En ole ikinä törmännyt tämän pahempaan palveluun ja työnjälkeen. Olivat lähettäneet asikkaalle väärän tuotteen (väärä väri) asiakas oli avannut paketin, huomannut tuotteen olleen väärä ja lähettänyt asiallisen palautteen. eivät palauttaneet rahoja eivätkä vaihtaneet vaan käskivät asiakasta tarkastutamaan näkönsä sillä oli avannut väärän tuotteen. Tämän jälkeen asiakas osoitti tyytymättömyytensä palveluun (asiallisesti) ja vastaus oli, en ole asiakaspalvelija, olen toimitusjohtaja. Olisivat kuitenkin suostuneet hyvittämään vain sillä ehdolla että asiakas antaa paremmat arvostelut facbookiin. Huono asiakaskokemus jakautui erään facebook ryhmän keskuuten, johon vaimo tuli kertomaan että ei tälläiset heidän toimintaansa vaikuta, kun on miljoona liikevaihdot. Kyseisestä yrittäjästä on uutisoitu ennenkin, esimerkiksi virossa lehdessä kuinka varastaa suomalaisilta rahaa.
puhelinfix.fi
Piperkelly
429156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
https://keskustelu.anna.fi/threads/varokaa-www-uniikkikivi-fi.1921009/ sama omistaja... miten kukaan ei voi vaikuttaa tähän?!
just luin tästä :DD pitäis olla huomenna iltalehdessä
Asiakashan oli liimannut kalvon jo puhelimeen ... ei kukaan yritys ota takaisin käytettyä tuotetta.
Mutta faktahan on kuitenkin se, että tämä itse ASIAKAS oli läntännyt suojan puhelimeensa eli ns. käyttänyt tuotteen niin ei sillä enää ole minkäänlaista palautusoikeutta (lain mukaan). Sama kun ostat esim. vaateliikkeestä vaatteen, olet repinyt hintalapun pois ja käyttänyt vaatetta päälläsi niin et pysty enää palauttamaan sitä liikkeeseen. Näin yksinkertaista. Kannattaa siis kerrata lait, koska nehän tässä ratkaisee.
Mitä sitten asiakaspalveluun tulee niin oli kyllä todella epäammattimaista käytöstä firman toimitusjohtajalta, MUTTA se ei oikeuta kuitenkaan asiakkaan ja ison facebookryhmän toimintaan, että lynkataan isolla joukolla tahallisesti toisen maine ja firma VAIN yhden huonon kokemuksen perusteella.
Nauran räkäsesti täällä miettien miten pellejä kyseisen firman omistajat on. Siellä akka kiljuu miten ihana kusettaja miehensä on ansainnut rahansa ja voi nyyh. Uutista tästä odottaen.
En oo ikinä nauranut millekkään niin paljoa kuin tän TJ:n Vaimon Nazin kommenteille "TÄMÄHÄN EI MEIDÄN BISNEKSIIN VAIKUTA. ME TEHDÄÄN MILJOONA VOITTOA"
Meinasin pissiä housuun naurusta.
Kyllä on "hieman" ylireagoitu juttu.
Mutta ku kyse jostain ämmälaumasta niin en kyllä ihmettele yhtään :'D
Mistä kauhia haloo? En nää tässä mitään väärää o__O
Kopioitu puhelinfix.fi:n omalta nettisivulta:
"8. PALAUTUSOIKEUS
Asiakkaalla on kuluttajansuojalain mukainen 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus. Vaihto- ja palautusoikeus koskee vain alkuperäispakkauksessa olevia käyttämättömiä ja myyntikelpoisia tuotteita.
Jos haluat palauttaa tuotteen, ole yhteydessä asiakaspalveluumme sähköpostitse info(@)puhelinfix.fi.
Palautuksissa täytyy olla kaikki samat tuotteet/osat jotka on tullu paketin mukana ostovaiheeessa. Muutoin emme käsittele palautuksia emmekä pysty palauttamaan kyseisestä tuotteesta rahoja.
Jos tuotteen suojamuovi tai sinetti on avattu, raukeaa palautusoikeus ohjelmistotuotteiden lisenssiehtojen mukaisesti. Palautusoikeutta ei ole myöskään muilla myyntikelvottomilla tai käytetyillä tuotteilla. Emme käsittele reklamaatioita jossa vika on tullut asiakkaalla asennusvaiheessa."
Tilaajan olisi varmaan kannattanut lukea tilausehdot. Ei niitä huvikseen laadita.
Sitä luulee että voi asiakkaana sanoa ja tehä mitä tahansa ja yrittäjän pitää niellä kaikki. Sanoisin aivan samalla tavalla myös. Opetelkaa lukemaan toimitusehdot kaupasta ennenkuin menette arvostelemaan yrityksiä.
Itsehän he lähettivät asiakkaalle väärän tuotteen eli firman virhe.
Kaupan virhe täysin, lähettivät väärän tuotteen. Tilanne on sama kuin menisi bensa-asemalle ja ostaisi dieseliä mutta pumpusta tulisikin 95e bensaa. Ja tämän jälkeen myyjä alkaisi syyttämään asiakasta että olisi pitänyt hajusta erottaa.
Myyjän vika ja myyjä kantaa vastuun. Ei selittelyjä.
Virolaisilla pikkukaupoilla on vielä paljon opittavaa länsimaisesta rehellisyydestä ja kaupankäynnistä.
Touhu on monesti kuin neuvostoliitossa missä asiakkaan piti mennä hattukourassa ruokakauppaan jos halusi lihaa ostaa.
Täytyy pysyä erossa kyseisen Puhelinfix yrityksen tuotteista.
Kiitokset kommenteista.
Melkein lähetin tuotteeni kunnes ihmettelin halpaa hintaa. Olen tyytyväinen että puhelimeni pelastui.
"Toimitusjohtajan" ominaisuudessa ei kannattais netissä huudella ala-arvoisia kommentteja (ei tietenkään kukaan muukaan firmassa). Oikeasti menestyneessä ja maineestaan huolehtivassa yrityksessä moinen typerys sais samantien kenkää.
Väärä tuote tosiaan ja naisen perustelu että ajatteli oleva tumma suoja kalvo kalvo. Päällä olisi aivan loogista, varsinkin tottumattomalle.
Enemmän tässä tärkeää on siis se firman puhetyyli. Ja ihan tosiaan huijausfirma. Kyllä noilla varmaan jo oikeuteen pääsisi.
Ei näin, jos yritys on itse tehnyt virheen ja asiakas on reklamoinut yrityksen tehnyttä virhettä niin ei silloin olisi varaa aukoa suvereenisti päätään loukkaavilla teksteillään. Ei sillä ole väliä maksaako tuote euron tai sata euroa, yrityksen on korjattava virheensä kitisemättä, oli se yritys missäpäin maailmaa tahansa. Toi tollanen asiakaspalvelu karkottaa nykyset että uudetkin asiakkaat ja asiakashan sen toimitusjohtajan palkankin maksaa ostamalla yritykseltä tuotteita tai palveluja.
Yritys joka olisi luotettava ja vakaalla taloudellisella pohjalla toimiva olisi vain vaihtanut tämän kahden euron tuotteen ja jatkanut liiketoimintaansa . Yleensä tällaiset purkautumiset "toimitusjohtajan" toimesta indikoivat taloudellisia ongelmia tai vaikeuksia liiketoiminnan käynnistämisessä.
Minulle kävi aika samoin. Näyttö ei ollut aito applen vaan hiukan väärän kokoinen, joten se ei asetu puhelimeen kunnolla. Sanovat etteivät ole koskaan kuulleet tällaisesta. Palauttavat kuulemma rahat kun olen palauttanut jokaisen osan sellaisena kuin ne sain ( ei ole mahdollista, koska työkalut kuluvat kun puhelinta vekslaa).
ostatteko te tuotteenne sokeana? kaupassa heillä lukee että alkuperäisvastaava eikä alkuperäinen. Ihme valittajia!
Vaikka asiakas onkin erehtynyt laittamaan suojan, on myös liike erehtynyt lähettämään väärän tuotteen.
Sen sijaan, että yritys olisi yrittänyt hoitaa asian nätisti ja tullut vastaan heti ja vastannut asiakkaan palautteeseen edes asiallisesti, lähtee toimitusjohtaja haukkumaan asiakasta sokeaksi, vaikka sitä sokeutta on siellä omassakin piirissä.
Kaiken huippu on järjestää joku asiakkaan nolauskampaja arvonnan muodossa. Ei hyväksyttävää asiakaspalvelua tai liiketoimintaa. Tuollainen vahingoittaa liiketoimintaa, eikö tää Igor vai mikä lie, tätä tajua? Ennen kuulumatonta, mutta ilmeisesti joku virolainen käytäntö? Ikinä en tilaisi tuolta tai yleensä Virosta tai Venäjältä mitään. Saahan noita tarvikkeita sitä lähempääkin. Firma näyttääkin olevan kuuluisa eri nimellä...
Huomaa kyllä, kuka tänne on väliin pari kommenttia käynyt lisäämässä ;)
sanni! olet aika säälittävä:) lol
rästä firmasta ei olisi todella pitänyt tilata mitään. Väittävät tapahtuneen asennusvirheen, lisäksi sivuilla ei ole asennusohjetta, vain poisto-ohje ja väittävät että ohjeet siellä on. Lsiätuotteita kehoittivat ostamaan... Erittäin epäammattimainen aspa ja huonoa bisnestä. Kuinka he tarkistavat tuotteet lähetyksessä esim. liiman pitävyyden tai osan istuvuuden osalta? Käsittämätön pulju.
Tein juuri itsekkin kyseisestä firmasta tilauksen, uusi näyttö puhelimeen tuli melko nopeasti ja asennus sujui hyvin. Tämän jälkeen ongelmat näytön kanssa alkoivat, näyttö on niin huono laatuinen tai valmiiksi ostaessa rikkinäinen, ettei kestä normaalia käyttöä vaan joka päivä eri puolelle näyttöä ilmestyy uusia halkeamia ja näyttö vuotaa mustetta. Eli ei päivääkään ehyenä. Näyttö ei ole saanut missään vaiheessa kolhuja tai tippunut.
Asiakaspalveluun olin useita kertoja yhteydessä mutta joka kerta sieltä vastattiin että olet itse omalla toiminnallasi rikkonut näytön. Puhelin on tippunut tms.
Eli suosittelen kiertämään kyseisen firman kaukaa!
niin se on myös 2019 - ei voi suositella
Juu viallisia laitteita panee eteen päin eikä takuu korvaa kun on muka ostajalla tullu.
älkää ostako ei kannate laittaa rahoja hukkaan!
Virolainen firma. Mitä voit odottaa
Olen odottanut kohta 2 kuukautta akkua puhelimeeni. Olen saanut vastauksen toiseen lä'hettämistäni s-posteista. Vastauksessa sanottii, erttä tukkuri on lähettänyt vääriä akkuja. Ei jatkoon.
Kiertäkää kaukaa. 3kk odottanut rahojen palautusta.
Yli 6 viikkoa odottelen tilatut tuotteet. Rahat kelpasi, mutta tuotteita ei näy. Hujausfirma kyseessä. Teen rikosilmoituksen.
Joo vähän sama juttu.. onneks pikku tilaus, 8.5.22 tilattu.
Sähköposti vastaa "automaatila" tilaukset ruuhkaantunut jne.. tuskinpa..
Älkää tilatko mitään täältä!
Huijari firma.
Kiitos yhteydenotostasi Paytrailin asiakaspalveluun. Ensiksi - olen todella pahoillani, että sinulla on ollut tämän tilauksen kanssa ongelmia, etkä ole sitä saanut. Harmillisesti mekään emme saa yhteyttä heihin, joten valitettavasti emme voi olla asiassa enempää avuksi, sillä emme voi koskaan palauttaa maksua myyjän puolesta.
Pyrimme tekemään ilman muuta yhteistyötä vain hyvää kauppatapaa noudattavien kauppiaiden kanssa ja puutumme mahdollisiin epäkohtiin, jos niitä havaitsemme. Olemme ottaneet meidän maksupalvelun heiltä pois käytöstä ja heidän sopimus irtisanotaan.
Suosittelen sinua siis olemaan asiasta yhteydessä Kuluttajaneuvontaan ja Euroopan kuluttajakeskukseen. Toivon mukaan saat jotenkin rahasi tästä tilauksestasi vielä takaisin. Pahoittelen tilannetta vielä kovasti.
Puhelinflixin toimitusjohtajan nimi kiitos!
Lisäksi saa laittaa laillista tietoa hänestä esim syntymäaika, osoite, auton rekisterinumero, sekä lyhyt kuvaus ulkonäöstä (ikä, arvioitu pituus, hiusten malli ja väri).
Älkää ostakaa sieltä mitään, see on huijari yritys.
Paytrail on irtisanonut kaikki sopimukset yrityksen kanssa. Ainut paikka johon voi ottaa
yhteyttä on Euroopan kuluttajakeskus.
Tosin ihmettelen PT:n toimitaa, kun ottivat kyllä rahat vastaan, vaikka tiesivät vedätyksen, mutta eivät muka voi niitä paluttaa.
Tässä Kuluttajakeskuksen tiedote: https://www.ecc.fi/ajankohtaista/tiedotteet/virolaisella-puhelinfix-fi-verkkokaupalla-tuotteiden-toimitusvaikeuksia-katso-toimintaohjeet/
Ei vastaa sähköposteihin, kaksi viikkoa yrittänyt kysellä rahoja takaisin tuotteista, jotka tilasin 3 viikkoa sitten. Tuotteet eivät ole edes lähteneet matkaan. Kolmesti laittanut sähköpostia eikä vastausta. Kuka tän paskapuljun toimari on, soitan ja uhkailen rikosilmoituksella kohta. Yritin soittaa numeroon jossa asiakaspalvelua viroksi/englanniksi, mutta numero ei ollut käytössä.
VÄLTTÄKÄÄ KYSEISTÄ LAFKAA!
Eivät lähettäneet tilausta eivätkä vastaa sähköpostilla tehtyihin kyselyihin. En suosittele kenellekään.
Ei ole kuulunut lähetystä, eivätkä vastaa yhteydenottoihin. Tein virheen, kun en googlannut yrityksen taustatietoja ennen ostoa. Nyt vasta valkeni tilanne, kun tavaraa ei kuulu.
Valitan asiasta viranomaisille, jotta saataisin kysyinen huijarikauppasivusto pois toiminnasta mahdollisimman pian.
Etsin vaihtonäyttöä kännyykkään ja täältähän se löytyi. Vain suoratilisiirto kelpasi ja tästä johtuen googlasi taustoja. En todellakaan tehnyt tilisiirtoa ja säästyin satasen kusetukselta.
Sama. Olin akkua juuri tilaamassa ja ihmettelin ku ei nettipankilla voinutkaan maksaa.. huhhu onneksi googlasin!