Olen ollut nyt Elisan yritysasiakas ainakin viisi vuotta.
Siirryin Elisalle, koska Telian palvelutaso pienyrittäjää kohtaan oli rimanalitus.
Valitettavasti Telia on nyt osoittautumassa lähes yhtä huonoksi kumppaniksi.
Yhden miehen yritys maksaa laskunsa nipussa ja valitettavan usein myöhässä.
Sellaisesta syntyy kuluja, ja se on pakko hyväksyä, ellei halua siirtyä e-laskutukseen. Se taas on kallista parin, kolmen laskun takia. Muut laskut vaativat perinteisen käsittelyn.
Elisa laskuttaa yritykseltäni joka vitun kk erikseen 37 euroa laajakaistastani. Hinta on edullinen ja saan sille hyvää vastinetta. Ainakin silloin kun Telian paikallinen infra toimii. Maksan usein laskuni myöhässä. Niinpä niihin ehtii tulostua muistutus, joka on 20 euroa. Hinta on muistutuksesta törkeä, koska kyseessä on ohjelmoitu automaattinen toiminta, jonka postituksellekin on neuvoteltu valtakunnan edullisin toimitussopimus. Kuitenkin tämä hinta perustellaan sillä, että muistutukset aiheuttavat vastaavasti kuluja.
No hyvä. Minä olen paska maksaja ja ansaitsen maksaa jokaisen Elisan laskuni lähes tuplana. Vai ansaitsenko?
Elisa ei pysty laskuttamaan onnetonta 37 euron kuukausimaksuaan kootusti kerran vuodessa. Se on maamme telealan kakkoselle liian vaativa tehtävä. Olen kysynyt asiaa nyt vuosien varrella kolme kertaa. Ei onnistu.
Eli se, että maksaisin sopimuksemme mukaisen maksun 444 euroa vuositasolla vaikka etukäteen (koska pelkäävät niin menettävänsä rahansa) ei käy. Elisa haluaa lähettää 12 kpl laskuja ja vähintään saman verran muistutuksia. Kun se on kuulemma niin vaikeaa ja minä olen paska maksaja. Jep.
Kun viimeksi jonotin Elisan reskontraan 20 min ilmoittaakseni maksustani, ettei lisäkuluja syntyisi, niin arvatkaapa, mikä oli vastaus. Minun pitäisi maksaa taas 10 euroa lisää, jotta suorittamani maksun viivästyminen ei varmuudella sulkisi laajakaistaani. Siis 37 20 10. Se on kuukauden myöhästymiselle 972 % vuosikorko. Näppärää.
Onnistuivat vihdoin vittuunnuttamaan minut niin, että kirjoitin tämän lyhyen vastineen. Ja voi olla, että teen jotakin muutakin.
Jokatapauksessa Elisa on haastamassa Telian. 20 vuotta kärsin maailman paskimmasta asiakaspalvelusta, enkä ikinä, korostan ikinä, osta ensimmäistäkään palvelua enää Telialta. Mutta tällä kertaa onnittelut Elisalle. Samanlainen paska-lafka olette.
Yritykselläni on myös kolme eri sopimusta DNA:n kanssa. Onneksi.
Siinä yrityksessä nimittäin osataan ottaa asiakkaan tarpeet myös huomioon.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Hmmm... Elisa on pas*a, koska se ei suostu antamaan erikoiskohtelua firmalle, joka ei hoida raha-asioitaan kunnolla?
Hoitaa+raha-asiansa+kunnolla.+Viime+vuoden+tulos+8+%.
Hoitaa+maksuliikennettä+hitaasti+ja+on+valmis++maksamaan+tuosta+vammasta.
Mutta+ei+mitä+tahansa.
Ja+onhan+toi+ihan+puhdasta+rahastustoimintaa.+Ja+äärimmäisen+paskaa+asiakaspalvelua.
Samanlaisia pienasiakkaita on varmasti tuhansia.
Moni varmasti ottaisi mieluummin yhden laskun.
Kaiken lisäksi kyseessä on tietoliikenne alan suurpeluri.
Valmiudet on vaikka mihin. Mutta niitä ei käytetä asiakkaan hyväksi.
Olen samaa mieltä. Elisan yritysasiakkuus, pienelle yritykselle on todella väärä paikka. Yritysasiakkaana sinulla ei ole minkäänlaista kuluttajan suojaa. Sen Elisa tietää ja käyttää sitä häikäilemättömästi hyväkseen. Pääsin vihdonkin eroon Elisan yrittäjäasiakuudesta ja nyt minulla kaikki sopimukset henkilökohtaisia. Ei yrityksen nimissä. Elisalla on laskutuksen puolella isoja ongelmia. Sain huomautusmaksun laskusta, mitä minulle ei tullut eikä sitä näkynyt Oma Elisa järjestelmässä. Varoituksen sana: Älkää maksako mitään Elisan laskua pelkällä maksumuistutuksella, vaan vaatikaa aina mukaan tämä alkuperäinen lasku, mistä tämä maksumuistutus on lähtenyt. Elisa lähettää vuositaholla, tuhansia ja taas tuhansia laskuja mutta heillä ei tule virheitä ollenkaan. Virheet syntyy aina kuluttajan puolella. Elisa rankaisee kuluttajaa, varsinkin yritysasiakasta ankarasti. Elisalla tiedetään että pienyritys ei ihan heti palkkaa lakimiestä jonkun laskuepäselvyyden takia. Vaan maksaa laskun ja kiroilee. Moni äänestää jaloillaan ja kävelee tästä p..ta ulos.
Nimimerkki: Masentaa niin v...i
Joo samanlaisia kokemuksia itselläkin. Elisan... ja muiden teleoperaattorien yrityspuoli täyttä paskaa. Nykyään myöhästymisestä koituva perusmaksu on täysin kohtuuton 40€. Elisa myös muutti määräaikaisen sopimuksen hintoja korkemmaksi heti sopimuksen tekemisen jälkeen. En tajunnut että olisi kannattanut irtisanoa siinä hetkessä. Nyt ei ainakaan heidän asiakaspalvelun mukaan ole perusteltua syytä irtisanoa sopimusta. Erittäin vitun mukavaa asiakaspelvelua siis. Ja tietty asiakaspalvelusta saa maksaa aivan kohtuuttomia hintoja.
No tästä opittiin että kun määräaikainen sopimus on ohi, irtisanon sopimuksen heti ja en koskaan osta palveluita minkään teleoperaarttorin yrityspuolelta. Yksityiseltä puolelta ostetut liittymät voi ihan yhtä hyvin laittaa kirjanpitoon kuluina. En keksi mitään positiivista miksi valitsisin yrityspuolen palvelut. Käytännössä hinnat ovat korkeammat kuin yksityisellä puolella vaikka sopimuksessa lukisikin edullisempi hinta. Jo yksi myöhästynyt maksu tekee vuositason kuluista reippaasti korkeamman yksitykseen verrattuna. Palveluhinnastot ovat kymminkertaiset kuluttajapuoleen verrattuna eikä kuluttajansuojalaki suojaa yrittäjää.
Elisa on täyttä paskaa,älkää liittykö.
Olen irtisanonut kaikki mitä pystyn.
Elisa on niin paska aiakas palvelultaan ja muuten myös.
En enää ikinä liity Elisaan.