Ahtisaari OSA 4

oivahärkönen kirjoitti:

Yleisöasiamiehet

Heti vuoden aluksi Ahtisaari hämmästyttää ehdottamalla, että tarvittaisiin alueellisia tai kunkin tiedotusvälineen omia lehdistöetiikan valvojia. Siitä syntyy valtava vastalauseiden myrsky mediassa. Vain Keskisuomalainen kannattaa ajatusta; olihan ehdotus julkaistukin tasavallan presidentin haastattelussa lehden 125-vuotisjuhlanumerossa. Lehden päätoimittaja Laatikainen oli muutenkin hurahtaa Ahtisaareen kuten tuonnempana näemme.

Ehdotus läksi presidentin omasta pettymyksestä lehdistöön, se kun enimmäkseen arvosteli häntä. Minulle syntyy heti ajatus, että halutaan perustaa presidentille uskollinen julkisen sanan valvontajärjestelmä.

Iltalehti ihmettelee 8.1.96, mitkä ovat presidentin motiivit.
-   Ehdottamalla alueellisia tai lehtikohtaisia eettisiä valvojia Martti Ahtisaari hyvää tarkoittavien ehdotustensa sarjaa. Niitä on hieman kiusallista arvostella, mutta on pakko.

Ilta-Sanomat ihmettelee myös ehdotusta samana päivänä:
-   Ahtisaaren ehdotuksesta paistaa läpi myös täydellinen tietämättömyys tiedotusvälineiden käytännön elämästä. On sitä paitsi syytä selkeästi todeta, että nykyisen lainsäädännön mukaan lehtien ja niiden päätoimittajien ja julkaisijan päätäntävaltaa ja vastuuta ei voi siirtää kenellekään ulkopuoliselle. On sitä paitsi syytä selkeästi todeta, että nykyisen lainsäädännön mukaan lehtien ja niiden päätoimittajien julkaisijan päätäntävaltaa ja vastuuta ei voi siirtää kenellekään ulkopuolisille.

Suomenmaan artikkelipalstalla 9.1.96 tuomitaan ehdotus ja todetaan Ahtisaaren tyyliin sopivan, että hän tässäkin asiassa ilmoittaa kantavansa huolta kansalaisten edusta.
-   Ahtisaari esiintyy mielellään pienen ihmisen puolustajana. Hän kokee saaneensa tukensa suoraan kansalta, ja suoran yhteyden kansaan presidentti sanoo löytävänsä maakunnallisilla matkoillaan.

Pertti Hemanus, tiedotusopin professori, ei myöskään usko presidentin tarjoamiin yleisöraateihin, I-S, 9.1.96.
-   Ahtisaarella oli muitakin ehdotuksia. Yhdysvaltain asiat hän toki tuntee, siellä työskentelee noin 40 lehtien omaa yleisö- tai oikeusasiamiestä, joiden ammattinimike ombudsman on ruotsinkielestä lainattu. Mutta järjestelmä on kaikkea muuta kuin ongelmaton.

Kaleva ihmettelee 9.1.96, miksi Ahtisaari ei perustele ehdotustaan, kun vielä samassa haastattelussa kehuu maakuntalehdistöä korkeatasoiseksi ja monipuoliseksi.
-   Ahtisaaren esitys on melko suoraan kopioita USA:sta, jonka järjestelmää presidentin vahvoine valtaoikeuksineen hän on aikaisemminkin osoittanut ihailevansa.

Samana päivänä Kainuun Sanomat toteaa:
-   Vanhan YK-byrokraatin mukaan asia kuin asia hoituu nimeämällä muutama asiamies lisää.
-   Kun maakuntamatkoillaan kansaan yhteyttä pitävä presidentti on huolestunut tiedotusvälineiden yhteyksistä lukijoihinsa, niin häntä helpottaa varmasti tieto, että maakuntalehtien väki tekee maakuntamatkoja joka päivä.

Karjalaisen Pekka Sitari kirjoittaa samana päivänä kolumnissaan:
-   Ns. tavallinen kansa tuntee myös oman arvonsa. Väärään kurkkuunhan menisivät kahvit ja kaljat, kuulisivat muutaman yhteiskunnan napamiehen valitun valvomaan Karjalaisen moraalia heidän puolestaan.

Myös Riitta Uosukainen lausui 10.1.96:
-   Jokainen kansalainen – toimittaja, valokuvaaja tai muu julkisen sanan työntekijä – vastaa itse omasta etiikastaan. Ei sitä vastuuta voi toiselle tyrkätä.

Aamulehden mielestä viattomalta kuulostava ehdotus on arveluttava siksi, että se merkitsee todennäköisesti valtion organisoimaa järjestelmää, joka olisi joko virkamiesten tai poliitikkojen käsissä.

Demarikin aikansa seurattuaan asian saamaa vastaanottoa tuomitsi ehdotuksen vaivaantuneesti mutta selkeästi 12.1.96:
-   Historian saatossa erilaiset viestimille asetetut neuvostot ovat muuttuneet mahdollisista hyvistä tarkoituksista huolimatta tunkkaisiksi sananvapauden rajoittajiksi.
-   Valvomisen sijasta olisikin ehkä viisaampaa pohtia, miten tehokkaimmin voitaisiin torjua uhkaamassa olevat alueelliset ja valtakunnalliset viestintämonopolit.


I-S:n Vieraskynässä 14.1.96 Journalisti-lehden päätoimittaja Timo Vuortama pohtii, miksi esitys torjuttiin sanoen mm.:
-   Ahtisaaren ehdotuksen torjumista on varmasti siivittänyt epäily, että tiedotusvälineiden valvonnan tiukentaminen kiinnostaa erityisesti yhteiskunnan vallanpitäjiä ja että huoli tavallisen kansalaisen asemasta on vain tällaisen pyrkimyksen savuverho.

HS:n päätoimittaja Janne Virkkunen kolumnissaan 14.1.96 pohtii myös tapausta:
-   Koko presidenttikautensa ajan presidentti Ahtisaari on myötäillyt kansalaismielipidettä, puhunut kansalaisyhteiskunnasta ja sen kehittämisestä. Keskisuomalaisen haastattelussa hän kytki myös sanomalehdet kansalaisyhteiskuntaprojektiinsa.

Kiinnitin tähän, sinänsä pieneen tapaukseen huomiota näinkin paljon. Halusin vain osoittaa, miten huonosti presidentti osasi harkita näitä kotoisia asioita. Hänen neuvonantajansa Rusi oli ilmeisesti operaatiossa mukana päätellen hänen julkisesta närkästymisestään, kun alkoi ilmetä ehdotuksen saama vastaanotto. Asia hautautui niin kuin yleensäkin Ahtisaaren tekemät esitykset. Ainoastaan Keskisuomalainen perusti oman yleisöasiamiehensä, joksi se nimitti entisen Keski-Suomen läänin maaherran Kivistön. En ole tuloksista kuullut.


Hajahuomioita presidenttimme toimista vuonna ’96

Kun julkisen sanan valvonnan lisäämistä koskevasta presidentin aloitteesta oli keskustelu laantunut, ei vuoden alkupuolella ollut enää mitään hallitsevaa aihepiiriä, josta Ahtisaarta olisi arvosteltu, mutta lehdistö jatkoi Ahtisaaren piikittelyä monista asioista.

HS pitää tosi kummajaisena 19.1.96 merenkulkuhallituksen suunnitelmaa rakennuttaa huvipursi:
- Suunnitelmaa puolustellaan myös sillä, presidentti Martti Ahtisaari saisi huvipurren edustustarkoituksiin. Yhdelläkään Itämeren maan valtionpäämiehellä ei ole enää huvipurtta. Yhdysvaltain presidentin viimeinen huvipursi myytiin jo 1970-luvulla.

Sanomalehti Ilkan Seppo Keränen pohtii Ahtisaaren mielenmuutoksia monissa asioissa kolumnissaan 1.2.96:
-   Vaalikampanjassaan hän esiintyi vankkana velkaelvytyksen kannattajana.
-   Sittemmin hän ryhtyi (Siperian opettamana) kantamaan huolta valtiontalouden alijäämästä ja julkisten menojen leikkauksen välttämättömyydestä.
Vaalikampanjan alkuvaiheessa Ahtisaari kovisteli korporaatioita: ”Poliittinen järjestelmämme uudistusvoimaansa suoraan kansalta. Eduskunta jäi usein sivustakatsojaksi, kun etujärjestöt ja etujärjestön ehdoilla toimivat puolueteknokraatit ratkovat ongelmia”
-   Mutta SAK:n ärähdyksen jälkeen hän vaikeni. Sosialidemokraattien hallitseman ay-liikkeen eri tavoin järjestämä vaalituki ynnä muut ”realiteetit” alkoivat painaa.

Suomen Kuvalehti julkaisi ensimmäisen numeronsa Tapani Ruokasen ollessa päätoimittajana. Iltalehti lähetti viestin Ruokaselle 1.3.96 palstallaan Sähkeet:
-   Linjanne hahmottuu – heti yhdeksän sivua imartelua presidentin pääavustajasta Alpo Rusista. Odotamme Ahtisaari-erikoisnumeroa.
Samalla lehti lähettää sähkeen myös Koivistolle:
-   Kerroitte taloudesta totuuksia lepertelemättä lupauksilla ja tyhjillä toiveilla. Korostatte muutoksen syvyyttä ja rakenteiden uudistamista. Ette olekaan kiitollisuudenvelassa SAK:lle kuten seuraajanne.

1.3.96 Helsingin Sanomat arvioi presidentin kahta ensimmäistä vuotta otsikolla "Ahtisaari etsii omaa paikkaansa". Aluksi lehti toteaa Ahtisaaren havainneen, että presidentin valtaoikeuksien kaventamisen sijasta kansa haluaa vahvaa presidenttiä. Hänen tuli panna poliitikot ojennukseen ja patistaa heitä käymään käsiksi todellisten ongelmien, kuten työttömyyden, kimppuun. Presidentillä vai ei ole keinoja toteuttaa omaa politiikkaansa.
-   Koivisto evästi seuraajaansa, että presidentin ei pitäisi yrittää puuttua sisä- ja talouspoliittisiin kysymyksiin. Hän voi vain tukea hallitusta. Ulkopolitiikassakin presidentin pitäisi antaa lisää valtaa pääministerille ja hallitukselle, koska EU:ssa on usein vaikea tehdä selvää eroa, mikä on ulko- ja mikä sisäpolitiikkaa.
-   Ahtisaari ei ensi alkuun ottanut vakavasti Koiviston evästyksiä. Puolustaessaan ulkopoliittista johtajuuttaan hän ajautui napit vastakkain pääministerin ja eduskunnan kanssa.
-   Ahtisaaren aikana presidentin arvovalta on ollut laskussa. Presidentin lausunnot ja tekemiset eivät saa osakseen yhtä painavaa huomiota kuin aikaisemmin.

2.3.96   Aamulehdessä Kyösti Perävalo kirjoitti:
-   Jokin aika sitten Suomen Kuvalehden toimittaja kirjoitti lehdessään kielteisen mielipiteen presidentin pojan sivaripuheista. Hieman sen jälkeen presidentti ehdotti maahan lehdistösensuuria ja runsas viikko sitten kyseinen päätoimittaja sai potkut. Tilalle nimitettiin presidentille nöyrästi uskollinen pappi.
Erkki Saloranta jatkoi:
-   Samalla saatiin Ahtisaarelle oma äänenkannattaja, kun päätoimittajaksi nimitettiin presidentin tukipappi, Tapani Ruokanen.

Minäkin huolestuin suunnattomasti kuultuani Ruokasen nimityksestä. Kirjoitinkin Yhtyneiden toimitusjohtaja Pauli Leimiolle, kirje meni myös tiedoksi Ruokaselle.
-   Kun kuulin, että Tapani Ruokanen on valittu päätoimittajaksi, pelästyin pahoin, että näinkö tässä nyt kävi: Ahtisaari on saanut solutettua miehensä Kuvalehden päätoimittajaksi. Muistin, miten ihannoivia kirjoituksia Ahtisaaresta Ruokanen kirjoitti jo vaalitaistelun aikana kirkolliseen Kotimaa-lehteen. Voidaan sanoa, että tällä oli ratkaiseva merkitys sen niukan enemmistön saamiseen, jolla hänet valittiin presidentiksi. Sen lehden lukijathan uskovat kaikkeen, mitä raamatussa ja Kotimaassa Sanotaan.
-   Onko nyt lähdetty varmistamaan Ahtisaaren toista kautta ”valtaamalla” Suomen Kuvalehti?
-   On ymmärrettävää, ettei Rusissa, mitättömässä miehessä, olisi ollutkaan aineksia kahdeksan sivua käsittävään reportaasiin. Ahtisaarestahan sinä tosiasiassa kirjoitettiinkin. Laskin, että kirjoituksessa Ahtisaari mainittiin 65 kertaa.

Leimio vastasikin kirjeeseen. Hän vakuutti, että lehden riippumaton linja jatkuu ja että epäilykseni uuden päätoimittajan kytköksistä on turha, siitä he pitävät huolen. Kuvalehden tyyli ei miksikään muuttunut. Se on koko Ahtisaaren kauden ihaillut presidenttiä ja erityisen suurella innolla pilkannut presidentin vallan kaventamista ja parlamentarismin vahvistamista perustuslakiuudistuksen yhteydessä. Puolueet ovat Ruokasen ajattelussa kaiken pahuuden lähde ja sen vastapainona toimii presidentin valta.

Presidentin jatkuva matkustelu aiheutti sellaisenkin ongelman, että vuosikymmenten aikana perjantaiksi vakiintunut presidentin esittely jouduttiin usein perumaan tai siirtämään toiseksi päiväksi. Helsingin Sanomat 23.3.96:
-   Tämä synnytti hallituksessa, eduskunnassa ja virkamiesten keskuudessa yhä äänekkäämpää napinaa.
-   Presidentin vähättelevältä vaikuttava suhtautuminen tällaisiin ongelmiin ja perinteisten muotojen arvossa pitämiseen ei paranna tilannetta.

1.4.96 Karjalaisessa Pasi Koivumaa arvioi Ahtisaaren vallankäyttöä:
-   Ajoittain presidentti on kuulostanut kumman tutulta: kansan kannatukseen vetoaminen on monissa kehitysmaissa valtionpäämiehen käyttämä keino muiden valtioelinten ja vallanpitäjien sekä oman tahtonsa saavuttamiseksi.
-   Aikooko Ahtisaari Suomen Peroniksi?
-   Vaalikampanjansa aikana Ahtisaari antoi ymmärtää olevansa koivistolaisilla linjoilla parlamentarismin kehittäjänä, mutta teoillaan hän on osoittanut muuta. Nyt Ahtisaari pukee sen myös sanoiksi: kansa – joka antoi hänelle valtakirjan – haluaa vahvan presidentin, ja kansan ääntähän on koko kansan presidentin kuultava.
-   Vaalikampanjansa aikana sekä presidenttinä maakuntamatkoillaan Ahtisaari varmasti on kuullut toivomuksia vahvasta presidentistä, eihän juuri muusta ole Kekkosen jälkeen toreilla ja turuilla puhuttukaan.
-   Aikooko Ahtisaari Suomen Ludvig XIV:ksi?
-   Ahtisaaren mukaan eduskunta ei edusta kansaa samalla tavalla kuin hän itse.

Uskomaton väite, joka taas antoi vahvistusta pelolleni, että presidentti ei ole kovin viisas. Perustuslaissakin sanotaan: valta kuuluu Suomen kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Missään ei sanota, että presidentin tehtävä olisi edustaa kansaa.

Anneli Jäätteenmäki Ilta-Sanomien Vapaassa sanassa 13.4.96 toteaa Ahtisaaren sanoneen, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan vastuusuhteet tulee olla selkeitä ja kansalaisten tiedossa. ”Olisi kovin onnetonta, jos syntyisi epäselvyyttä siitä, mikä on Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja ja kuka siitä vastaa”.
-   Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Esko Helle vastasi Ahtisaarelle, että Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja tällä hetkellä tuskin on muiden kuin tasavallan presidentin tiedossa. Kovaa tekstiä hallituspuolueen johtomieheltä.

18.4.96 HS ihmettelee Ahtisaaren anteeksipyyntöä kiinalaisilta:
-   Ihmisoikeusasiat eivät jättäneet presidentti Martti Ahtisaarta rauhaan Kiinan vierailun aikana. Ensin hän antoi tarpeettoman silotellun haastattelun Kiinan ihmisoikeustilanteesta.
-   Pekingissä Ahtisaari hämmästytti julkaisemalla anteeksipyynnön siitä, että suomalaiset olivat antaneet julkisuuteen väärän tiedon maiden välisen oikeuspöytäkirjan toteuttamisohjelman allekirjoittamisesta presidentin vierailun aikana.

Ilkan päätoimittaja Kari Hokkanen kertoo lehdessään 5.5.96 huomioitaan 90-vuotisjuhlanumeroonsa saamastaan presidentin haastattelusta. Hän tuo kirjoituksessa esiin sellaisia asioita, joista hän on eri mieltä haastateltavan kanssa. Ahtisaari väittää, että Emu ei vahvistaisi liittovaltiokehitystä.
-   Kaikki ennen presidenttiä kuulemani asiantuntijat olivat yksituumaisesti vakuuttaneet Emu:n nimenomaan vahvistavan liittovaltiokehitystä. Yhteinen raha vaatii yhdenmukaistamaan melkein kaikkea: verotusta, sosiaaliturvaa, hintoja…
-   Residentti myös väitti, ettei se, että pääministerin nimitys siirtynytkään eduskunnalle, ollut hänestä kiinni.
-   Mutta ellei hänestä, kenestä sitten? Lipponenko oma-aloitteisesti heittäytyi presidentin vallan kannattajaksi ja jyräsi toiset demarit? Vai oliko Niinistöllä, edellisen kauden perustuslakivaliokunnan puheenjohtajalla ja uudistuksen äänekkäällä ajajalla ollutkin ketunhäntä kainalossa.
-   Parlamentarismin ydin on nimittäin se, että kansan valitseman eduskunnan enemmistö määrää, kenestä tulee pääministeri ja kuinka kauan hän saa pääministerinä jatkaa.

Nimimerkki H.V. Kauppalehti Optiossa kirjoitti otsikolla Ahtisaaresta tuli representatiivinen figuuri 15.5.96.
-   Kun suomalaiset valitsivat epäpoliitikko Ahtisaaren presidentikseen, se tapahtui protestina puoluekoneistoja vastaan. Silloin ei voitu kuvitella, että saamme presidentin, joka on vallanhaluinen Kekkosen tapaan ja joka ei halua kohdata mediaa Koiviston tavoin.
-   Vallanhamuamisen näkyvin ilmentymä on ollut kaksi suomalaista EU:n huippukokousillallisilla. Ja uusiksihan meni valtiosääntöremonttikin, kun presidentti halusi itselleen enemmän valtaa kuin edellinen eduskunta ja presidentti olivat sitä valmiit antamaan.
-   Hupaisaa vain, että päinvastaisesta pyrkimyksestään huolimatta Ahtisaaresta on nimenomaan tullut representatiivinen figuuri, kuten Paasikivi aikanaan kutsui ilman merkittävää valtaa olevaa presidenttiä.

Eero Karisto kommentoi 4.7.96 Nykypäivässä tutkimustuloksia, jotka HS julkaisi 24.6.96:
-   Tutkimustulokset kertovat, että iso joukko suomalaisista on menettänyt uskoaan presidentti Martti Ahtisaaren mahdollisuuksiin ja kykyyn vastata kansalaisten odotuksiin.
-   Muutaman huomiota herättäneen sosiaalidemokraattisen jäsenkirjanimityksen ja keskenjääneen työllisyysurakkansa jälkeen presidentti on jättänyt sisäpolitiikkaan puuttumisen vähemmälle.
-   HS kommentoi tutkimustulosta mm. siten, että kansalaisten odotukset olivat epärealistisia. Mutta odotukset syntyivät Ahtisaaren vaalikampanjasta.
-   Ahtisaaren kaudella on käynyt entistä selvemmäksi, että on tuskin ollenkaan sellaisia asioita, jotka presidentti pystyisi hoitamaan, mutta kunnollinen parlamentaarinen koneisto ei pystyisi.

Karisto toivoo sellaista presidenttiä, joka olisi kansakunnan henkinen johtaja ja visionääri, joka voisi omalla arvovallallaan saada ihmiset ajattelemaan totuttua avarakatseisemmin.
-   Mutta puoluekantaisesti ajatteleva ja muodollisesta vallastaan tiukasti kiinni pitävä presidentti ei tällaista arvovaltaa pysty rakentamaan.
-   Arvovalta ei tarvitse tuekseen muodollista valtaa, eikä muodollinen valta tuo arvovaltaa.

Paavo Haavikko tuo esiin pari vallankäytön aluetta, joissa Ahtisaari on ymmärtänyt tehtävänsä väärin, Suomen Kuvalehden Repliikki-palstalla 26.7.96.
-   Vuosi sitten heinäkuussa avasin keskustelun presidentin valtaoikeuksista väittämällä, että hän tajuaa ulkopolitiikasta liian laajasti ja väärin. Hän ei ole sisäistänyt sitä, että presidentin laajat valtaoikeudet ulkopolitiikan määrääjänä toteutuvat perustuslain määräämässä järjestyksessä vain, kun hän tekee päätöksen valtioneuvoston istunnossa, jolloin valtioneuvosto on mukana päätöksenteossa.
-   Kun Martti Ahtisaari kertoi, että hän ei armahda talousrikollisia, kertoi tämä viesti, että hän ei ymmärrä presidentin valtaoikeuksia armahdusasioissa oikein. Hän kuvittelee, että tekee oikeutta moraalille, kun syrjii yhden rikollisryhmän oikeutta saada armahdus.
-   Ei presidentti armahda syyllisyyttä eikä muuta tuomiota, vaan armahtaa lopusta rangaistuksesta inhimillisten syiden takia. Rikoksen lajilla ei siinä ole merkitystä. Jos on, kyse on ihmisoikeuksien loukkauksesta, jonka käsittely kuuluu jollekin eurooppalaiselle oikeusasteelle.

14.11.96 Iltalehden artikkelissa Jarmo Luuppala selostaa Ahtisaaren pyyntöä, että eduskunnan rukouspiiri rukoilisi pitkäaikaistyöttömin ja lainsäädännön oikeudenmukaisuuden puolesta. Lehti kertoo kansanedustaja Mikko Immosen (kesk) sanoneen, että presidentin pitäisi rukouksen sijasta antaa nyrkkiä sille talouspolitiikalle ja siitä vastanneille, jotka ovat nykyisen massatyöttömyyden aiheuttaneet.
-   ”En usko, että rukoilemalla töitä ilmaantuu”.
-   Immonen pitää presidentin rukouspyyntöä ”työttömien pilkkaamisena” ja uskovaisten aliarvioimisena.
-   ”Jos presidentillä ei ole enää muuta annettavaa, meidän on syytä ryhtyä vaihtamaan presidenttiä”.
-   Myös kansanedustaja Heikki Rinne (sd) pitää presidentin amerikkalaismallista rukouspyyntöä äärimmäisenä hurskasteluna ja Jeesuksen opin pilkkaamisena.
-   ”On lopun alku, jos päämiehellä ei ole muuta esitettävänä tässä työttömyystilanteessa kuin rukouspyyntö”.

Etelä-Suomen Sanomat (HS, Muut lehdet 23.11.96) pohtii presidentin asemaa:
-   Ahtisaari on onnistunut tekemään itsestään niin tavallisen ja arkipäiväisen, etteivät hänen kannanottonsa juuri herätä kiinnostusta. Ne eivät sitä paitsi useinkaan näytä merkitsevän mitään tai johtavan mihinkään.
-   Suomeen näyttää syntyneen useimmista läntisistä maista tuttu asetelma, jossa pääministeri johtaa ja presidentti lähinnä edustaa. Siihen ei tarvittu valtiosäännön muutosta. Siihen riitti kansanvaali ja sen tulos.

Tekniikka ja Talous-lehdessä 28.11.96 nimimerkki Perusinsinööri Veijo Miettinen kertoo presidentin ottaneen jämäkän otteen työttömyyden poistamiseen äskettäisillä ehdotuksillaan, että rukoillaan työttömyys pois ja urheillaan se pois (ns. kolmannen sektorin työpaikat).
-   Analysoituani Ahtisaaren ehdotuksia olen tullut siihen tulokseen, että ensimmäinen ehdotus sisältää huomattavasti tukevamman pohjan työttömyyden poistamiseksi kuin jälkimmäinen.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä