Tuntevatko uskonnot kaikki maailmanlopun merkit

Islamin eskatologia tuntee kolmen tyyppisiä merkkejä:
1. Jo toteutuneet 2. Parhaillaan menossa olevat yhäti voimistuvat 3. Vielä kaukana tulevaisuudessa olevat merkit.

Kristityt tuntevat osan raamatun kirjojen merkeistä esim. Matteuksen evankeliumin lopussa olevat merkit sekä Ilmestyksen merkit, mutta he eivät välitä enää kirkon opetuksen takia Vanhan Testamentin esim Profeetta Hesekielin kirjan merkeistä, joihin kuuluu mm. merivirtojen tyrehtyminen ja Libanoniin asti ulottuva talvi.

Hindulaiset eivät juurikaan puhu maailmanlopusta lainkaan.

MUTTA ENTÄ JOS USKOVAISET EIVÄT TUNNE KAIKKEA MAHDOLLISTA MAAILMANLOPUN KANNALTA.

1. Ilmastonmuutos
2. Ydinsota
3. Alien ufojen hyökkäys
4. jne.

Toki kaikenlaiseen viitataan lyhyesti jo Vanhassa Testamentissa mutta kovin vähän on tähän menessä systemaattisesti tutkittu jokaista mahdollista eri merkkiä. Islam on siinä pisimmällä. He ovat tutkineet merkit tarkoin ja YouTubessa on paljon videoita. Mitä enemmän he uskovat noihin merkkeihin niin sitä lähemmäksi ne tulevat. Uskovat nimittäin jouduttavat maailmanlopun tulemusta.
4220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
Aloittaja

Eli lyhyesti vielä: Voiko maailmanloppu tulla tavalla jota ei ole osattu ennakoida kenenkään toimesta? Tavalla , jota ei löydy mistään uskonnollisesta teoksesta ja mikä tuo tapa siinä tapauksessa olisi?

Äänestä

Maailmanloppu tulee, mutta merkit jotka edeltävät ovat nähtävissä

yksi niistä on babylonin tuho, joka tapahtuu jo kymmeniä vuosia ennen maailmanloppua

mutta mitä maailmanloppuun tulee, niin on vain pieniä lahkoja jotka tuntevat ennusmerkit. tämä kohta on niiden tunnistamisessa tärkein:

1Kor.2:6
Kuitenkin me puhumme viisautta täydellisten seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat, vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta (Theou sophian en mysterio), sitä kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen maailmanaikoja meidän kirkkaudeksemme, sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet -

2:12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti. Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.

Äänestä

Uskovaiset jouduttavat maailman lopun tuloa, juuri näin.
Ilman uskovaisten hulluutta eläisimme paratiisissa.

Äänestä
Aloittaja

Historian vaiheissa on monia hetkiä, jolloin olisi voitu valita toisenlainen tie. Esimerkiksi Rooma kielsi raamattujen kääntämisen mitä ankarimman vainon uhalla sekä raamatun levittämisen ja lukemisen. Jos tuota kieltoa olisi toteltu niin olisi voitu valita eräs toinen linja, joka on mainittu raamatussa.

Olisi voitu mennä merten taakse HAKEMAAN JUMALAN SANAA ESIM. BHAGAVADGITAA JA BHAGAVATAMIA SEKÄ KORAANIA JA POPOL VUH TEOSTA. Näissä teoksissa oli helvetillä uhkailun ja maailmanlopun uhkailun sijaan muu anti tärkeämpää. Ne olisi voinut olla parempaa uskonnollista luettavaa 1500-2000 kuin mitä raamattu on .

Roomassa sijaitsee Pietarin istuin ja sen linjausten kuunteleminen olisi ehkä estänyt maailmanlopun pikaisen ja hätäisen lähestymisen. Mutta valittiin linjat, jotka jouduttavat maailmanlopun tulemista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alfa123om kirjoitti:

Islamin eskatologia tuntee kolmen tyyppisiä merkkejä:
1. Jo toteutuneet 2. Parhaillaan menossa olevat yhäti voimistuvat 3. Vielä kaukana tulevaisuudessa olevat merkit.

Kristityt tuntevat osan raamatun kirjojen merkeistä esim. Matteuksen evankeliumin lopussa olevat merkit sekä Ilmestyksen merkit, mutta he eivät välitä enää kirkon opetuksen takia Vanhan Testamentin esim Profeetta Hesekielin kirjan merkeistä, joihin kuuluu mm. merivirtojen tyrehtyminen ja Libanoniin asti ulottuva talvi.

Hindulaiset eivät juurikaan puhu maailmanlopusta lainkaan.

MUTTA ENTÄ JOS USKOVAISET EIVÄT TUNNE KAIKKEA MAHDOLLISTA MAAILMANLOPUN KANNALTA.

1. Ilmastonmuutos
2. Ydinsota
3. Alien ufojen hyökkäys
4. jne.

Toki kaikenlaiseen viitataan lyhyesti jo Vanhassa Testamentissa mutta kovin vähän on tähän menessä systemaattisesti tutkittu jokaista mahdollista eri merkkiä. Islam on siinä pisimmällä. He ovat tutkineet merkit tarkoin ja YouTubessa on paljon videoita. Mitä enemmän he uskovat noihin merkkeihin niin sitä lähemmäksi ne tulevat. Uskovat nimittäin jouduttavat maailmanlopun tulemusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu