AVOIN KIRJE LIIKENNE VAKUUTUSYHTIÖILLE

rekkauuso

KAIKKI SUOMEN AUTOILIJAT OVAT MAKSUMIEHIÄ POROKOLAREISSA ?

Nyt joku kynämies tekemään kansalasialoitetta vääristyneestä, epäreilusta ja kuluttajalain vastaisesta asiasta ?

Autoilu Kekkosen ajasta muuttunut, tieturvallisuuteen ja poronhoitoonkin nyt vaaditaan parannuksia.
PANNAAN ASIA AGENTALLE JA SUOMESSA KIERTOON.

Vakuutusyhtiöt ILMARINEN, VARMA, IF,POHJOLA, TAPIOLA VAKUUTUSYHTIÖT.
Liikennevakuutus, kasko, kaikenvaranvakuutus, autovakuutus, porokolarit ja asiakaspalaute.

Onko vakuutusyhtiöistä juridisesti oikein, että valtio vielä rohkaisee yksityisten poronomistajien poroista huoltapitävää paliskuntain yhdistystä laiduntamaan porohoitolainvastaisesti " ns. hoidossa on" olevaa porokarjaa teillä saamelaisalueen ulkopuolella liikenteen seassa ?
Kannustukseksi valtio maksaa moninkertaiset korvaukset jokaisesta auton kolhimasta tai auton alle hyökänneestä porosta poronomistajille tai paliskunnalle verrattuna lahtiporosta saatuun tuottoon.
Ruho jää paliskunnan haltuun ja hyödyksi, menikö vielä kuskattuna petojen ruuaksi eli tuotto voi moninkertaistua petovahinkolain korvauksen vuoksi." tämä kuulopuhetta"

VALTIO VOISI KORJATA HUONOA TIEVERKKOA TUOLLAKIN TUKIRAHALLA.

Porokolareita sattuu teillä noin 4300 vuosittain.
Valtio maksaa verorahoista korvauksia automaattisesti poronomisatajille, mutta syyttömän osapuolen autoilijan täytyy maksaa kollektiivisesti kaikkien Suomen autoiliojoiden kanssa korvaukset yhä kasvavina vakuutusmaksuina.

Poronomistajat ovat sanoneet, että paliskunta on voimakkain ja valtaapitävin taho asiassa ja että Suomessa ei ole mitään tahoa joka pystyisi vastustamaan paliskuntien valtaa kasvattaa vuositain poronomistajien saamia korvauksia valtiolta.
Lisäksi on sanottu ettei Suomen kaltaisessa maassa ole tahoa joka uskaltaisi uhmata paliskuntain sanelemaa ja luomaa Kekkosen aikaista korruptoitunutta järjestelmää, joka on rakennettu salassapidetteyjen poronomistajien rahastusautomaatiksi.

Porokarja vaan teille ja rahaa alkaa tulvimaan. Mitä siitä vaikka ihmisiä vammautuu ja kuolee porokolareissa, peltiä menee ryttyyn kun vakuutusyhtiöt mukisematta korvaavat ja perivät maksut koko Suomen autoilevilta asiakkailtaan.

Eikö ole nyt aika vakuutusyhtiöden ottaa kantaa tähän ongelmaan.
Onko oikeudenmukaista laiduntaa arvaamttomasti hyppivää porokarjaa teillä ja teiden varsilla?
Vai pidetäänkö myös vakuutusyhtiöissä oikeutettuna sitä että salassapidetty poronomistajakunta saa rahastaa tiellä laiduntavilla poroillaan valtiota ja vakuutusyhtiöitä aina silloin kun porot aiheuttavat vakavan liikenneonnettomuuden syyttömille ihmisille?

Ammattiautoilijana muutan kaikki vakuutukset yhtiöön joka alkaa korjaamaan heti nykyistä epäreilua käytäntöä.

HUOM......VAKUUTUSMAKSUISSA MAKSAMME KAIKKI SUOMEN SYYTTÖMÄT AUTOILIJAT AUTOVAKUUTUKSESTA" saamelaisalueen" ETELÄPUOLEN POROKOLAREISTA AIHEUTUVAT KUSTANNUKSET.
SIPILÄKÄÄN EI LETKAUTA KORVIAANKAAN ONGELMALLE VAAN KYYKYTTÄÄ VAIN VÄHÄOSAISIA

3

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onpajärkevää

      Enemmän kertyisi säästöä ( lue: vakuutusyhtiöille voittoa) kun lakkautat ajoneuvoliikenteen kehä kolmosen sisäpuolella. Siitä vaan, toimeen!

    • länsimetrooon

      onkohan metrolipussakin porojenvuoksi lapinlisää ?

    • Jotakinneuvoa

      Pidä autossasi aina jätesäkkejä ja puukko mukana, kun ajat porokolarin, porolta nopsaan kurkku auki eli veret pois, poro jätesäkkien päälle takatoosaan, ajele parikymmentä minuuttia ja kurvaa johonkin syrjään suolistamaan se, sitten on aikaa vaikka vuorokausi nylkemään ja paloittelemaan ruho, kunhan pääset sopivaan paikkaan.

      Jos kolaripaikalla on vilskettä, leikkaa ainakin etukoivet lapoineen nahkoineen, niissä on hyvin lihaa. Sekä leikkaa korvat, ja mahdolliset muovitunnisteet mukaan.

      Ja jos turhia pällistelijöitä kertyy niin ettet ehdi ottaa yhtään lihaa korvaukseksi, niin leikkaa ainakin ne korvat ja tunnisteet mukaan, ja hävitä ne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      129
      4650
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3387
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3380
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      49
      3150
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2985
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      19
      2594
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2229
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe