Maa jossa vanhurskaus asuu

"Hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu." 2. Piet 3:13

Tämän Raamatullisen tulevaisuusnäkymän innoittamana käynnistän keskustelua kysymällä:
Miten se, että maassa asuu vanhurskaus, näkyy siellä olevissa ihmisissä? Mikä on silmiinpistävintä heissä?

4

192

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siinähänpähkäilet

      Tulevaisuudessa sitä ja tätä, 100 vai 100000000000000000v kuluttua.

    • Öljymäki-halkeaa

      Alussa Jumala loi maan pallon jonka hän taitavasti asetti kiertämään, yhden galaksin laidassa olevan aurinkokunnan laidalle aurinkoa kiertämään . Tälle tellukselle Hän ensin loi olosuhteet otollisiksi eläimille kuin kasvikunnillekin ja viimeiseksi Hän loi ihmisen Omaksi kuvakseen Hän loi heidät, mutta ihminen lankesi ja menetti kaiken. Tämän vuoksi Jumalan Poika meille annettiin, jonka nimi on IMMANUEL. = Jumala meidän kanssamme. Tämän Jeesuksen ihmiset ristiinnaulitsemalla tappoivat. Hänet haudattiin nousi kolmantena päivänä kuolleista. Nousi ylös Taivaaseen ja istuu Isä Jumalan Oikealla Puolella ja Tulee perustamaan Tuhatvuotisen Valtakuntansa Kun Juutalaiset sanovat tule Herra Jeesus Kuninkaaksi!!! Juuri tänne Jerusalemiin
      Ja Kun Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan jossa vanhurskaus asuu Jumala aloitti luomisen Luomalla uuden IHMISRODUN sillä tuossa maassa asuu vain Jeesuksen kaltaisia uudenrodun mukaisia ihmisiä

      • ei_kiinnosta

        Hakivat jeesuksen yöllä haudasta. Jeesus oli hullu, maa jota hullut asuttavat.


    • Tosi-Jumala-ratkaisee

      Matt. 23:39
      "Sillä minä sanon teille:
      tästedes te ette näe minua,
      ennenkuin sanotte:
      'Siunattu olkoon hän,
      joka tulee Herran nimeen.'"
      Ja tullessaan Öljymäelle, Öljymäki halkeaa kahtia
      Sakarja: 14:4 "Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä,
      joka on Jerusalemin edustalla itää kohti.
      Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi:
      toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen
      ja toinen puoli etelään päin."

      Tällä toiminnalla siellä olevan hautausmaan haudat poistetaan ja öljymäki puhdistuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      85
      1219
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      27
      769
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      12
      754
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      32
      699
    5. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      695
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      668
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      655
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      639
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      617
    10. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      57
      607
    11. 60
      573
    12. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      41
      571
    13. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      83
      569
    14. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      46
      540
    15. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      534
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      517
    17. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      52
      503
    18. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      502
    19. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      475
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      457
    Aihe