Kehoitus lähteä

Aamulla herätessäni koin, että minua puhutellaan hyvin painokkailla lauseilla. Kuulin sellaisen "äänettömän äänen" sanovan että Minä kutsun sinua! Sinun tulee pakata tavarasi, jättää työpaikkasi ja lähteä viikon sisällä Uldeaan Kaariin. Äänen lakattua katsoin karttoja, mutta en löytänyt tuollaista paikkaa. Olisiko se joku pyhällä maalla? Miksi minua puhuteltiin?
9201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No, tekstisi on härsy. Tosiasiassa voitaisiin kyllä keskustella siitä, että jos kuulemme Herran kutsun, olisimmeko valmiit lähtemään Kaldean Uurista (nyk. Irakista) siihen maahan, jonne Herra meidät kutsuu. Niinkuin teki Aabraham uskossa, lainkaan epäilemättä.

Äänestä
  • Minä olen tehnyt niin koko elämäni ajan. Ja päätynyt siten uskomattomiin paikkoihin ympäri maailmaa.

    Kaikki alkoi niin, että heräsin joskus 70-luvulla keskellä yötä, ja ääni sisälläni sanoi: huomenna sinulle tarjotaan työtä, joka sinun pitää ottaa vastaan. Puhelu tuli seuraavana päivänä iltapäivällä ja 2 viikon kuluttua asuin USA:ssa.

    Vain yhden kerran olen nikotellut. Se oli silloin, kun Jumala sanoi kesken arkipäivän hommien: ryhdy perehtymään Afganistaniin. Se tapahtui puoli vuotta ennen kuin Afganistan astui elämääni. En taaskaan hakenut siihen liittyvää duunia, mutta löysin yksi päivä itseni Kabulista.

    Elämä Jumalan johdatuksessa on ollut jännää. Kun luulee kuulleensa jotan, niin ensin ei tapahdu mitään. Ja sitten asiat saattavat mennä juuri päinvastaiseen suuntaan. Kunnes jotain käsittämätöntä tapahtuu ja huomaa päätyvänsä juuri sinne mista Jumala alunperin puhui.

    Äänestä

Kysele edelleenkin Herralta. Ole rukouksessasi kestävä. Pyydä asiaan ymmärrystä, koska kyseistä paikkaa et löytänyt kartalta. Herra vahvistaa sanansa ajallaan, sillä ei sitä aivan suinpäin lähdetä liikenteeseen, vaan täysin valmiina ja kohde selvillä. Jumalan siunausta!

Äänestä

Vain sinä voit tietää syyn. Jos puhe oli Jumalasta niin siihen tulee jatkoa, ja jos se oli Jumalasta, niin ei ole viisasta huudella sitä koko maailmalle, se kun on sinun ja Jumalan välinen asia. Jos ei tule jatkoa, unohda koko juttu.

Äänestä

Jos sinä puhut jumalalle, se on rukoilua. Jos jumala puhuu sinulle, kärsit skitsofreniasta.

Äänestä

Itse ajattelen että kyseessä oli aloittajan oma psyyke.

Tuollaisia ajatuksia saa herkästi jos on altis uskomaan erilaisiin mystisiin viesteihin. Aloittaja lähinnä vahingoittaa itseään säntäilemällä erilaisten "viestien" perässä.

Onkohan aloittaja stressaantunut? Kuulostaisi psykoositaipumukselta (ja tämän kirjoitan ihan asiallisesti, en ilkeilläkseni. Psykoosi on eräänlainen henkinen "kuumetila" jossa asioiden merkitykset korostuvat suhteettomasti. Kirjoitan omasta kokemuksesta. Aivotoiminta kulkee ylikierroksilla ja henkilö esim. "ymmärtää" sitä ja tätä, uskoo saavansa mystisiä viestejä.

Tuo "Uldean Kaar" kertoo "viestin" tulleen aloittajan omasta psyykestä, kuin unesta, jossa Raamatun Kaldean Ur muuntui Uldean Kaariksi.

Ota rauhallisesti. Jumala ei aio lähettää sinua minnekään. Kyseessä oman psyykesi hengellinen panikointi.

Äänestä

Minä myös olen sillä linjalla, että jos on Jumalasta, Hän vahvistaa aivan varmasti näyttämänsä unet yms. Ei vain kerran, vaan niin usein, että saat varmuuden.

Äänestä

Aamulla kuulin vatsassani rupluilevan äänen. Se kehotti menemään vessaan paskalle. Pyllistin pöntölle. Kuului alkuräjähdys! Suoli tyhjeni kakan tullessa lailla varpusparven... Ah, mikä autuus! Haaleelyyjää!!!

Äänestä

Sana henkilö joka kirjoitti: Miehen arvovalta meni.

Jollakin on terveet harrastukset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sainohjeen kirjoitti:

Aamulla herätessäni koin, että minua puhutellaan hyvin painokkailla lauseilla. Kuulin sellaisen "äänettömän äänen" sanovan että Minä kutsun sinua! Sinun tulee pakata tavarasi, jättää työpaikkasi ja lähteä viikon sisällä Uldeaan Kaariin. Äänen lakattua katsoin karttoja, mutta en löytänyt tuollaista paikkaa. Olisiko se joku pyhällä maalla? Miksi minua puhuteltiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu