Oikaistaanpa valeita - Osa X

UnionFan

EU-vihaaja: "Kuten kirjoitin, vain osa hyötyy EU:sta. Eli kun EU muodostaa EU-markkinat (yritysostoin, johon kuuluu myös jäsenmaiden luonnonvarojen, tieverkostojen yms. lihoiksi laitettavien asioiden ostot), niin se on pitää osan työllistettynä ja leivän syrjässä kiinni. "

EU muodostaa tullivapaan vapaakauppa-alueen, josta kaikille jäsenmaille on mittaamaton hyöty.

EU ei harjoita liiketoimintaa, vaan yritykset.

"Valitettavasti EU-markkinat eivät vielä pitkään aikaan, tai jopa koskaan, kykene työllistämään koko työikäistä väestöä. "

EU-kauppa työllistää siis vientiteollisuutta. Lisäksi vientiä on lukuisiin muihin maihin mm. USA:an, Kiinaan, Japaniin jne.
Kotimarkkinat työllistävät myös.

EU-vihaaja ei tavan mukaan tunne edes alkeisasioita.

"Todennäköisesti Suomessa tulee olemaan aina suurtyöttömyys, riippuen tietysti väestön määrästä."

Työttömyyttä on useimmissa maailman maissa. Suomessa se on vähenemään päin.

" Jos sosiaalinen tukeminen lakkautetaan, niin se tietää kansan rivien harvenemista."

No, ei todellakaan.

10

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • > " Jos sosiaalinen tukeminen lakkautetaan, niin se tietää kansan rivien harvenemista."
      > No, ei todellakaan.

      Jos sosiaalinen tukeminen lakkautetaan, niin kyllä kaikkein heikoimmassa asemassa olevat kuolevat kylmään ja nälkään. Tämä on aivan 100% varma lopputulos. Toki se tarkoittaa myös, että moni nykyinen työtön menee töihin, olettaen että tarpeeksi pienillä kustannuksilla voidaan palkata. Näiden henkilöiden tilannetta tämä ei juurikaan paranna (melkeinpä päin vastoin).

      Henkilökohtaisesti ehdotan kansalaistuloa, luokkaa 700 e/kk käteen, jonka kylkeen luontevasti suhteellinen verotus, alustavasti jossain 35-40% luokassa.

      Mutta palstan aiheen ohi tämä menee ja lujaa. Sisäinen rahanjako ja sosiaalituen malli eivät ole EU-asioita, joskin EU toki asettaa jotkut raamit minimitoimeentuloa ajatellen. Ei täydellinen tilanne, mutta ellemme pääse paljon lähemmäs liittovaltiota, ei tuota oikein voi muuttaakaan.

    • UnionFan

      #> " Jos sosiaalinen tukeminen lakkautetaan, niin se tietää kansan rivien harvenemista."
      > No, ei todellakaan.#

      Sosiaalista tukemista ei todellakaan lakkauteta.
      Se ei ole EU-vihaajien päätettävissä.
      Eikä mahdollista ylipäänsäkään.

      Tuollaisen esittäminen on vain todiste EU-vihaajien olemattomasta tiedon tasosta, jota paikataan mielettömillä väitteillä.

    • UnionFan

      EU-vihaajien mukaan Turkki nauraa EU:lle ja näyttää mallia, miten itsenäinen valtio toimii.

      Kyllä Turkin malli on selvä. Keksitään kapinahanke, vangitaan 100 000 ihmistä ja potkitaan toinen mokoma viroistaan. Rajoitetaan sananvapautta ja vangitaan muutamia turhia kirjoitteleva toimittaja.

      Sitten keskitetään valta diktaattorille ja hyökätään naapurimaahan kansallisen itsetunnon kohottamiseksi..
      Siinä on mallia kullekin.

      Tällainen on mannaa EU-vihaajille. Ei ihme, että ovat tohkeissaan.

    • Bror-Erik1974odin-1Ac

      Minä kyllä olen täydestä sydämestäni unionisti ja miksipä en olisi koska se on luonut jokaiselle Unionin kansalaiselle taloudellisen perusturvan joka ei ole mikään turha asia. :)

      • Coudenhovi-Kalergi

        Perus- vai persturvan myös sinne Brüsselin toimipalatsin kellareihin? Näihin ja tällaisen:
        https://mvlehti.net/2018/03/03/pedofiilirinkia-pyoritettiin-brysselissa-unicef-rakennuksen-kellarista/
        Kannattaapa ottaa selvää, millaista rahoitustaitsekin kannattaa ja kenelle almunsa antaa! Valtiollinen rikolliseliittimme noita eniten rahoittaa ja siihen emme pysty vaikuttamaan muuten kuin uusimalla 100 v takaisen, tosin perusteellisemmin ja oikeudenmukaisemmin. Paljon verta ja suolenpätkiä se tulee vaatimaan, mutta ei näistä muuten eroon näytä päästävän.


    • UnionFan

      EU-vihaaja:"EU on järjestelmällisesti ja tietoisesti muutettu kohti pienen Brysselin eliitin johtamaa diktatuuria. Valtaa on keskitetty ja yhä enemmän tullaan keksittämään Brysseliin niin, että Euroopan kansat eivät voi päätöksiin käytännössä vaikuttaa mitenkään."

      Valta on selkeästi jäsenmaiden johtajilla. He ovat vapailla vaaleilla valittuja.

      "Brysselin valtaeliitti on tunnetusti ns. vasemmistoliberaalia eli kulttuurimarxistista ainesta. Sen tavoite on tuhota eurooppalaiset kansallisvaltiot kulttuureineen. Ja lopulta tummenta Euroopan väestö niin, että valkoinen rotu katoaa maanosasta."

      Hölynpölyn toistoa. Ei tehoa.

      "Sehän on paneurooppalaisen liikkeen päätavoite, kuten myös kulttuurimarxistienkin. EU:n korkeimmat johtajat ovat saneet kunniamitaleja paneurooppalaiselta liikkeeltä. Niitä ei jaeta turhaan, vaan ansiosta!"

      Mitalit eivät ratkaise, vaan päätökset.

      "Ps. Tutustukaapa paneurooppalaisuuteen googlaamalla. Jos ette järkyty, niin teissä on jotain pahasti vialla! "

      Siitä olet hyvä esimerkki.

      • Kalergi_plan

        Näin käy kun se paska osuu siihen fan'iin:
        https://mvlehti.net/2018/03/03/pedofiilirinkia-pyoritettiin-brysselissa-unicef-rakennuksen-kellarista/
        Siinäpä teille siionistimafian mallia kummallekin!


    • Ha ha ha hö hö hö hö Bhuaaa haaa . ..
      Hullu se on Kommunisti ja taivaanrannan maalari.
      Lainaus:
      "Brysselin valtaeliitti on tunnetusti ns. vasemmistoliberaalia eli kulttuurimarxistista ainesta. Sen tavoite on tuhota eurooppalaiset kansallisvaltiot kulttuureineen "

    • UnionFan

      EU-vihaaja: "EU:n itse itseään täydentä ministerineuvosto ottaa askeleita hyväksihavaittuun totatäärisissä järjestelmissä testattuihin käytäntöihin."

      Eurooppa-neuvostojen jäsenet ovat vapailla vaaleilla jäsenmaissa valittuja ministereitä.

      EU on jopa ylidemokraattinen, mikä haittaa asioiden toimeenpanoa.

      "Minunlaista vanhaa stalinistia tämä kehitys miellyttää "

      Olet väärien tietojen varassa, kuten EU-vihaajat poikkeuksetta.

      Sinänsä hyvä tietää, miltä suunnalta EU-vastustus hankkii kannattajia.
      Stalinisteille EU on pahin mörkö.

      • Kalergi-Coudenhoff

        Mikäpä vanhaa stalinistia paremmin miellyttäisi kuin touhuaminen lasten kanssa:
        Näin mennään aidossa punavihreässä kulttuurimarksismin siionistisessa hengessä:
        https://mvlehti.net/2018/03/03/pedofiilirinkia-pyoritettiin-brysselissa-unicef-rakennuksen-kellarista/
        Eikä tuossa vielä kerrota mitään siitä joukkoraiskausten jälkeisestä veren talteenotossa ja sen rituaalijuomisessa, joka liittyy Antikrituksen palvontaan samassa meryksessä kuin eräs toinen: "...tämä on veri minun verestäni ja... ...niin usein kuin te sen teette, ethkää se minun muistokseni".
        Eikä tässä kerrota mitään siionistipankkiirien ja -valtaeliitin verenvaihdoista jotka pidentävät heidän eläömäänsä. Katsokaapa vaikka Soroksen, Rotschildin ja Rockefellerien naamankuvia. Merkit näkyy - ikivanhojen naamojen silmistä loistaa itse Saatana!
        Kannattaapa ottaa selvää, millaista rahoitustaitsekin kannattaa ja kenelle almunsa antaa! Valtiollinen rikolliseliittimme noita eniten rahoittaa ja siihen emme pysty vaikuttamaan muuten kuin uusimalla 100 v takaisen, tosin perusteellisemmin ja oikeudenmukaisemmin. Paljon verta ja suolenpätkiä se tulee vaatimaan, mutta ei näistä muuten eroon näytä päästävän.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      78
      1303
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      931
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe