiman olevan olemassa omien hengellisten kokemustensa perusteella. - Anonyymi
prklenprkle kirjoitti:

Kommunismin tehtävä ei ole kieltää Jumalan olemassaoloa, vaan vapauttaa ihminen mm. uskonnon perusteella ylläpidettävästä sorrosta. Kirkko ei keksinyt Jumalaa, vaan ihminen itse on oivaltanut sellaisen voiman olevan olemassa omien hengellisten kokemustensa perusteella."Lohikäärme vastaa länsimaisessa astrologiassa vesimiestä"
Ei, vaan vesimies vastaa tiikeriä.
- luettuna
https://www.marxists.org/suomi/buharin/index.htm
Buharin oli yksi parhaita ajattelijoita, mutta ongelmana hänen näkemyksissään oli ateismi, eli uskonto tuli poistaa kouluista ym. Kommunismin idea ei ole poistaa uskoa Jumalaan, vaan kehittää yhteiskuntaa niin, että siinä on parempi elää. Asunto kysymyksen suhteen Buharin oli monelta osin oikeassa.- rege1212
Uskontokysymystä käsitellessään Buharin kompastuu todella nasevasti. Mikä hyvänsä ideologia, joka selittää uskonnon tarpeettomuutta selityksillä "lapsellista" tai "tyhmää", selittää itseasiassa oman ideologiansa lapsellista ja typerää suhtautumista ihmislajille niin konkreettisella tavalla kuuluvaan asiaan. Uskonto on perustavanlaatuinen tekijä ihmiselämässä, kuten jo Putin totesi:
"Jokaisella ihmisellä pitäisi olla hieman uskontoa sydämessään, ja tärkeää ei ole tämän uskon ulkopuolinen näyttö, vaan sielun sisäinen tila".
Refleksiivinen kunnia on kunnian primitiivisin taso. Se tarkoittaa valmiutta puolustaa itseään ja intressejään fyysisesti. Miehestä, joka ei vastaa tönäisyyn tai iskuun, tulee pahimmillaan muiden silmissä heikko surkimus, jota voi kohdella kovakouraisesti vailla pelkoa seuraamuksista. Tämä on julmaa primitiivistä ajattelumaailmaa, ja vie ihmisen kivikauttakin alemmalle tasolle. Eurooppa sortui tähän 1900 luvun puolivälin jälkeen. Tällöin alkoi kunnian varsinainen rappeutuminen Euroopassa, joka johtui pääosin kolmesta tekijästä: sodankäynnistä, terapiakulttuurista ("lässyhumanismi") ja feminismistä.
Kunnialla on aina ollut yhteys sotaan ja taisteluun: rohkeus vihollisen edessä on kunnian korkein ilmentymä. Mutta samalla kun tekniikka kehittyy, näyttävät kansat vajoavan alhaiselle tasolle moraalin suhten. Ongelma tulee esiin mm. kun media julkaisee surkuttelevia mielipiteitä raivostuneista joukkotuhon suunnittelijoista tyyliin "joukkomurhaajat ovat säälittäviä"!
Tämä aiheuttaa lisääntyvää epätoivoa, kun mitkään keinot eivät näytä olevan sallittuja vihan ja raivon kanavoimiseksi, kun mahdollisuudet muuttaa epäkohtia on tehty olemattomiksi, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää tehdä itsemurha, kun stoalaisuutta pidetään ainoana oikeana "älykkään ihmisen" mittana koulutettujen keskuudessa. Se taas ei käy yhteen kansan kanssa, joka vielä kunniasta jotain tietää.
Materiaalitaistelu, jota hallitsivat tykit, konekiväärit ja taistelukaasut, ja jossa selviytyminen ja kuolema näyttivät suoranaiselta ihmeeltä, kuin että olisivat sidoksissa urheuden ja taitojen kanssa, tuntui lopulta pelkältä teurastukselta. Sodan aloittamisesta ei kysytä kansalta, siitä ei järjestetä äänestystä. Toinen maailmansota muutti sodan luonnetta entisestään, vaikka toisaalta antoikin yksilötasolla enemmän tilaa perinteiselle sotilaskunnialle, kuin edellisen suursodan massateurastus.
Sodasta tuli ideologista kamppailua: enää ei taisteltu kansallisen tai yksilöllisen kunnian puolesta, vaan tulevaisuuden, demokratian tai rauhan puolesta. Sodankäynnin "herrasmiessäännöt" lakkasivat olemasta, kun siviiliväestöstä tuli sotatoimien kohde. Sotilaallisesta vihollisesta taas on tullut "absoluuttinen vihollinen", jolla ei ole "pahuuden edustajana tasavertaisia oikeuksia, eikä hänen kanssaan pidä neuvotella, tai tehdä sopimuksia". Tämä kehitys on länsimaissa jatkunut toisesta maailmansodasta "terrorismin vastaiseen sotaan" saakka.
Toisen maailmansodan jälkeiset vuosikymmenet ovat merkinneet kunnian katoamista yhteiskunnasta. 1960- ja 70-lukujen populaarikulttuuri kapinoi hierarkkista kunniakulttuuria vastaan, ja tämä kapina jatkuu edelleen, vaikka muistuttaakin yhä enemmän kuolleen hevosen piiskaamista...
Kunniaryhmien katoaminen on yksi syy. Kunnian käsite on riippuvainen yhteisöstä, joka pitää tietynlaista käyttäytymistä kunniallisena, ja yhteisön pirstaloituessa käsite menettää merkityksensä.
Modernissa kulttuurissa sen on korvannut psykoterapeuttien koulutuksensa mukaisesti vaalima "itsetunnon" käsite, joka on vastuuttomasti riippumaton yksilön saavutuksista. Itsetunto on eräänlaista äärimmilleen demokratisoitua "kunniaa": kenellä tahansa voi olla sitä. Tämä demokratisoituminen on räikeässä ristiriidassa kunnian alkuperäisen merkityksen kanssa, sillä kunniahan on määritelmällisesti palkinto saavutuksesta. Itsetunto, joka jakaantuu tasan kaikille, on siis eräänlaista anti-kunniaa - ei vain siksi, että siitä puuttuvat kunnian kaikki tärkeimmät ominaisuudet, vaan myös, koska se pyrkii tekemään häpeän ja katumuksen mahdottomaksi. Ihmisestä vaalitaan katumatonta mielisairasta narsistia, sillä raamatussakin peräänkuulutetaan katumusta juuri armon saamiseksi
Myös kunniaan kuuluva maineen käsite on demokratisoitu äärimmilleen - se onkin alkanut tarkoittaa käytännössä julkisuutta! Maineen saaminen ei enää edellytä kunniakkaita tekoja, eikä edes mitään erityistä lahjaa tai kykyä, vain yleinen tunnettavuus riittää. Niinpä median takia Paris Hiltonin ja Johanna Tukiaisen kaltaiset lahjattomat ja ansiottomat ihmiset ovat kameroiden ja uutisnälkäisten toimittajien takia yhtä "maineikkaita" kuin ansioituneet sotapäälliköt, suuret taiteilijat tai merkittävät tutkijat - usein maineikkaampiakin. Mitä suurta he ovat sitten saaneet aikaan? Eivät mitään.
... jatkuu ... - rege1212
rege1212 kirjoitti:

... jatkuu ...Ei ole varmaa, voidaanko kunnian kulttuuri herättää uudelleen henkiin länsimaissa, mutta sitä kannattaa yrittää. Ainakin meidän pitäisi ymmärtää, mitä olemme tekemässä hylätessämme kunnian: olemme heittämässä menemään jotakin, mikä on perustavanlaatuinen inhimillinen tarve mm. siksi, ettei sitä voi jakaa tasan kaikkien kesken, ja siksi mm. tasa-arvo on yksi, joka ei käy yksiin kunnian kanssa. Kunnian hylänneen rappeutuneen sivilisaation tuhoavat jossakin vaiheessa kunnian säilyttäneet sivilisaatiot.
Kunnian elvyttäminen edellyttää ainakin neljän kulttuurisen esteen voittamista.
Ensiksi on herätettävä eloon soturihenki. Maan etuja puolustaessaan poliitikkojen olisi lakattava jaarittelemasta kansallisesta turvallisuudesta ja otettava jälleen käyttöön peruspatrioottiset ylpeyden ja uskottavuuden käsitteet. Esim. venäjällä tämä on ainutlaatuisena voimissaan mm. tsekismin muodossa.
Toiseksi on omaksuttava "uusi epätasa-arvo". Tällä ei tarkoiteta palaamista aikaan, jossa eri yhteiskuntaluokille oli omat lait, vaan rakentaa eräänlainen saavutuksille ja hyveille perustuva hierarkia.
Kolmanneksi, julkisuus- ja populaarikulttuuri palautettaisiin sille kuuluvaan asemaan. Aidosti ansioituneiden yksilöiden olisi avoimesti ja rohkeasti arvosteltava poptähtiä ja turhia julkkiksia, ja puolustettava vakavaa journalismia, tutkimusta ja korkeakulttuuria. Yksi väline tähän on mm. internet, jossa tietoa voidaan levittää ja näkemyksiä vaihtaa ilman perinteisiä medioita hallitsevaa viihteellisyyden ja pinnallisuuden pakkoa.
Neljäs edellytys on sukupuolierojen tunnustaminen. Perinteiset sukupuoliroolit eivät perustu naisen alistamiselle ja epäinhimillistämiselle, ja on nostettava vaimon ja äidin roolit uudelleen arvoonsa.
Tulisi keskittyä paljolti kulttuuriseen kunniaan eikä juuri huomioida refleksiivistä kunniaa, joka taas toisaalta mahdollistaa yhteiskunnan eheyden, ja sen katoaminen tai kieltäminen aiheuttaa arkipäivän yhteiskuntaelämässä vaarallista pirstaloitumista, joka ei voi olla heijastumatta korkeammille tasoille.
Nimittäin keskitetyissä järjestelmissä stereotypiat palvelevat yhdenmukaistamista ja massojen hallintaa. Aikansa meritokratian on tavalla tai toisella luotava "viholliskuvia" ja stereotypioita sellaisista ihmisistä, jotka uhkaavat heidän luomaansa "oikeaa yhteiskuntaa", ja heidän kulttuuriaan. Ideologiat "antavat oikeuden tuomita", ja jos eliminointikoneisto on olemassa, ilmestyy kyllä paikalle pikkupappi, puoluevirkamies, lääkäri tms. joka ilmiantaa, syyllistää, ja suorittaa "puhdistuksen".
Eräs tutkija kulttuuriyhteiskunnasta:
"Kulttuuriyhteiskunta ei ole mikään perinnölliseen etuoikeuteen perustuva suuri hyväntekeväisyysklubi, johon kaikki ihmiset syntyvät ilmaisjäseniksi ja tasa-arvoisina. Se on ennemminkin maailman työtätekevien ylevä, ja alati edistyvä kilta, joka hyväksyy riveihinsä vain niiden ahertajien aateliston, jotka pyrkivät tekemään maailmasta paremman paikan, jotta heidän lastensa ja lastenlastensa olisi myöhempinä aikoina siellä hyvä elää ja edistyä. Ja tämä sivilisaation kilta perii korkeat pääsymaksut, pakottaa tiukkaan ja kovaan kuriin, säätää ankarat rangaistukset kaikille toisinajattelijoille ja sopeutumattomille, samalla kun se myöntää muutamia henkilökohtaisia vapauksia ja oikeuksia niiden etujen lisäksi, jotka koituvat turvallisuuden lisääntymisestä yhteisiä vaaroja ja rotuun kohdistuvaa tuhon uhkaa vastaan.
Yhteiskunnallinen yhteenliittyminen on eräs ihmisolentojen hyödylliseksi havaitsema henkivakuutuksen muoto. Useimmat yksilöt ovat siksi valmiit maksamaan nämä vakuutusmaksut, jotka koostuvat itsensä uhraamisesta ja henkilökohtaisen vapauden rajoittamisesta, ja jotka yhteiskunta perii jäseniltään korvaukseksi tästä paremmasta, ryhmän tarjoamasta suojelusta. Nykyinen yhteiskuntamekanismi on lyhyesti sanottuna kokeilun ja erehdyksen kautta syntynyt vakuutusjärjestely, jonka tarkoitus on tarjota jonkinasteista varmuutta ja suojaa sellaista mahdollisuutta vastaan, että palattaisiin ihmisrodun antisosiaalisiin yksinäisyyttä edistäviin oloihin." - tärkeäkysymysmiks
Luulisi jo kommunistinkin tajuavan jotain luonnonlaeista, jos kaikilla maailman kansoilla on joku uskonto. Mutta kuten buharin erehtyy ylistämään mm. luonnon voittamista ja koneita... Jos ihminen voittaa luonnon, hän tuhoaa siinä itsensäkin. Jokainen kommari, joka puhuu tyyliin "me kommunistit" on laumasielu, eikä eroa kristityistä. Ideologioiden avulla ihmiset löytävät laumansa, ja samankaltaisuudesta ihminen löytää ilonsa.
Edes sellainen ihminen ei voi olla ateisti, jolle ei koskaan ole Jumalasta kerrotukaan. Hänellä ei tällöin ole mahdollisuutta tunnustaa uskooko Jumalaan vai ei. Jos ihminen ei tiedä Jumalan olemassaolosta, hän ei ole ateisti. Ateisti on nimenomaan yksilö, joka ei halua uskoa yliluonnolliseen. Minulla käsitys Jumalasta ei ole halusta kiinni. Kokemusteni perusteella täytyy sanoa, että Jumala on, vaikken voi sitä fyysisesti nähdä, koska ihmislajin fyysiset vajavaisuudet ja tekniikan alkeellisuus ovat esteenä.
Te jotka haluatte, astukaa pois siteistänne.
- mikäkommunismi
JOS KOMMUNISTIT KÄYTTÄISIVÄT SIENIÄ, HE EIVÄT OLISI KOMMUNISTEJA!
Se, että kommunismi hakkaa kaikki uskonnot, kuten alussa oli aiheena... Suoraan kiteyttäisin tämän aikakausiin: Tuli mm. härän ja oinaan aika, ja shamanismi - uskontojen äiti, ja ihmiset saivat jotain käsitystä siitä, mitä muutakin on, kuin mitä voimme nähdä, ja aistein kokea. Apinoillakin on uskonto - ne tanssivat sadetanssia.
Sitten tuli kalojen aika ja kristinusko, joka julisti shamanismin ja luonnonuskonnot noituudeksi, ja pyrki tuhoamaan tiedon astrologiasta ja tuonpuoleisesta muuten, kuin mitä raamatussa julistetaan. Se käyttäytyi juuri niinkuin Jeesus kehoitti, tuomitakseen omat tekonsa itse - "tee lähimmäisellesi se, mitä haluat itsellesi tehtävän". Kirkko siis kertoi tuhoavilla teoillaan sen, miten sitä tulisi kohdella kirkon ajan päättyessä?
Islam perustuu osin tähän, ja se pyrkii taas tuhoamaan kristinuskon, koska pitävät näitä "vääräuskoisina" monijumalaisuuden takia (jotkut kristityt pitävät Jeesusta Jumalana). Kristittyjen on puolestaan kalojen luonteenkin mukaisesti helppo vetää marttyyrin viitta niskaansa, kun raamatussakin on ennustettu kristitttyjen vainot - he pitävät itseään pyhimyksinä, ja alistuvat joukkotuhoon.
Ensimmäinen viite tästä nähtiin venäjällä, kun yli 60 milj. kristittyä tuhottiin Leninin ja Stalinin vainojen aikana. Suomalaisia tämä ei näytä huolettavan "nehän oli pelkkiä ryssiä". Mutta kaikesta päätellen tämä tulee olemaan pelkkää esimakua siitä, mitä tuleman pitää, ja nuo kristityt ryssittelijät tulevat kaatumaan siinä, missä moni muukin "vanhan vallan kannattaja".
Tästä kertoo melkein enteellisesti raamattukin - Jeesus kehoitti heittämään verkot veneen toiselle puolelle, ja kalaa tuli niin paljon, että verkot repeilivät, kuten hänen sanotaan todenneen "teen teistä ihmisten kalastajia". Aikakaudet: oinaan ajasta (Jumalan Karitsa) siirryttiin kalojen aikaan: (ihmisten kalastaja). Kaloilla on tärkeä sija kirkonkin symboleissa.
Sitten tulee vesimiehen aika, ja kristinusko todennäköisesti pyritään tuhoamaan "punaisen lohikäärmeen" nimissä (kiinasta peräisin oleva kommunismi?).
Tästä ajasta ovat monet kirjoittaneet ja varoittaneet. Vesimiehen aika alkaa n. 2160 paikkeilla. Ennen sitä prekessio tai aurinko - miten se nyt sanotaankin, on kummassakin merkissä yhtäaikaa. Eli suuret muutokset alkaisivat tapahtua n. 2060 paikkeilla. Eli tässä ei ole kuin 40 vuotta aikaa, kun kirkon piina alkaa olla todella realistista?
Nyt jo kirkosta eroamisia on tullut paljon, ja sukupuolivähemmistöt alkavat nousta. Vesimiehen ongelmana on juurikin liiallinen erilaisuus ja sen kokeileminen, joka voi mennä luonnottomuuksiin, jolloin kehittymisestä tuleekin pelkkää esikuvien jäljittelyä.
Keskiajalla, jos arvostelit kristinuskoa, sinut tuomittiin Jumalan pilkasta tai poltettiin noitana roviolla. Nyt jos arvostelet monikulturalismia, sinut tuomitaan vihapuheesta, tai olet rasisti tms.
Aiheet muuttuvat, mutta vanhat keinot pysyvät: tuomitseminen (meidän porukka on oikeassa, te ootte väärässä).
Ongelma kirkolla on se, että se ei kykene noudattamaan raamatun yksinkertaisia ohjeita kehityksestä. Kirkko ei pysty kehittymään. Se tuomitsee mm. astrologian, vaikka raamatussa suoraan todetaan taivaankappaleiden vaikutus maan päälle, ja se on puolillaan astrologisia vertauskuvia.
There is certainly nothing irreligious or atheistical in the employment of astronomical emblems to describe and illustrate the nature and attributes of Deity. If so, the writers of the Bible have been guilty of a great sin, for that sacred volume is full of solar and astronomical illustrations of the glory and power of the creator." - 32. asteen vapaamuurari Robert Hewitt Brown (Stellar Theology and Masonic Astronomy)
Kirkko on satoja vuosia pyrkinyt turvaamaan valtansa tavalla tai toisella. Se perustaa uskonnon ja sen käsitykset yhteen ja samaan kirjaan - raamattuun, vaikka sen monet ristiriitaisuudet ovat jo itsestään selviö.
Tämä ei merkitse sitä, että raamattu pitäisi hävittää, vaan sieltä täytyisi ottaa järkeen käypät palat, ja tehdä niistä uusi kirja. Mitä nykyään tehdään jollain uhrisäännöksillä, tai käsityksellä maailman luomisesta "kuudessa päivässä", vaikka kyse olisikin 6000:sta vuodesta? Ja vielä on kristittyjä, jotka itsepintaisesti pysyvät noissa uskomuksissa - kenties saadakseen paremman taivaspaikan?
"Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä."
Yksinkertaisesti: kehittykää.
Ottakaa parhaat palat kaikista kulttuureista ja uskonnoista, luokaa niistä parempaa. Mutta älkää hylätkö sitä, mikä kuuluu ihmislajin henkiseen tai fyysiseen elämään olennaisena osana.
Lyhyesti: Jos kommunistit käyttäisivät sieniä, he eivät olisi kommunisteja...- tärkeäkysymysmiks
""punaisen lohikäärmeen" nimissä (kiinasta peräisin oleva kommunismi?)."
Lohikäärme vastaa länsimaisessa horoskoopissa vesimiestä = vesimiehen aikakaudella nouseva kommunismi?
- tärkeäkysymysmiks
Luuk. 12:56 Te ulkokullatut, maan ja taivaan merkit te osaatte arvioida; mutta kuinka ette arvioitse tätä aikaa?
Tuom. 5:20 Tähdet taivaalta kävivät sotaa, radoiltaan ne sotivat Siiseraa vastaan...
Job 38:
31 Osaatko sinä solmia yhteen Seulasten tähdet tai avata Orionin siteet?
32 Osaatko tuoda ajallaan esiin eläinradan tähdet, sinäkö talutat Leijonaa ja sen pentuja?
33 Sinäkö tunnet taivaan säännöt? Määräätkö sinä, miten ne vaikuttavat maan päällä?
vs.
Kristityt "oppineet": "Taivaankappaleiden keskinäisiin suhteisiin ei liity mitään henkisiä voimia eikä salattua viisautta... Astrologia on näennäistiede, jonka harjoittamisesta ei ole ihmiselle mitään hyötyä"...
Lyhyesti:
Uskonto on suuressa ongelmassa siinä vaiheesa, kun se alkaa kieltämään oppikirjansa oppeja, selityksellä "syntien anteeksi antaminen ja rauha". Kristityt oppineet eivät pysty selittämään eri ihmisten luonteesta johtuvaa käytöstä muuten, kuin ikivanhoin hokemin: "paholaisen vallassa"... "noituutta"... Ja jos ei mitenkään muuten, niin he keksivät sanan "perisynti", jolloin kirkon väliintulo on "välttämätöntä".
Mikä olikaan kalojen tunnuslause?: "Mä ymmärrän kyllä"...
Miksi luku 12 (eläinradan merkit) on niin olennaisena osana ihmisten elämää? Miksi 4 (elementit) evankeliumia on raamatussa? Uskonnon tehtävä ei pitäisi olla tiedon pimittäminen vallan lujittamisen takia. - meneejoyliymmärrykse
http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2014/11/elias-lonnrotin-patsas.html
Tämä käsittääkseni ei kuulu kommunismiin, mutta silti heidän luoma asia, jotka loivat myös kommunismin?
Alan ymmärtää juutalaisia. Heidän mielestään ei-juutalaiset ovat eläimiä, lampaita. Siltä se näyttääkin. Seuraavat paimenta kuin paimenta sen enempiä ajattelematta, kunhan saavat sen ruohotupsunsa naposteltua.
Alkaa näyttää siltä, että ihmiset on niin vahvasti eksytetty (heille ei ole kerrottu asioita), että jos he saisivat tietää kaiken astro-teologiasta, he eivät tietäisi kumpi painaa enemmän, Jeesus ja kristinuskon lupaama pelastus, vai faktoina pitämänsä havainnot, jotka näyttäisivät olevan yhteneväisiä kristinuskon kanssa. Mutta jos kristinusko kirkon opettamana painaa enemmän, on helppo työntää jälkimmäinen syrjään: "noituutta, taikauskoa"... Miten pitkään totuuden piilottelu voi jatkua uskonnon nimissä?
Itse olen rakentanut kommunistit vs. amerikan demokraatit maailman minecraftiin. Asiat, joita siellä tein ja rakensin, tajusin tehneeni jotain, joista en ole edes aikaisemmin lukenut - mm. yksittäiset paalut tärkeissä paikoissa. Vasta nyt luettuani tajuan, että sisälläni on tietoa, joka on tullut itsestään esiin, ja myöhemmin luettuani siitä, kaikki täsmää - kaikki astrologiaan viittaava.
"Neuvostoliiton vaakunassa on paljon yhtäläisyyksiä tarotin korttiin Maailma. Vaakunassa on maapallo, pentagrammi (quintessence) ja feminiinisyyttä kuvastava viljalyhde aseteltuna vesica piscis -symbolin muotoon. (Mukana myös atonistien auringonsäteet.)
Maailma-kortissa nimi viittaa maapalloon ja jumalatar Sofia edustaa quintessence-tietoisuutta (neljä elementtiä ympärillä, keskellä viides - Sofia). Vanhemmissa korttiversioissa Sofia on vesica piscis -symbolin sisällä."
Elämässäni luku 5 ja 50 ovat aina olleet tärkeitä. Lempinimeni on Sofia. Vuonna 1954 käyttöön otettu NL:n lippu on aina ollut minulle tärkeä.
Kun sielu "astuu peliareenalle", hän on tabula rasa, tyhjä kangas, eli Narri. Narri on nuori, naiivi, huoleton ja innokas matkalle lähtijä, jolla ei ole vielä aavistustakaan siitä mitä kaikkea hän tulee kokemaan. Kaikki ison arkanan kortit kuvaavat tätä tulevaa matkaa ja sen eri vaiheita. Lopussa odottaa Maailma-kortti, jossa on tiedon ja viisauden jumalatar Sofia. Hän on sielu, joka on saavuttanut viisauden ja kypsyyden - kulkenut ison arkanan matkan päätyyn asti.
"Quintessence-tietoisuuden henkilöitymä on viisauden jumalatar Sofia"...
Lohikäärme on quintessence-symboli. Quintessencen, viidennen elementin, henkilöitymä on viisauden jumalatar Sofia. Tämä jumalatar vastaa kristillisessä mytologiassa kolmiyhteisen Jumalan feminiiniaspektia, Pyhää Henkeä. Pyhän Hengen symbolina käytetään kyyhkystä.
Lohikäärme suihkulähteenä: Suihkukaivon esoteerinen taso aukeaa, kun ymmärtää tämän symbolien ketjun: lohikäärme --> quintessence --> Sofia --> Pyhä Henki --> kyyhkynen...
"Peto, jonka näin, muistutti leopardia, mutta sillä oli jalat kuin karhulla ja sen kita oli kuin leijonan kita. Lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan."
Mielikuvitusmaani oli leopardimaa, jossa asui vain tyttöjä. Se sijaitsi jupiterissa, joka on jänis luonteen planeetta. Olen luonteeltani jänis (kissa). Nykyään tukeudun yksinomaan venäjään sen puhtaan moraalin takia. Venäjää kuvataan karhuksi. Olenko siis antikristus? =DD- tärkeäkysymysmiks
Tämähän menee mielenkiintoiseksi. Jos sähkis osoitteestani tehdään eräänlainen suomennos, siitä voidaan tuottaa sana "aurinkojumala taivas", tai "aurinkotaivas". Tieto kuvataan valona ylipäätään. Kyse on siis tiedon valon tuojasta?
"Ei kukaan laita kynttilä vakan alle, vaan antaa sen loistaa niin, että huoneessa olijat näkevät sen valossa"...
Lucia neito ja lucifer kuvataan (tiedon) valon tuojina. Kirkon perinteessä vietetään Lucian päivää. Lucia, lux, valo, tulee Luciferista. Lucia-neito on valkoisiin puettu nuori nainen, jolla on kynttilöitä päässään. Eräs suomennos Luciasta on Valotar. Alkuperäinen Lucifer tarkoitti neitsyen merkissä syntynyttä aurinkoa, jota käsiteltiin tarkemmin kirjoituksessa Neitsyestä syntynyt.
Siis aurinkomerkiltään neitsyt? Oon nouseva neitsyt. Hitsi. Läheltä liippasi. En olekaan antikristus. Pelästyin jo aivan...
Mutta olen nelinkertainen yin polariteetti - kissa/nouseva vuohi, härkä/nouseva neitsyt, eli nelinkertaisesti "yliluonnollisesti aktivoitunut". Minulla "lähin yang" on kuu jousimiehessä - viittaa aikaan ja matkailuun, minulla on kyky nähdä tulevaisuuteen ja menneisyyteen.
"Pohjoisesta purkautuu onnettomuus koko maailmaan"... sattuu onnettomuus kun tieto pääsee leviämään? Jaa... miksei etelästä? Koska viisaus on pohjoisessa? Suomessa(?), joka itsenäistetty tulikäärmeen vuonna, jousimiehen kuussa, käärme viittaa korkean tason viisauteen, ja jouskari mm. aikamatkailuun.
"Pedon yksi päistä oli kuin kuoliaaksi haavoitettu, mutta se parani... se pää, jossa miekan haava oli..." Tiedän yhden asiaan liittyvän jutun, mutta ei siitä sen enempää...
Jaa mutta antikristus - nainen tai mies ei voi tulla ennen vesimiehen aikaa? Hänhän edustaa uutta aikakautta, jolloin pyritään luopumaan vanhasta, jolloin kaikesta päätellen kristinusko hävitetään, kuten kävi mm. härälle, kun alkoi oinaan aikakausi, jonka vertauskuva mooses oli, kun Jeesus edustaa kalojen aikaa. Ellei sitten tule/nouse erikseen yksittäisiä tyyppejä, jotka valmistelevat tien itse antikristukselle, kuten profeetat valmistivat tien Jeesukselle...?
Mitäs tapahtuu kaloille? Ne viedään Jeesuksen päivällispöytään toisella planeetalla? Tai sitten ne syödään nälänhädän aikana maan päällä? Ainakin jotkut profeetat ennustaa ihmissyöntiin asti menevää nälänhätää - kalojen aikana?
Vesimiehen aika alkaisi n. 2150 tai 2160. Sitä ennen aurinko on kummassakin merkissä n. 100 vuotta, eli aurinko alkaisi kosketella vesimiestä n. 2050-2060 tienoilla. Uranus-Neptunus konjuktio ("uskonnollinen vallankumous") on vesimiehessä n. 2165.
Tämän laskelman mukaan 3. maailmansota alkaisi n. 30-40 vuoden sisällä? Ainakin chilen kaivosturman uhri jutussa luku 33 toistui vähän väliä.
2033 (vesihärän vuosi, ainakin härän vuonna ovat syntyneet kuuluisat diktaattorit)
(ennustan, että mahdollisesti jotain hämmentävää tapahtuu lokakuussa(?), koska kaivos uutisointi tehtiin 14.10.2010, 20 10=30, ja 4-1=3 =30 3=33?)?
Vuonna 2010 lokakuussa 33 kaivosmiestä nostettiin ylös kaivoksesta "ahdistuksesta", 33 kuoli onnettomuudessa, moneen asiaan täsmäsi luku 33. Tapahtuuko 2033 jotain samankaltaista?
1933 33=1966 33=1999 33=2032 (?)
Huom. ainakin NL kaadettiin 1991. Mitä mahdollisesti kaatuu 2032 tai 2033? Vai luodaanko silloin jotain yhtä suurta?
2032-1991 (laskelman 2012=2012 mukaan)
2033-1991 (laskelman 2012=2011 mukaan)
Tuo laskelma perustuu idealle, jonka mukaan ajan tapahtumat olisivat lähteneet taaksepäin vuodesta 2012, ja tämä voidaan laskea kahdella tavalla, kuten ylhäällä, mutta itse olen yrittänyt kokeilla tapaa 2012-2011, ja jatkuu:
2013-2010
2014-2009 jne. Toinen puoli nousee, toinen laskee.
Eräs mies näki näyn numeroista 88 ja 9, kolmannen maailmansodan alkaessa, tuon nousee-laskee laskelman perusteella, jos kyseessä olisi vuosi 2088, vastaisi se vuotta 1935 laskun 2012=2012 mukaan. Mitä tuolloin tapahtui euroopassa ja venäjällä...
Chilen kaivosturma: Luku 33 toistuu kaikessa (14.10.2010)
Chilen kaivosmiesten selviytymistarinassa luku 33 toistuu vähänväliä. Kaivokseen jäi loukkuun 33 kaivosmiestä. Pelastuskuilun poraaminen heidän luokseen kesti 33 päivää. Valmiin pelastuskuilun läpimitta on 66 cm, eli 2x33. Kaivosmiesten nostaminen maan pinnalle alkoi 13.10.2010, joka voidaan kirjoittaa 13/10/10 - yhteenlaskettuna 33. Lisäksi ensimmäinen elokuinen viesti, jossa kaivosmiehet kertoivat olevansa edelleen elossa, oli 33 merkkiä pitkä.
Katolisten mukaan Jeesuksen arvellaan olleen 33-vuotias kun hänet ristiinnaulittiin.
Yhdenkään kommunistin en ole lukenut täällä kertovan tulevaisuudesta mitään, vaan yrittävän selittää mitä kommunismi on. He sortuvat samaan ongelmaan kuin kristityt - kirkko ja Jeesus persoonana merkitsee enemmän, kuin raamatun salaisuuksien aukeaminen. Kommareille persoonat ja heidän sanomansa merkitsee sitä, ettei kommari saa olla oma itsensä, vaan laumasielu? Ja he sanovat itseään yli-ihmisiksi? Neroiksi. Onko neroutta uskoa uskontoon "ateismi", jonka mukaan Jumalaa ei ole, eikä mitään yliluonnollista? Muilta osin kommunismi on ok. - tärkeäkysymysmiks
tärkeäkysymysmiks kirjoitti:
Tämähän menee mielenkiintoiseksi. Jos sähkis osoitteestani tehdään eräänlainen suomennos, siitä voidaan tuottaa sana "aurinkojumala taivas", tai "aurinkotaivas". Tieto kuvataan valona ylipäätään. Kyse on siis tiedon valon tuojasta?
"Ei kukaan laita kynttilä vakan alle, vaan antaa sen loistaa niin, että huoneessa olijat näkevät sen valossa"...
Lucia neito ja lucifer kuvataan (tiedon) valon tuojina. Kirkon perinteessä vietetään Lucian päivää. Lucia, lux, valo, tulee Luciferista. Lucia-neito on valkoisiin puettu nuori nainen, jolla on kynttilöitä päässään. Eräs suomennos Luciasta on Valotar. Alkuperäinen Lucifer tarkoitti neitsyen merkissä syntynyttä aurinkoa, jota käsiteltiin tarkemmin kirjoituksessa Neitsyestä syntynyt.
Siis aurinkomerkiltään neitsyt? Oon nouseva neitsyt. Hitsi. Läheltä liippasi. En olekaan antikristus. Pelästyin jo aivan...
Mutta olen nelinkertainen yin polariteetti - kissa/nouseva vuohi, härkä/nouseva neitsyt, eli nelinkertaisesti "yliluonnollisesti aktivoitunut". Minulla "lähin yang" on kuu jousimiehessä - viittaa aikaan ja matkailuun, minulla on kyky nähdä tulevaisuuteen ja menneisyyteen.
"Pohjoisesta purkautuu onnettomuus koko maailmaan"... sattuu onnettomuus kun tieto pääsee leviämään? Jaa... miksei etelästä? Koska viisaus on pohjoisessa? Suomessa(?), joka itsenäistetty tulikäärmeen vuonna, jousimiehen kuussa, käärme viittaa korkean tason viisauteen, ja jouskari mm. aikamatkailuun.
"Pedon yksi päistä oli kuin kuoliaaksi haavoitettu, mutta se parani... se pää, jossa miekan haava oli..." Tiedän yhden asiaan liittyvän jutun, mutta ei siitä sen enempää...
Jaa mutta antikristus - nainen tai mies ei voi tulla ennen vesimiehen aikaa? Hänhän edustaa uutta aikakautta, jolloin pyritään luopumaan vanhasta, jolloin kaikesta päätellen kristinusko hävitetään, kuten kävi mm. härälle, kun alkoi oinaan aikakausi, jonka vertauskuva mooses oli, kun Jeesus edustaa kalojen aikaa. Ellei sitten tule/nouse erikseen yksittäisiä tyyppejä, jotka valmistelevat tien itse antikristukselle, kuten profeetat valmistivat tien Jeesukselle...?
Mitäs tapahtuu kaloille? Ne viedään Jeesuksen päivällispöytään toisella planeetalla? Tai sitten ne syödään nälänhädän aikana maan päällä? Ainakin jotkut profeetat ennustaa ihmissyöntiin asti menevää nälänhätää - kalojen aikana?
Vesimiehen aika alkaisi n. 2150 tai 2160. Sitä ennen aurinko on kummassakin merkissä n. 100 vuotta, eli aurinko alkaisi kosketella vesimiestä n. 2050-2060 tienoilla. Uranus-Neptunus konjuktio ("uskonnollinen vallankumous") on vesimiehessä n. 2165.
Tämän laskelman mukaan 3. maailmansota alkaisi n. 30-40 vuoden sisällä? Ainakin chilen kaivosturman uhri jutussa luku 33 toistui vähän väliä.
2033 (vesihärän vuosi, ainakin härän vuonna ovat syntyneet kuuluisat diktaattorit)
(ennustan, että mahdollisesti jotain hämmentävää tapahtuu lokakuussa(?), koska kaivos uutisointi tehtiin 14.10.2010, 20 10=30, ja 4-1=3 =30 3=33?)?
Vuonna 2010 lokakuussa 33 kaivosmiestä nostettiin ylös kaivoksesta "ahdistuksesta", 33 kuoli onnettomuudessa, moneen asiaan täsmäsi luku 33. Tapahtuuko 2033 jotain samankaltaista?
1933 33=1966 33=1999 33=2032 (?)
Huom. ainakin NL kaadettiin 1991. Mitä mahdollisesti kaatuu 2032 tai 2033? Vai luodaanko silloin jotain yhtä suurta?
2032-1991 (laskelman 2012=2012 mukaan)
2033-1991 (laskelman 2012=2011 mukaan)
Tuo laskelma perustuu idealle, jonka mukaan ajan tapahtumat olisivat lähteneet taaksepäin vuodesta 2012, ja tämä voidaan laskea kahdella tavalla, kuten ylhäällä, mutta itse olen yrittänyt kokeilla tapaa 2012-2011, ja jatkuu:
2013-2010
2014-2009 jne. Toinen puoli nousee, toinen laskee.
Eräs mies näki näyn numeroista 88 ja 9, kolmannen maailmansodan alkaessa, tuon nousee-laskee laskelman perusteella, jos kyseessä olisi vuosi 2088, vastaisi se vuotta 1935 laskun 2012=2012 mukaan. Mitä tuolloin tapahtui euroopassa ja venäjällä...
Chilen kaivosturma: Luku 33 toistuu kaikessa (14.10.2010)
Chilen kaivosmiesten selviytymistarinassa luku 33 toistuu vähänväliä. Kaivokseen jäi loukkuun 33 kaivosmiestä. Pelastuskuilun poraaminen heidän luokseen kesti 33 päivää. Valmiin pelastuskuilun läpimitta on 66 cm, eli 2x33. Kaivosmiesten nostaminen maan pinnalle alkoi 13.10.2010, joka voidaan kirjoittaa 13/10/10 - yhteenlaskettuna 33. Lisäksi ensimmäinen elokuinen viesti, jossa kaivosmiehet kertoivat olevansa edelleen elossa, oli 33 merkkiä pitkä.
Katolisten mukaan Jeesuksen arvellaan olleen 33-vuotias kun hänet ristiinnaulittiin.
Yhdenkään kommunistin en ole lukenut täällä kertovan tulevaisuudesta mitään, vaan yrittävän selittää mitä kommunismi on. He sortuvat samaan ongelmaan kuin kristityt - kirkko ja Jeesus persoonana merkitsee enemmän, kuin raamatun salaisuuksien aukeaminen. Kommareille persoonat ja heidän sanomansa merkitsee sitä, ettei kommari saa olla oma itsensä, vaan laumasielu? Ja he sanovat itseään yli-ihmisiksi? Neroiksi. Onko neroutta uskoa uskontoon "ateismi", jonka mukaan Jumalaa ei ole, eikä mitään yliluonnollista? Muilta osin kommunismi on ok."Ellei sitten tule/nouse erikseen yksittäisiä tyyppejä, jotka valmistelevat tien itse antikristukselle, kuten profeetat valmistivat tien Jeesukselle...?"
Kuka sellainen aito profeetta onkin, ei tiedä sitä. Tuskin yksikään nk. opetuslapsikaan tiesi päätyvänsä raamattuun. Jos kysyt antikristukselta onko hän antikristus, hän luultavasti kieltää, koska ei pidä itseään sellaisena.
Antikristukselle "tietämättään" tietä valmistavat, (tai uudelle lähettiläälle) tulevat päätymään luultavasti vasta 1000 vuotta vesimiehen aikakauden alkamisesta johonkin raamattu2.een. Siinä vaiheessa heitä pidetään pyhimyksinä. Haluavatko he sellaista?
Itse en ole kiinnostunut muusta, kuin puhdistamaan ideologioita, jotta ihmiset saisivat rauhan ja rakkauden elämäänsä. Kirkko osaa puhua vain syntien anteeksi antamisesta. Minun mielestäni syntiä ei edes ole. ihminen tietää milloin hän tekee väärin, ja katuessaan antaa lopulta itselleen ja uhrilleen anteeksi.
Tämän takiako Jumala kirosi käärmeen paratiisissa? Käärmeen on luonteena vaikea antaa anteeksi, ja se hautoo kostoa mielummin. Älkää siis synnyttäkö käärmeitä. Älkääkä rottiakaan. Ja taas menee astrologian puolelle...
Mutta älkää unohtako: kun teillä on rakkaus ja rauha, te ette pelkää, jolloin uskallatte tutkia ja edetä, ottaa askelia eteenpäin.
"Tähdet taivaalta kävivät sotaa, radoiltaan ne sotivat Siiseraa vastaan..." (no, nykyään "ne tähdet" tiedetään planeetoiksi)
"Osaatko tuoda ajallaan esiin eläinradan tähdet, sinäkö talutat Leijonaa ja sen pentuja?
"Sinäkö tunnet taivaan säännöt? Määräätkö sinä, miten ne vaikuttavat maan päällä?"
Niinpä niin... ja ihminen sisältää vettä ja energiaa. Hänessä on mm. solumuisti, Lapset oppivat opettamatta kääntymään kyljelleen, sitten vatsalleen, ryöminään, konttaamaan...
Koneisiin planeetat eivät vaikuta. Ihminen ei ole kone, vaan vuosimiljoonien kuluessa kehittynyt oman järkensä mukaisesti tunnetusta ja tuntemattomasta voimansa ja päättelykykynsä saanut Jumalan viisauden ihme.
- aikakaudetko
Matt. 16:3 ...Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä....
Aikojen? Aeon?
Jeesus sanoi olleensa olemassa jo ennenkuin maailmaa oli. Olimmeko me kaikki?
Jes. 48: minä kerroin sinulle tämän jo aikoja sitten, annoin sinun kuulla kaikesta tästä jo ennen sen toteutumista, ettet voisi sanoa: "Minun omat jumalani ovat tämän tehneet, minun taotut ja valetut patsaani ovat näin säätäneet." Tästä kaikesta olet jo kuullut. Mieti nyt sitä! Etkö jo myönnä, että näin on? Tästä lähtien minä ilmoitan sinulle uusia asioita, tallessa pidettyjä, sellaisia, joita et tiennyt.
Ne on luotu nyt, ei aikoja sitten, ennen tätä päivää et ole niistä kuullut etkä voi sanoa: "Tuon minä jo tiesin..."
Mihin siis kommunismi perustuu? Raamatussa on ennustettu tulevaisuus. Mutta tulevaisuudessa "vesimiehen ajalla" siitä ei tulla tietämään, sitä ei tulla sallimaan. Kommunismi haluaa kieltää uskonnon ja Jumalan.
http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2014/12/astro-teologia-osa-3-aikakausien.html
Markus12: Jeesus lähetti matkaan kaksi opetuslastaan ja sanoi: "Menkää kaupunkiin. Teitä vastaan tulee siellä mies, joka kantaa vesiruukkua. Seuratkaa häntä, ja minne hän menee, siellä sanokaa talon isännälle näin: 'Opettaja kysyy, missä on häntä varten huone, jossa hän voi syödä pääsiäisaterian opetuslastensa kanssa.'
Aamos8: Päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän. Silloin he hoippuvat merestä mereen, pohjoisesta itään; he samoavat etsien Herran sanaa, mutta eivät löydä. Sinä päivänä nääntyvät janoon kauniit neitsyet ja nuorukaiset...
Vesimiehen aika kuvaa uusia oivalluksia mm. tekniikassa...
Aamos9: "Jos he tunkeutuvat tuonelaan, sieltäkin minun käteni tavoittaa heidät. Jos he nousevat taivaisiin, sieltäkin minä noudan heidät."
Obadja1: Vaikka kohoaisit korkealle kuin kotka, vaikka tekisit pesäsi tähtitarhoihin, sieltäkin minä syöksen sinut alas, sanoo Herra.
Onko tässä perää? - tärkeäkysymysmiks
Älkää kommunistit koskaan puhuko navetan lehmien, eli muiden mielipidettä, vaan oma mielipiteenne, joka ei saisi olla riippuvainen siitä, mitä navetan sonni on sanonut. Kun ihminen tajuaa olevansa vapaa ajattelemaan omalla päällään siitä huolimatta mikä katsoo olevansa, olkoon ammatiltaan/vakaumukseltaan mikä lie, ja valmis kehittämään ideologiaa, silloin hän tuntee itsensä vapaaksi, ja vain vapaudessa voi rakkaus kasvaa. Jos yksilö joutuu pelkäämään mielipiteensä puolesta, hän ei voi rakastaa. Vain rakkaus ideologiaan voi tehdä ideologian voimakkaaksi, ja vain ideologian kehittyvyys voi taata sen voittokulun.
Tämän takia kristinusko ei voi pysyä, koska se ei voi kehittyä muuksi, kun mitä raamatussa sanotaan, vaikka raamatussa kehoitetaan uudistumiseen. Kaikki sellaiset ideologiat, jotka on annettu kehittyvälle lajille, mutta jotka perustuvat muuttumattomuuteen, eivät voi pysyä, koska elämä muuttuu ja kehittyy. Ainoa, joka ei muutu, on Jumala, jota lajit voivat vain arvailla mikä tai mitä se on. Ja se, mitä tai mikä Jumala on, ei ole ihmisen mielipiteistä kiinni, kuten se, mitä ilma on, ei ole ihmisen mielipiteistä kiinni. Ihminen kertoo ympäröivistä asioista älynsä ja järkensä mukaan.
"Miksei ufot..."? Tämäkin vielä, mutta kerron kuitenkin.
Tietoisuuden tasoja sanotaan olevan 9. Sijalla 1 ovat kasvit ja kivet, sijalla 2 eläimet, ja sijalla 3 ihminen. Olisiko oikein, jos sijalla 5 oleva tulisi selittämään ihmiselle elämän faktoja, kun sijalla 7 oleva pitäisi niitä roskana? Ei tästä sen enempää, mutta eihän tietyllä tasolla olevalle olennolle kannata kertoa enempää, kuin se, mitä se voi ymmärtää.
Ehkä nyt ymmärrätte miksi on "satukirjat" raamattu, koraani ym. Mutta ei sen enempää voi ylistää niitäkään, jotka uhmaikäisen lapsen tavoin paiskaavat huoneensa oven kiinni ja julistautuvat ateisteiksi maailmaa näkemättä.
Jos kohtaat epäkohdan, niin yritä parantaa sitä, tai jätä se rauhaan - ohita se.
Älä tongi paskaa. Se vain haisee sitä enemmän.- Anonyymi
Kommunismin aatteet ovat lähellä Raamatun ideologiaa.”
Kommunistivaltiota eivät kuitenkaan johtaneet kommunistit, vaan ainoastaan satanistit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommunismin aatteet ovat lähellä Raamatun ideologiaa.”
Kommunistivaltiota eivät kuitenkaan johtaneet kommunistit, vaan ainoastaan satanistit.Ja se romahti. Mihin se sitten siirtyi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja se romahti. Mihin se sitten siirtyi?
Länteen näköjään. Meininki samankaltainen. Samankaltaisuudet löytyy toistensa ääripäistä.
- Anonyymi
Jopa kommunistitkin hiljenivät.
- Anonyymi
Jeesus oli ensimmäinen kommunisti.
- Anonyymi
Siksikö Kirkon miehet sitä vihasi, 1930 luvullapastori kidutti kommunisti suutaria ja aina kovemmin kun huusi Jeesusta avuksi on tosi !?
- Anonyymi
Tosi on, olihan Kirkko uskonnot kuin huumetta sodissamme ja moni siihen nojasi kuin nyt tyhmä uksinkertainen ja yliopetettu kansa !?
- Anonyymi
Vieläkin elää niitä Kommunisti jäkeläisiä joiden vanhempia kuulusteltiin kommunismi mieelisyydestä,onhan muistissa kommunisti perheiden karkottamisestakin kodeistaan omaisuudenkin ryöstämällä !? Kristinusko on aina ollut julmaa !?
- Anonyymi
Miten tuhannet erilaiset luonteet saadaan muka kannattamaan yhtä poliittista järjestelmää? Se ei onnistu, koska toiset luonteet kaipaa demokratiaa, toiset kommunismia, toiset anarkismia, kuka mitäkin. Näin ollen hallitseva poliittinen ideologia on pelkkä peite ongelmien ja kapinamielialojen päällä.
Toisaalta, jos kaikki saisivat toteuttaa vain omaa itse valitsemaansa ideologiaa, tulisi aina joku pomottaja, joka julistaisi "oikeaa oppia", ja käskisi hävittämään "väärämieliset".- Anonyymi
Puhdas kommunismi? Miks aina puhutaan "puhtaudesta"? Kommunismiakin on montaa eri lajia. Minä kannatan uuskommunismia, eli otan maailman vastaan sellaisena kun se on shamaaneineen, Jeesuksineen ja Buddhineen, enkä pidä uskoa, vaan todennäköisyyslaskelmat. Jos vielä rahaa ei tarttis käyttää.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1233982Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3142049Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481811- 1051727
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21710IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391661Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4431518Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441266MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531252Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4401218