Lisää tehdään lapsia
ftrhghg
65853
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Suomalaisia veronmakasajia kusetetaan irakilaisloisten taholta ihan kunnolla.
Pentuja tehtaillaan vuosivauhdilla, ettei tarvitsisi lähteä oikeaan kotimaahansa vedoten suomalaisten empatiaan ja sääliin ja lisäksi tuon sakin lapsilisät ovat jo huikeat pelkästään!
Irakissa ei moisiin tuloihin (täyselätys asuntoineen, vaatteineen, kulutuksineen, päivähoito, koulutus ymym) pysty erkkikään niin miksi sinne haluaisivat lähteä.
Perheen vainotarina saattaa olla sepitetty. Irakissa on aivan rauhallisia seutuja joissa voi elää normaalia elämää. Migri on ottanut selvää paikallisista olosuhteista mm. käymällä paikanpäällä. Muutama viikko sitten oli tvssä uutinen Migrin virkailijan käynnistä IRakiin tutustumassa paikallisiin oloihin. Irakilaiset luulevat että Migrissä ei tiedetä totuutta Irakin olosuhteista ja yrittävät huijata Migrin virkailijoita.
Shiiamuslimeja! Kuka täyspäinen oikeasti näitten juttuja uskoo? Vääräuskoisille kun muslimin tulee aina ja joka paikassa valehdella. Ja eikö nyt Irakin kokoisesta maasta löydy paikkaa, jossa ei "kunniamurhan" suunnittelijat vaanisi? Ei Suomen kuulu olla maksajana kehitysmaamuslimien lapsitehtailussa! Ulos maasta ja äkkiä nuo ja lisäksi jokaikinen ananaspää, joka tänne on saapunut loisimaan!
EU on sopinut Irakin kanssa elintasosurffari- irakilaistensa palauttamisista kotimaahansa.
Eu kun koneeseen!
Tämäkin irakilaisperhe on saanut kerätä voimia suomalaisten kustannuksella ja ovat nyt voimissaan aloittaa oikean kotimaansa rakentamisen ja kehittämisen sellaiseksi islamistiseksi valtioksi kun ikinä keksivät.
Kyllä ne ehtii. 1,5 vuodessa kolme lasta.
Pari vuotta Suomessa ja kolme lasta lisää. Nämähän on pahempia kuin meidän lestat (tai sitten yhtä hulluja). Onko se vaimo taas paksuna ettei pysty koneella lentämään.
Synnärillä äijä käy pistämässä uuden siemenen sisään.
Varmaan on uusi ”peruna uunissa kypsymässä”. Huh miten meitä viedään kuin litran mittaa.
Lapsilisät ja kotihoidontuki houkuttavat loputtomaan lisääntymiseen näitä elintasopakolaisia.
Miksi suomalaiset eivät käytä näitä huikeita tukia hyväkseen ja lisäänny enemmän? Johan sitä lapsia tekemällä tulisi rikkaaksi yksi jo toinen täällä. Ovatko suomalaiset tyhmiä kun eivät osaa käyttää tätä mielettömän helppoa rikastumiskeinoa?
-Siperianjunaan
-vuoden lapsilisät mukaan-
-Vain menolippu
-ei vainoamista tuolla alueella
Kotimaassan mies yritti kuljettaa aseita ambulanssissa ja jäi kiinni ja nyt viranomaiset etsivät häntä. Että sellainen turvapaikanhakija.
PASKALOISIA, ENKÄ KETÄÄN MUUTAKAAN.
ELÄTTÄKÖÖT ITSE.
En syntynyt töänne elättääkseni muslimiloisia, prkele !
Mulla on omakin elämä ja eläytettävät !!!
Oma elämä tietenkin, se on ainut mitä ajattelet. Muut elätettäväsi on pultsarikaverit ja ainut huoli mistä saa seuraavan brenkkupullon. Siitä on hyvä aina muita syyttää.
Vähä-älyisten touhua tehdä lapsia noin epävarmaan tilanteeseen. Jo siksikin, että perhe vaarassa, niin ei kun lapsia vaan lisää! Normaali ihminen tekee lapsia vain turvallisissa oloissa.
Ihan oikein että palautetaan lapsiluvusta välittämättä. Ottakoon vastuun kun niitä tehtailleetkin. Hyvä esimerkki muillekin synnytyskoneille.
Maahanmuuttovirasto on tehnyt aivan oikeat päätökset. Ei meidän tarvinne maksaa noin vastuutonta lapsitehtailua.Aivan järjetöntä tehdä lapsia lisää jatkuvasti,vaikka ovat muka "turvapaikanhakijoita". Meikäläiseltäkin loppui nyt sympatiat,kun huomataan kuinka törkeästi yritetään hyväksikäyttää turvapaikkajärjestelmää.Luulevat saavansa jäädä tänne täysihoitoon ,kun on täällä syntyneitä lapsia,ja luultavasti uutta jo "putkessa",varmuuden vuoksi.
Äkkiä nyt Irakin koneeseen,ennenkuin lisääntyvät vastuuttomasti vielä lisää.Lapsia käy sääliksi kun on noin vastuuttomat vanhemmat.
Raskaana oleville ja pienten lasten vanhemmille oleskelulupien pikakäsittely.
Sitä vaikeampi palata, mitä enemmän kiintyvät tänne. Ja säästyy valtavasti rahaa sosiaali- ja terveydenhuoltokuluissa.
Rahapula ja poliisi niitä siellä kotona uhkaa, ei mikään muu.
Totta turiset.
Mikä estää hakemasta turvapaikkaa jostain muusta EU-maasta? No, ettei kukaan muu maa enää huoli eikä niiltä saa samoja "kaikki maksetaan, veronmaksajamme huolehtii teistä" etuja. Hetken paistattelevat otsikoissa, että ehditään ottamaan tilalle 100 muuta.
No ne Suomea paljon pienemmät tuet ja avustukset vierihoitoineen ja lain suoja rikoksilleen.. Että silleen.
Elintasopakolaiset ottavat ennakoon selvää mikä EU maa antaa eniten tukirahaa. Fakta.
No niillä älypuhelimilla ne niistä viestittää toisilleen. Että silleen.
No miksi sitten Suomeen on tullut moneen muuhun maahan verrattuna vähemmän pakolaisia? Jotenkin vähän ontuu tuo väitteesi..
Juuri näin se menee.
Etkö osaa selitystä antaa rtgfsxd-rassetrolli helppoon kysymykseen?
Koska hakeutuvat suvun luokse ja niitä on enemmän muualla kuin Suomessa.
Ja tietävät että Suomessa kela ja sossu jakavat eniten EU maissa sosiaaliturvaa ns. pakolaisille.
Heh, kirjoituksellasi juuri todistat sen ettei suurin osa pakolaisista ole tullut Suomeen eikä ole tulossakaan vaikka Suomen sosiaaliturva olisikin paras heille.
"Koska hakeutuvat suvun luokse ja niitä on enemmän muualla kuin Suomessa."
Huomaatko miten typerä kannaltasi oli tuo selityksesi?
Outolintu trollaa.
Näin se menee loppupeleissä.
Voi miten typerä itse olet.
Totta kai on selvää, että ennen suuria pakolaistulvia oli työtätekevä väestö hakeutunut Euroopan maihin, joissa saa isomman tilin vähemmällä työllä kuin Suomessa. Suomea ne karsastivat eikä tänne tullut juuri ketään. Roskasakki jäi kotimaahansa huutamaan ja heittelemään kiviä.
Ja nyt kun pääsee Euroopan runsaimmille sossupadoille, tulee tänne sitä roskasakkia suvuista joissa on pelkkää geneettistä laiskuutta ja joka ei koskaan ole mennyt työn perässä mihinkään. Muualle Eurooppaan menee niiden sukujen jäsenet, joille useimmille työkin maistuisi ja niissä maissa on jo vähän jalansijaakin. Niiden suunnitelma ei ole elää sossuturvalla iankaiken, se sakki tulee Suomeen.
Siis jos samaa aika väität että suurin osa pakolaisista tulee Suomeen ja sitten toisessa väitteessä kerrot että pakolaisia on muualla enemmän kuin Suomessa ja siksi pakolaiset hakeutuvat näihin maihin sukulaistensa luokse niin etkö tajua että väitteesi ovat paradoksi. Siihen ei auta nyt tuo uusi selityksesi yhtään. Tosiasia on että useimpiin muihin maihin saapuu ja otetaan huomattavasti Suomea enemmän pakolaisia, niin on ollut iät ja ajat. Vasta vuonna 2015 saimme tämän suuren pakolaisaallon, sitä ennen ja sen jälkeen ovat pakolaismäärät pieniä verrattuna moneen muuhun maahan. Saamme olla kiitollisia ettemme ole kuin Saksa, Ranska, Hollanti, Italia, Kreikka, Ruotsi jne. Saati sitten muut Euroopan ulkopuoliset maat joissa toisissa, varsinkin kriisialueiden lähellä olevissa maissa on jo satojatuhansia, jopa miljoonia pakolaisia. En minä pakolaisia tänne toivo, mutta en näe mitään älyä väittää asioita mitkä eivät ole totta.
Tommoset synnytyskoneet pitää käännyttää heti ei pidä odottaa enään vuosia kohta sillä on jo tusinina kasassa.
Loviisan suvakit järkkäävät ensi lauanataiksi mielenosoitusta asian tiimoilta.
https://yle.fi/uutiset/3-10093713
Vaativat että vielä kerran asia tutkitaan miksi turhaan kun tulos ei kelpaa on jo tutkittu tarpeeksi rahaa palaa ja tulos on sama voidaan mekin laittaa alote pystyyn että ulos perhe maasta varmasti tulee tuhasia allekirjotukisa heti. Laittakaa vastamielenositus tonne torille samaan aikaan ja valtio vosi tarkistaa nuo antamansa tuet loviisalle niitä pitää varmsti rueta vähentämään.
Migri on tutkinut asian kertaalleen joten ulos maasta. Suomessa on satojatuhansia kantasuomalaisia peienituloisia sekä vanhoja että nuoria joita Suomen valtion pitää ensisijaisesti auttaa. Kyllä maapallolla autettavia riittää mutta persaukisen Suomen valtion pitää PRIORISOIDA ketä se auttaa ylivelkainen kun on jo ennestään http://www.velkakello.fi
Hyvä kommentti.
ASIAA.
Vittun vaan täältä ja lasku perään monen vuoden täysihoidosta. Eikö tämä hullutus lopu voisi jo loppua. Eilen joku hyysäri uutisissa hehkutti kuinka alaikäiset mustaturvat on saatu jo asutettua. Milloin suomalaisten asunnottomuudesta kannetaan samaa huolta.
Yritti vain auttaa kun suomalaisten syntyvyys on laskussa. Ihmettelee tilannetta.
"Mine ihmetelee miksi suominaine ei synnytä. Kaikki elätetän, minäkin san yli 20 tonni raha kuukaudessa ja ilmainen asunto ja ruoka. Miksi suominainen ei synnytä?"
Trolli.
Suomimies ei tajua että avain onneen ja rikkauteen on vain pari työntöä ja ravistus. Jopa kehitysmaista tulleet ovat fiksumpia.
Hävettää olla valtion kautta ko. sakin elättäjä.Ahkera ukko sängyssä.Ulos ja äkkiä.Tarinoita ilman totuutta.
Elintasohuijreita koska siittävät lisää lapsia vaikka muka ovat "vainon alla" ja pakosalla.
_suomalaiset juopponarkit puhuu edelleen suomalaisnaisistakin ja lapsistä hyvin halveksivaan tyyliin - pullat uunissa, kullit kurkussa, siat säkissä tms. Vievät kaaaiikkiii meiän kalja- ja viinarahatkin, nyyh nyyhh... tuli sangen tutuksi toikin puhetyyli aikanaan oman perheenkn parissa kun esikoistaan odotti.
Miks läksit? ....Matun kaa.
Kokoomustrolli.
Outolintu trollaa.
Sinäkin puhut tosi halventavasti suomalaisista miehistä (juopponarkit) huomasitko edes itse? Onko sinun halventamisesi parempaa kuin muilla vai miksi sitä harrastat? miksi haveksit muita?
Outolintu halveksii kantasuomalaisia koska sillä on tilillä rahaa.
Mahtaa olla autokuskin palkalla 7lapsen elättäminen Irakissakin kovaa.Mukava olisi jäädä loisimaan tänne.Vihevassarit ovat pitäneet tukipolitiikasha huolta. Näistä ei ole kestävyysvajeen paikkaajiksi.
Ministeri Mykkänen. Tarttes tehdä jotain.Lento Irakiin ensi tilassa tälle sakille.
Asiaa.
Pari vuotta niin noita on yli tusina tolla tahdilla ja edes ei ole tuon suku vielä tullut niitä on sit varmaan jo yli 100 tulossa.
Migrin virkamiehet ovat käyneet paikanpäällä Irakissa ja siellä on rauhallisia alueita joihin Suomesta turvapaikkaa hakevat voivat palata. Luotan Migrin virkamiesten asiantuntijuuteen enemmän kuin turvapaikanhakijoiden subjektiivisiin ja usein myös väritettyihin omiin kertomuksiin vainosta ym. muusta koska toisella puolella vaa asssa painaa Suomen turvapaikanhakijoiden mielestä oletettavasti hyvä rahallinen sosiaaliturva.
-sanoin vain oman ja ex-miehen perheitten elonvaiheista kun sodanjälk.suomalaissuvuissakin niin paljon päihde- ja huumeongelmiakin sairauksien lisänä - ei yleistäen kaikki suomalaiset....
-siitäkin voi olla ihan varma että siivoojan ja apuhoitjan palkoilla sen enempi isoilla tileillä koskaan ollu leveilemistä - siitä hakkaajauko taatusti piti huolen että liki aina tilit tyhjinä.
HÄH?
Minun puolestani saisivat jäädä Suomeen kotoutumaan. Keneltä se oikeasti olisi pois?
Sanoo palstan vakio kokooomusTROLLLI.
Minulta ainakin Luulen ett ei sinulta. Luultavasti sinunkin oleskelusi Suomessa on minulta pois.
Maailman masana olen kyllä sitä mieltä, että Suomi ON Afrikan ja Lähi-Idän sosiaalitoimisto, koska velvollisuutemme on auttaa. Islamkin on aivan ihqu, mitä nyt joskus pudottelevat homoja katoilta ja kivittävät naisia mutta eihän mikään uskontokaan oli täydellinen. Suomi täyteen vaan näitä!
Trolli.
Aivan.Tänne tullaan sikiämään ja poikimaan uutta terrorisukua.Ei muuta,kun takas vaan .
Naruja jakoon vokkeihin ja painostus päälle.
Olisiko aika pistää Lovisan kaupunginjohto vaihtoon, tai antaa vakava huomautus? Noinko kyseenalaistavat valtion viraston toimintaa? Ymmärtääkö kaup.johtaja mitä artikkeli saa aikaan??? Samaa kuin sipilän talontarjoussammakko.
Varmaa kaupunkilaisiakin kohtaan eriarvoista; sinä saat asunnon, sinä et etc...