Kirkko ei enää vapaamatkusta Jerusalemissa, hyvä!

kirkko-ruotuun

KRISTILLISEN kirkkokunnan johtajat päätyivät sunnuntaina harvinaiseen toimenpiteeseen, kun he sulkivat Jerusalemin vanhassakaupungissa sijaitsevan Pyhän haudan kirkon ovet kävijöiltä, kertoo uutistoimisto AFP.

Kirkko suljettiin, koska kristityt johtajat katsovat Israelin yrittävän heikentää kristittyjen asemaa Jerusalemissa. Israel nimittäin suunnittelee alkavansa verottaa kirkon sellaista omaisuutta, jonka se tulkitsee olevan kaupallisessa käytössä.

VEROSTA vapautettaisiin Israelin viranomaisten mukaan uskonnon harjoittamiseen tai opettamiseen tarkoitetut paikat.

Kristityt kuitenkin katsovat, että verotus mahdollistaisi kirkon omaisuuden pakkolunastuksen, AFP kertoo.

”Tämä muistuttaa meitä samantapaisista laeista, jotka säädettiin juutalaisia vastaan Euroopan pimeänä aikakautena”, kristillisen kirkkokunnan johtajat toteavat lausunnossaan.

PYHÄN haudan kirkko on rakennettu paikalle, jossa Jeesuksen ristiinnaulitsemisen paikan ja haudan uskotaan sijainneen. Kirkko on kristinuskoa tunnustavien pyhin paikka ja pyhiinvaelluksen kohde. Kirkon sulkemisajan pituudesta ei sunnuntaina ollut tietoa.

Kirkko on myös suosittu turistikohde. Sunnuntaina sen luona nähtiin hämmentyneitä ja pettyneitä matkailijoita, jotka eivät päässeetkään kirkkoon sisälle, AFP kertoo.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005581922.html

Kirkolla on rahaa mutta keisarille ei annettaisi mikä keisarille kuulu.

20

254

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samat-vastuut

      Aika erikoista, että PH:n kirkko ei maksaisi sille kuuluvia veroja kuten kaikki muuutkin kirkot, moskeijat ja synagogat tekevät.

      Tottakai sitten ulosmitaaan maata jos maksut on maksamatta.

      • laitalinkkitähän

        koskeeko laki synagoogia?


    • Pyhän Haudan kirkko on yksi vilkkaimpia markkinapaikkoja Jerusalemissa. Tottakai sen pitää velvoitteensä hoitaa 🇮🇱

      • totisesti_

        Aamen!


      • mitämyydään

        mitä siellä myydään?


      • mitämyydään kirjoitti:

        mitä siellä myydään?

        Kaikenlaista uskonnollista tilpehööriä.


      • ihankotottataas
        usko.vainen kirjoitti:

        Kaikenlaista uskonnollista tilpehööriä.

        siellä kirkossa sisällä vai?


      • ihankotottataas kirjoitti:

        siellä kirkossa sisällä vai?

        Sen kirkon tiloissa. Siinähän on useita kirkkoja samassa kompleksissa.


    • VeroPakolaiset

      Eikö meinaakaan maksaa verojaan koska varautuu jo maan lunastuksiin?

      • Niin, jotain hämärää kirko nyt puuhaa 😏


      • usko.vainen kirjoitti:

        Niin, jotain hämärää kirko nyt puuhaa 😏

        Tarvii katsoa tänään Jerusalem uutiset 🤓


    • Mitä jos evl.kirkko vaatisi samaa Suomessa? Emme maksa veroja!

      • ehkä.kohta

        Ei vielä.


    • onkotasapuolista

      koskeeko laki myös itkumuuria? siellähän käy turisteja kai pilvin pimein.

      • Itkumuurilla ei myydä mitään 🇮🇱


      • myydäänkökirkossa
        usko.vainen kirjoitti:

        Itkumuurilla ei myydä mitään 🇮🇱

        myydäänkö tuossa kirkossa?


      • myydäänkökirkossa kirjoitti:

        myydäänkö tuossa kirkossa?

        Myydään, kaikenlaista uskonnollista tilpehööriä.


      • myydäänkösiellä
        usko.vainen kirjoitti:

        Myydään, kaikenlaista uskonnollista tilpehööriä.

        kirkossa? ihan siellä sisällä?


      • myydäänkösiellä kirjoitti:

        kirkossa? ihan siellä sisällä?

        Niissä tillissa joita kirkko käyttää. Eihän kirkolta muuten veroja myyntituloista perittäisi 🤔


    • YEVmissäluuraat

      Eikö aihe kiinnosta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      93
      1487
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      47
      1013
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      15
      886
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      838
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      82
      758
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      92
      741
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      737
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      728
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      687
    10. 68
      672
    11. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      12
      665
    12. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      664
    13. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      59
      662
    14. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      651
    15. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      585
    16. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      576
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      557
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      544
    19. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      149
      534
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      525
    Aihe