EU on järjestelmällisesti ja tietoisesti muutettu kohti pienen Brysselin eliitin johtamaa diktatuuria. Valtaa on keskitetty ja yhä enemmän tullaan keksittämään Brysseliin niin, että Euroopan kansat eivät voi päätöksiin käytännössä vaikuttaa mitenkään.
Brysselin valtaeliitti on tunnetusti ns. vasemmistoliberaalia eli kulttuurimarxistista ainesta. Sen tavoite on tuhota eurooppalaiset kansallisvaltiot kulttuureineen. Ja lopulta tummenta Euroopan väestö niin, että valkoinen rotu katoaa maanosasta.
Sehän on paneurooppalaisen liikkeen päätavoite, kuten myös kulttuurimarxistienkin. EU:n korkeimmat johtajat ovat saneet kunniamitaleja paneurooppalaiselta liikkeeltä. Niitä ei jaeta turhaan, vaan ansiosta!
Ps. Tutustukaapa paneurooppalaisuuteen googlaamalla. Jos ette järkyty, niin teissä on jotain pahasti vialla!
EU on salajuoni Eurooppaa vastaan!
8
188
Vastaukset
- PimeydenYdin
EU:ta ollaan tarkoituksella muuttamassa Euvostoliitoksi, jota johtaa Brysselin politbyroo. Jos tuota Pimeyden Ydintä ei saada murskattua, tuhoutuu Eurooppa sellaisena, millaisena se ollaan totuttu tuntemaan. Ja järkyttävällä tavalla.
- IdästäTuleeValo
On TODELLA huolestuttavaa, että Euroopan valtaeliitit ovat onnistuneet aivopesemään nimenomaan Länsi-Euroopan maiden kansat hyväksymään oman tuhoamisensa!
Vasemmistoliberaaleja valtamedioita ja tilaustutkijoita on käytetty tehokkaasti hyväksi tuossa propagandassa. - UnionFan
EU-vihaaja: "EU on järjestelmällisesti ja tietoisesti muutettu kohti pienen Brysselin eliitin johtamaa diktatuuria. Valtaa on keskitetty ja yhä enemmän tullaan keksittämään Brysseliin niin, että Euroopan kansat eivät voi päätöksiin käytännössä vaikuttaa mitenkään."
EU:ssa määräävät vapailla vaaleilla valitut päämiehet perussopimuksen mukaisista asioista.
"Brysselin valtaeliitti on tunnetusti ns. vasemmistoliberaalia eli kulttuurimarxistista ainesta. Sen tavoite on tuhota eurooppalaiset kansallisvaltiot kulttuureineen. Ja lopulta tummenta Euroopan väestö niin, että valkoinen rotu katoaa maanosasta."
Saisiko nimiä ja todisteita päätöksistä valeiden sijaan?
"Sehän on paneurooppalaisen liikkeen päätavoite, kuten myös kulttuurimarxistienkin. EU:n korkeimmat johtajat ovat saneet kunniamitaleja paneurooppalaiselta liikkeeltä. Niitä ei jaeta turhaan, vaan ansiosta!"
Mitalit eivät päätä mistään. Ei myöskään mikään EU:n ulkopuolinen liike.
"Ps. Tutustukaapa paneurooppalaisuuteen googlaamalla. Jos ette järkyty, niin teissä on jotain pahasti vialla! "
Kyllä se riittää, kun EU-vihaajat toistelevat valeitaan.- qåaäzm
Valitettavasti näillä vapailla vaaleilla valitut ovat saaneet valtansa täysin sumutetulta kansalta. Valtamedia ja eliitti sumuttaa mitään ajattelematonta kansaa kuinka tahtoo, ja siksi maanpetturit saavat olla vallassa.
Eu muistuttaa yhä enemmän Neuvostoliittoa, jossa sananvapaus on murskattu. Se jopa kehittyy kaikkien aikojen brutaaleimmaksi diktatuuriksi. Siinä P-K:kin kalpenee. Nyt vaaditaan eu-kritiikin täyskieltoa, ja tämä on juuri sitä mitä neukkulassa oli, jopa pahempaa. Ne jotka haluavat eroon eu:sta, leimataan radikaaleiksi ihmisiksi. Nyt eu langettaa kovat sakot sellaisille firmoille jotka eivät poista eu-kritiikkiä sivuiltaan. Tämä on tätä.
- jovainjatarkoitushanolis
eu eliitti haluaisikin muuttaa etelä-baijeriin kotkanpesään valvomaan eunukkeja.
Poijat Te olette nyt olleet sillä scifi-kanavalla, vähän liian pitkään.
Se on aurinko mikä nousee idästä ja tiedän, että se vähän jännitti näin
kaamoksessa, mutta pidetään se suomi ja jussi ja terva ja lapio ja maanviljelys.
IdästäTuleeValo
4.3.2018 9:04
UUSI
On TODELLA huolestuttavaa, että Euroopan valtaeliitit ovat onnistuneet aivopesemään nimenomaan Länsi-Euroopan maiden kansat hyväksymään oman tuhoamisensa!
Vasemmistoliberaaleja valtamedioita ja tilaustutkijoita on käytetty tehokkaasti hyväksi tuossa propagandassa.- Karu_Totuus
Historiallinen totuus: Kun jotain todella röyhkeää suunnitelmaa ajetaan, niin se kannattaa tehdä avoimesti. Jostain kumman syystä avointa kieroilua ei huomata tai tunnisteta?
Stalin, Hitler, Mao, Truman, Saddam, Pol Pot ym. toimivat kaikki aivan avoimesti ja onnistuivat saamaan aikaan valtavaa tuhoa. Juuri niin Brysselin eliitti toimii! - valtaavarkain
Tuon oli tarkoitus olla alunperin talous unioni. Alkuksi haettiin tuetty yhteisiä pelisääntöjä , yhtenäisyyttä ja näitä luotiin direktiivien kautta. Virkamieskoneisto kun on täytyy virkamihellä olla puuhaa että on tärkeä virkamies ja sitä tärkeämpi ,mitä tärkeämmäksi itsensä onnistuu tekmään. Näin syntyi direktiivi viidakkao ja mitä hullumpia direktiivejä. Auliisti kun näitä noudatettiin tuli niistä ohjeistuksien sijaan sääntöjä joita tulee noudattaa tai sellaisiksi ne miellettiin,vaikka ovatkin kehoituksia.
Tuo on valtaa ja kun direktiivejä ei yleisesti kriittisesti tarkasteltu ja Eu:hun suhtautuminen oli ylitse kumartavaa ,jumal olennon palvontaan rinnastettaavaa ,Eu:n sai varsin vahvan otteen kansallisista suvereniteettisistä valtioista. Eu:sta tuli ikäänkuin valtaelin joka toimii itsenäisten valtioiden yläpuolella.Tuota asetelmaa on ollut vaikea korjata varsinkin sen jälkeen kun toimittiin Eu:n perussopimuksen vastaisesti ja lähdettiin velkavastuisiin ja takaamisiin Eu valtioista. Muodostui väistämättä liittovaltio kehitys ,jota on yritetty kieltääkin, vaikkakin ei se kieltämällä parane .Tuo kehitys saatiin aikaan ja sitä nyt itsenäiset jäsenvaltiot ovat nouseet väistämään haluten säilyttää itsenäisyyden päättää omista asioista.
Eu ei ole missään vaiheessa ollut valmis liittovaltioiksi, eikä siitä sellaista ole sovittu tulevan eikä edes tarkoitettu. Monin osin tiettu yhtenävässä talous unionissakin,jossa vapaaliikkuvuus oli sen perus ideaalsisia lähtökohtia on yhtenevät asiat tarpeen,kuten yhtenevä sosiaaliturva .Tällaisiin voidaan hyvin pyrkiä sen kautta että sosiaaliturva seuraa tulijan maasta ja jokainen Eu maa nostaa sosiaaliturvans ayhteiselle tasolle.Näin olisi syytä toimiakin jos yhtenevää Eu:ta halutaan. Tällöin työskentely ja liikkuvuus talousalueella ja elintasot kohtavat ja Eu saadaan yhteneväksi talousalueeksi. Nyt liikkuvuus on kärsinyt pakolaistilanteen myötä ja tuon myötä myös yksi Eu:n perus ajatuksista saanut pahasti pakkia. Ei Eurooppa kestä taloudellita taakkaa ryhtyessään maailman turva kehdoksi,joaa sosiaalisesti taataan maailman laajuisesti sosialliturva,sillä sitä ei ole tasaisesti kyetty turvamaan edes Eu:n sisällä ja toisissa Eu maissa tuo turva on lähes olematon ja tuohon suuntaan Suomesskin ollaan menossa sosiaaliturvan suhteen.
Eu :hun piti hyväksyä vai vahvan talouden maita.Koska tuota ei noudatettu on myös nuo seikat jääneet toteutumatta ja yhteneväisyys sen myötä heikoksi. Eu on kyllä keskittynyt näiden "standardien ja vaatimusten luontiin yhteneväisyyden luomiseksi,mutta tuo on toteutettu virkamais nikki mäiseen tyyliin,kun olisi pikeminkin tullut pyrkiä luomaan yhtenäinen talous alue talous sääntöjen ja säädästen kautta ,jättäen tärkeät "kurpitsan" mitan määreet pois.
Talusalue sääntöjen kautta olisi voitu tarkemmin Eu tulein säädellä kilpailun vaikutuksia ulkomaista Eu alueilla ja vaikuttaa ulkomaiden osto kulttuuriin talous alueen kauppaa vilkastuttaen vapaakauppa sopimuksin, mutta tällaiseen toimintaan perehtyminen on jäänyt vähäiseksi ja säädösten nikkarointi on mennyt etusijalle,jolloin Eu:sta voidaan sanoa muodostuneen aikakautemme suurin floppi, jossa on keskitytty sisäiseen tulonjakoon ,mutta ei tulojen saamiseen. Maatalous tuet ovat Eu:n sisällä varsin hyvä esimerkki valtioiden välisestä tulonsiirrosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti36437525Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s896356Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315310Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös213798Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta652960Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi522539En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122124Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D582039Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182021Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4891949